Historia toistaa itseään

Espanjan sisällissota oli yksi toisen maailmansodan esinäytöksiä. Espanjan sisäinen tilanne oli ollut melko turbulentti aina Napoleonin ajoista lähtien. Espanjasta oli tullut moderni perustuslaillinen monarkia 1812 laaditun perustuslain myötä, kuten noihin aikoihin monissa Euroopan maissa oli tapana. Tasavaltalaiset ja anarkistit olivat vähän kerrassaan saaneet vaikutusvaltaa, ja maassa tapahtui useita kansannousuja ja vallankaappauksia 1800-luvulla, kunnes 1873 perustettiin ensimmäinen Espanjan tasavalta; se oli lyhytaikainen ja monarkia palautettiin alle kahden vuoden kuluessa. Vuonna 1923 lakkoilun ja tasavaltalaisten yleisen "rettelöinnin" seurauksena tapahtuneen sotilasvallankaappauksen jälkeen maassa vallitsi de facto sotilasdiktatuuri, jonka hiipumisen myötä perustettiin ns toinen Espanjan tasavalta 1931.

Tilanne maassa kiristyi vuosien 1933 ja 1936 välillä ja sisällissota alkoi näyttää vääjäämättömältä. Vasemmisto ja tasavaltalaiset muodostivat ns Espanjan Kansanrintaman, koalition joka voitti vuoden 1936 vaalit. Stalin ja Komintern rahoittivat ja tukivat kansanrintamaa, huolimatta siitä että se oli varsin sekasotkuinen porukka; mukana oli niin Sosialidemokraatteja (jotka Komintern oli julistanut vihollisikseen), keskustalaisia tasavaltalaisia, kuin kommunisteja ja anarkistejakin. Falangistit, jotka olivat eräänlaisia konservatiivisia fascisteja -- he olivat omaksuneet monia Italian Fascistien oppeja, mutta siinä missä Mussolinin fascistipuolue oli aivan enemmän moderni ja "edistyksellinen" monella tapaa, falangistit painottivat enemmän perinteitä. Vertailu on muutoinkin aika hankalaa ja tarpeetonta; olennaista oli että melkoisen epäyhtenäiset porukat jakautuivat kahteen leiriin, joista toinen sai tukea Neuvostoliitolta ja toinen Italiasta ja Saksasta.

Vaalien jälkeen falangistit radikalisoituivat ja kesällä alkoi paukkua. Molemmin puolin suoritettiin poliittisia murhia ja rettelöitä. Pääsääntöisesti armeija oli falangistien puolella, kun taas paikalliset poliisivoimat ja erilaiset työväenliikkeen militantit "hallituksen" puolella. Kirjoitan sen sitaatteihin siksi, että hallituksen muodostaminen oli varsin sekava prosessi, jota en nyt käy tässä erittelemään; Olennaista tässäkin asiassa oli, että erilaisten jakolinjojen mukaan ihmisiä päätyi karkeastiottaen kahteen leiriin. Monella tapaa kansanrintaman leiri oli merkittävästi hajanaisempi, sillä siinä oli mukana paljon ristiriitaisia tavoitteita omaavia ryhmittymiä, joita sisällissodan alettua yhdisti oikeastaan ainoastaan se, että he olivat falangistien (nationalistien) vastustajia.

Sisällissodan nyansseja on niin paljon, että siitä on tässä turhaa lopulta käydä tekemään yksityiskohtaista selontekoa. Aivan alusta asti Italian ilmavoimat antoi merkittävää tukea Francon armeijalle. Sodan alussa Saksa kylläkin liittyi Euroopan demokratioiden muodostamaan "neutraalien" valtioiden joukkoon ja jopa allekirjoitti sopimuksen jolla kiellettiin asevienti ja aseellinen tuki sisällissodan osapuolille, mutta Hitlerin ei juuri ollut kunnioitusta paperisia sopimuksia kohtaan, ei tässäkään asiassa.

Hitler lähetti erityisesti ilmavoimat apuun; alkuun se antoi lähinnä kuljetusapua ja materiaalista apua nationalisteille. Saksalaisten ilmavoimien Espanjaan lähettämää joukko-osastoa kutsuttin nimellä "Legion Condor". Se muistetaan ehkä pahamaineisimmin ilmaoperaatiosta jossa yhdessä Italian ilmavoimien ja falangistien kanssa iskettiin Baskimaan Guernicaan.  Lopulta falangistit voittivat sisällissodan, ja Italian ja Saksan tukea niille voidaan pitää jossain määrin ratkaisevana. Länsimaat eivät halunneet puuttua tilanteeseen, mahdollisesti peläten kommunistien vaikutusvallan kasvua.  Neuvostoliitto taas ei pystynyt masinoimaan samanlaista tukea kuin maantieteellisesti läheisemmät Saksa ja Italia.

Täytyy muistaa, että vuoden 1936 Euroopassa ei tiedetty millaisen uhkan fasistit ja natsit todella muodostivat. Neuvostoliiton uhka oli monella tapaa konkreettisempana mielessä. Hajanaiset tasavaltalaiset ja vasemmistolaiset voimat Espanjassa toivat helposti mieleen alle 20 vuotta aiemmin Venäjällä sattuneen vallankumouksen, joka johti Bolshevikkien valtaannousuun. Englanti ja Ranska olivat lähettäneet jopa joukkoja valkoisten tueksi, oli historiallisesti ja poliittisesti aika hankalaa kuvitella että ne nyt olisivat lähteneet Neuvostoliiton kelkkaan ja riskeeranneet kommunistivallankumouksen Espanjassa.

Saksa ja Italia saivat Espanjassa hyvän mahdollisuuden harjoitella uudenlaista ilma-aseen käyttöä. Falangisteille lähetettyjen tankkien heikkouksia ja vahvuuksia saatiin analysoitua ja uusiin malleihin tehtyä parannuksia näiden kokemusten perusteella. Taisteluihin osallistuneet upseerit saivat arvokasta kokemusta erilaisista sodankäynnin muodoista. Ja lopputulos takasi että Espanja olisi tukevasti Saksalle ystävällismielinen kun sota Ranskaa vastaan syttyisi.

Historia toistaa itseään. Ei koskaan aivan samanlaisena, mutta kuitenkin, paljon samaa on nykypäivässä. Esimerkkinä vaikkapa Syyria. Venäjä voi tukea estoitta Syyrian hallitusta, koska sillä ei ole samanlaista poliittista painolastia kuin länsimaisilla demokratioilla. Länsimaiden on taas hankala puuttua sisällissotaan monestakin syystä. Yksi niistä on se, että Assadin vastustajat ovat hajanainen joukkio erilaisia ryhmittymiä, jotka taistelevat myös keskenään, ja joiden valtaanpääsyn myötä saatetaan nähdä vaikkapa ISIS:in tapaisten ryhmittymien ottavan johdon. Kurdien suora tukeminen suututtaa herkästi Turkin, joka taas havittelee omia etujaan ja on vielä ainakin nimellisesti NATO-maa. En voi olla ajattelematta että Aleppo on kuin Guernica. Venäläiset voivat harjoitella ilma-aseen käyttöä ja heidän Assadille toimittamansa aseet testataan käytännössä, mahdollista tulevaa isompaa konfliktia varten.