Mies ja Diskursiivinen epäsymmetria

Jos internettiä on uskominen, miehisyys ja mieheys ovat jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Milloin murentajina ovat feministit, milloin sosialistit, milloin joku muu taho. Olen itsekin kirjoittanut asiasta jonkin verran kun olen kritisoinut miesten representoimista, mutta en kuitenkaan allekirjoita sen paremmin minkään MGTOW kuin "meninismin" tai vastaavien liikkeiden agendaa.

Se, mihin omassa kritiikissäni olen kiinnittänyt eniten huomiota, on epäsymmetria. Jotta tämä voidaan ymmärtää, täytyy palata hieman ajassa taaksepäin.

Pintapuolinenkin historiallinen silmäys puhetapoihin menneisyydessä paljastaa aika tavalla epäsymmerioita. En lähde nyt asiaa mitenkään erityisemmin erittelemään, mutta ns perinteiset sukupuoliroolit ovat näkyneet ja usein näkyvät edelleen ihmisten puheenparsissa ja käyttäytymisessä. Niillä on ollut paitsi käytännön rooleihin liittyvä ulottuvuus jota voi sinänsä pitää neutraalina deskriptiivisyytenä, myös normatiivinen ulottuvuus. Esimerkkeinä nyt voidaan pitää vaikkapa naisten asiantuntemukseen kohdistuvaa vähättelyä tai suhtautumista mieheen "perheen päänä". Itse en usko että varsinaisia rooleja ja jakoja on syytä erikseen lähteä karsimaan ihmisistä pois, mutta näiden normatiivisten käytäntöjen kohdalla olen kyllä "progressivisten" kanssa samalla linjalla. En näe mitään erityisempää syytä jotenkin lähteä suojelemaan tai ihmisiltä edellyttämään rooleja.

Puhetapaa vahtiva edistyksellinen kansanosa on joko tarkoituksella tai jonkin ihmeellisen teorian (kuten naistutkimuksen melko luovan epistemologian) hiukan höpsäyttämänä päätynyt kuitenkin pitämään kaikkea puhetta normatiivisena. Esimerkiksi ihan jos ajatellaan tiedonsosiologista näkökulmaa, niin jostain tulee "totta" kun se on riittävän tiukasti leivottu siihen miten maailman "saa" nähdä. Analyysityökaluna tämä tietenkin on ihan hyvä, mutta ongelmaksi se muodostuu silloin kun etäännyttämisen sijaan mörköjä aletaan nähdä joka puolella.

Esimerkkinä tapaus jossa tuolloin 17-vuotias Alisa Vainio juoksi olympialaisten karsintarajan alittavan tuloksen, ja joku toimittaja erehtyi karakterisoimaan Vainiota "tytöksi". Useampikin päivystävä progressiivi alkoi välittömästi puhua siitä miten naisia näin sorretaan.

Mutta kelataampa hetki taaksepäin: Alaikäistä naispuolista ihmistä kuvailtiin sanalla joka tarkoittaa alaikäistä naispuolista ihmistä. Keski-ikäiset naiset ja miehet loukkaantuivat. Vastaavaa kohua ei kuitenkaan näkynyt, kun alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue sai kultaa ja pelaajia nimitettiin "pojiksi".

Henkilökohtaisesti jouduin kummalliseen tilanteeseen jossa karakterisoin jotain omaa virhettäni jossain tilanteessa sanalla "epämiehekäs". Sain tästä nuhteita, sillä lukija koki tämän misogyynisenä ja transfobisena kommenttina. En muista enää mistä nimenomaisesta asiasta oli kyse, mutta muistaakseni jostain sellaisesta, että olin tehnyt virheen enkä heti myöntänyt sitä, liekö ollut ylpeyttä tai muuta.

Tämän nuhtelun perusteluna oli, että "epämiehekäs" viittaisi naiseen tai sukupuoleltaan tarkemmin määriteltyyn henkilöön, ja jos käytän tätä negatiivisena määreenä, niin syyllistyn näiden ihmisten marginalisointiin ja esittämiseen negatiivisessa valossa.

Uskomuksessa että kielenkäyttöä vahtimalla voidaan muuttaa maailmaa, on jotain kummallista, jopa maagista. En toki kiistä sitä, etteikö puhetapoja muuttamalla voisi korjata asioita ja asenteita, mutta valitettavasti se ei onnistu tahallisten väärinymmärrysten ja yksittäisistä termeistä eufemismi-juoksumattoja muodostamalla. 

Jos jokin ilmiö ei riipu, eikä "uusinnu", kuten sanotaan, annetun toimijan käyttämästä sanasta, siihen takertuminen on turhaa. Syytöksen kohteeksi joutuminen ärsyttää ketä tahansa, ja erityisen hölmöä on tulkinta että ärtymys johtuu "etuoikeuksien" kyseenalaistamisesta.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Suhtaudun erittäin myötämielisesti ja positiivisesti siihen, että ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti. Suhtaudun jokseenkin halveksuvasti erilaisiin normatiivisiin suhtautumistapoihin. En voi sietää homofobiaa, monet läheisimmistä ja parhaimmista ystävistäni ovat homoseksuaaleja. En koe mitään ongelmaa transsukupuolisten oikeuksien tuomisessa esille, en koe että on menossa mitään "homosaatiota" tai että mikään tällainen kehitys on jotenkin haitallista.

Se, mitä pidän haitallisena, on kielenkäytön ylenmääräinen vahtiminen. Erityisen typerää se on, että "etuoikeutettuun" ihmisryhmään -- esimerkiksi mieheen ja erityisesti valkoiseen mieheen -- kuuluvalle esitetään normatiivisia odotuksia joiden täyttämättä jättäminen on vakava rikkomus. Tämä siksi, että tällainen syyllistys ensinnäkään ei muuta syytöksen kohteena olevan henkilön asenteita jos tämän "rikkomus" johtuu siitä että asenteet ovat negatiiviset. Toisekseen, syytös herättää ärtymystä henkilössä jolla ei ole negatiivista asennetta jonka olemassaolo oletetaan.  Miehen oletetaan jatkuvasti olevan tietoinen, ja ikään kuin toiminnallaan jatkuvasti pyytävän anteeksi "etuoikeuttaan".

Etuoikeus joka mieheyteen liittyy, on todellinen ilmiö; tämä on syytä sanoa nyt heti. En kiistä etuoikeuttani lainkaan. Etenkin sen jälkeen kun hankin liki 20 kiloa lihasmassaa, voin nähdä sen ympärilläni. Eräänä iltana esimerkiksi huomasin selvästi kehonkielestä, miten Hervannan keskustasta kotiin kävellessäni vähän matkan päässä kävellyt arviolta 25-30-vuotias nainen pelkäsi minua. Ihan vain siksi että olen mies. Lisäksi huomaan kyllä, että mielipiteeni otetaan vakavammin, koska olen ns setä. Opiskelijat todennäköisemmin pitävät minua asiantuntijana opettamallani opintojaksolla ja niin edelleen.

Mieheyteen kuitenkin liittyy se toinen puoli. Ensiksikin, se, että mieheltä edellytetään enemmän tarkkuutta kielenkäytöstä kuin muilta, on todellinen ilmiö -- otsikon ns diskursiivinen epäsymmetria -- josta seuraa ongelmia miehelle. Useimmiten nämä ongelmat ovat vain jossain määrin kiusallisia tilanteita arjessa. Toisaalta, kiusaantuneisuus, vaikka yksittäisessä tapauksessa onkin harmillista, on pohjimmiltaan näissä tilanteissa häpeää. Herkempi yksilö joka altistuu jatkuvalle häpeälle ja häpäisylle, muodostaa lopulta hyvin negatiivisen minäkuvan, ja lisäksi patoutunut häpeä tai häpeän pelko voi joissain tilanteissa purkautua väkivaltana.

Toiseksi, tästä ilmiöstä huomauttaminen johtaa paradoksaalisesti melko yleisesti erilaisiin muihin häpäisemisen muotoihin. Esimerkkejä näistä ilmiöistä huomattavista miehistä käytetyistä termeistä löytyy paljon. Useimmat termit voidaan typistää siihen että valittaja on epämiehekäs. Onkin niin, että miehen etuoikeutettu asema estää miestä käyttämästä termiä "epämiehekäs", mutta ihminen jolla tätä asemaa ei ole, voi kyseenalaistaa miehen mieheyden. Tavallaan tämä olisi monella tapaa aivan paikallaan, mutta sen ongelmana on, että vaikka kritiikin kohteena oleva mies argumentin tasolla riisutaan mieheydestään, tämän täytyy silti vastata syytökseen etuoikeudesta.

Tämä jälkimmäinen on mielestäni se kaikkein suurin ongelma joka liittyy diskursiiviseen epäsymmetriaan. Huomataan, että siinä määrin kuin miehen etuoikeus tuotetaan diskursiivisesti, sitä ei tuota mies itse, vaan ne jotka miestä siitä tilille vaativat.

Sananen muista kategorioista lienee paikallaan. Esimerkiksi angloamerikkalaisessa kulttuurissa ns rotu on etuoikeutena aivan toisenlainen kuin pohjoismaisessa feminismin läpitunkemassa kulttuurissa sukupuoli. Musta mies voi joutua ammutuksi ilman omaa syytään. Toki, mies voi joutua esimerkiksi pahoinpidellyksi ilman omaa syytään myös, mutta rajat eivät ole yhtä hätkähdyttäviä.

Olen huolissani angloamerikkalaisen puhetavan rantautumisesta Suomeen.