tiistai 5. toukokuuta 2009

Totuutta odotellessa.


Radiossa luettiin kolumnia, jossa esiintyi mielenkiintoinen argumentti, jota olen itsekin joskus käyttänyt. Esimerkkikin oli jotakuinkin sama. Perusrakenne oli se, että osoitetaan keskitien argumentti virheelliseksi. Luetussa tekstissä esimerkkinä esitettiin 1800-luvun puolivälin USA:ssa käydyt kiistat orjuudesta; "Ääripäät" olivat siis orjuuden vastustajien ja toisaalta pidäkkeettömän orjien hyväksikäytön puoltajien argumentit ja toisaalta "maltillista" näkemystä edustivat ne, joiden mielestä orjillekin piti myöntää joitain ihmisoikeuksia. Tällainen esimerkki tietysti osoittaa, miksi keskitien argumentti ei ole yleispätevä.

Jostain syystä tämä esimerkki eri riittänyt, vaan kirjoittaja ei malttanut olla käyttämättä natsikorttia. Kansallissosialismi vetosi "maltillisiin" saksalaisiin, jotka kokivat saksalaisuuden uhatuksi yhtäältä marxilaisen sosialismin ja toisaalta pidäkkeettömän kansainvälisen kapitalismin suunnalta.

Argumentin liu'uttaminen tapahtui melko sujuvasti, koska tästä päästiin siihen, miten keskitien argumentti vetoaa ihmisten luontaisiin pelkoihin ja kuinka se itseasiassa on läpiporvarillinen, raukkamaisen keskiluokan säälittävä tunnepitoinen puolustuskeino todellisuudelta. Ja kuinka, vaikka nykyisin talousjärjestelmän demokraattista kontrollia vaativa mielipide nähdään äärimmäisyytenä ja jonkinlainen anarkokapitalismi sen vastakohtana, tullaan porvarillisen demokratian ja markkinatalouden "keskitien" kannattaminen tulevaisuudessa näkemään samanlaisena vastenmielisenä äärimmäisyytenä kuin orjuuden apologetia tai kansallissosialismi.

Retoriikka oli melko hiottua. Lisäksi se todennäköisesti puree osaan ihmisistä, mitä pidän kyllä valitettavana. Uusien "polaaristen" asettelujen postuloiminen on aina mahdollista, ja varmasti löytyy jokunen ihminen joka ei ymmärrä tätä kikkaa. Argumentti oli tietysti mitätön, mutta postuloitu tulevaisuus on tietyssä mielessä mahdollinen, tai ainakin sellainen todellisuus on ollut. Kyllähän esimerkiksi sosialidemokraattista "hyvinvointivaltiota" on varmasti pidetty vaikkapa Neuvostoliitossa äärimmäisenä kapitalismina.

Argumenteissa on jotain pahasti vialla. Vika ei ole siinä, että käytetään vääriä argumentteja tai että argumentaatio on huonoa. Kuten journalismissa, myös argumentaatiossa vika ei ole siinä miten tehdään, vaan siinä että tehdään.

9 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Yllättävästi keskitien argumentti on usein "totta" ensimmäisenä approksimaationa, koska argumenttien kannatus on usein poliittista.

Jos ajattelee kantoja skeptrinä, niin tietty kohta spektrillä saa suosiota vain jos sille on sosiaalinen tilaus. Sosiaalinen tilaus syntyy kun konsensus on skaalalla liikaa toisessa äärilaidassa eli tarpeeksi ison joukon henkilökohtaiset kokemukset ovat ristiriidassa konsensuksen kanssa.

Mielipideilmaston muuttuminen tuntuu menevän aina toisen äärilaidan kautta keskelle, eli noudattavan muotoa teesi-antiteesi-synteesi.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta keskitien argumentti on vain vaillinainen, ei sinänsä väärä. Jotta se olisi pätevä, pitäisi osoittaa "ääripäissä" jotain muitakin ominaisuuksia kuin se, että ne ovat ääripäitä.

Abstrahoidaan sen verran, että tehtävänä on maksimoida jokin funktio. Jos funktion arvo on suunnilleen sama ääripäissä ja jos on syytä olettaa, että funktiolla on jotain konveksisuusominaisuuksia, niin keskitie voi olla ihan hyvä perustelu, ainakin sen tutkiminen on järkevää.

Itse en pidä tästä "teesi-antiteesi-synteesi"- dialektiikasta, koska se houkuttelee sellaiseen poliittiseen peliin, jossa on "järkevää" esittää toinen toistaan röyhkeämpiä ja aggressiivisempia kantoja siinä toivossa, että keskiarvo keikahtaa haluttuun suuntaan.

Utumies kirjoitti...

Tässä kierrellään mielenkiintoisesti kysymystä kulttuurin ja yhteiskunan itseohjautuvuudesta. Jos luottaa takaisinkytkennän toimivuuteen, eui keskitien kannattamisessa ole mitään ongelmaa. Toisaalta jos uskoo siihen, että ihmiset seuraavat innokkaasti mitä tahansa yleisesti syystä tai toisesta normaaliksi merkityksellistettyä, ei keskitie tarjoa sinällään mitään varmuutta. Ja kun vielä hässäkkään löisätään kuhnilainen paradigma-ajattelu, ollaan vieläkin syvemmällä suossa. Ehkäpä kulloinenkin bipolariteetti synteeseineen on jo sinällään on ihan hakoteillä?

Mikko kirjoitti...

Abstrahoidaan sen verran, että tehtävänä on maksimoida jokin funktio. Jos funktion arvo on suunnilleen sama ääripäissä ja jos on syytä olettaa, että funktiolla on jotain konveksisuusominaisuuksia, niin keskitie voi olla ihan hyvä perustelu, ainakin sen tutkiminen on järkevää.

Jos mielipiteiden oikeellisuutta voisi laskea funktioina, niin tuo olisi ihan hyvä idea. Käytännössä ei voi, vaan ihmiset assosioituvat lähinnä oman eturyhmänsä etuun. Siksi argumenttiavaruutta kannattaa minusta katsoa valtapoliittisilla silmälaseilla.

Itse en pidä tästä "teesi-antiteesi-synteesi"- dialektiikasta, koska se houkuttelee sellaiseen poliittiseen peliin, jossa on "järkevää" esittää toinen toistaan röyhkeämpiä ja aggressiivisempia kantoja siinä toivossa, että keskiarvo keikahtaa haluttuun suuntaan.

Uskon että valtapoliittisesti jossain spektrin kohdassa on eniten kannatusta, ja vaikuttavin antiteesin edustaja asettuu käytännössä automaattisesti suurin piirtein tälle kohdalle. Uskon siis että systeemi on itseään korjaava.

Argumenttisi on muuten lähes muotoa "X on väärässä koska siitä seuraa Y".

Ehkäpä kulloinenkin bipolariteetti synteeseineen on jo sinällään on ihan hakoteillä?

Meinaat että jollain tasolla kaikki on vain valhetta? Varmaan, mutta ihmisellä ei taida olla parempaan ymmärrykseen muuta tietä kuin tämä hikinen ja hidas oman ymmärryksen lisäämisen tie.

Tiedemies kirjoitti...

Argumenttisi on muuten lähes muotoa "X on väärässä koska siitä seuraa Y".

Ei se ollut argumentti. Teesi-antiteesi-synteesi- periaatteella on kaksi roolia: Se, onko se epistemologisesti oikea ja se, hyväksytäänkö se legitiiminä poliittisen keskustelun muotona. Ensimmäinen on jollain tapaa kontingentti, jälkimmäinen on makuasia.

Itse en hyväksy sitä epistemologisella tasolla, koska se nojaa keksitien argumenttiin. Enkä pidä siitä politiikan metodina, koska se houkuttelee ylilyönteihin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Utumies kirjoitti...

Meinaat että jollain tasolla kaikki on vain valhetta?

Eijei. Tarkoitan että aika moni asia menee pohjoismaisessa demokratiassa läpi käytännössä aika pienin painotusvariaatioin -- riippumatta ajavasta tahosta, sillä poliittisesti laajapohjainen systeemi suosii konsensusta. Ajatellaan nyt vaikka jotain Perssuomalaisuutta (sic!), jonka radikaliteetti vähenee sitä mukaa mitä lähemmäs vallan kahvakkeita päästään.

tarkoitan että marginaalit saattavat käytännössä lähinnä alleviivata em. konsensusta. Kaikki ovat tyytyväisiä -- 'saatiinpä kerrankin sanottua', siis vallitsevan jutun puolesta tai sitä vastaan -- mutta mikään ei muutu.

Itse olen sitä mieltä, että tapa painottaa kaikkein osapuolten tarpeellisuutta poliittisessa päätöksenteossa on huonointa politiikkaa. Jos haluaa jotain tapahtuvan, on nimenomaan runtattava oma kanta läpi. Siispä en esim. näe konservatiiveissa mitään hyvää -- en usko jarruun.

Mikko kirjoitti...

Teesi-antiteesi-synteesi- periaatteella on kaksi roolia: Se, onko se epistemologisesti oikea ja se, hyväksytäänkö se legitiiminä poliittisen keskustelun muotona. Ensimmäinen on jollain tapaa kontingentti, jälkimmäinen on makuasia.

Itse en hyväksy sitä epistemologisella tasolla, koska se nojaa keksitien argumenttiin. Enkä pidä siitä politiikan metodina, koska se houkuttelee ylilyönteihin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Ehkä sen käyttö poliittisessa retoriikassa perustuu keskitien argumenttiin. Olen samaa mieltä, sen käyttö poliittisena argumenttina onkin epäilyttävää.

En kuitenkaan pidä sinä minään epistemologisena totuutena, vaan lähinnä käytännön keinona jolla voi kehittää omaa ajatteluaan.

Ehkä harvoin sitä voi myös käyttää toisen ajattelun kehittämisen avittamiseen, kun keskustelua käydään ystävällismielisessä hengessä ja kaikilla on oikeasti tavoite kehittää ajatteluaan, ja toinen näin haluaa.

En ilmeisesti korostanut tarpeeksi, että väite "keskitie on joskus hyvä approksimaatio" on irrallinen väitteestä "mielipideilmastoksen muutos noudattaa usein muotoa teesi-antiteesi-synteesi".

Tiedemies kirjoitti...

Hyvä; Selvityksesi oli tarkoitettu puhtaasti deskriptiiviseksi, ei preskriptiiviseksi.

Kartan dialektista metodia myös oman ajatteluni kehittämisessä, ellei sitten ajatella, että virheiden etsimistä omassa ajattelusta pidettäisiin "antiteesien" generoimisena ja virheiden korjaamista "synteesinä".

Mikko kirjoitti...

Olen aina vierastanut sanaa dialektiikka, jotenkin se tuntuu liittyvän johonkin poliittiseen retoriikkaan eikä totuudenetsintään.

Ehkä Hegelin termit Abstrakti - Negaatio - Konkretia ovat parempia. Pitää ottaa käyttöön.