Epistemologinen Balkanisaatio

Olen nähnyt paljon puheenvuoroja ns totuuden jälkeisestä ajasta. (post truth) Aivan oikein, jotkut kommentaattorit ja muutkin dosentit ovat todenneet että ilmiössä sinänsä ei ole mitään uuta; poliitikot ovat valehdelleet, tai sanotaanko puhuneet muunneltua totuutta kautta maailman sivu. Onkin aivan totta että valehtelussa ei ole sinänsä mitään uutta. Propagandan levittäminen oli suunnilleen ensimmäisiä radion yhteiskunnallisia sovelluksia.

Siinä että "viralliset tahot" tai poliitikot valehtelevat ei todellakaan ole mitään uutta. Voitaisiin ehkä sanoa, että uutta on ainoastaan vaihtoehtoisten totuuksien leviäminen sosiaalisen median kautta laajalle ja erityisesti erilaisten ihmisryhmittymien mahdollisuus -- tai oikeammin välttämättömyys -- valikoida juuri itselle sopiva uutisvirta loputtomasta bittien ja kuvien virrasta.

Tällä pintatasolla siis ilmiössä uutta on se pirstaleisuus joka valtavissa informaatiovirroissa vallitsee. Teknologisella tasolla Facebookin ja Twitterin kaltaiset mediat tuottavat tietynlaisia suodattimia sille, millaista informaatiota kullekin yksilölle valikoituu. Tästä on kirjoitettu jo paljon, joten en ala tässä kaivelemaan viitteitä enempää, Facebookin syötealgoritmi on pelottavan "älykäs" ja ruokkii varsin tehokkaasti esimerkiksi ihmisten vahvistusvinoumia. Kun tykkää ja jakaa tietyntyyppisiä uutisia, niin sen tyyppiset uutiset alkavat dominoida omaa uutisvirtaa, ja lopulta syntyy ns kupla, jonka ulkopuolelta ei enää juuri mitään tietoa tule.

Niin sanottu valtamedia on kiistatta puutteellinen informaatiolähde nykypäivänä. Sitä on kritisoitu jo vuosikymmenet erilaisin epiteetein. On esimerkiksi käytetty jo pitkään termejä kuten "uutispuuro" (joka on muuten varsin oivallinen ruoka, sivumennen sanottuna suosittelen) tms jotka kuvastavat suurten mediatalojen tasapaksua, joidenkin mielestä (perustellustikin, tätä en tietenkään kiistä) poliitisesti korrektia tuotantotapaa. Perinteiset journalistiikan lainalaisuudet näyttäytyvät valtavan isolle osalle ihmisistä tekopyhänä ja läpinäkyvänä aivopesuyrityksenä.  Osa tästä kokemuksesta on täysin perusteltua. Itse heräsin tähän ilmiöön tapaus Jussi Halla-Ahon kautta. Vaikka olin tuolloin -- ja oikeastaan olen edelleenkin -- tunnustuksellinen "suvakki", olin varsin pöyristynyt siitä, miten läpinäkyvä kaksoisstandardi meillä oli tiedonvälityksen ja sananvapauden osalta.

Ilmiö on sittemmin muuttunut puuduttavaksi sirkukseksi, jonka viimeisimpänä itseään toistavana pelle-esityksenä voi pitää draamakuningatar Sebastian Tynkkysen saamaa oikeustuomiota. Kunnon performanssin myötä koprolaliaa lähentelevä "sananvapaus" sai taas yhden marttyyrin lisää. Sanottakoon, että vaikka tunnen hieman halveksuntaa tätä huomiohakuista performanssia kohtaan, käsitykseni sananvapaudesta ajaa sen yli: Minun on puolustettava Tynkkystä moraalisesti, mielestäni hänellä oli oikeus sanoa se mitä hän sanoi ilman lainopillisia seurauksia. Voimme sanoa että jotkin hänen lausunnoistaan olivat kusipäisiä, mutta tämä on täysin eri kategorian asia kuin laittomuus.

Mutta ajauduin sivuraiteelle; Totuudenjälkeisyys ei ole mikään mielekäs karakterisointi sille, mitä on tapahtunut tai mihin olemme ajautuneet. Valheita on keskuudessamme ollut aina, ja niitä on levitetty vakavalla naamalla, joskus jopa niin että levittäjät uskovat niihin itse. Valheiden läsnäolossa ei ole mitään erikoista. Erikoista on sensijaan se, että totuudellisuuden kriteerit eli hienommin, käsitys epistemologiasta, on pirstaloutunut. Ja tässä on osittain syynä juuri teknologia ja sen tuottamat lukuista kuplat.

Termi Balkanisaatio viittaa Ottomaanien imperiumin romahdusvaiheessa tapahtuneeseen kehitykseen Balkanin niemimaalla ja sen lähiympäristössä. Aluella on historiallisesti elänyt, ja yhä elää, lukuisia eri kansoja, joilla on eri vaiheissa ollut eri kokoisia ja eri tavoin hallittuja valtioita tai muita hallinnollisia kokonaisuuksia. Alue on ollut eräänlaisessa välikädessä vuosisatojen ajan; Alkuun Bysantin ja sittemmin Ottomaanien ja sen perillisvaltion Turkin vaikutuksessa Aasian suunnalta, Bulgarian, Venäjän, ja Romanian vaikutuspiirissä koillisesta, Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan, Ranskan, Italian, Itävalta-Unkarin ja ylipäätään jokaisen läntisen Euroopan suurvallan tai sellaiseksi pyrkivän valtakunnan vaikutuksesta lännestä. Alueen yli ovat marssineet mm. ristiretkeläisarmeijat, Janitsaarit, Bulgarian armeija, Venäläiset, Kreikkalaiset ja Wehrmacht.

Termin "Epistemologinen Balkanisaatio" lainaan tässä Terence McKennalta. McKenna oli toki äärimmäinen hippi ja hörhö monella eri tavoilla, mutta hänellä oli varsin selkeä ja mielekäs visio epistemologiasta. Hän menee usein tangentteihin ja alkaa hieman ikään kuin sekoilla; se on osa hänen viestiään, eikä tarkoitukseni olekaan esittää että McKennalla olisi mitään kovin syvällistä sanottavaa. Termi on kuitenkin erittäin hyvä, vaikka McKenna ankkuroikin sen erilaisiin ilmiöihin. Hän antaa esimerkkinä fysiikan, joka on erittäin eksakti tiede, ja jossa teorian ja havaintojen suhde on, jos ei ongelmaton, niin varsin tiivis. Fysiikan teoriat pystyvät ennustamaan monet melko yllättävätkin koetulokset äärimmäisen tarkkaan. Mutta kun siirrytään pehmeämpiin ja karkeampiin abstraktioihin, tieteellisten teorioiden kyky tuottaa tarkkoja ja määrällisiä ennusteita heikkenee. Kemia, biologia, jne ovat vielä varsin hyviä, ekologiassa epävarmuutta on jo melko paljon, taloustiede alkaa olla jo varsin epätarkkaa, ja lopulta ns. sosiaalitieteet ovat verrattavissa Tarot-korteista ennustamiseen. En ota tähän hierarkiaan kantaa voimakkaasti, mutta se on eräästä näkökulmasta varsin kuvaava.

Itse havainnoin tätä epistemologian balkanisaatio- ilmiötä paljon laajemmin. Kyse siis ei ole niinkään siitä millaisia väittämiä maailmasta me pidämme totena ja levitämme. "Totuuden jälkeinen" viittaa liiaksi siihen, että väittämien totuusarvolla ei ole enää väliä; voi olla että sillä ei ole koskaan ollut väliä, joten siinä suhteessa emme elä erilaista aikaa. Sen sijaan se tapa jolla omaksumme tietoa ja jolla valitsemme sen mitä pidämme totena, on balkanisoitunut. Tietämisen tapaamme itseensä on tullut säröjä.

Sosiaalinen media teknologiana ja sen tuottamat suodattimet nakertavat ajatusta että teemme havaintoja ympäristöstämme ja tulkitsemme havaintoja teorian valossa; jos havainnot ja teoriamme ovat kovin pahasti ristiriidassa, muutamme teoriaamme. Suodatus tekee puolestamme ja huomaamattamme sen, että muutamme pikemminkin havaintojemme lähteitä niin, että ne tukevat johtopäätöksiämme tai ennakkokäsityksiämme.

Asiantuntijuus tarkoittaa periaatteessa sitä, että joku yksilö on perehtynyt monipuolisesti johonkin ilmiöön, tarkastellut sitä useamman eri teorian valossa ja osaa valita sen teorian joka parhaiten kuvaa ilmiötä. Insinööritieteissä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun käsillä on tekninen ongelma, niin otetaan ongelmakenttään sopivasta työkalupakista sopiva mallinnosvälineistö, mallinnetaan ongelma ja ratkaistaan se. Asiantuntija on sellainen joka tuntee tiettyä ongelmaa koskevat välineet ja teoriat riittävän hyvin voidakseen kohtuullisen luotettavasti valita sopivat työkalut sopivaan tilanteeseen.

Balkanisaatio on vähän kerrassaan tehnyt kyseenalaiseksi kaiken asiantuntijuuden. Osa tästä kyseenalaistuksesta on tietenkin tervettä, sillä kuten todettua, monissa esimerkiksi sosiaalitieteissä työkalupakissa on valtava määrä analyysimenetelmiä jotka ovat luotettavuudessaan verrattavissa korteista ennustamiseen tai frenologiaan. Ongelmaksi muodostuu se, että tämä epäluulo ja kyseenalaistus on viety niin pitkälle, että kaikki määrällinenkin tarkastelu asetetaan kyseenalaiseksi jos se ei tue omaa ennakkokäsitystä. Eikä tätä tehdä vain pienissä piireissä. Tämä on osa ilmiötä, ja sitä on käsitellyt mm. The Guardian. Kuvaavaa tässä kohtaa on se, että tiedän tarkalleen lukijoissa tietyn joukon jo nyt viittaavan kintaalla koko artikkelille, koska The Guardian tunnetaan vasemmistosympatioista ja "monikulttuurisuuden" puolustajana. Artikkelissakin on viitteitä tähän; pyydän kuitenkin pohtimaan itse asiaa pikemminkin kuin sulkemaan silmät siltä ilmiöltä, että tapamme omaksua ja hyväksyä tietoa ovat pirstaloituneet.

Tällä ilmiöllä on politiikassa näkyviä ilmiöitä, joista on kirjoitettu loputtomiin. Trumpin tai Brexit-kampanjan blatantit valheet eivät hetkauta ihmisiä suuntaan tai toiseen. Joko väitteiden valheellisuus kiistetään koska "media valehtelee" tai niistä ei piitata koska "liberaalitkin valehtelevat". Kääntäen ilmiö ei ole lainkaan tuntematon missään muussakaan leirissä. Trumpistakin on levitetty ilmeisiä valheita sekä kampanjan aikaan että sen jälkeen. Lehdistö jättää systemaattisesti raportoimatta tai raportoi koodikielellä -- osin toki aiheestakin -- esimerkiksi maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Vastaavasti sitten MV-lehdet ja "huolestuneet kansalaiset" levittävät varmentamattomia "uutisia" joista osa on totta ja osa täysin keksittyjä. Mitään "tosiasiasuodatinta" ei ole olemassakaan, eivätkä perinteisen mediakriittisyyden lainalaisuudet päde tässä asiassa.

Ilmiö vuotaa myös muualle. On gluteeniyliherkkyyttä -- joka osin on todellinen ilmiö, ja osin vain muoti-ilmiö -- on rokotevastaisuutta ja sen ympärillä pyöriviä salaliittoteorioita. On jopa täysin vakavissaan litteään maahan uskovia ihmisiä. Litteän maan kohdalla minäkin olin täysin epäuskoinen pitkään -- eihän tuollaisia asioita voi uskoa kukaan muu kuin mielisairas -- mutta todellakin muutoin täysin toimintakykyisiä yksilöitä löytyy, jotka siihen uskovat.

Ilmiö on kokolailla lohduton ja herättää minussa epätoivoa. Se muistuttaa enemmän jonkinlaista zombie-maailmanloppua kuin mitään legitiimiä erimielisyyttä tosiasioista. Alkuun ilmiö herätti minussa kiukkua, mutta nyt olen enää väsynyt näihin uskomuksiin. Haluaisin uskoa että asialle olisi jotain tehtävissä, mutta en enää ole ollenkaan varma. Tiedän että tämä herättää vahingoniloa joissakin niissä ihmisissä joilla näitä epistemologisia sairauksia on. Ja sairauksia ne nimenomaan ovat.


Ennen sentään ajattelin, että terve epistemologia voittaa lopulta viimekädessä siksi, että yhteisö jolla on käytössään parhaat -- siis oikeimmat -- tosiasiat, onnistuu lopulta tavoitteissaan parhaiten. Tämä ei kuitenkaan pidä mitenkään väistämättä paikkaansa. Esimerkiksi merkittävä osa ihmisistä uskoo, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu muodosta minkäänlaista uhkaa ihmiskunnalle. No, toivon että he ovat oikeassa, vaikken usko heidän olevan. Toivon siksi, että kaikki merkit viittaavat siihen että tällaisilla uskomuksilla on lopulta maailmanpolitiikassa suurempi painoarvo.

Valitettavasti tosiasia on kuitenkin jotain mikä ei ratkea huutoäänestyksellä. En jaksa tähän enää kelata auki omaa käsitystäni riskeistä, todennäköisyyksistä, epävarmuuksista ja vedonlyönneistä, niistä olen kirjoittanut jo aivan riittävästi. En voi vedota terveeseen järkeen, koska jokainen, myös litteään maahan uskovat, uskoo että juuri heidän oma näkemyksensä on "terveen järjen" mukainen. Mikään filosofinen argumentti ei pure, eikä minulla ole mitään sellaista auktoriteettia jolla voisin puhua ns ex cathetra. Postmoderni nihilismi on voittanut.