Airsoft

Nuorempi poikani täyttää 11 tänä keväänä. Hän on aina ollut innostunut erilaisista pyssyistä ja tykännyt peleistä joissa soditaan. Olemme jo useamman vuoden ajan järjestäneet vanhemman pojan syntymäpäivät kesällä maalla, ja teemana on ollut Nerf-taistelupeli. Nuorimmainen ei ole jäänyt jalkoihin lainkaan, vaan sijoittunut peleissä yleensä kärkeen tai kärjen tuntumaan loppupisteissä.

Jokin aika sitten poika alkoi katsella airsoft-aiheisia videoita youtubesta. Kaverin isoveljellä oli airsoft-ase ja tämä oli hieman harrastanut lajia, ja kaverin kanssa poika sitten pyysi josko voisin auttaa heitä kokeilemaan harrastusta. Tutkiskelimme asiaa jonkin aikaa ja palo oli pojalla siinä määrin kova, että ostin hänelle aseen ja maskin, ja sunnuntaina vein pojan Pirkanmaan Airsoft-yhdistyksen järjestämään peliin.

Olin hieman varautunut sen suhteen, jaksaako poika innostua. Esimerkiksi kuulat toisinaan sattuvat hieman osuessaan ja pojan kilpailuhenkisyys on joskus sitä luokkaa että ns butthurt- ilmiö on varsin vahva. Emme esimerkiksi ole paljoa voineet pelata lautapelejä, sillä poika on varsin huono häviäjä. Tämä on erikoista, sillä vanhempi veljensä ei suhtaudu voittamiseen lainkaan samalla vakavuudella. En usko että kyse on mistään kasvatuksellisista valinnoista, vaan pikemminkin temperamentista ja siitä, että nuorempi veli joutuu aina ehkä hieman altavastaajana lähtemään kaikkiin asetelmiin.  Ehkä osaksi tästä asenteesta johtuen, nuorempi poika on ollut jo pitkään tämän tyyppisissä asioissa aivan suvereenisti parempi kuin vanhempi.

Oli miten oli, sunnuntain pelisessio yllätti minut positiivisesti. Ensimmäisten kahden kierroksen jälkeen poika oli yhä täynnä intoa vaikka oli saanut joukon osumia. Kolmannella tai neljännellä kierroksella hän sai melko kivuliaan osuman sormilleen, mutta totesi sen kuuluvan peliin ja meni vielä yhdelle kierrokselle. Noin kahden tunnin pelailujen jälkeen lunta oli päätynyt kenkien sisään sen verran että noin viiden asteen pakkasessa märät jalat alkoivat palella. Poika oli vielä illalla vakaasti sitä mieltä, että nyt on löytynyt harrastus josta hän todella pitää.

Keskustelin pelipaikalla vanhempien pelaajien kanssa. Vanhimmat pelaajat olivat minun ikäisiäni miehiä. Yhtään tyttöä tai naista ei peleissä näyttänyt olevan mukana, ja suurin osa nuoremmista pelaajista oli sanalla sanoen nörttejä. Pelin organisoinnin vastuulliset henkilöt kertasivat kaikille säännöt alkuun ja erityistä huomiota kiinnitettiin turvallisuusaspekteihin. Tämä on mielestäni hyvin positiivinen asia harrastuksessa. Yleensäkin kurinalainen -- jopa hieman sotilaallinen -- asenne turvallisuuskysymyksiin on minusta kasvatuksellisesti erittäin hyvä ja tärkeä asia.

Moni viiteryhmäni aikuinen varmasti suhtautuu tällaisiin "sotaisiin" harrastuksiin joko naureskellen ylenkatseella tai peräti vihamielisesti sen symbolisen väkivallan vuoksi. En missään nimessä jaa tätä ajatusta. Jos aidoilla aseilla ampuminen olisi nykyisin lain puitteissa helpompaa, olisin jo ehdottanut sitä lapsille. Itse asiassa ehdotin jo haulikkoammuntaa, mutta pojat eivät siitä innostuneet. Oma näkemykseni on, että omasta arvomaailmasta riippumatta jokaisen olisi hyvä osata käsitellä asetta. Aivan erityisesti pasifistisia arvoja omaavien kohdalla tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, si vis pacem, para bellum, kuten roomalaiset sanoivat.

Aseet ovat eittämättä hienoja. Airsoft-aseet eivät tietenkään ole oikeita, eivätkä ne ole kuolettavia, mutta niidenkin käsittelyssä on syytä muistaa turvallisuus, sillä vaikka kuula ei järeämmästäkään pyssystä lähtiessään riko luita tai vahingoita sisäelimiä, silmän se voi tuhota, ja pehmeään suojaamattomaan kohtaan osuessaan aiheuttaa todella kivuliaan ruhjeen lähietäisyydeltä. Juuri tämän korostaminen -- kyseessä on peliväline joka on potentiaalisesti vaarallinen -- opettaa mielestäni lapselle hyvin tärkeää asennetta. Aseita voi tuunata ja viritellä lähes loputtomiin; on punapistetähtäimiä, erilaisia tukia, remmejä, lamppuja jne, ja lisäksi asetta voi säätää erilaisin tavoin.

En kertakaikkiaan näe mitään negatiivista tässä harrastuksessa, ellei potentiaalista rahanmenoa sitten huomioi. Eräskin parikymppinen nuori mies sanoi harrastaneensa lajia jo kohta kymmenen vuotta, ja että teinivuosina ei ollut houkutusta laittaa rahoja huumeisiin tai alkoholiin, kun piti ostaa uusia aseita, taktisia liivejä, kainalokoteloita pistooleille ja kaikkea muuta tilbehööriä, eikä raha koskaan riittänyt.

Itse olen mielissäni. Ja myönnän: Hitusen kateellinen. Minun lapsuudessani tällaista harrastusmahdollisuutta ei ollut.