Olimme perheen kera eilen toista kertaa rinteessä. Tällä kertaa noin kahdeksan tuntia. Kokemus oli mukava. Tänään ajattelimme lähteä Oulangalle. Emme millekään pidemmälle reissulle, vaan muutamaksi tunniksi maisemia katselemaan.
Mökki on miellyttävä paikka työnteolle. Kun lapset ovat ulkona lumessa telmimässä, kelopirtti tuntuu täysin omalta maailmaltaan. Kävin maanantaina puhelimitse pienen konsultaation EU-byrokratiaan ja rahoituspaneelien arviointikriteereihin perehtyneen henkilön kanssa. Sain tältä arvokkaita ohjeita siitä, miten hakemuksessa kannattaa tietyt asiat ilmaista. Sinänsä on sääli, että rahoituksen allokaatio toimii niinkuin se toimii. Toisin kuin salaliittoteorioihin uskovat, "tieteen politisoitumista" ja tämän rahanjakoa vääristävää näkökulmaa viljelevät tuntuvat väittävän, suurin ongelma ei ole paneelien puolueellisuus, vaan niiden ajanpuute ja sanalla sanoen laiskuus. Tämä johtaa siihen, että arviointi tehdään hyvin pintapuolisin kriteerein. Tieteellinen sisältö ei pääse esiin ennenkuin hakemus on oikein suunniteltu "mielenkiintoiseksi".
Miksi tämä on ongelma? Siksi, että kyky tehdä mielenkiintoisen kuuloisia ehdotuksia on vain heikosti, jos lainkaan, yhteydessä todelliseen tieteelliseen sisältöön. Usein tarkkanäköisimmät ja älyllisesti rehellisimmät tutkijat pyrkivät tuomaan esiin sitä, minkä kokevat metodien tosiasiallisiksi vahvuuksiksi ja tosiasialliseksi tutkimukselliseksi kontribuutioksi. Tähän kuuluu olennaisena osana näkökulma siihen, mitä rajoituksia kontribuutiolla on. Sensijaan rahoittajat usein haluavat nähdä pikemminkin vakuuttavan oloista tekstiä, ja tämä tarkoittaa että heikkouksia vähätellään.
Tähän auttaa jonkin verran se, että tutkimuksen riskeihin pitää ottaa kantaa. Se on kuitenkin helposti silmänlumetta, koska uskottavaa riskianalyysiä tärkempää tuntuu olevan se että riskit kyetään hallitsemaan.
Kolmas ongelma liittyy siihen miten CV:tä ja julkaisuluetteloa mitataan. Suuressa tutkimusryhmässä työskentelevän on helppo saada nimensä lukuisiin julkaisuihin, kun taas yksin työskentelevän työ on väistämättä määrällisesti vähäisempää. Lisäksi verkoston osana oleminen takaa tietyn perusmäärän viittauksia, ja koska haut toimivat helposti viittausmäärien perusteella (esim. google scholar) tämä synnyttää melkoisen Matteus-vaikutuksen. Periferian tutkija jää väkisin hieman jalkoihin.
Nämä ongelmat on tietysti minun helppo tunnistaa, koska ne ovat minun ongelmiani, ja tämä analyysi voidaan toki - aivan aiheellisesti - ohittaa "happamia sanoi kettu"- tyylisellä toteamuksella. Esimerkiksi voidaan argumentoida, että käsitykseni siitä, miten heikkoja signaaleja ylläolevat ovat tieteellisestä laadusta, on vino ja osa jonkinlaista psykologista defenssiä. En voi kiistää tätä, vaikken tietystikään itse näe asiaa niin; jokainen on jossain määrin sokea omille heikkouksilleen.
En kuitenkaan ota tästä sen suurempia paineita. Teen sen mitä voin, ja jos tie nousee pystyyn, niin sitten käännytään toisaalle.
J.K. Ilmoittauduin kisoihin. Saa nähdä onko sarjassani ketään muuta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti