Make the Yuletide gay

Vuosi lähestyy loppuaan. Sunnuntaina on jo jouluaatto. Sain eilen viimeiset tämän vuoden tentit korjattua ja kirjattua, loppuviikon teen "oikeaa" työtä yksityiselle sektorille -- vaikka aikamoista konstailua tämäkin on, ei mitään konkreettista vaan palvelua. Jokainen taloudesta jotain ymmärtävä tietää, että ainoastaan kaivostoiminta ja maanviljelys ovat oikeaa työtä, palvelut vain kuluttavat yhteiskunnan varoja ja mikään julkiselle sektorille tehty työpanos ei ole minkään arvoinen eikä hyödytä ketään koskaan millään tavalla, ja kansakunnan hyvinvoinnin määrää se, paljonko kuninkaan kirstussa on kultaa.

Näissä merkantilistisissa tunnelmissa on hyvä laskeutua joulunviettoonkin, sillä kuten tiedämme, Joulun tärkein sanoma on kuluttaminen, eli se että ostamme lahjoja -- mieluiten itsellemme, mutta myös mahdollisesti lapsille. Tärkeintä on, että lahjat on tehty muovista tai metallista, kaikenlaiset aineettomat lahjat ovat arvottomia eivätkä hyödytä ketään millään tavalla. Yksi pahimmista kaikista ovat tietokonepelit, jotka ovat pelkkiä bittejä. Lisäksi tietokoneilla pelaaminen kuluttaa sähköä, jota voisi käyttää paperitehtaassa paperikoneen pyörittämiseen,  valimossa metallin sulattamiseen, tai konepajalla hitsaamiseen.  Saunan lämmitys ja kinkun paisto tosin ovat suomalaisia perinteitä, ja koska perinteet ovat tärkeitä, niihin sähköä saa käyttää.

Huumori sikseen. Noin vuosi sitten kirjoitin ostikolla "Annus Mirabilis" vuodesta 2016, ja siitä että miten ns uusi elämäni oli lähtenyt käyntiin ja miten vointini oli parempi kuin pitkiin aikoihin. En koe pettyneeni tähän kuluneeseen vuoteen suhteessa edelliseen. Siinä missä vuodet 2015 ja 2016 olivat massiivisten myllerrysten vuosia, tämä on ollu varsin tylsä -- hyvässä mielessä.

Yksi pettymys täytyy kuitenkin heti paljastaa. En vetänyt tänä vuonna maasta kahtasataa kiloa, vaan ainoastaan 172.5 kiloa, ja senkin maaliskuussa. Viime viikolla 165 kiloa ei noussut polven yläpuolelle. Selkä on reistaillut nyt enemmän kuin aiemmin, ikä ei tule yksin. Myös kyykkytulos on pakittanut tämän vuoksi. Tiistaina jäi 130 kiloa uskon puutteen vuoksi räkkiin; otin sen harteille ja totesin että selässä tuntuu sen verran ikävälle, etten uskalla, ja laskin sen takaisin. Eilen tosin punnersin penkistä 107.5kg, eli kehitystä on tullut tuo 7.5kg vuodessa. Otan jokaisen voiton vastaan.

Tämä vuosi tulee jäämään mieleeni eräänlaisena välivuotena. Mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut, mutta otin silti ensi askeleet seuraavaan vuoteen. Otin riskin, kun lähdin uuteen työhön -- vaikkakin vain toinen jalka edellä ensin. Ammuin ensi kertaa liki kolmeenkymmeneen vuoteen haulikolla viime viikkolla. Vedin kesällä ensi kertaa kahteenkymmeneen vuoteen sellaiset kännit että oksensin, joskin vahingossa: Menin serkkuni luo kylään ja hänellä oli vodkapullo avoinna, joten päätin ottaa yhden. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja sitten käytin induktiota kunnes tuli ns ylivuoto. Vaikka siitä on nyt jo kohta puoli vuotta, minulla on vieläkin fyysinen pahoinvointi kun ajattelenkin juopottelua.

Ostin tietokoneen pelkästään pelaamista varten itselleni ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Uin Välimeressä ensi kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen. Olin hakemassa uutta koiraa kennelistä -- vaikkakaan en itselleni -- ensi kertaa neljääntoista vuoteen. Tein monta asiaa, joita en ollut pitkään aikaan tehnyt. Osa oli hyviä, osa huonoja asioita.

En hanki joulukuusta enkä jouluruokia kotiin. Ulkoistan nämä muille. Olohuoneeni suurella ruokapöydällä on aseteltuna Next War- Korea. (Ks tilanne) Odotan uusinta painosta WiF:istä saapuvaksi alkuvuodesta. Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen. Olen pelaaja; pelaan lautapelejä ja tietokonepelejä. Näen asiat melkein poikkeuksetta sääntöinä ja algoritmeina.