Politiikasta, esimerkkinä Raitiotie

Tampereella kaupunginvaltuusto päätti raitiotien rakentamisesta. Tästä kirjoittaminen on nyt vähän likaista, koska koko aihe on vähän niljakas. Ensinnäkin, itse en ole dirigismin, keynesiläisyyden tai ylipäätään suurten julkisten hankkeiden suuri fani. Toiseksi, uskon että hankkeessa on todella monella ns oma lehmä ojassa, ja että hanke on hiukan "sosialismia rikkaille"- tyyppinen. Kolmanneksi, ratikan vastustajien argumentit ovat olleet niin luokattomia, että en vaan ymmärrä.

Tapa jolla näistä asioista päätetään on irvikuva siitä, miten asioista päätetään rationaalisesti. Kun sanon "rationaalisesti", joku lukija nousee varpailleen ja alkaa heristää sormea uusliberalistiselle ideologiselle hapatukselle, jossa taloudellisten realiteettien tunnustaminen tai argumenttien kehystäminen reunaehdoilla joita nimitetään "tosiasioiksi" on vain fascistista propagandaa ja ideologinen puhetapa.

En kuitenkaan nyt viittaa rationaliteetillä siihen "uusliberalistiseen" puhetapaan jossa esitämme päätöksen jonkinlaisen välttämättömyyden retoriikan avulla. Viittaan rationaliteetillä tarkoituksenmukaisuuteen. Siis, siihen että ensiksi tarkastelemme päämääriä ja lausumme ne julki. Politiikassa päätöksenteon pitäisi ideaalitilanteessa olla nimenomaan neuvottelua siitä, mitä julkilausuttuja päämääriä edistetään. Demokratian idealisoinnissa kansalaiset äänestävät omien päämääriensä mukaisesti, pyrkien edistämään niitä parhaaksi katsomallaan tavalla. En tässä ota kantaa siihen, onko tämä hyvä yhteiskuntafilosofia vai ei -- siinä on ongelmansa, mutta sen puitteissa nyt elämme.

Kun julkinen instanssi, kuten kunta, tekee päätöksiä, se tekee ne suomalaisessa järjestelmässä edustajien päätöksin. Idealisaatio on, että virkamiehet tekevät selvityksiä siitä, mitkä toimenpiteet edistävät mitäkin päämääriä, ja näistä eri toimenpiteistä sitten valitaan. Valinnan tulisi tapahtua niin, että pöydällä on päämäärää edistäväksi todettu toimenpide joka hyväksytään tai hylätään. Edustajat arvioivat toimenpidettä sen mukaan edistääkö se sitä päämäärää jota he kokevat ajavansa.

Kun seurasin ratikkakeskustelua, oli ilmeistä että joko yllä esitetty idealisaatio on täysin väärä tai, jos oletamme että se on oikea, niin keskustelu ja päätöksenteko paljastivat sekä sangen erikoisia päämääriä että mielikuvituksellisia käsityksiä todellisuudesta.

Ensiksikin, oma käsitykseni päätöksestä on, että on vähemmän tärkeää mikä päätöksen sisältö on kuin se että se on todella tehty. Kaupunki kasvaa aika moista vauhtia ja Hervanta-Keskusta-Lentäväniemi akselilla joukkoliikennetarve lisääntyy koko ajan.

Yksi ratikan puolesta esitetty argumentti on tavallaan oikea, ja haluan käsitellä sitä erikseen. Nimittäin, raitiotien varrella kiinteistöjen arvo nousee merkittävästi. Tämä johtuu kysynnän kasvusta, koska ratikkapysäkin ympäristön julkisen liikenteen palvelutaso nousee huomattavasti. Arviot kiinteistöjen arvonnoususta vaihtelevat, mutta yksin kaupungin tuotot olivat selvityksen mukaan noin 60 miljoonaa. Tämän päälle tulee tietenkin yksityisten kiinteistönomistajien arvonnousu.

Nyt, tämä arvonnousu tarkoittaa, että teoriassa voimme käyttää tehokkuuskriteeriä. Oletetaan että hyötyvaikutus suoraan kuluttajille on X euroa (nettonykyarvo) ja tämä näkyy esimerkiksi lipputuloina. Tämän lisäksi kiinteistöjen arvonnousu  Y, joka jakautuu kunnan ja yksityisten välillä. Kaldor-Hicks- kriteeri sanoo, että jos investointikustannus on alle X+Y, niin investointi on kannattava kokonaistaloudellisesti. Yksityisten arvonnousua ei voida suoraan ulosmitata investoinnin rahoittamiseksi, mutta kokonaishyvinvoinnin nousu on olennainen asia tässä.

Vastustajilta tuli kyllä mielenkiintoinen argumentti sosiaalisessa mediassa viime viikolla. Siinä todettiin, että koska kiinteistöjen arvot nousevat reitin varrella, niin reitin varrella ei sitten ole kenelläkään varaa asua, joten mitään uusia ratikan käyttäjiä ei voi edes periaatteessa tulla. Kaupungin kehitys pysähtyy kun tehdään investointeja jotka nostavat asuntojen hintoja. Olin aivan ymmälläni tämän argumentin edessä; sen esittäjän typeryys on siinä määrin syvää, ettei millään keinolla oikein pysty asiallisesti vastaamaan tuollaiseen.

Olen mielissäni että puolesta kanta voitti. En niinkään siksi että itse investointi olisi minusta ollut jotenkin huippuhieno. Ei se ole. Se on nippa nappa tehokkuuskriteerillä kannattava. Oma hyvinvointini lisääntyy, koska omistan asunnon alueella jossa niukin naukin taitaa tulla asuntojen hinnannousua; Lähimmälle kaavaillulle ratikkapysäkille on noin kilometri. Jos sen hintavaikutus omaan asuntooni on yli 2.5 prosentin arvonnousu, niin jään kunnallisveron osalta plussalle. Todennäköisesti pienemmälläkin. Laskuni perustuu siihen, että Tampereella on noin 100 000 työllistä, kustannus on noin 300 miljoonaa eli noin 3000 euroa per työllinen, ja asuntoni hinta on tällä hetkellä noin 120 000 euroa. Laskentatapa on hyvin karkea ja sen on tarkoitus olla suuntaa-antava.

Tämä on kuitenkin sivuseikka. Olennaisempaa on melkeinpä se, että vastustajien argumentaatio oli jälleen kerran niin luokatonta että en vain yksinkertaisesti voi mennä sellaiseen kelkkaan. Post-faktuaalinen politiikka on kovin tympeää. Jos ratikan ongelmaksi mainitaan se, että kuurot eivät sitä kuule, ollaan siirrytty sellaiseen postmodernismiin, jossa on vaikeaa enää vakavasti olla mitään mieltä.