Työntävät liikkeet ovat olleet pannassa nyt kuukauden päivät. Yllättävää kyllä, tämä alkaa jo näkyä, eli rinta- ja olkavarren lihasten tonus on vähentynyt ja eron näkee myös peilistä. Maastavedossa ja kyykyssä syntyy edelleen rauhalliseen tahtiin tulosta, samoin soudussa; kaiken muun olenkin sitten käytännössä jättänyt pois.
Tänään oli räkki varattu, joten aloitin maastavedolla. Kun olin tehnyt yhden vitosen 130 kilolla, niin räkki vapautui, mutta kyykkäämisestä ei tullut enää mitään. Toisin päin onnistuu, eli maven pystyy tekemään kyykyn jälkeen. Sunnuntaina tein 3x5x122.5 kyykyssä. On hämmästyttävää, että kuuden viikon tauosta toipumiseen menee enemmän kuin kuukausi, jos kohta, onhan tässä ollut hivenen loukkaantumistakin yms.
Alakroppapainotteinen treeni tuo tietynlaisen epäsuhdan, eikä rehellisestisanoen fiilis treenin jälkeen ole ihan sitä mitä se oli kun teki penkkiä ja pystyprässiä myös. Mikäli olkapää ei tule kuntoon, motivaatiota treenin jatkamiseen voi olla vaikeaa ylläpitää. Tämä on sikäli traagista, että uskomukseni on, että jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino. Itse en tähän tietenkään pysty, joten en voi karakterisoida itseäni terveeksi aikuiseksi mieheksi.
Toinen asia, jonka terveen aikuisen miehen pitäisi pystyä tekemään, on juosta 3000 metriä 12 minuutissa. Kun treenasin puolimaratonille kaksi vuotta sitten (uskomatonta miten aika kuluu), pystyin tähän nippa nappa. Nyt en pääse 12 minuutissa edes 2500 metriä, koska olen lihonut 10 kiloa. Tässäkin siis on syntynyt epäsuhtaa.
Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
12 kommenttia:
Oletko lisäänyt vetäviä liikkeitä? Entä ovatko työntävät staattisetkin liikkeet mahdottomia?
>Monet tuttavani pitävät minua jotenkin hyväkuntoisena tai vahvana. Tämä on minulle merkki vain yhdestä asiasta: Olemme kansakuntana heikkoja ja arvottomia. Ansaitsemme tuhoutua.
Olen nyt joitain vuosia hieman ihmetellyt TM:n blogosfääriä (ainakin sen tähän blogiin takaisin kommentoivaa osaa, etenkin sitä joka silloin tällöin on ilmestynyt kehumaan TM:n "aatteellista edistymsistä" tai jotain sinne päin), mutta tämä hätkähdytti. Olenko ainoa että kalskahtaa aatteellisesti lähinnä Führerin testamentilta Berliinin komentobunkkerin raunioissa, ts. mielipuoliselta tavalta arvioida kansakunnan olemassaolon oikeutusta? Tällaisiin implikaatioihin vaaditaan kerrassaan omituisia premissejä kansakuntana olemisesta ja sen olemisen oikeutukselle.
Fysiologian lisäksi asiantuntematon arvioni olisi jutella jonkin ulkopuolisen kanssa yleisesti asioista ja erityisesti masennuksesta, tai pohtia vakavasti yhteiskuntafilosofisia näkökantojaan. Vuonna 1939 melko merkittävä osa asevelvollisista hylättiin aliravitsemuksen vuoksi.
Erityisesti kansakunnan fyysisen kunnon arvioiminen (mikäli tällainen minulle - ja luultavasti suurimmalle osalle kansakuntaa - täysin vieras tapa arvottaa kansakunnan olemisen oikeutusta) oman lähipiirin perusteelta on ainakin suorastaan naurettavan idioottimainen otosvirhe (ja suorastaan huutaa muutamasta huomattavan bias/harhan mahdollisuudesta) bloggaajalta joka kutsuu itseään 'Tiedemieheksi'.
Kansakunta on monia asioita. Edellisvuoden keskimääristä arvioidan Suomessa synnytysosastoilla on viimeksi kuluneen vuorokauden mittaan tähän maailmaan luultavasti varsin pontevasti huutaen, potkien ja parkuen astunut suuruusluokkaa ~150 vastasyntynyttä, ja kaikesta maahanmuutosta huolimatta valtaosalla heistä ja heidän enemmän tai vähemmän onnellisista/järkyttyneistä/helpottuneista vanhemmistaaan on suomalainen identiteetti -- kaikessa moninaisessa sekavuudessaan mitä se sitten tarkoittaakaan. Uskon, että monen tavallisen suomalaisen mielestä vaatimus että heidän olemassaolonsa ja identiteettinsä oikeus "säilyä tai tuhoutua" määritellään nimim. Tiedemiehen oman fyysisen kunnon subjektiivisten arviointien pohjalta on erinomaisen yököttävä ajatus.
Voisikohan sitten kuitenkin olla, että tulkinta-avain olisi hivenen sopimaton tähän nimenomaiseen merkitysten aarrearkkuun?
Heti merkinnän luettuani ajattelin, että tämän merkinnän ja etenkin sen loppukaneetin ottaisivat vakavasti ainoastaan journalistit, kolumnistit ynnä muut halpojen syytösten ja tahallisten väärinymmärrysten ammattilaiset. Saatoin olla väärässä.
Sikäli varmasti tässä on synkkyyttä läsnä. En kiistä lainkaan sitä että olkapäävamma aiheuttaa harmitusta. Harrastus joka on ollut tärkeä henkireikä, on alkanut menettää sitä merkitystä joka sillä oli.
En kiistä lainkaan sitä että toistuvat vaikkakin vähäiset vammautumiseni liikuntaharrastuksen parissa suomeksi sanottuna vituttavat. Tulkinta jonka mukaan olisin muuttunut jonkinlaiseksi nazziksi sen johdosta on kyllä kummallinen.
Se etten jaksa aukoa päätäni jatkuvasti natseille, sisulaisille ja muille persuille on näköjään joillekin merkki siitä että olen kasvattanut Hitler-viikset ja odottelen loppua bunkkerissani käsiaseen ja syanidikapselin kanssa.
Mulle tuo "jokaisen terveen aikuisen miehen pitäisi kyykätä ja vetää maasta vähintään kaksi kertaa oman painonsa ja prässätä oma paino" kuulostaa kummalliselta. Olen ollut aina kestävyyslajipainotteinen (tosin nykyään jopa epäurheilullinen) ja voimaharjoittelu ei ole kuulunut harrastuksiini koskaan. Ponnistusvoimani riittää siihen, että saan tehtyä kaikki ne askareet, joita minun elämäntapaani kuuluu. 50kg painavan ulkolaitaperämoottorin nostaminen paikalleen ja satunnaiset tukkien siirtelyt metsätöissä ovat raskaimpia mieleen tulevia operaatioita, ja niin kauan kuin nämä onnistuvat, en katso olevani liian heikko. Ja mun ideologian mukaan apuvälineiden (vipuvarren) käyttö on aina sallittua. Ihminen on työkaluja käyttävä eläin.
Oletko varma, ettei sulla ole ongelmia oman ruumiinkuvasi kanssa? Tää ei ole vittuilua vaan ihan tosissaan kysyn. Nämä jutut leimataan teinityttöjen jutuiksi mutta kyllä tässä kohtaa väitän, että miehillä nämä ongelmat ovat vähintään yhtä yleisiä.
Kirjoitin tuosta kokonaan uuden blogikirjoituksen.
Tuo väite "pitäisi kyykätä/vetää maasta" on hyperbolinen. Kirjoituksessani on oikeastaan kyse pitkälti sen turhautumisen purkamista, ja toiveeni on että kirjoitus ymmärretään tässä kontekstissa, ei minkäänlaisena oikeasti preskriptiivisenä tuomiona kaikelle kansalle.
Ja kun on päästy tähän asti, kyllä. Ruumiinkuvan kanssa on ongelma, jos kohta se tuskin on samantapainen kuin teinitytöillä. Pikemminkin kyse on orastavasta keski-iän kriisistä. Tässä iässä joutuu kohtaamaan jo konkreettisemmin sen, että kroppa alkaa rapistua pikku hiljaa. Se, mikä nuorena oli helppoa ja tuli itsestään, alkaa olla joko kovan työn takana, tai peräti melkein mahdotonta. Melkein kuka tahansa parikymppinen kaveri voi treenata kovaa pari vuotta, kunhan syö hyvin ja lepää riittävästi, ja oikeasti saavuttaa sen mihin yllä viittasin. Nelikymppinen mies joka on laiminlyönyt kuntoilun nuorempana ja havahtuu siihen hieman liian myöhään, loukkaa helposti itsensä.
Sinänsä ehkä kovin synkän kirjoituksen voi ajatella myös viestiksi siitä, että toivon että nuoremmat ihmiset pitävät kunnostaan huolta, ja ikätoverini voivat sitten varmaankin varoa sitä henkistä ansaa johon joutuu jos panostaa tunnetasolla liikaa oman suorituskyvyn kohottamiseen. Tästä minulla on kokemusta, ja osasyynä on varmasti vuosikymmenien kokemus itsestä fyysisesti löysänä kynäniskana ja nörttikuikelona.
Ymmärrän täysin synkän mielialan. Itselläni oli vuosi sitten lievempiä olkapäävaivoja, joista oli toivoa parantua ja joista parannuinkin. Muistan kuitenkin pelänneeni harrastuksen loppua.
Terveen miehen määritelmästä sen verran, että oma paino tuplana mavessa on melko helppo tavoite, mutta kyykkäämällä ei ihan niin helppoa. Kyykkymaksimeja varten pitää myös olla kunnon räkki turvaraudoilla. Olen kerran nähnyt miehen kaatuvan kyykätessä eteenpäin ilman turvarautoja, tuli monen kuukauden treenitauko.
Myös minua pidetään kovakuntoisena. Juoksen kympin karvan alle tuntiin ja mavessa vedän oman painon tuplana.
Parin työkaverin mielestä treenimääräni ovat yliammuttuja. Ja juuri näille samoille kavereille lääkäri on useasti suositellut kuntosalitreeniä avuksi selkävaivoihin. Haluavat mieluummin sairaslomaa ja kipulääkitystä.
Mavessa olen vetänyt jo melkein tuplat, kyykyssä on vielä parikymmentä kiloa (eli noin 15%) takamatkaa.
Tässä on se totuudellinen puoli että minä oikeasti uskon, että (maltillinen ja turvallinen) voimaharjoittelu olisi suunnilleen kaikille erittäin hyödyllistä. Ei nyt ehkä tarvitse mennä noihin tuplat mavessa- painoihin, mutta sanotaan nyt että jos joku 90-kiloinen konttorityöntekijä vetäisi 120 kiloa ja kyykkäisi edes 100 suht säännöllisesti, niin selkävaivat olisivat paljon vähäisempiä.
Räkki turvatangoilla on toki eduksi, mutta väitän ettei se ole tarpeen. Tein itselleni puisen räkin, jossa on kolmion mallinen profiili. Jos kaatuisi eteenpäin, niin tanko liukuisi taakse. Taaksepäin kaatuessahan ei ole ongelmaa sinänsä. En tosin kertaakaan ole kaatunut. Toki, en kotiräkin kanssa nostelekaan yli 100kg painoja, ja salilla käytän häkkiä turvaraudoilla, eli olen kyllä samaa mieltä.
Luulen että olemme Samulin kanssa suunnilleen samalla suorituskyvyn tasolla. Pehmentääkseni tuota kansakunnan tuho- juttua, niin todettakoon nyt vaikka niin, että on vähän traagista että tämän suorituskyvyn omaavaa tyyppiä pidetään kovakuntoisena, kun mielestäni olisi kaikin puolin parempi jos tämä olisi perustaso johon kaikki pyrkisivät. Olin kaksi vuotta sitten sanalla sanoen surkeassa kunnossa, eikä treenimäärät ole olleet mitään aivan mielettömiä. Treenaan 3-5 kertaa viikossa tyypillisesti, ehkä kokonaisuudessaan viikossa menee 5-7 tuntia liikuntaan, mutta salilla ollessa toki on paljon lepotaukoa ja heeboilua, juoksen ehkä max pari tuntia viikossa, usein en sitäkään.
Puoli tuntia päivässä kuutena päivänä. Enempää ei tarvittaisi, sillä pääsisi jo lähelle tätä jos on hyvä ohjelma.
Painoharjoittelu on jopa tärkeämpää kuin kestävyysharjoittelu. Moni lukija on tietysti kasvanut maratoni- ja juoksubuumin aikana jolloin painoharjoittelun ja lihasmassan suurta terveydellistä hyötyä ei vielä ymmärretty.
Aloitin treenaamisen 47-vuotiaana vajaa kaksi vuotta sitten, täysin rapakuntoisena sohvaperunana. Viikottaiset treenimäärämme ovat melko tarkkaan samat.
Itselläni nuo aikamäärät eivät ole pois mistään järkevästä tekemisestä, lähinnä se on pois erilaisten näyttöruutujen ääressä istumisesta.
Suosittelen kaikille salitreenin aloittajille pt:n käyttöä. Minut pt laittoi aluksi vahvistamaan jalkoja ja keskivartaloa ja polttamaan rasvaa. Myös selkälihakset ja ryhdinoikaisu olivat ohjelmassa alusta alkaen.
Nopea painonpudotus alussa nosti treenimotivaation korkealle ja vahva keskivartalo on suojannut selkävaivoilta.
Käytin kuusi pt-tuntia puolen vuoden aikana, enempään ei ollut varaa. Mielestäni se myös oli riittävä määrä. Sain uudet ohjelmat säännöllisesti ja tekniikkaopastuksen.
Osaava(!) pt pystyy laatimaan treeniohjelman myös erilaisista vammoista ja rajoitteista kärsiville. Moni kuvittelee turhaan kremppojen estävän kuntosalitreenin.
Aivan halpaa pt-ohjaus ei ole, ja alalla on nykyään monenlaista yrittäjää.
Tuon kansakunnan tuho-jutun otin täysin läppänä ja ihmettelin suuresti, että joku otti sen noin tosissaan.
Lähetä kommentti