"Postmodernismilla" on paha kaiku nykyisin, sillä sanalla tarkoitetaan pääsääntöisesti jonkinlaista äärimmilleen vietyä relativismia yhdistettynä jonkinlaiseen vasemmistolaiseen agendaan. Alunperin itse mielsin termin tarkoittavan lähinnä tiettyä kirjallisuustieteen vaihetta. En pidä termistä lainkaan, koska se on sosialismin, fasismin, kapitalismin yms sanojen tapaan lähinnä kirosana, jonka ainoa merkitys on haukkua jotakin henkilöä tai ryhmää, yksilöimättä tarkkaan mitä tämä "kritiikki" lopulta tarkoittaa. Käytän termiä "postmodernismi" tässä ylimalkaisesti tarkoittamaan kaikkea konstruktionistista, dekonstruktionistista, relativistista jne älyllistä traditiota sen kummemmin yksilöimättä mitään.
Osalla postmodernismiin merkittävästi vaikuttaneista klassikkoteoksista ja -teorioista on kuitenkin alunpitäen erittäin mielenkiintoinen ja relevantti sanoma. En mene arvailemaan miksi se teoreettinen viitekehys joka aivan asianmukaisesti näissä yhteyksissä on esitetty, on saanut niin pahan kaiun; ymmärrän osan siitä, ja näen ilmiöt jotka tässä ympärillä pyörivät, mutten pysty täysin sisäistämään sitä, miksi eri tahot kiistelevät asiasta (tai pikemminkin asian vierestä) vailla aitoa yritystä ymmärtää näitä viitekehyksiä.
Yksi suosikkiteoksistani, joka on vaikuttanut tässä merkittävästi, on Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Pidän kirjaa yhtenä merkittävimmistä oman ajatteluuni vaikuttaneista teoksista. Sitä voi pitää ns sosiaalisen konstruktionismin perustaneena teoksena, mutta en pystynyt kyllä millään muotoa löytämään siitä mitään tukea sille mitä "konstruktionismina" nykypäivänä myydään.
En kuitenkaan puhu tästä nyt, vaikka suosittelenkin kirjaa kaikille. Kirjassa on yksi vignettimäinen esimerkki (muistaakseni) veneentekijästä, joka konstruoi itse veneensä. Pahoittelen kaikille lukijoilleni jos muistan väärin, en löytänyt kirjaa hyllystäni (lienen lainannut sen jollekulle vuosia sitten) enkä ole lukenut kirjaa yli viiteentoista vuoteen. Esimerkki jäi mieleeni; se, mitä siitä nyt kerron on vain omaa konstruktiotani esimerkistä, eikä siten välttämättä omaa paljoakaan kosketuspintaa itse kirjaan.
Veneenveistäjä rakentaa veneen, esimerkiksi kalastaakseen. Veneellä on tietty funktio, ja veneenveistäjä tietää miksi ja miten hän veneen rakentaa jotta se pysyisi vedessä. Tästä tiedosta vain hyvin pieni osa on teoreettista tietoa, suurin osa on ns kädentaitoja. Tämä taito ilmenee siinä, että veneenveistäjä valitsee sopivat puut, veistää ne sopivaan muotoon ja asettelee ne toisiaan vasten, kiinnittää, tervaa veneen jottei se vuoda, ja niin edelleen. Hän tietää teoriatasolla, että jos vesi täyttää veneen, se saattaa upota, joten vedenpitävyys on veneen kannalta olennaista. Hän tietää myös teoriatasolla, että jos veneen keula tai perä ovat tasaiset, syntyy virtauksia jotka hidastavat venettä.
Melko vähäisen ja paljolti intuitiivisen tiedon varassa voi rakentaa hyvinkin laadukkaan veneen. Tämä intuitiivinen tieto voi olla peräisin kokemuksesta tai se voi olla esimerkiksi opittu mestari-oppipoika-suhteessa. Tradition merkitys korostuu tällaisessa tiedon jakamisessa. Mestari saattaa perustella oppipojalleen esimerkiksi keulan tietyn muodon sanomalla, että jos emme tee näin, vene kulkee hitaasti, sen kummemmin selittämättä mitään teoriaa siitä, mikä juuri tässä ratkaisussa tekee veneestä nopean.
Veneen tietystä perinteisestä muodosta tulee tässä prosessissa juuri sellaista konstruoitua sosiaalista todellisuutta, jossa me kaikki elämme. Se on yhdistelmä tietoa ja taitoa; osaamme reagoida oikealla tavalla, suorittaa oikeanlaiset toimenpiteet oikeissa tilanteissa, koska me olemme oppineet ne hieman kuten kädentaidot opitaan. Meille on ehkä selitetty teoriassa, miksi toimimme näin, mitkä ovat näiden toimintojen perustelut sen tiedon varassa joka meillä on. Valtaosa tästä tiedosta on jotain mitä emme koskaan kyseenalaista.
Olennaista on se, että kaikki tieto on tällä tavalla konstruoitua. Tämä valitettavasti tulkitaan tarkoittavan jotenkin sitä, että myös se, mitä se tieto tarkoittaa, so. se, miten tieto nivoutuu minkäkinlaisiin taitoihin ja mitä se ennustaa, eli millaisten tapahtumien tai faktojen päättelyn se mahdollistaa kun tiedämme toiset faktat, olisi jotenkin mielivaltaista.
Esimerkkimme veneenveistäjä tietää, että jos hän rakentaisi veneensä keulan lättänäksi sen sijaan että se on suippo, vene ei kulkisi yhtä sujuvasti. Kun me arjessa puhumme "tietämisestä", tarkoitamme tietenkin tätä onnistunutta ennustetta. Se, että ennuste onnistuu ei ole konstruoitua, mutta se, mihin ennuste perustuu on. Jos veneenveistäjä sanoo, että veneen keulan tietty muoto hidastaa sitä, koska jumalat suuttuvat, hänen ennusteensa ei ole yhtään sen huonompi sinänsä, kuin jos hän sanoisi, että lättänä keula aiheuttaa virtausvastusta ja turbulenssia keulan edessä, ja tämä taas lisää liikevastusta.
Pidämme kuitenkin jälkimmäistä parempana tietona kuin ensimmäistä. Tämä on oikeutettua, koska tämä parempi tieto on osa laajempaa -- sinänsä konstruoitua -- kokonaisuutta, jossa voimme tehdä lisää onnistuneita ennusteita. Voimme esimerkiksi ajatella Wrightin veljesten onnistuneen lentokoneen prototyypin tämän jälkimmäisen tiedollisen tradition ansiona. Tämä tietenkin on ns retrofittausta -- minulla ei ole todisteita siitä, että Wrightin veljekset olisivat tehneet tarkkoja laskelmia ilmavirtauksista ja nosteista, ja epäilen etteivät he tehneetkään.
Näemme myös helposti sen, miksi laajempi, parempia ennusteita mahdollistava tiedollinen viitekehys on hyödyllinen. Vaikka asettaisimme taidon -- siis kyvyn tehdä asioita, kyvyn muuttaa resursseja toisiksi resursseiksi -- ensisijaisena ja nojaisimme mielellämme traditioon siitä miten taidot hankitaan, voimme silti aika-ajoin törmätä tilanteeseen jossa taidot eivät riitä. Kun paikallinen sotapäällikkö pyytää veneenveistäjältä venettä, joka kykenee ylittämään myrskyisimmänkin ulapan, veneenveistäjä saattaa joutua tilanteeseen jossa hänen tietämyksensä ei yleisty. Pystymme kyllä seilaamaan metrin korkuisessa aallokossa, mutta kaksi metriä on jo liikaa. Jos tiedot voivat antaa meille oikeansuuntaisia ennusteita, voimme päästä lähemmäs tuota aiemmin taitojemme ulottumattomissa ollutta projektia. Painavampi köli, korkeammat laidat, leveämpi peräosa? Kokeillaan puolitoistametrisessä aallokossa! (En tunne veneensuunnittelua, joten pahoittelen jos esimerkkini hajoaa)
Omakohtaisesta kokemuksesta olen huomannut, miten vähän tiedot muuttuvat taidoiksi itsestään; Moni ihminen joka tietää, kuvittelee osaavansa. Tämä on ymmärrettävää, sillä jos "tiedän miten asia tehdään", niin voin loihtia mieleeni mielikuvan siitä, että teen asian mekaanisesti tiedostani johdettuja pieniä askelia seuraten, ja saavun lopputulokseen. Jos "tiedän", esimerkiksi veneenveiston oppikirjaa lukeneena, miten vene tehdään, niin uskon että vain mekaanisesti soveltamalla tätä tietoani voin tehdä veneen.
Aivan näin asia ei kuitenkaan ole. Taidoissa on teoreettisemmissakin asioissa aina kyse myös muunlaisista muutoksista ihmisen kognitiossa. Niillä on oma konstruktioluonteensa. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että taito on "pelkkä konstruktio", jonka voisi omaksua mielivaltaisesti ja ihan erilaisena jos vain haluaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että taito pitää konstruoida tekemällä. Tiedosta on toki hyötyä tilanteissa joissa taidot eivät välttämättä riitä, mutta tiedon muuttaminen taidoksi on hyvin hidasta ja virhealtista.
Vertaisin tässä Kahnemanin "Thinking, Fast and Slow"-hengeessä systeemi 1 ja systeemi 2- ajatteluun. Tämä jaottelu ei ole aivan sama, sillä systeemi 1:n intuitiota tarvitaan taidoissa, mutta taitojen soveltaminen on myös tietoista, keskittymistä vaativaa toimintaa, ja siten se vaatii myös systeemi 2- ajattelua. Tiedon muuttaminen taidoksi tai tiedon soveltaminen taidon kehittämiseen on lähes yksinomaan systeemi 2- toimintaa. Ja jos sitä yrittää tehdä systeemi 1 edellä, niin virheitä syntyy paljon.
20 kommenttia:
On kyllä hyvä kysymys miksi esim. minä olen inhonnut konstruktivismia niin kovasti. Nykyään suhtaudun asiaan laimeammin. Jokuhan siinä selvästi on osunut johonkin hermoon, kun se on niin paljon tunteita aikoinaan herättänyt.
Jos älyllistän asiaa, niin tuntuu että suhtaudun voimakkaammin metatason väärinkäsityksiin jotka aiheuttavat laajaa älyllistä tuhoa. Konstruktivismi on tällainen. Siis ei toki esittämässäsi muodossa, vaan siinä miten siitä normaalisti puhutaan.
Syytän kyllä kuvaamasi järkevän konstruktionismin muotoa kannattavia henkilöitä siitä että eivät tee pesäeroa siihen konstruktionismin irvikuvaan jota konstruktionismina myydään. Ei ole montaakaan kuukautta kun joku totesi mulle kahdenkeskisessä keskustelussa, että "totuutta ei ole olemassa".
Totuutta ei ole olemassa.
Aha.
Ehkä syytä hieman avata tuota.
Ensiksikin meidän pitäisi jotenkin sopia, mitä tarkoitetaan sanalla "Totuus". Tyypillisesti sillä tarkoitetaan sitä että väittämä operationalisoituu paikkansapitäväksi väittämäksi. Tämä tietenkin tarkoittaa että joidenkin väittämien kohdalla voidaan puhut totuuksista. Esimerkiksi on "totuus", että minun jääkaapissani oli tänä aamuna makkarapaketti.
Mutta tälläkin tavalla sovittuna "totuus" on vain suhde väitteen ja faktojen välillä, eli siis ei ole olemassa mitään yhtä totuutta, vaan ainoastaan kokoelma erilaisia faktoja ja loputtomasti erilaisia väittämiä näistä faktoista.
Asia muuttuu äärimmäisen vaikeaksi jos alamme puhua esimerkiksi "matemaattisista totuuksista". Nekin ovat aina paikkansapitäviä vain suhteessa johonkin aksiomatisointiin; itse aksiomat eivät ole "tosia" millään muulla tavalla kuin sopimuksenvaraisesti.
Viellä vaikeammaksi se muuttuu silloin, kun puhutaan asioista joissa on ihmisen toimintaan liittyviä väittämiä joissa sotketaan faktoja ja vaikkapa intentioita tai arvoja. Käytännössä valtavan suuri osa ihmisen toiminnasta esitettyjä väitteistä on tällaisia.
En sano että mikään asia tai puhetapa tai tapa arvioida väittämien paikkansapitävyyttä olisi "vain" konstruktio, mutta kaikessa sellaissa on jotain konstruoitua, ja vaikka me pyrkisimme kuinka eliminoimaan konstruktioluonteen kaikesta, meille jää aina jotain konstruoitua. Ei ole olemassa mitään "perimmäistä" totuutta ainakaan siinä mielessä että voisimme sellaisen ilmaista tai esittää niin että voisimme olla täysin varmoja että olemme ilmaisseet juuri sen faktojen joukon jonka uskoimme ilmaisseemme.
On makuasia tietenkin, tulkitsemmeko tämän niin että ei ole olemassa totuutta, vaiko niin, että totuus on aina jotain mikä on ilmaisumme rajoitteiden vuoksi jossain määrin epäselvä. Itse puhun mieluummin yhtäältä väitteiden paikkansapitävyydestä ja toisaalta vaikkapa toimenpidesuositusten tarkoituksenmukaisuudesta kuin totuudesta.
Matemaattisista totuuksista vielä ikävämpi: Mitä tarkoitamme sillä että jokin väittämä P on tosi jossakin teoriassa M? Voimme tarkoittaa sillä montaa asiaa. Ensimmäinen on, että P seuraa loogisesti teorian M aksiomista. Tällöin oletamme yleensä että väittämälle P on aivan mekaaninen todistus. Mutta jos teoria M on riittävän vahva, niin voidaan itse asiassa löytää väittämiä joille *ei voi olla* mitään todistusta teoriassa M, mutta joita ei voida myöskään osoittaa vääriksi.
Tiedät ihan hyvin että tuolla hokemalla tarkoitetaan että faktoja tai todellisuutta ei ole olemassa.
Kun toistat triviaalisri valheellista hokemaa mutta tarkoitat ihan eri asiaa kuin kaikki muut, edistät pahuutta.
Luulin että olisit ymmärtänyt tämän jo siitä yliopistoja koskevasta tehokkuuskeskustelusta
Mä olen ymmärtämyt ainakin sen verran että en enää antaudu väittelemään asiasta.
".. Mutta jos teoria M on riittävän vahva, niin voidaan itse asiassa löytää väittämiä joille *ei voi olla* mitään todistusta teoriassa M, mutta joita ei voida myöskään osoittaa vääriksi."
Kurt Gödelin ensimmäinen epätäydellisyyslause. Vai kuinka?
Minä en nyt ymmärrä mikä tässä on niin pahaa ja vaikeaa. Faktoja on olemassa, mutta ei ole olemassa mitään objektiivista olennaisten faktojen joukkoa. Kaikki faktatkin ovat tosia tai epätosia jossakin kontekstissa, eikä ole olemassa mitään kanonista kontekstia jossa kaikista faktoista vallitsee täysi yksimielisyys joka jokaiselle on havaittavissa.
Tietenkin on olemassa yksittäisiä faktoja, joiden kiistämiseksi täytyy mennä todella kauas arkitodellisuuden kontekstista. Siinä mielessä "totuus" on osittain olemassa jokaisessa kontekstissa, mutta vain rajallisesti.
Ja koska jokainen konteksti on konstruoitu jossain määrin, niin emme pääse siitä eroon, että "totuus" on varsin liukas ja hankala käsite.
Tätä tosiasiaa voidaan tietenkin käyttää väärin, ja kuten Mikko, minäkin paheksun tällaista väärinkäyttöä, mutta se ei tarkoita ettei oikeaa käyttöä ole olemassa.
Sanan postmodernismi ylimalkainen käyttö sallittakoon, vaikka on hyvä muistaa, että Bergerin ja Luckmannin teosta harvoin luetaan käsitteen piiriin ja sen tausta on toinen kuin ranskalaisessa keskustelussa, josta postmoderniksi katsotut ajatukset ovat paljolti lähtöisin. Se mitä konstruktionismina nykyään myydään taitaa olla poliittisista syistä motivoitunut väärinymmärrys kirjan ja sen kanssa sotkettujen muiden "postmodernististen" keskustelujen sisällöstä. Itse asiaan en kommentoi muuta kuin, että tieto ja taito tosiaan ovat kaksi eri asiaa. Jos suomalaisten jalkapalloilijoiden taidot olisivat samalla tasolla kuin kommentaattorien tietämys pelistä, Suomen joukkue voisi hyvinkin olla mukana tämän viikon kärkikahinoissa.
Antti: Itse suhtaudun vastuuseen vielä siinä mielessä vaativammin, että argumenteilla ei ole juuri väliä silloin kun kantaa lippua. Jos kantaa lippua jonka takana on suuri joukkovoima, silloin allekirjoittaa käytännössä sen matalamielisimmän argumentaarion jollla lipun takana seistään — mutta edustaa vielä suurempaa pahuutta kuin suuri joukko, koska toimii eräänlaisena aatteen intelllektuaalisena viherpesijänä.
Niin, no siis B&L teos ei itsessään ole mitään postmodernismia, eikä se ole edes sellaista konstruktionismia siten kuin se nykyisin ymmärretään. Konstruktionismi (tässä mielessä) ja "dekonstruktio" eivät oikeastaan liity toisiinsa, mutta myöhempien aikojen konstruktionistit ovat juurikin tätä "postmodernismin" ja väärinymmärrysten sekamelskassa omaksuneet aika pölhojä näkemyksiä.
Mikko, tunnut varsin usein esittävän, että yritykset korjata termien väärinkäyttöä ja selventää väärinkäsityksiä jotka johtuvat väärinkäytöstä, ovat "lipun kantamista" ja tällaista intellektuaalista viherpesua. Olet syyttänyt tässä kohtaa minua useamman kerran.
Kieltäydyn hyväksymästä tätä syytöstä millään tasolla, aivan samasta syystä kuin minusta ei pitäisi vastata syytöksiin "rasismista" jos tutkitaan tilastollisia eroja etnisten ryhmien välillä tai "misogyniasta" silloin, kun tutkitaan sukupuolten välisiä eroja, ja tehdään havaintoja jotka eivät suoraan sovi vallitsevan moraalipuhetavan perusoletuksiin.
Nämä tällaiset puhetavat johtavat kielen pirstaloitumiseen ja loputtomaan eufemismien ja kiertoilmausten kehittämisen kehään jos ne hyväksytään.
Tiedemies: konstruktivismi ei ole mitenkään analoginen rasismin kanssa tässä mielessä, toiseen itseidentifioidutaan, toista käytetään haukkumasanana muista.
Käsitemäärittelyä voi tehdä monella tavalla. On mahdollista tehdä sitä niin että käsitteet selkiytyvät — esimerkiksi tehdä eroja erilaisten koulukuntien sisällä.
Aivan toinen tapaus on ottaa olemassaoleva yleisesti hyväksytty käsite ja määritellä se aivan eri tavalla kuin yleisesti käytetään, ja sen jälkeen käyttää tätä ilmaisua kuten se olisi sama kuin se alkuperäinen merkitys. Tällöin kyse ei ole käsitteiden selventämisestä vaan sekaannuttamisesta. Jos sitä tekee vielä sen jälkeen kun asiasta mainitsee, kyse on tahallisesta keskustelun sekoittamisesta.
Ja tarkennan: käsite jota käytetään poliittisena välineenä. Lähin mieleen tuleva esimerkki olisi feminismi.
Nyt onkin jännä nähdä miten ne jotka normaalisti suhtautuvat erittäin positiivisesti Obamaan ja toisaalta erittäin negatiivisesti totuuden käsitteeseen, nyrjäyttävät aivonsa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005760572.html
Trump on Jumalan tapa opettaa filosofeille totuuden käsitettä.
Totuudellisuus ja tosiasioiden mukaisuus eivät ole huonoja käsitteitä vaikka "totuus" olisikin.
Arkikielessä totuus tarkoittaa tosiasioiden mukaisuutta.
Relativistit ja sinä käännätte arkikielen merkityksen päälaelleen.
Lisääkö vai vähentääkö sellainen väärinkäsityksiä? Kysymys on retorinen.
Ainoa epäselvä asia tässä on motiivi.
Money shot: "Nykyisin liian monet poliitikot ovat näyttäneet hylänneen objektiivisen totuuden käsitteen. He vain keksivät asioita”, Obama totesi puheessaan 15 000 ihmisen yleisön edessä.
Taidan lopettaa tähän blogiin kommentoimisen. Täytyy klikata viisi eri kuvantunnistushaastetta läpi että saa jättää kommentin.
According to Seigen Ishin (Ch'ing-yüan Wei-hsin):
"Before a man studies Zen, to him mountains are mountains and waters are waters; after he gets an insight into the truth of Zen through the instruction of a good master, mountains to him are not mountains and waters are not waters; but after this when he really attains to the abode of rest, mountains are once more mountains and waters are waters."
(D. T. Suzuki, Essays in Zen Buddhism, First Series, 1926, London; New York: Published for the Buddhist Society, London by Rider, p. 24.)
Hei Kysymys,
Uskotko objektiivisen todellisuuden olemassaoloon ja mitä mieltä olet Max Tegmarkin "Our Mathematical Universe" -hypoteesista.
http://backreaction.blogspot.com/2007/10/mathematical-universe.html
Ihan mielenkiintoista keskustelua mutta pitäisi olla fyysikko ymmärtääkseen.
Lähetä kommentti