Suuri stagnaatio ja Keynes.

Kirjoituksessaan EKP:n iso sinko, Soininvaara mainitsee likviditeettiansan, jossa uskoo Euroopan olevan. Näin uskoo moni asiantuntijakin, joten en väitä vastaan. Otan tässä viitekehykseksi Krugmanin muutaman vuoden takaisen kirjoituksen likviditeettiansasta. Kirjoitus on muuten melko tavanomainen tapa johtaa intuitiivisesti IS-LM-malli, mutta tärkein piirre siinä on tapa jolla IS-käyrän malli johdetaan.

IS-käyrä on kuvitteellinen käppyrä joka kuvaa oletettua korkotason ja bruttokansantuotteen riippuvuutta. Sitä ei mielestäni pidä tulkita niin, että korkotasoa manipuloimalla BKT:ta voidaan noin vain kasvattaa, tulkinta, johon moderni rahapuolen "rahvaanomainen" keynesiläisyys perustuu. Joten olkaa huoleti, en aio väittää mitään tällaista. Kuitenkaan en väitä että malli sinänsä on väärä, joten keynesiläisilläkään ei pitäisi tässä vastaansanomista.

Korko on hinta tai vuokra, joka rahasta maksetaan, ja se on samalla käteisen rahan vaihtoehtoiskustannus. Kun ihmiset vapaasti lainaavat rahaa keskenään, tämä korko määrittyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Malli olettaa, että pääosin rahan kysyntä tulee investointikysynnästä ja tarjonta säästämisestä. Tämä on abstraktio ja todellisuus on monitahoisempi. Tietyssä mielessä voidaan ajatella, että nyt jo viisi vuotta päällä ollut rahoituskriisi onkin paljolti seurausta siitä, että tämä oletus ei päde, ja että esimerkiksi asuntokauppa on pikemminkin kulutuskysyntää. Tämäkin on yksi näkökulma, mutten nyt jää siihen liiaksi kiinni.

Säästöhalukkuus kasvaa, kun korkotaso kasvaa ja toisaalta investointikysyntä vähenee, ja korkotaso, jolla nämä kohtaavat, on ns. markkinakorko. Kun kansantulo kasvaa, ihmisillä on enemmän rahaa, ja tämä johtaa siihen, että myös säästäminen lisääntyy, mikä painaa korkoa alaspäin. Investoinnitkin lisääntyvät, kunnes tasapaino saavutetaan, mutta jos investointikysynnän muoto ei muutu, niin korko asettuu hieman alemmas. Keynesin maalaama uhkakuva oli, että talouden kasvaessa riittävästi, säästämishalu lopulta johtaa tilanteeseen, jossa investointikysyntä ei enää edes nollakorolla ole riittävän suuri imemään säästöjä.

Tuntuu ehkä hullunkuriselta pitää säästämishalukkuutta ongelmana tilanteessa, jossa massiivinen velkaantuminen näyttäisi pikemminkin olevan se todellinen ongelma. Tässä kohtaa mielestäni Keynesiläinen politiikka menee pieleen. Keynes ja Krugman esimerkiksi tarjoavat lääkkeeksi julkisen sektorin velkaantumista ja  menolisäyksiä, imuroimaan se säästöjen tarjonta, joka painaa koron alle nollan.  En ole tästä samaa mieltä, ja selitän sen kohta erikseen.

IS-LM-mallissa on yllä mainitun IS-käyrän lisäksi myös LM-käyrä. Se on viimekädessä ihmisten halukkuus pitää käsissään rahaa, ja tämä riippuu korosta. Koska korko on käteisen rahan vaihtoehtoiskustannus, korkeampi korko tarkoittaa vähäisempää halua pitää rahaa kädessä. Likviditeettiansa syntyy, kun LM- ja IS-käyrä kohtaavat negatiivisella reaalikorolla. Tällöin yritykset saada taloudessa ns. pyörät pyörimään tarjoamalla lisää likviditeettiä eli manipuloimalla korkoa alaspäin, ovat tuhoontuomittuja; ihmiset pitävät vain ylimääräisen likviditeetin käteisenä, eikä rahan kiertonopeus kasva (vaan vähenee). Myöskään inflaatiota ei synny, koska ylimääräinen raha ei lisää kulutuskysyntää, eikä siten onnistu nostamaan hintoja.

Tässäkään kohtaa en usko keynesiläiseen politiikkaan. Jos ja kun rahaa näin luodaan, ja kysyntä jostain ulkoisesta syystä alkaa kasvaa, inflaation hallinta tulee jälkikäteen paljon kalliimmaksi. Jos keskuspankki alkaa imuroimaan rahaa pois, sen toimenpiteet nostavat korkoja. Tämä tarkoittaa, että korkotasoon liittyvä riski kasvaa aivan tavattomasti. Toisella puolella riskinä on masiiviinen inflaatio. Toki, keskupankkihan pelaa pitkään pelkillä uskomuksilla - tämä on niin sanottu keskuspankin Chuck Norris- vaikutus: kun keskuspankki sanoo, että ensi vuoden inflaatio on 4%, niin markkinoilla uskotaan tähän, ja kaikki valmistautuvat 4% inflaatioon. Näin keskuspankille jää paljon pelivaraa siinä, mitä sen todellisuudessa pitää tehdä tämän aikaansaamiseksi. Tässä on perää, enkä kritisoi tätä sinänsä, mutta en ihan täysin. Rahapolitiikalla siis kyllä on mahdollisuutensa ja keskuspankki voi todellakin auttaa asiassa.

Menolisäyksien ja valtioiden velkaantumisen ongelmana on, että imuroidessaan säästöjä, valtio tekee sitoumuksen, että nämä velat maksetaan takaisin. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa rahat pitää kerätä tavalla tai toisella. Siis, joko veroina tai sitten pitää ottaa uusi laina.  Likviditeettiansassa - näin argumentti menee - nimelliskorko on nollassa ja valtiot saavat lainaa käytännössä korotta. Näin on tilanne esimerkiksi Saksan ja Suomen kohdalla, ainakin likipitäen. Jos lisäksi on muutaman prosentin inflaatio ja reaalinen nollakasvu, niin lainan korko on negatiivinen; sitä kannattaa ottaa vaikka vaan makaamaan kassassa, ja jos on edes jotain tuottavaa tehtävää, niin investointi kannattaa tehdä. Argumentti on tietenkin osittain oikea. Jos korkoa saa negatiivisella korolla ja jos todellakin on jotain tuottavaa investoitavaa, niin tämä ei ole ongelma. Tässä on kuitenkin sellainen pointti, että julkisten investointien track-record on kehno. Varsinaisten kyseenalaisten menojen ohella oikeastaan pahempi ongelma on se suoranainen vimma, jolla rahaa aletaan  polttaa kun se ei ole "omaa" ja kun koetaan  että rahan polttaminen on jollakin tapaa hyvä juttu.

Hyvä esimerkki tästä on potilastietojärjestelmä, johon ollaan polttamassa veronmaksajien rahaa 1.8 miljardia euroa. Vertailun vuoksi tämä on suunnilleen sama summa, jota Kreikkaan ollaan pistämässä suomalaisten rahaa. Tällaisen rahasumman laittaminen rahajärjestelmän pystyssäpitämiseksi on varmasti kyseenalaista, arveluttavaa jne; en ole eri mieltä. Mutta tällaisen rahasumman pistäminen kansainvälisen ohjelmistotalon taskuun työstä, joka muualla on saatu aikaan alle sadasosalla tästä kustannuksesta, ei ole "arveluttavaa" tai "kyseenalaista". Sillä ei ole edes mitään tekemistä ideologian kanssa. Se on vain ja ainoastaan rikollista. Jo sellainen selonteko, jossa tällaista kustannusta ehdotetaan, on mielestäni törkeä petoksen yritys, ja siitä pitäisi joutua linnaan.

Mutta rahaa tullaan polttamaan. Ei ehkä näin paljon, mutta sanotaan miljardi. Ja sitä poltetaan, koska laina on halpaa ja koska poliitikot uskovat pseudokeynesiläiseen ajatukseen siitä, että pyramidien rakentaminen on hyvä idea.

Vielä tuosta 1.8 miljardista. Suomalainen asiantunteva DI tienaa, ollaan joviaaleja, 5000 euroa kuukaudessa. Sovitaan lisäksi, että sivukulut ja vastaavat päälle, niin hänen palkkaamisensa maksaa 9000 euroa kuussa. 1.8 miljardilla saa 200 000 kuukautta suomalaisen korkeatasoisen asiantuntijan työtä. Lomat ja muut päälle, sillä saa silti yli 15 000 miestyövuotta. Tämä määrä ihmistyötä aiotaan siis ulosmitata suomalaisista, laittaa näennäisesti potilastietojärjestelmään ja tosiasiassa tilittää kansainvälisen konsulttitoimiston taskuun.

Nämä ovat niitä investointeja, joita perustellaan sillä, että nyt on hyvä aika investoida.

Reiluuden nimissä täytyy todeta, etten usko että keynesiläinen perustelu on tässä taustalla. Mutta ei se nyt ainakaan auta.

Mitä minä tekisin Euroopan julkiselle vajeelle? Jos lähdetään oletuksesta, että euromaat haluavat pitää Eurosta kiinni "hinnalla millä hyvänsä" ja ovat valmiita tekemään "kaikkensa", niin ehdotan seuraavaa. Otetaan käyttöön Eurobondit, mutta ei minään yhteisvastuullisena velkainstrumenttina, vaan EKP:n rahapolitiikan välineenä samaan tapaan kuin liittovaltion velkakirjat ovat USA:ssa. "Eurobondi" tässä viittaa siis vain sellaiseen velkakirjasalkkuun, jossa on kaikkien Euroalueen maiden valtioiden velkakirjoja tietyillä painotuksilla. Painotus on periaatteessa mielivaltainen, mutta yksi reilu vaihtoehto olisi että se on maiden BKT:n mukainen. Toinen vaihtoehto on väkilukuun suhteuttaminen. Likviditeettioperaatiot tehdään pääsääntöisesti ostamalla tätä koria, ei niin, että ostetaan velkaantuneimpien maiden velkakirjoja. Miksi? No ihan vaan siksi, että kun tällä tavalla korkoa manipuloidaan alaspäin, niin hyöty tästä jakautuu tasan sopimusmaiden kesken. 

Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin rankka pankkioperaatio. Reservi- ja pääomavaatimukset pitää hilata ylös, ja EKP:n pitää mielestäni säätää näitä hanakammin tulevaisuudessa ja nimenomaan nousukaudella. Olen toitottanut tätä moneen otteeseen, mutta sanon sen vielä tässä nousukausi on ongelmien syy ja laskukausi on ongelmien korjaantumista.

Jos ja kun keskuspankille on annettu tehtävä, sen pitäisi olla nousukausien estäminen. Tämä kuulostaa hullulta, ja onkin, mutta selitän. Jos oletamme että tuotannontekijätuottavuus (TFP) on ainoa, joka voi pitkällä aikavälillä tuottaa kasvua joka ylittää työvoiman ja pääoman kertymisen tuottaman kasvun. Estimointitehtävänä tämä on tietenkin vaikea, eikä minulla ole selkeää eksplisiittistä mallia jolla perustella, mutta esitän intuitiivisen argumentin.

Talous siis kasvaa, kun a) työvoimaa tulee lisää (sivuutan tämän) b) pääomavarantoa tulee lisää ja c) tuotannontekijöiden tuottavuus kasvaa. Sivuutan työvoiman siksi, että nämä luvut katsotaan yleensä per capita, ja siksi työvoima yleensä supistetaan yhtälöstä pois. Muutoinkin näyttää siltä, että työvoima joustaa jonkin verran eli työllisyys vähenee ja kasvaa prosyklisesti. Pääomavaranto uusiutuu koko ajan, koska koneet ja laitteet kuluvat ja vanhenevat, niitä rakennetaan lisää jne. Nettoinvestoinnit ovat siis ne, jotka kasvattavat pääomavarantoa. Olettaen että työvoiman ja pääoman välillä komplementaarinen vaikutus, pääomavarannon kasvu suhteessa työvoimaan kasvattaa työvoiman tuottavuutta mutta laskevalla rajahyödyllä. Mallinnan tässä niin, että tuotannontekijätuottavuus tarkoittaa tämän hyödyn lisääntymistä. Jos näin ei olisi, esimerkiksi Solowin alkuperäisessä mallissa, pääomavaranto saavuttaisi jossain vaiheessa optimipisteen jossa poistot ovat yhtä suuret kuin investoinnit ja nettolisäystä ei enää tulisi.

Noniin, yllä oleva IS/LM malli siis kertoo, että rahapuolen manipulaatioilla investointeja saadaan lisää. Yleensä tämän ajatellaan toimivan niin, että työvoima on vajaakäytössä, ja manipulaatio lisää työllisyyttä. Pääomavaranto kuitenkin kasvaa samalla. Tällä kasvulla on laskeva rajahyöty.

Mallini on tältä osin intuitiivinen, enkä ole sitä edes yrittänyt formalisoida, mutta argumentti menee näin:  TFP:n kasvulla on luonnollinen raja, ja jos investoimme enemmän kuin tämä raja indikoi, tuotamme pääomaa, jonka tuottavuus on kehno. Kun tällainen pääoma on olemassa, paitsi että siinä on uponnut kustannus, siinä on myös vaihtoehtoiskustannus. Huonomman, olemassaolevan pääoman, korvaaminen uudella maksaa uuden pääoman täyden hinnan, mutta marginaalituottavuus ei ylitä täyttä hintaa. Tarvitaan entistä alhaisempaa korkoa, jotta investointi kannattaisi.

Tätä prosessia sitten vahvistaa se, että julkinen valta on valmis itse investoimaan vielä huonompaan pääomaan.

Kun talous kasvaa, se kasvaa tavallaan huonompien reunaehtojen ja rajoitteiden vallitessa. Korko on manipuloitu alemmas, ja pääomavarantoa kasvatetaan pääomalla, jonka kontribuutio TFP:hen on alhaisempi.

En väitä, mutta esitään hypoteesin: Tämä malli selittää sen ilmiön, jotan Tyler Cowen nimittää The great Stagnation-ilmiöksi: 1970-luvun alusta talouden kasvu TFP:ssä mitattuna heikkeni merkittävästi. Cowen väittää, että syynä oli se, että teknologiset "matalalla roikkuvat hedelmät" oli poimittu. Cowenin tulkinta esimerkiksi oli, että kuulennot olivat viimeinen suuri projekti, joka näistä teknologien easy-pickeistä oli julkisin investoinnen saatavissa, ja että stagnaatio johtui siitä.

Tarjoan tässä vaihtoehtoisen tulkinnan: Stagnaatio oli seurausta 1960-luvun massiivisista julkisista investoinnista ympäri maailmaa: USA:n avaruusohjelma, teknologiaspillovereineen, ydinaseohjelmat, Neuvostoliiton investoinnit (joiden heikkolaatuisuus toki tuli esiin täydellä voimallaan ennen 80-lukua), Euroopan sodanjälkeisen jälleenrakennuksen päättyminen jne. Ja tietysti lopullisena niittinä 70-luvun alun öljykriisit ja Bretton-Woods- järjestelmän romuttuminen. Toisen maailmansodan jälkeinen nousukausi siis oli yksinkertaisesti liian raju, ja julkinen sektori investoi liikaa.