tiistai 7. elokuuta 2018

Taloudesta ja työstä

Eräs argumentti, jonka olen nähnyt nyt useampaan kertaan esitettävän perustuloa ja vastaavia järjestelyjä vastaan on seuraavanlainen: Jos ihmiset saavat samanaikaisesti tulonsiirtoja ja tekevät työtä, niin tämä tulonsiirto on todellisuudessa tulonsiirto työnantajalle, koska työntekijä voi tehdä saman työn halvemmalla.

Ennen kuin menen muihin aspekteihin siitä, miksi tämä argumentti on väärä -- ja näitä on monta -- keskityn yhteen, ja se on eräänlainen moraalifilosofinen aksiooma, jonka mukaan työn pitää elättää yksilö kokonaan. Siis, jotenkin niin, että jos henkilö ylipäätään tekee työtä, niin tästä työstä saatavan palkan kuuluu riittää kaikkiin tämän henkilön menoihin. Kun olen erinäisissä yhteyksissä tutkiskellut tätä "tulonsiirto työnantajalle"- argumenttia, niin melkein aina sieltä alta löytyy tämä oletus.

Tämä oletus ei ole myöskään uniikki tässä asiassa. Se nousee pintaan usein silloin, kun puhutaan vaikkapa erilaisista ns luovista töistä, joskus myös tutkimuksesta. Tällä argumentilla perustellaan esimerkiksi nykyisiä järjettömän kattavia tekijänoikeuksia, eli että musiikkikappaleiden säveltäjien, sanoittajien jne, tulee ansaita elantonsa tekemällä musiikkia, tai että kirjailijoiden tulee ansaita elantonsa myymällä kirjoja.

Tämä argumentti on mielenkiintoinen virheellisyydessään. Virhellisyys on nähtävissä helposti esimerkiksi siitä, että jos minä ostan lapion ja menen (pyytämättä) kaivamaan kuoppaa jonnekin, on selvää ettei kukaan minulle siitä mitään maksa, vaikka tekisin kuinka kovasti työtä. Työ sinänsä siis ei oikeuta minua mihinkään. Kukaan ei kiistäkään tätä, vaan sanoo että kyse on ihan eri asiasta, yleensä siis kyse on siitä että täytyyhän ihmisten ensin sopia -- siis tehdä työsopimus.

Tämä työsopimuksen tekeminen tietysti tuhoaa argumentin kokonaan silloin, kun puhumme merkkijonojen, äänten, tms helposti digitoitavien tuotosten eteen tehdystä työstä ja tekijänoikeuksista, joten en mene siihen nyt. Mutta sen alle jää se, että jos työnantaja palkkaa työntekijän tekemään työtä, niin tämän tulisi maksaa palkkaa niin paljon, että työntekijän elinkustannukset tulevat katetuiksi.

Oletetaan että meillä on ravintola, jossa tarvitaan portsaria vain perjantai- ja lauantai-iltaisin. Ravintola on varsin pieni -- se on esimerkiksi pienellä paikkakunnalla -- ja se elättää omistajansa kuten miten arki-iltojen myynnillä. Omistajan lisäksi ravintolassa ei ole muita työntekijöitä. Paikkakunnalla on sen verran rähinöintiin taipuvaisia ihmisiä, että portsarin pitää pitää nämä ulkona. Jos portsaria ei ole, niin ravintola tuottaa viikonloppuisin tappiota kun rähinöijät rikkovat laseja ja karkottavat maksavat asiakkaat. Jos portsari on paikalla, ravintola tuottaa 200 euroa viikonlopulta voittoa.

Ravintoloitsija voisi pitää ravintolan kiinni viikonloppuisin ja sinnitellä, mutta palkkaamalla portsarin, ravintoloitsija voi tienata vähän enemmän. Hän laskee että maksamalla portsarille 100 euroa viikossa, saadaan reilu diili; Ravintoloitsija pitää puolet voitoista ja antaa puolet portsarille.  Portsari ei kuitenkaan elä 100 eurolla viikossa, sillä hän joutuu maksamaan vuokraa, syömään, jne. Onneksemme meillä on yhdistelmä erilaisia tukia, jotka mahdollistavat sen, että portsariksi palkattu työtön kehonrakentaja saa maksettua vuokransa ja vieläpä kilokaupalla ylimääräistä rahkaa viikossa menemällä ovelle töihin.

Ravintoloitsija ei voisi palkata portsaria juurikaan suuremmalla summalla. Jo nyt hän saa viikonlopun aukiolosta saman kuin portsarikin, eikä tätä voi oikein millään muotoa pitää epäoikeudenmukaisena diilinä.  Siinä määrin kuin ylipäätään pidämme positiivisena sitä, että ihmiset voivat viikonloppuna käydä ravintolassa (jos esimerkki on liian epäterve, niin vaihdetaan ravintolan tilalle kuntosali ja portsarin tilalle vaikkapa jumppaohjaaja) tai muutoin hyödyntää jotain palveluita, on selvää että ceteris paribus, on parempi että firma pyörii viikonloppuna kuin että se ei pyöri. Jos siis esimerkiksi esitämme vaatimuksen että portsaria ei saa palkata vaikkapa alle 1200 euron kuukausipalkalla (eli 300 euroa viikko), niin ravintola pysyy suljettuna viikonlopun.


24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka kannatan ainakin periaatetasolla kansalaispalkkaa, enkä todellakaan ole mikään markkinafundamentalisti, tässä on minusta useampi virhe.

(1) Kansalaispalkan siirtyminen työnantajalle on sama argumentti kuin se, että asumistuki nostaa vuokria. Ymmärtääkseni sille on empiiristä näyttöä.

(2) Lähdet oletuksesta, että ravintola haluaa lähtökohtaisesti maksaa työntekijöille palkkaa niin paljon kuin ne pystyvät maksamaan.

Taloustieteellisten teorioiden yksi oletus on, että yrityksen pääasiallinen tehtävä on maksimoida voitot. Palkkakulut ovat yritysten suurin kuluerä. Näistä seuraa teoreettisesti, että yritykset minimoivat palkkakulut ja maksimoitava asiakkaiden maksamat hinnat.

Näin tapahtuu myös käytännössä, jopa silloin kun kyseessä on yritys joka mainostaa maksavansa korkeaa palkkaa tai myyvänsä halvoilla hinnoilla. Esimerkiksi Lidl nosti hintojaan Suomessa, koska K ja S eivät nostaneet, vaikka Lidl tuli paikalle, ja silti säilyttivät markkinaosuutensa. Toisaalta markkinoilla ei ole yhtään toimijaa, joka maksaisi it-konsulteille todella kovaa palkkaa, vaikka näistä on huutava pula. Siksi kovimmat tyypit toimivat freelancereina oman yrityksensä puitteissa. Sama on nähtävissä globaalissa skaalassa myös siinä, että tuotantoa (mukaanlukien ns. luovat työt, kuten koodaus) siirretään halvempiin maihin jos se vain on mahdollista ja taloudellisesti järkevää.

(3) Tietyn rajan jälkeen palkka ei juuri lisää onnellisuutta. On mahdollista, että jos ihmiset tottuvat elämään kansalaispalkalla, hyvin marginaalisen korvauksen saaminen ei ole riittävä motivaattori tekemään työtä. Toki jotkut tekevät työtä sen sisällön mielekkyyden takia, mutta se joudutaan sivuuttamaan silloin kun asioita tarkastellaan puhtaasti taloudellisesti.

(4) On olemassa vähäistä suurempi määrä ihmisiä, jotka tekisivät joka tapauksessa työtä, koska eivät halua olla "elätettäviä". Toisaalta on olemassa vähäistä suurempi määrä ihmisiä, jotka kokevat olevansa oikeutettuja siihen että yhteiskunta elättää heidät, mitä vähemmällä työllä, sitä parempi. Näiden ryhmien tarkastelu samassa ei ole mielekästä. Yleensä oikeisto ja vasemmisto unohtavat argumentoinnissaan sen toisen ryhmän.

Tiedemies kirjoitti...

En ymmärrä mikä tekstissäni muka olettaa tällaista kuin esität kohdassa 2. Voihan olla että portsari ei mene töihin pienemmällä palkalla, eli jos ravintoloitsija maksaisi vähemmän, portsari ei menisi töihin.

Argumentti ei ole ollenkaan samaa muotoa kuin asumistukikritiikki, vaan se on tarkalleen päinvastainen. Jotta asumistuki toimisi samalla tavalla kuin tässä, sitä pitäisi maksaa könttäsumma joka pienenee sitä mukaa kun vuokra nousee. Tämä on täysin järjetön ajatus tietenkin.

Mikko kirjoitti...

Et toki eksplisiittisesti sano, että oletat että työnantaja haluaisi antaa työntekijälle mahdollisimman paljon. Se on implisiittistä siinä mielessä että syystä tai toisesta jätät mainitsematta keskeisen tosiasian joka on ongelman taustalla. Eli sen että teoriassa ja käytännössä työnantaja pyrkii minimoimaan palkkakulut eli siirtämään yhteiskunnan maksettavaksi. Ja he tekevät sen siksi koska osa toimijoista on ahneita (tai optimoivat osakkeenomistajien tuloja) ja loput toimivat samoilla markkinoilla eivätkä voi toimia menestyksekkäästi jos eivät toimi ahneiden toimintamallin mukaisesti.

En tajunnut tuosta asumistukea koskevasta kommentistasi mitään. Puhumme kai kansalaispalkasta joka on vakio? Ja asumistuki on vakio. Olet siinä oikeassa, ettei se ole täsmälleen sama kaikilta osin. Mutta on täsmälleen sama argumentti siinä mielessä, että meillä on markkinamekanismin perusteella määräytyvä hinta, ja tutkimme sitä miten hinta muuttuu jos toista osapuolta subventoidaan rahallisesti. Siksi on perusteltava, että miksi toisessa markkinamekanismilla määräytyvässä olosuhteessa se vaikuttaa markkinahintaan ja toisessa ei.

Tiedemies kirjoitti...

Itse en ymmärrä sinun argumentistasi yhtään miään. Sanot että "työnantaja pyrkii minimoimaan palkkakulut eli siirtämään yhteiskunnan maksettavaksi", mutta tämä on täysin mielipuolinen lause.

Vrt, "kuluttaja pyrkii minimoimaan asumiskustannukset eli siirtämään yhteiskunnan maksettavaksi", tai "Asiakas pyrkii minimoimaan laskutettavan työn, eli siirtämään yhteiskunnan maksettavaksi".

Kuvittelet tässä, että on jokin eräänlainen yleiskustannus joka työntekijästä aiheutuu, ja joka jollakin mekanismilla "kuuluu" sellaisen tahon maksettavaksi joka teettää työntekijällä vähänkin työtä, siis, jonka hyväksi työntekijä tekee jotakin rahanarvoista. Minä en hyväksy tällaista analyysiä, koska yhtä hyvin kuka tahansa yksittäinen työnantaja voi vain olla teettämättä työtä, mutta potentiaalinen työntekijä joutuu silti elättämään itsensä. Se, että portsari on kahtena iltana ovella, ei synnytä mitään sellaista suhdetta ravintoloitsijan ja portsarin välille, joka velvoittaisi ravintoloitsijaa elättämään tämän, eikä se, että ravintoloitsija maksaa markkinahinnan (eli alhaisimman hinnan, jolla joku kelvollinen tulee työn tekemään) muuta asiaa mitenkään.

Jos meillä ei olisi sosiaaliturvaa laisinkaan, niin työn markkinahinta *putoaisi*, aivan samasta syystä kuin ilman asumistukea asumisen hinta putoaisi. Siinä mielessä mekanismi on "sama", mutta sen suunta on *tarkalleen päinvastainen*, sosiaaliturva vähentää työn tarjontaa ja nostaa siten työn hintaa.

Hinnannousu tarkoittaa sitä, että osa työstä jää tekemättä siksi, että työn arvo työnantajalle alittaa sen hinnan jolla joku sitä suostuu tekemään. Se, että sosiaaliturva leikkautuu kun ansaitsee rahaa, on merkittävä tällainen mekanismi. Mitä voimakkaammin sosiaaliturva leikkautuu ansioiden vähän kasvaessa, sitä enemmän sosiaaliturva nostaa sellaisen työn hintaa joka "kilpailee" sosiaaliturvan kanssa. Mutta toisin kuin usein analysoidaan, niin tämä hinnannousu ei hyödytä työntekijöitä millään lailla nettona (se voi joitain yksittäisiä onnekkaita työntekijöitä hyödyttääkin, mutta heitäkin vain vähän) vaan maksettujen palkkojen kokonaissumma jää alhaisemmaksi kuin tilanteessa jossa hinta ei nousisi.

Tuo "keskeinen tosiasia" ei ole mikään tosiasia, vaan harhakuvitelma, jolla ei ole mitään mielekästä relevanssia yhteiskunnassa. Sen voi tietenkin ajatella olevan luonteva oletus, jos esimerkiksi eläisimme feodaalijärjestelmässä jossa monopolin väkivalloin hankkinut maanomistaja kontrolloi sitä, kuka saa ja kuka ei saa tehdä työtä (eli viljellä maata), ja tällä on velvollisuus pitää huoli että hänen maaorjansa saavat riittävästi ruokaa.

Me emme kuitenkaan elä feodaalijärjestelmässä. No, tekijänoikeudet toimivat tosin hieman feodalismin tapaan, mutta noin muuten, meillä on ainakin jonkinlainen markkinatalous.

Tiedemies kirjoitti...

Itse teen kahta palkkatyötä kahdelle eri työnantajalle. Ensimmäiselle teen yhden päivän viikossa ja toiselle teen kokonaistyöaikaa (vähän yli 1600 tuntia vuodessa), jolloin minun vuosityöaikani on n. 2000 tuntia vuodessa.

Tämän sinun analyysisi mukaan näistä työnantajista se, jolle teen yhden päivän viikossa, nyt sälyttää kustannuksia tälle toiselle työnantajalle, koska yksi päivä viikossa ei riittäisi minun elättämiseeni. Sinun analyysisi mukaan myös pitäisi säätää laki, että minun pitää saada vähemmän palkkaa toiselta työnantajalta, ja että ensimmäisen pitäisi maksaa minulle enemmän.

En ymmärrä tätä logiikkaa ollenkaan.

Mikko kirjoitti...

Ensiksikin työmarkkinat ovat jakautuneet selkeästi kahtia. On työntekijöitä jotka ovat hyvin kysyttyjä ja heistä halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Kuulut tähän ryhmään. Siksi et voi käyttää omia kokemuksiasi yleistääksesi lainalaisuuksia työmarkkinoista.

Toisaalta on työntekijöitä, jotka ovat vaihdettavissa. Heidät halutaan mahdollisimman halvalla töihin.

Toisekseen, ihmiset ovat minimitoimeentuloon (asuminen, ravinto ym.) asti toivottomia, joten heitä on paljon helpompi hyväksikäyttää. Jos sinulle tarjottaisiin diiliä, jossa sinua hyväksikäytettäisiin tuossa päivä viikossa duunissa, luultavasti vain kieltäytyisit. Jos taas saisit ensimmäisestä niin vähän palkkaa, että et tulisi sillä kertakaikkiaan toimeen, joutuisit ottamaan sen toisen duunin paljon todennäköisemmin paljon huonommillakin ehdoilla.

Kuten kirjoitat, työntekijän ja työnantajan asema ei ole symmetrinen, koska työntekijän on pakko ottaa vastaan tiettyyn pisteeseen asti itselleen epäedullisia diilejä joita he eivät ottaisi jos perustoimeentulo olisi turvattu. Työnantajien intressissä on nimenomaan ylläpitää niiden vaihdettavien työntekijöiden osalta "feodaaliyhteiskuntaa", jossa ovat niin heikossa asemasa, että heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä itselleen erittäin epäedulliset työehdot.

Tästä kaikesta seuraa että tuntipalkat ovat korkeammat silloin kun perustulo on turvattu kuin jos työnantajat voisivat hyväksikäyttää työntekijöiden hädänalaisuutta.

Siksi yleisesti tietty eliitti ylläpitää puhetta työllisyysvajeesta jne. vaikka meillä on korkea työttömyys. Samasta syystä maahan halutaan paljon halpatyövoimaa. Lisäksi tuodaan työvelvoitetta, säädetään lakeja kilpailykykyloikasta, säädetään lakeja mahdollisuudesta ohittaa minimipalkkaa harjoittelussa jne.

Mikko kirjoitti...

Ja siis, se onko meillä feodaaliyhteiskunta ei ole mustavalkoista, vaan asteittaista. Tiettyjen toimijoiden intressissä on viedä meitä kohti feodaaliyhteiskuntaa.

Mikko kirjoitti...

Lisäksi, kun katsoo sinua ja minua, korkeakoulutettuja ihmisiä ja meidän elintasoa ja yhteiskunnallista statusta, ja vertaa sitä isoisäni statukseen oli diplomi-insinöörinä, näkee että jopa mekin elämme feodaaliyhteiskunnassa, vaikka olemmekin "haluttuja" työntekijöitä.

Mikko kirjoitti...

En mitenkään usko, että työntekijällä olisi joku yleiskustannus joka hänestä aiheutuu ja joka kuuluisi yhden työnantajan maksettavaksi. Uskon vain epäsymmetriaan ja sen mukanaan tuomaan hyvin epätasa-arvoiseen valtaasetelmaan matalapalkka-aloilla. Sen takia kannatankin (varovaisesti tosin) kansalaispalkkaa, koska ajattelen että se on paras tapa tasoittaa työnantajan ja työntekijän välistä valtasuhdetta siten että tuntipalkka määräytyy markkinahinnan eikä valta-asetelman ja kartellin perusteella.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en ymmärrä -- siis rehellisesti, en ymmärrä -- miten tulet tällaisiin johtopäätöksiin. On toki totta, että minun työmarkkina-asemani on parempi kuin työttömällä, joka kamppailee toimeentulon kanssa. En kuitenkaan ymmärrä analyysisi pointtia. Jos meillä ei olisi lainkaan sosiaaliturvaa, niin työmarkkinoilla työn hinta painuisi nykyistä alemmas, tästä emme liene eri mieltä? Työtä tehtäisiin pienemmällä palkalla kuin nykyisin, koska ihmiset olisivat epätoivoisempia.

Meillä on siinä mielessä markkinatalous, että työhön ei ketään pakoteta; on toki taloudellisia pakotteita joilla yritetään saada ihmiset tekemään *jotain* työtä (kuten ns aktiivimalli), ja ne ovat minusta ongelmallisia ja haitallisia nykyoloissa. Meillä on myös sosiaaliturva, joka takaa tietyn (ehkä hyvin matalan) toimeentulon kaikille riippumatta siitä tekevätkö nämä työtä vai eivät. Toimeentulotukea saa tietyn määrän vaikka kieltäytyisi kaikesta työstä, jos pystyy piilottamaan omaisuutensa niin ettei sosiaalitoimisto pysty sitä näkemään.

Jos meillä nyt on tarjolla työtä hintaan X, ja sen tuottavuus työntantajalle on Y, niin näiden suhteeseen vaikuttaa muutama asia. Ensinnäkin, X ei voi olla koskaan enempää kuin Y, koska työnantaja ei teetä sellaista työtä missään olosuhteissa. (Tämä oletus pätee yksityisille työnantajilla keskimäärin, toki tästä voi olla satunnaisia poikkeuksia, jne).

Jos työntekijä kykenee tekemään tätä työtä tuottavuudella Y, niin hän ottaa työn vastaan jos hinnasta X hänelle käteen jäävä tulo ylittää sen haitan joka työn tekemisestä on (menetetty vapaa-aika jne). Ja kuten sanoit, mitä heikommassa asemassa työntekijä on vaihtoehtojen suhteen, sitä alhaisemmaksi tämä X muodostuu ihan riippumatta siitä, mitä Y on.

Jos tällaisia työntekijöitä on enemmän kuin näitä töitä, niin se myös alentaa X:ää, koska työnantaja voi valita kaikista työntekijöistä sen, joka tekee työn halvimmalla. Tämä on kilpailua, joka ei vaikuta (ainakaan suoraan) siihen, mitä Y on. Työnantaja voi toki tarjoa suurempaa palkkaa kuin pienin palkka, jolla joku suostuu työhön. Tämä tapahtuu esimerkiksi silloin, jos työnantaja haluaa mahdollisimman hyvän työntekijän. Jos työntekijällä on mahdollisuus mennä muihin töihin (koska hän on taitava tms), niin hän ei suostu kovin alhaiseen palkkaan X.

Sinulla on tuossa yllä sellainen argumnetti, että työnantajat hyötyvät suuresta työttömyydestä -- tämähän on tietenkin totta, koska työttömyys tarkoittaa että työvoimaa on tarjolla enemmän ja juuri tällä tavalla voidaan sitten valikoida halvimpia työntekijöitä.

Mutta tässä argumentissa on yksi keskeinen ongelma. Ainoa keino jolla työnantajat voivat tällaisen tilanteen "aiheuttaa" tai voivat myötävaikuttaa työttömyyden määrään, on se, että ne eivät teetä töitä. Mutta jos yksittäisellä työnantajalla on työntekijä joka tuottaa Y ja jolle maksetaan X, niin erottamalla työntekijän työnantaja menettää Y-X rahaa voittoja. Jotta työnantaja voisi nettona tästä hyötyä, niin hänen pitäisi irtisanoessaan väkeä aiheuttaa suurempi laskupaine muihin palkkoihin nettona kuin se, mitä hän menettää teettämällä työtä vähemmän.

Toisaalta työn hinnan laskupaine hyödyttää kaikkia -- myös työnantajan kilpailijoita. Koska se hyödyttää kilpailijoita, niin kilpailijat voivat joko tehdä enemmän tuotettaan ja viedä asiakkaita (ja laskea tuotteiden hintoja) ja silti pitää samat voitot. On erittäin epätodennäköistä että yksittäinen yritys pystyisi painamaan palkkoja alas ja voittojaan ylös irtisanomalla tai kieltäytymällä palkkaamasta työntekijöitä joiden tuottavuus ylittää merkittävästi palkan.





Mikko kirjoitti...

Kuten ekassa kommentissani totean, riittävä määrä kartelleja alalla tarkoittaa että muutkin sopeutuvat niihin vaikka eivät olisi varsinaisesti kartellissa mukana. Hintojen osalta Lidl nosti niitä, koska sen ei tarvitse kilpailla niin paljon Suomessa S ja K määräävän aseman takia.

Analyysisi toimisi tilanteessa jossa työnantajat olisivat niin pieniä, että kartellisoitumisen mahdollisuutta ei olisi.

Sanot että on vain yksi tapa jolla työpaikat voisivat "aiheuttaa" työntekijän heikkoa asemaa. Se ei pidä paikkaansa. On monia tapoja jolla yritykset voivat keinotekoisesti heikentää työntekijöiden asemaa ja sitä kautta alentaa palkkoja. Kartellin lisäksi yksi on työttömyysturvan heikentäminen. Toinen on kouluttamattoman työvoiman maahanmuutto. Kolmas on erilaiset lainsäädännölliset toimepiteet kuten minimipalkkojen sivuuttaminen ja aktiivityöllistäminen jne. Neljäs on sosiaalinen kontrolli, eli työttömäksi leimautumisen pelko joka on ihan todellinen (jos työttömyys kestää yli kaksi viikkoa, se haittaa merkittävästi työllistymistä).

Itsekään en usko siihen, että työnantajat varsinaisesti jättäisivät ketään palkkaamatta jos se on heille taloudellisesti edullista. Sen sijaan uskon että työnantajien marina siitä että ei ole varaa palkata on usein lähinnä propagandaa jonka tarkoituksena on oikeuttaa erilaiset työntekijöiden aseman heikennykset. Siksi ihmettelen, että nielet sen pureskelematta.

Työelämän ulkopuolelle jättäytyminen leimaa ja tekee työnsaamisen hankalaksi. Siksi monet ottavat vastaan huonompia diilejä kuin ottaisivat vain kansalaispalkkaa saadessaan. Lisäksi on kaikenlaisia karensseja ja muita epäjatkuvuuskohtia työelämän ja työttömyyden yhteensovittamisssa. Työnteko onkin siis enemmän käytännön pakko kuin tahdot myöntää.

En siis sano että olisit täysin väärässä analyysissäsi. Tendenssi on kuitenkin vääjäämättä kohti "feodaalivaltiota".

Tiedemies kirjoitti...

Mutta nyt puhut ristiriitaisia asiota. Itse sanoit, että argumentti jonka mukaan kansalaispalkka tai perustulo on epäreilu tuki työnantajille, on oikea, koska jos työntekijä samanaikaisesti saa tulonsiirtoja ja tekee työtä, niin työnantaja sälyttää työntekijästä aiheutuvia kustannuksia yhteiskunnan maksettavaksi.

En ymmärrä tätä argumenttia lainkaan. Työnantajan ei kannata palkata työntekijää jos tämän palkkaamiseksi pitää maksaa enemmän kuin työntekijän tuottavuus on. Se, että me otamme sosiaaliturvaa pois sitä mukaa kun työntekijä ansaitsee tuloja, on efektiivisesti sama asia kuin jos meillä olisi kansalaispalkka ja sitten matalista palkoista joutuisi vain maksamaan paljon suurempaa veroa kuin korkeammista palkoista. Tämä vähentää työn tarjontaa, eikä sillä ole mitään merkitystä minkä kokoinen tuo kansalaispalkka on. Asettamalla sen nollaan näemme helposti kuinka tyhmä systeemi on.

Jos maksaisimme sellaista sosiaaliturvaa, joka kasvaisi palkan kasvaessa, niin silloin argumentissa olisi hieman järkeä, koska se painaisi todellakin työn hintaa alaspäin ja toimisi tukena työnantajille.

Mikko kirjoitti...

Juu, puhun kahdesta irrallisesta asiasta jotka ovat osin ristiriitaisia.

(1) Yritykset pyrkivät ulkoistamaan kulujaan yhteiskunnalle. Tästä syystä he haluavat kansalaispalkkaa, jolloin heille tulee mahdollisuus teettää töitä vaikkapa nollatuntisoppareilla. Tässä kyse on siitä mitä "markkinahinta" pitää sisällään ja kuinka paljon työnantajan riskejä siirretään työntekijälle tai yhteiskunnalle. Sinä haluaisit ilmeisesti mahdollisimman vähän velvollisuuksia yrityksille, koska uskot äärioikeiston retoriikkaan siitä, että silloin työtä olisi eniten tarjolla. Itse haluan yrityksille enemmän velvollisuuksia, eli esimerkiksi nollatuntisopimukset tai työntekijöiden kutsuminen jäätelökioskille töihin sään mukaan ovat minusta sellaisia asioita jossa normaali yrittämisriski on siirretty yhteiskunnalle.

(2) Yritykset pyrkivät palkkaamaan työntekijöitä mahdollisimman halvalla. Tästä syystä he eivät halua kansalaispalkkaa, jolloin heillä on mahdollisuus kiristää alempi tuntipalkka työntekijältä jolla on suurempi hätä toimeentulon suhteen.

Kansalaispalkka on sikäli nerokas keksintö, että se lopulta tasoittaa pelikenttää, joka on yksi syy sille että sitä ei tulla koskaan kapitalistisen järjestelmän puitteissa hyväksymään. Toinen syy on se, että se ei kyykytä eli ns. motivoi työttömiä.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en haluaisi "mahdollisimman vähän velvollisuuksia yrityksille". On tämän systeemin sisällä poliittinen päätös, kuinka paljon velvollisuuksia me sälytämme työsopimuksen sille osapuolelle joka ostaa työtä työntekijältä. Tällä päätöksellä, siis sillä, mikä määrä velvollisuuksia työnantajalle on asetettu, on seurauksia sille, millaiset työmarkkinat syntyvät.

Toinen systeemin sisällä tehtävä päätös on, että paljonko ja millä ehdoilla maksamme ihmisille sosiaaliturvaa. Tämä liittyy myös työmarkkinoiden toimintaan, koska jos maksamme enemmän sosiaaliturvaa, niin ihmisten työstään pyytämä hinta nousee. Sosiaaliturvn perustason lisäksi, sen saamisen ehdot vaikuttavat siihen, kuinka paljon työstä pyydetty palkka nousee.

Työtä on tarjolla sitä enemmän, mitä alhaisempi tämä työstä pyydetty palkka on. Työn tarjontaan vaikuttavat tietenkin monet muutkin asiat, mutta tämä mekanismi ei ole millään lailla kiistanalainen. Tässä ei ole mitään "äärioikestolaista", vaan yritys palkkaa aina mieluummin halvemmalla kuin kalliimmalla. Tämä on sitä ahneutta josta yllä puhut. En ymmärrä miten voit olettaa, että yritysten johto voi olla yhtä aikaa ahne ja silti jotenkin pahuuttaan jättää ihmisiä palkkaamatta. Palkkauksen määrä riippuu siitä, kuinka paljon rahaa jää firman viivan alle palkkauksen jälkeen, eivät yritykset potki pellolle ihmisiä (ainakaan tahallaan) siten, että niiden voitot tämän potkimisen vuoksi pienenevät.

Se, että yhteiskunta säätelee sitä, millaisilla ehdoilla työtä voi tarjota, on myös tekijä joka vaikuttaa työllistämisen määrään. Jos ehdot ovat työnantajalle epäedullisemmat, esimerkiksi kasvattavat riskejä odotettavissa olevan tuoton yli, niin työnantaja jättää palkkaamatta. Jos ehdot taas mahdollistavat sen, että osa riskistä (mainitsemasi sääriski jäätelökojulla) jaetaan tai lankeaa työntekijälle, niin työtä tarjotaan enemmän.

Sinä esität yllä olevan niin, että mainittu sopimus siirtää jotenkin riskin *yhteiskunnalle*. Tämä on argumentti jota en hyväksy, enkä pidä sitä rehellisenä. Pidän sinua riittävän fiksuna ihmisenä ymmärtämään tämän asian kyllä, joten ihmettelen sanavalintaasi. Jos meillä on työsopimus jossa jos aurinko paistaa, niin työntekijä myy jäätelöä (ja saa siitä palkkaa), jos ei paista, niin työntekijä ei myy (eikä saa palkkaa), niin mikä tässä sopimuksessä "siirtää" mitä riskiä yhteiskunnalle ja miten?

Sellainen sosiaaliturvajärjestelmä toki efektiivisesti siirtää riskiä yhteiskunnalle, jossa työntekijä esimerkiksi saa sosiaaliturvaa päiviltä jolloin on huono sää mutta ei saa niitä hyvän sään päiviltä, mutta se siirtää riskiä työntekijältä yhteiskunnalle. Jos taas työnantaja velvoitetaan maksamaan sadepäiviltä palkkaa, sopimusta ei synny ensinkään. Jos sopimusta ei synny ensinkään, niin yhteiskunta maksaa *kaikilta* päiviltä työttömyyskorvausta, joten en näe tässä sellaista mekanismia jossa työnantaja siirtää riskiä; näen kyllä sellaisen mahdollisuuden säännellä tilannetta, joka hävittää osan näistä työpaikoista ja ehkä mahdollisesti osalle työntekijöistä turvaa palkan myös sadepäiviltä, mutta siinä systeemissä myydään huomattavasti vähemmän jäätelöä ja jäätelö on huomattavasti kalliimpaa.

Sellainen sääntely siirtää taas siirtää riskin eliminoimisen kustannuksen kuluttajille, kun nämä joutuvat kulkemaan pidemmän matkan saadakseen kalliimpaa jäätelöä. Ja yhteiskunnalle, joka maksaa työttömien jäätelömyyjien sosiaaliturvan täysipäiväisesti.

Ei tässä ole missään mitään yritystä siirtää "mahdollisimman vähän" yritykselle, tämä on yksinkertaisesti kuvaus siitä, miten mekanismi toimii. Jokainen näistä tilanteista on mahdollinen, jokaisessa on omat ongelmansa, mutta nettona sääntelyvaihtoehdossa syntyy eniten sellaisia kustannuksia, joista on vaikea yksilöidä kuka ne lopulta maksaa.

Sääntely on tällaisissa tilanteissa usein hyvin suosittua, koska potentiaalinen asiakas tai tekemättä jätetty työ ei ilmene suoraan. Se ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin variantti rikottujen ikkunoiden virhepäätelmästä.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin huolimattomasti. Tarkoitin sanoa "siirtää riskiä yhteiskunnalle JA TYÖNTEKIJÄLLE" kuten hieman aiemmin kirjoitin.

Eli jos työntekijä ei saa palkkaa sadepäiviltä, riski sadepäivistä siirtyy työntekijälle. (Ja yhteiskunnalle, jos työntekijä voi saada työttömyysturvaa muilta päiviltä.)

Sinä väität että jäätelökioski ei palkkaa ketään jos täytyy palkata myös sadepäivinä. Minä väitän, että todennäköisesti jäätelökioski palkkaisi myös silloin, ja maksaisi sadepäivien riskin omasta tuloksestaan.

Se, että jäätelökioskin pitäjä julkisuudessa kertoo, että ei palkkaisi jos joutuu maksamaan sadepäiviltä, on retoriikkaa, jolla ei ole todellisuuden kanssa tekemistä.

Sellaisen politiikan seuraukset työntekijöille ovat niin negatiiviset (esimerkiksi kaikenlainen oman elämän suunnittelu on mahdotonta), että pidän tällaisia riistotyöpaikkoja pelkästään haitallisina, vaikka se tarkoittaisi että palveluita on hieman vähemmän.

Ymmärrän toki argumenttisi, että on olemassa yrityksiä jotka ovat kannattavuuden osalta niin kiikun kaakun, että jos ne eivät saa siirtää normaalia yrittämisriskiään yhteiskunnalle, niitä ei kannata edes pyörittää.

Jos teemme kuten ehdotat, ja hyväksymme että jäätelökioskin riskit kuuluvat työntekijälle, siitä seuraa että myös sellaiset jäätelökioskit, joilla olisi hyvin varaa maksaa työntekijälle myös sadepäiviltä, eivät tee sitä.

Ja sen kustannus yhteiskunnalle on paljon suurempi kuin sen, että joitakin marginaalisesti kannattavia palveluita jää toteuttamatta ja vähän marginaalisesti kannattavaa työtä jää tekemättä.

Yhteiskunnassa on yleisemminkin käynnissä tendenssi, jossa yrittämisen riskejä siirretään työntekijöille ja yhteiskunnalle ja pidetään itse riskien tuomat hyödyt. Pidän sitä tendenssiä haitallisena.

Tiedemies kirjoitti...

Miksi riski siitä että sataa, jotenkin automaattisesti kuuluu mielestäsi yrittäjälle? Etenkin kun kuitenkin me hyväksymme yrittäjän oikeuden ylipäätään olla myymättä jäätelöä lainkaan. Ääriesimerkki, onko mielestäsi kohtuutonta että joulupukkien esittäjille maksetaan palkkaa vain jouluaattona?

Mikko kirjoitti...

Siksi että on eri asia olla yrittäjä ja olla työntekijä. Ihmiset rupeavat yrittäjiksi, koska ovat valmiita ottamaan riskejä ja jos menee hyvin, saavat myös sen tuomat korkeammat tuotot. Jotkut eivät halua ottaa riskejä ja he ryhtyvät työntekijöiksi.

Minusta on moraalisesti väärin, että riskien downside ulkoistetaan, esimerkiksi sopimuksen heikommalle osapuolelle joka ei pysty kieltäytymään tai yhteiskunnalle, ja otetaan itse upside. Upside ja downside kuuluvat moraalisesti yhteen.

Mikko kirjoitti...

Joulupukki on hyvin konkreettisesti yrittäjä. Kausiluonteinen työ on muutenkin käytännössä eri asia kuin riski. Se on varsin ennustettavissa. Hyväksyn sen, että jäätelönmyyjien työsopimukset tehdään etukäteen vain kesäkaudeksi.

Mikko kirjoitti...

Lisään vielä muutaman huomion, jotka olivat rivien välissä kirjoituksessani. On parempi että ne ovat eksplisiittisiä.

Hyväksyn toki argumenttisi matemaattisella tasolla. Pidän siitä loogisessa mielessä ja arvostan sitä eleganttina. Ymmärrän myös, että se on "tehokasta" (siinä merkityksessä missä käytät sanaa). Kritiikki ei kohdistu siihen, vaan siihen että käytännössä siinä yhteiskunnassa missä me elämme, se tuottaa toisenlaista "tehottomuutta" (siinä merkityksessä missä itse käytän sanaa) paljon suuremmassa mittakaavassa.

Minusta näyttää selvältä, että ihmiset pääsääntöisesti toimivat rauhanomaisessa ja stressivapaassa ympäristössä monin tavoin tehokkaammin kuin silloin, jos joutuvat elämään jatkuvasti eloonjäämiskamppailussa. Esimerkiksi luova työ näyttää minusta edellyttävän sitä, ja luovan työn tarve jatkuvasti lisäänntyy. Lisäksi jatkuvassa stressissä elävät ihmiset sairastelevat enemmän, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Jne. Siksi on kokonaistehokkaampaa tarjota ihmisille stabiiliutta, ja yksi keskeinen keino tähän on tarjota mahdollisimman stabiili työpaikka.

Kun käytän aiemmassa kommentissa ilmausta "moraalisesti väärin", tarkoitan että se on minulle aksiomaattista. Luulen että käytät sitä ilmauista samalla tavalla, joten ehkä näiltä osin me emme ole alttiita väärinkäsityksille. Vaikka suhtaudun siihen aksiomaattisesti, pidän intuitiivisesti selvänä että myös sinun määrittelemälläsi tavalla tehokkaampaa että systeemeissä riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä. Mutta en kyllä pysty nykyisellään sitä matemaattisesti todistamaan.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Poistin omiakin työkoukeroita pohtivan kommenttini koska tajusin, että kyseessä on julkinen areena. Parempi olla postittamatta yksityisasioita liippaavaa julkisesti.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko kirjoitti mielestäni hyvin osuvasti: "Minusta näyttää selvältä, että ihmiset pääsääntöisesti toimivat rauhanomaisessa ja stressivapaassa ympäristössä monin tavoin tehokkaammin kuin silloin, jos joutuvat elämään jatkuvasti eloonjäämiskamppailussa. Esimerkiksi luova työ näyttää minusta edellyttävän sitä, ja luovan työn tarve jatkuvasti lisäänntyy. Lisäksi jatkuvassa stressissä elävät ihmiset sairastelevat enemmän, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Jne. Siksi on kokonaistehokkaampaa tarjota ihmisille stabiiliutta, ja yksi keskeinen keino tähän on tarjota mahdollisimman stabiili työpaikka."

Mikon mainitsema eläminen jatkuvassa eloonjäämiskamppailun tunteessa vie ihmiseltä tunteen oman elämän hallitsemisesta, ts. Locus of control -testin pistemäärät nousevat yli 15 pisteen kriittisen rajan, joka puolestaan alkaa leikata ihmisen toimintakykyä. Pistemäärä 30/30 (alkuperäisellä Rottenin asteikolla) tekee ihmisestä käytännössä kyvyttömän huolehtimaan itsestään.

Periaatteessa kaikki stabiilit työpaikat katosivat suomesta euroon siirtymisen myötä, koska sen (ja Nokian kutistumisen myötä) myötä suomen valtion rahapoliittiset keinot alijäämäisten budjettien tekemisen estämiseen katosivat. Euroa käytettäessä siis pätee: "Kun valuutta ei jousta, ihmiset joustavat"

Euroa käytettäessä työikäiset suomalaiset joutuvat kohtamaan valuuttadevalvaation haittavaikusten sijaan ns. työttömyysdevalvaation haittavaikutukset:

1. Jaettu työttömyys, ts. epästabiilit työpaikat, jolloin "jokainen on vuorollaan työttömänä"
2. Pitkäaikainen työttömyys, ts. ns. elinkautistyöttömyys
3. Yksi ihminen joutuu tekemään 1,3 ihmisen työt ( ~30% valuuttadevalvaation korvaaminen tehostamalla työntekoa ~30%)
4. Ulkomaille muutto.

Euroa käytettäessä ja valtion tehdessä alijäämäisiä budjetteja Mikon mainitsemat "stabiilit työpaikat" eivät siis ole mahdollinen ratkaisu pitemmällä aikavälillä (toki stabiileja työpaikkoja voi valtion velkaantumisen avulla tarjota niin kauan kunnes suomen valtio saavuttaa saman velkaantumisen tason kuin mikä oli Kreikassa sen velkakriisin alkaessa, johon meillä on vielä aikaa < 10 vuotta).

Perustulo (tai kansalaispalkka) mahdollistaa stabiilin työpaikan sijaan stabiilin toimeentulon, joka puolestaan mahdollistaa työttömyyden aiheuttamasta stressistä vapautumisen (ja sitä kautta mahdollisuuden kahnemanin järjestelmä 2:sen käyttämiseen), joka puolestaan avaa mahdollisuudet luovan työn tekemiseen:

"Helsinkiläinen Tuomas Muraja on ollut toimittajana, mutta perustulokokeilun alkamisen aikana marraskuussa 2016 työttömänä työnhakijana. Nyt hän hankkii tuloja monesta lähteestä vapaana kirjoittajana, tietokirjailijana ja kouluttajana.

– Tämä kannustaa minunkaltaisia freelancereita tai luovalla alalla olevia projektityöntekijöitä, koska nyt on mahdollista ottaa vastaan mitä tahansa pieniä hankkeita. Niitä ei voinut ottaa vastaan silloin kun oli virallisesti työtön, koska jos tulot ylittävät 300 euroa, niin sitä aletaan verottaa kovalla kädellä pois."(https://yle.fi/uutiset/3-10363413)

Pidän mahdollisena, että Tuomas välttäisi oman elämänsä tuhoutumisen elinkautistyöttömyyden vuoksi, mikäli perustulokokeilu jatkuisi hänen osaltaan myös vuoden vaihtumisen jälkeen. Mutta koska ei jatku, niin on mahdollista että hänen koko loppuelämänsä menee piloille Couen lain vuoksi. Couen laki nimittäin estää suomalaisia tekemästä järkiperäistä (ts. työllistävää) rahapolitiikkaa.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko kirjoitti käsittääkseni ihan paikkansapitävästi: "Jos teemme kuten [tiedemies] ehdotat, ja hyväksymme että jäätelökioskin riskit kuuluvat työntekijälle, siitä seuraa että myös sellaiset jäätelökioskit, joilla olisi hyvin varaa maksaa työntekijälle myös sadepäiviltä, eivät tee sitä.

Tuosta seuraa, että hyvällä paikalla sijaitsevien jäätelökioskien omistajat (kärjistetysti sanottuna) "rypevät rahassa" koska yrityksen kulut ovat sadepäivinä nollassa (jolloin jäätelön myynti on nollassa, eikä myöskään riistotyösopimuksen ansiosta työntekijälle tarvitse maksaa palkkaa).

Mikä on tietysti oikein hyvä asia verottajan (ja sitä kautta myös tulonsiirtojen varassa elävien kannalta), koska tällöin verottaja pääsee verottamaan yritystä (koska vain yrityksen voitoista tarvitsee maksaa veroja). Verottaja voi siirtää jäätelökioskiyrittäjältä saadut verorahat riistotyösopimuksen uhriksi joutuneelle jäätelönmyyjälle (esim. perustulon muodossa), jolloin saadaan kumottua riistotyösopimuksen aiheuttamia haitallisia vaikutuksia työntekijälle (ainakin osittain).

Omat ongelmansa tässäkin ratkaisussa on, nimittäin vapaan pääoman liikkuvuuden (euron) aikana hyvin tuottavien "jäätelökioskien" omistajuuksilla on taipumus kasaantua harvoille (ja usein myös suomen ulkopuolisille) omistajille, jolloin voi käydäkin niin, että vaikka ko. esimerkin jäätelökioski tuottaisikin huikean paljon tuottoa suhteessa sen liikevaihtoon, niin kioskin omistajien ei tarvitse siitä huolimatta juurikaan maksaa veroja, mikäli jäätelökioskikonsernin omistajuus (esim. CVC Capital Partners) sijaitsee jossain eurooppalaisessa veroparatiisissa, ja sillä on riittävän suuri verotukseen erikoistunut lakimiesten joukko hääräämässä yrityksen raha-asioiden parissa siten, että suomalainen verottaja jää lopulta ns. "nuolemaan näppejään" (tai pystyy verottamaan vähemmän verrattuna tilanteeseen, jossa omistajuusjärjstely olisi suora, ja yrityksen omistajat asuisivat suomessa).

Verottaja ei euroa käytettäessä pääse käsiksi jäätelönmyyjän ylisuuriin voittoihin jäätelön valmisteveroa nostamalla, koska suomi on käytännössä ulkoistanut jäätelön valmisteverotuksesta päättämisen maailman suurimmalle ruoka -ja panimoalan yritykselle (samasta syystä johtuen aikuisiän diabetesepidemian torjuminen ei onnistu valmisteveroa nostamalla). Valmistevero on myös siinä mielessä ongelmallinen (jos suomella olisi vielä valmisteveron nosto-oikeus), että veron nosto leikkaisi myös huonoilla paikoilla sijaitsevien jäätelökioskien kannattavuutta alle kannattavuusrajan, jolloin (kotimaisessa omistajuudessa olevien) jäätelökioskien määrä vähenisi.

Tässä esimerkissä valtio joutuisi luultavasti ottamaan velkaa, jotta se pystyisi maksamaan perustuloa tms. avustustusta, jotta riistotyösopimuksen uhrille pystyttäisiin takaamaan riittävä elintaso maassa, jossa elämisen kustannukset ovat paljon korkeammat kuin perinteisissä riistotyösopimuksia käyttävissä alhaisen elintason maissa.

Tästä valtion ulkomailta lainaamasta velkarahasta osa siis "vuotaisi" takaisin ulkomaille, koska verottajalla ei ole vapaan pääoman liikkuvuuden aikana keinoja estää tätä vuotoa. Jos tätä rahan vuotamista ei pystytä riittävän nopeasti lopettamaan, lopulta (<10v kuluessa) käy niin, että "suomi laiva uppoaa", ts. suomen valtio muuttuu velkasiirtomaaksi (Varoufakis käyttää tästä tilanteesta nimistystä "debt colony").

Mikko kirjoitti...

Hyviä kommentteja.