Pääteasema.

Aloin jo reilu vuosi takaperin lukea Reynoldsin "Pääteasemaa", jälleen kerran serkkuni hankkimaa suomennosta. Kirja on aika hyvä, se jäi kesken koska minun piti ottaa se mukaan Singaporeen matkalukemiseksi, mutta olin laittanut sen väärään laukkuun ja se jäi Suomeen. Jatkan sitä nyt.

Kirjassa on erikoinen idea, joka alkaa avautua alusta melko nopeasti. Idea on sukua Vingen "Zones of thought"- idealle, mutta kompressoidummin.

Vingen A Fire upon Deep ja A Deepness in the Sky (sekä Children of the Sky, jota en ole lukenut) sijoittuvat oman linnunratamme tulevaisuuteen, jossa syystä tai toisesta on "vyöhykkeitä" sille, miten teknologia voi toimia. Lähellä galaksin keskustaa on "syvyys", jossa eivät toimi edes biologiset prosessit. Sitten tulee "hitaus" jossa toimii normaali teknologia, muttei valoa nopeampi matkustaminen tai "kova" nanoteknologia, antigravitaatio, tms, tämän jälkeen on "The Beyond", en muista suomennosta, mutta jossa toimii kaikenlainen spekulatiivinen teknologia, ja lopulta on "Transcend", jossa teknologia on jotain mitä ei edes voida kuvailla, ja siellä asustelee jumalankaltaisia olentoja. Vyöhykkeiden rajat noudattelevat karkeasti etäisyyttä galaksin keskustasta, mutta rajat eivät ole tarkat ja voivat liikkua erilaisista syistä. Juoni ei ole tässä olennaista, vaan se, että teknologian ja tieteen "toimivuus" riippuu siitä, missä ollaan.

Pääteasemassa (Terminal World) on samankaltainen idea mutta kompressoituna planeetan pinnalle. Tarina alkaa kaupungista nimeltä Spearpoint, joka jakautuu myös vyöhykkeisiin, mutta pystysuunnassa. Tarinan alkupiste on "Neon Heights" jonka teknologinen taso vastaa ehkä 1900-luvun loppupuoliskoa. Sen yläpuolella on "Circuit City", johon vain viitataan, mutta jossa teknologia on ehkä varhaisen 2000-luvun tasoa. Kirjassa matkataan alaspäin, Neon Heightsin alapuolelta löytyy ensin Steamville (jossa kaikki toimii höyryllä) ja lopulta Horsetown, joka on esiteollinen. Kaupungin ulkopuolisessa maailmassa vyöhykkeitä on satunnaisesti, mutta pääsääntöisesti kovin kehittynyt teknologia ei toimi. Tämä lienee kirjallinen tehokeino, joka oikeuttaa kirjan Steampunk-henkisen miljöön ilmalaivoineen ja "retrotieteineen".

Kirjan edetessä paljastuu kaikenlaista erikoista ja vihjeet siitä, mikä planeetta on kyseessä, tippuvat kyllä jos niitä osaa lukea. En spoilaa - tosin ne löytyvät näköjään myös wikipediasta. Kirja on älyllisesti mielenkiintoinen ja skannaa kaikenlaista epistemologiasta, teknologiasta jne lähtien. Reynoldsille tyypilliseen tapaan ote on melko suoraviivainen, eikä juoneen ole ihan niin kovasti viitsitty panostaa. Reynolds kuvaa epäuskottavan maailman (toki), mutta kun kirjallisten vapauksien ottamisen yli katsoo, hänellä on mielestäni jopa jotain sanottavaa siitä, miten teknologia muovaa yhteiskuntaa. Kirjassa on myös eräänlainen uskonnollinen ja uskomusjärjestelmiin paneutuva teema. Kun vihjeiden valossa (tai jos haluaa spoilaantua ja lukea wikipediasta sen mistä on kyse) lukee kirjaa, tämä teema avautuu todella kivasti.

Olen sikäli jäävi, että pidän scifistä ja tämäntyyppisestä spekulaatiosta ja "mysteerimaalailusta" jo itsessään niin paljon että kirja viihdyttää minua suuresti. Siinä missä BRE (Muistoissa Sininen Maa) oli jotenkin ilmeisellä tavalla kuvaus tulevaisuudesta, tämänkin voisi lukea myös ihan vaan steampunk-roadtrippinä ja ottaa asiat sellaisenaan. Reynolds ei ole vahvimmillaan intertekstuaalisuudessa (hän ei ole mikään Simmons) ja esimerkiksi paralleelit kirjassa esiintyvän "Testamentin" - joka on uskonnollinen kirja - ja vaikkapa Raamatun välillä ovat melko pinnallisia. Sensijaan lähimenneisyyden avaruustutkimus selvästi on Reynoldsin ominta alaa ja häivähdys romantisoidusta (ja ehkä vähän irvailevastakin) käsityksestä Victoriaanisen ajan tieteestä on myös läsnä.

Objektiivisesti ajatellen Reynolds ei ole mitenkään erityisen hyvä. Mutta olen tottunut hänen tyyliinsä ja tykkään teemoista joita hän käyttää, joten nautin kirjoista. En ole vielä lukenut yhtään todella huonoa kirjaa häneltä, mikä on jo sinällään saavutus.