tiistai 24. lokakuuta 2017

Karhukainen osa IV.

Kun olin nyt onnistunut tuottamaan kryptobioosin, se täytyi enää kääntää takaisin. Dekaani oli ollut laboratorion pakastimessa jo useamman päivän. En halunnut hänelle pahaa, tietenkään, vaan ainoastaan demonstroida metaproteiinikaskadin toimivuutta.  En ole varma kuinka monta päivää tarkalleen oli kulunut, mutta useiden simulaatioiden, in vitro kokeiden ja synteesien jälkeen olin onnistunut mielestäni laatimaan oikeanlaisen yhdistekokoelman.

Laboratorion kamerat olivat olleet käytössä koko ajan. Tutkimusapulaiseni oli saanut idean tähän heti alussa. Olisi mielekästä tallentaa kaikki toiminta laboratoriossa siltä varalta, että jokin koejärjestely tuottaisi odottamattomia tuloksia ja haluaisimme analysoida kaikki asiaan vaikuttaneet muuttujat. Vedin dekaanin kuivuneen ja jäätyneen ruumiin ulos pakkasesta, mittasin kosteuden ja lämpötilan, ja asetin hänet pöydälle infrapunalamppujen alle lämpenemään."

Varadekaani saapui sovittuna aikana.
-"Hyvänen aika, mitä oikein olette tehnyt"
-"Onnistuneen kokeen ensimmäisen osan. Tänään te voitte todistaa toista osaa."
-"Olette järjiltänne. Kutsun poliisit."
-"Malttakaa nyt hetki, olkaa hyvä. Dekaani on täysin vahingoittumaton, vakuutan teille."
-"Mutta hän on kuollut, silminnähden."
-"Ei kuollut, vain kryptobioosissa. Metaproteiinikaskadi on täysin reversiibeli. Sopivat olosuhteet palauttavat hänet entiselleen. Katsokaahan."

Olin siirtänyt dekaanin ruumiin astiaan jossa oli reunat. Kaadoin astiaan suolaliuosta kun dekaanin ruumiin lämpötila oli yli 5 astetta. Kun lämpötila ylitti 10 astetta, annostelin hänen laskimoonsa yhdistekokoelman.  Olin joutunut ensin rauhoittamaan varadekaanin barbituraateilla ja kahlitsemaan hänet käsiraudoilla patteriin. Olin aina pitänyt häntä jokseenkin hysteerisenä, mutten silti ollut osannut ennakoida moista hermoheikkoutta. Nämä miehet eivät tuntuneet lainkaan ymmärtävän tiedettä.

Kun dekaanin ruumiinlämpö nousi 32 asteeseen, kytkin elektrodit hänen kylkiinsä ja annoin shokin. Sydän käynnistyi välittömästi ja pulssi oli hyvä. Puolen tunnin kuluttua lämpötila oli jo 36 astetta, ja dekaani alkoi selvästikin virkoamaan. Noin tunnin sisällä hän alkoi räpytellä silmiään, ja hyvin pian hän alkoi liikkua.
-"Tervetuloa takaisin. Kuten huomaatte, olette täysin vahingoittumaton."
-"Te olette päästänne vialla. Olisin voinut kuolla!"
-"Teknisestiottaen olittekin kuolleena viisi vuorokautta. Mutta nyt olette taas hereillä. Käytin vaatteenne pesulassa poissaollessanne. Ne ovat tässä naulakossa, kas tässä on on pyyhe."

Avasin varadekaanin käsiraudat.
-"Pahoittelen tätä, mutta olitte kertakaikkisen mahdoton."

Puolen tunnin sisällä dekaani oli pukeutunut, ja he poistuivat varadekaanin kanssa keskenään hiljaa puhellen. Epäilemättä he keskustelivat siitä, kuinka palkita minut näin onnistuneesta metaproteiinikaskadin toimivuuden demonstraatiosta. Dataa oli nyt riittävästi, jotta voisin kirjoittaa artikkelin Natureen. Ehkä voittaisin Nobel-palkinnon.

***

Sain puhelinsoiton, että minua tullaan noutamaan. Minua jännittää suuresti. Teen usein mielelläni hengitysharjoituksia jotta jännitys ei kävisi liian suureksi. En ryhtynyt tutkijaksi saadakseni kunniaa ja mainetta, mutta tietenkin nyt, kun niitä tulen saamaan, pidän tunteesta. Ovikello soi, menen avaamaan. Rappukäytävässä on kaksi virkapukuista poliisia. Kunniasaattue, tämäpä odottamatonta.

Mutta miksi heillä on käsiraudat esillä?

3 kommenttia:

Catilina kirjoitti...

Mies, joka joskus oli ollut kai Henri, tai jotain sellaista, nojasi kottikärryynsä. Edessä oli joku kaatunut kuormansa kanssa, ja tässä he nyt kaikki seisoivat märässä liejussa pääsemättä eteen tai taakse. Hänen selkänsä oli kiitollinen tauosta, vaikka liikkeellelähtö olisikin taas vielä tuskallisempaa. Myös päivän kiintiö jäisi täyttämättä, joten iltateetä ei ollut luvassa. Sairastuvan vaaka oli viime viikolla näyttänyt 52 kiloa, ja häntä yskitti koko ajan. Mietittävät täytyi miettiä nyt, sillä kauaa ei aikaa olisi.

Jotain oli mennyt kammottavasti pieleen. Hän ei koskaan uskonut, että hänelle voisi käydä näin. Hän oli uskonut neutraalisuutensa ja sitoutumattomuutensa suojelevan häntä vielä silloinkin, kun molemmat soluasunnot hänen ympäriltään tyhjenivät. Kukaan ei puhunut sellaisesta. Ihmiset, jotka eilen olivat siinä, eivät tänään enää olleetkaan.

Kuinka hän olikaan ylimielisesti nauranut, kun hänelle oli huomauttettu, että paljon tärkeämpää kuin mitä hän itse koki olevansa, olikin se, mitä muut kokivat hänen olevan.

Hänkö muka kansanvihollinen? Liberaali kyllä, sen hän myönsi, mutta eihän se ollut mikään rikos. Vai oliko se? Hän ei enää itsekään tiennyt. Hän ei edes tiennyt, keitä nuo vartijat kaikkialla hänen ympärillään olivat. Ensin oli ollut Polpo. Sitten olivat tulleet mustat hupparit, sitten vihreäpaidat. Ihmiset piikkilankojen takana olivat kuolleet tai vaihtuneet toisiin, mutta liberaaleina tuomituista yksikään ei koskaan vapautunut kuin yhdellä tavalla. ne tuomiot pysyivät voimassa, olipa vartijoiden värit mitkä tahansa.

- Вы арестованы!
- Я? За что?

Tiedemies kirjoitti...

Hieno mikronovelli.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

"Olin joutunut ensin rauhoittamaan varadekaanin barbituraateilla ja kahlitsemaan hänet käsiraudoilla patteriin. ...
Rappukäytävässä on kaksi virkapukuista poliisia. Kunniasaattue, tämäpä odottamatonta.

Mutta miksi heillä on käsiraudat esillä?"

Oletettavasti syynä oli epäilys, että kokeen yhteydessä tapahtui törkeä vapaudenriisto:

"Suomen rikoslaki on peräisin vuodelta 1889. ... Vapaudenriiston törkeämpiä tekomuotoja olisi ensiksikin 2 §:n törkeä vapaudenriisto. Ankaroittamisperusteina mainittaisiin vapaudenriiston kesto ja vaikutukset sekä rikoksen tekotapa. Säännös kirjoitettaisiin samaan tapaan kuin yleensä törkeiden rikosten tunnusmerkistöt. Nykyisin vapaudenriiston ankaroittamisperusteena oleva 30 vuorokauden raja alennettaisiin kolmeksi vuorokaudeksi. Muutos perustuu siihen, että käsitykset ajan arvosta ovat muuttuneet."
(http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1993/19930094)

Em. vuosilukujen perusteella voisi laskea keskimääräisen ajan arvottamiseen liittyvän inflaation vuosien 1889 ja 1993 välillä. Väitetään, että keskimääräinen inflaatio olisi pitkällä aikavälillä noin 2% vuodessa. Eo. lainsäädönnön mukaan ihmisen työtunnin (työvuorokauden) arvo olisi kymmenkertaistunut 104 vuoden aikana, joten tästä voisi laskea keskimääräisen työn arvon inflaatiovauhdin ko. aikavälillä. No en ole kovin hyvä matematiikassa, jonka vuoksi laskutoimituksen tekoon menisi suht. runsaasti aikaa. Ja koska pitäisi ehtiä vaihtamaan talvirenkaat vielä ennen töihin lähtöä, niin jätän laskutoimituksen suosiolla tekemättä.