Havaintoja voimasta.

En ole koskaan pahemmin harrastanut pyöräilyä. Siis, en ole esimerkiksi ikinä ajanut edes minkäänlaisella kilpapyörällä enkä ole treenannut pyöräilyä. Olen toki ajanut polkupyörällä kesäisin, mutta vain siirtyäkseni paikasta toiseen, en tavoitteellisena kuntoliikuntamuotona. Poljin viikonloppuna pyörällä, tälläkin kertaa lähinnä siis vain kulkuvälineen roolissa.

Tamperella korkeuserot ovat kohtuullisen suuret paikoitellen. Asun Hervannassa. Hervannassa korkeuserot myös vaihtelevat, mutta osapuilleen se on noin 150 metriä merenpinnasta, kun taas Pyhäjärven vedenpinta on noin 77 metriä merenpinnasta. Näissä luvuissa voi olla heittoa joitain metrejä, mutta siis pointtina on, että korkeuserot keskikaupungilta -- esimerkiksi Laukontorilta -- Hervantaan voivat olla yli 70 metriä.

Pyöräilin Keskustasta Hervantaan  Hallilan kautta. Muotialan/Halllan risteys on kartan mukaan noin 90 metrin korkeudella merenpinnasta, kun taas Hallilan päässä kohta, josta pyörätie alkaa laskeutua Kanjoniin on noin 140 metrin korkeudessa. Mäki on kohtuullisen pitkä ja loiva; nousua on noin 1.7 kilometrin matkalla siis 50 metriä.  Tämä on merkittävin nousu, sillä vaikka lokaalisti Hallilasta laskeutuminen kanjoniin ja nousu vesitornille onkin jyrkkä, matalin kohta reitillä ole kuin ehkä 15 metriä alempana kuin Hallila ja vesitornilla korkeus on sen 150 metriä.  Lopussa on kuitenkin varsin jyrkkä, noin 20 metrin korkeusero noin 300 metrin matkalla.

Havaintoni pyöräilystä oli, että aerobinen kuntoni ei ole kehittynyt siinä juurikaan. Polkeminen melko tasaisella ja vähäisiä korkeuseroja sisältävillä osuuksilla tuntuu yhtä raskaalta ja matka taittuu osapuilleen samaa vauhtia kuin pari vuotta sitten kun kävin Teiskossa ja pyöräilin pidemmän matkan. Sensijaan isojen korkeuserojen maastossa eron huomaa. Selän ja jalkojen lihasten vahvistuminen on tehnyt jyrkemmistäkin nousuista kevyempiä. Ilmiö on erikoinen, koska intuitioni sanoisi että esimerkiksi tasaisella polkiessa pitäisi myös tuntua kevyemmältä tai pitäisi päästä kovempaa, koska voi käyttää isompaa vaihdetta.

Ero liittynee nousun ja tasaisen pyöräilyn erilaiseen kadenssiin. Tasaisen maan suurempi poljinnopeus ei hyödy samalla tavalla maksimivoimasta kuin nousujen hitaampi nopeus. Ylämäessä jalan lihas tekee työtä suuremmalla voimalla ja alhaisemmalla nopeudella, jolloin kyykyn ja maastavedon tuoma adaptaatio on relevantimpi.

Tämä on esimerkki asioista joissa näemme että voimasta on hyötyä. Lisäksi näemme myös sen, mistä puhuimme aiemmin: Lihasten treenaamisesta on suurin hyöty silloin kun lihasta harjoitetaan suunnilleen samoilla parametreillä kuin missä harjoituksen tuomaa adaptaatiota hyödynnetään. Tässä siis dimensio jolla liikutaan on lihaksen supistumisnopeus.

Huomasin myös sen erikoisuuden että ajoasentoni oli mäessä hieman muuttunut. En osaa sanoa miten, mutta polkypyörän mittasuhteet tuntuivat "erilaisilta". Käytin enemmän tankoa vetoapuna ja siirsin painoa vähemmän puolelta toiselle. Liike otti enemmän takareiteen kuin ennen, aiemmin muistan tehneeni enemmän työtä reiden ojenatajalla.

Ja sivumennen sanoen, tein maastavedossa perjantaina henkilökohtaisen 5RM-ennätyksen, eli vedin 5 toistoa 140 kilolla. Aiemmin ko. luku oli yhden toiston maksimi. Nämä luvut eivät ole kovin vaikuttavia, mutta olen mielissäni siitä, että kehitystä selvästikin tapahtuu edelleen. Kerta viikossa maastavetoa tuntuu riittävän, rinnallevedot ottavat eri tavalla samoihin lihasryhmiin, ja niitä on vuorossa tänään, volyymipäivänä.