Peak Oil Revisited.

Useimmat ilmiöt, joilla on todellisuudessa tai (mikä tavallisempaa) jossain ideologisissa kuvitelmissa merkittäviä poliittisia, yhteiskunnallisia, tai sosiaalisia implikaatioita, muodostuvat usein kiistanalaisiksi. Tarkoitan tällä sitä, että riippumatta ilmiön luonteesta näin ikäänkuin intersubjektiivisena todellisuutena, ilmiön nimestä tulee helposti toteemi tai kirosana, riippuen yhteydestä ja siitä miten ilmiöön sattuu suhtautumaan.

Peak Oil viittaa nimenä Hubbertin havaintoon, jonka mukaan kunkin öljylähteen tuotanto noudattelee karkeastiottaen gaussin käyrää ajan yli; tuotantomäärät nousevat, tuotantohuippu saavutetaan, ja sen jälkeen tuotanto laskee suunnilleen samalla tavalla kuin nousikin. Stokastiset variaatiot, kun tuotanto on peräisin useista lähteistä, tuottavat sitä enemmän tasamuotoisen tuotantokäyrän mitä laajemmin asiaa tarkastellaan.

Tämä ilmiö on tietenkin tosiasia, joka seuraa muutamasta melko yksinkertaisesti geologisesta tosiasiasta; kussakin öljylähteessä on rajallinen määrä öljyä, niitä on rajallinen määrä, ja pumppaamisen helppous riippuu siitä, paljonko lähteessä on öljyä jäljellä. Itse ilmiö on suunnilleen yhtä "kiistanalainen" kuin se että jos heitetään sataa noppaa, ja lasketaan silmäluvut yhteen, tämä luku on melko lähellä lukua 350. Se voi joskus olla ehkä alle 300 ja joskus yli 400, mutta se on jo melko harvinaista.

Poliittisesti kiistanalaisen ilmiöstä tekee lähinnä se, että jotkut ovat menneet jonkinlaiseen paniikkiin siitä, että tuotantohuippu ennenpitkää saavutetaan. Tämä paniikki, jota voi nimittää alarmismiksi, saa ihmiset helposti esittämään erilaisia poliittisia vaatimuksia. Sivuutan ne, koska vaatimuksille ei ole paljoakaan perusteita. Ensinnäkin, nykyisellä hinnalla öljyhiekan ja vastaavien tuotantomuotojen hyödyntäminen on kaupallisesti kannattavaa, mikä tarkoittaa että tuotantohuippu siirtyy. Toiseksi, nykyisellä hinnalla muunlaiset substituutit ovat alkaneet vaikuttaa houkuttelevammilta. Tuotanto siis pikemminkin tasoittuu: Se ei nouse kovin rajusti, koska epäkonventionaaliset lähteet ovat vain marginaalisesti kannattavia, mutta se ei myöskään laske, koska konventionaaliset lähteet todellakin ehtyvät.

Kaiken tämän lisäksi öljyn kulutus on länsimaissa jo laskussa. Tämä on aivan normaali ja ilmeinen markkinamekanismin välittämä toiminta: kun hinta uhkaa nousta, aletaan tuotetta korvata siellä missä korvaaminen on halvinta. Öljyä ei hintansa takia juurikaan kannata esimerkiksi käyttää massiivisessa sähköntuotannossa, mutta autoihin ja lentokoneisiin ei (toistaiseksi) ole (halpoja) korvaavia vaihtoehtoja.

Elämme siis sopeutumisvaihetta, jossa halvan öljyn tuotanto hiipuu. Halva, helposti maasta pumpattavan öljyn tuotantohuippu todennäköisesti on jossain näillä main, ehkä se meni jo, ehkä se on ensi vuonna tms, mutta se ei tule näkymään mitenkään dramaattisesti. Öljy kallistuu kyllä edelleen; teoriassa, jos markkinoilla on edes rajoitetusti rationaaliset odotukset pitkän aikavälin tuotannosta ja kulutuksesta, sen hinta nousee suunnilleen tahtia reaalikorko + inflaatio. Hetkelliset heilahtelut maailmantaloudessa tietysti vaikuttavat, koska öljyn varastoiminen maksaa jonkin verran.

Pääsääntöisesti näissä asioissa julkiseen keskusteluun ja "kiistoihin" on kaksi suhtautumistapaa, joista parempien nimitysten puutteessa käytän nimityksiä "vasemmistolaiseksi" ja "oikeistolaiseksi". Ensimmäinen aliarvioi markkinamekanismin toiminnan täysin, keskittyy ilmeiseen tosiasiaan, mutta arvioi sosiaaliset vaikutukset täysin pieleen. Jälkimmäinen taas yksinkertaisesti sivuuttaa tosiasiat ja usein jopa väittää että ne ovat epätosia. Kun kirjoitin aiemmin "oikeiston petoksesta", viittaan siihen taas tässä kohtaa. Useimmiten "vasemmistolainen" lähestymistapa on hölmö tai lapsellinen. Mutta "Oikeistolainen" lähestymistapa on mielisairas, tai pahempaa.

Deadlinevaikutus.

Eräs tavanomainen irrationaalisuuden tai oikeastaan aikainkonsistenssin muoto on prokrastinaatio eli viivyttely. Sen ilmeisin ilmenemismuoto on deadlinevaikutus joka tarkoittaa että ihmiset työskentelevät kovimmin deadlinen lähestyessä. Tämä myös aiheuttaa sen, että kun projektissa on useita eri komponentteja, nämä komponentit kärsivät kaikki samasta vaikutuksesta, mikä viivästyttää koko projektia.

Itselläni on merkittävä deadlinevaikutus tutkimustyössä. Alallani on muutaman kerran vuodessa call for papers joihinkin erikoisnumeroihin alan lehdissä ja parhaissa konferensseissa.  Kun deadline on kaukana, työtahti on verkkaista, ideoita pallotellaan ja kirjataan ylös laiskasti, implementaatioiden ja koejärjestelyjen yksityiskohtia ei lyödä lukkoon jne. Kun deadline alkaa lähestyä, pikku hiljaa tehdään päätöksiä ja lopulta hyvin lähellä deadlinea on jo kiire.

Monet alan konferensseista ilmoittavat papereiden jättöpäivän kuukausia etukäteen, ja silti siirtävät sitä deadlinen lähestyessä usein muutamalla päivällä. Tähän on aina monia (teko) syitä, mutta lopputulema on, että ihmiset eivät usko pääsääntöisesti, että deadline on todella tiukka. Ja tämä siirtää viivyttelyä entisestään.

Itselläni ole viime keskiviikkona yhden lehtiartikkelin deadline, ja tänä perjantaina konferenssipaperilla toinen. Syyskuun 7. päivä on lisäksi taas yksi lehtiartikkelin jättöpäivä. Tämän jälkeen päivämääriä on lokakuussa, joulukuussa ja tammikuussa. Joten, en kirjoittele paljoakaan tänne. Tämänkin merkinnän kirjoittamisen syynä oli viivyttely, kun en keksinyt miten pari teknistä yksityiskohtaa tulisi ratkaista.

Poistin siis aiemmin allaolevan tekstin, koska koen että olen sanonut samat asiat uudelleen ja uudelleen. Laitan perään vielä hieman saatteeksi muutamia mietelmiäni. 

Oikeiston petos

Elokuun puolivälin tienoilla on pari paperin deadlinea ja syyskuun alussa kolmas. Tämä on pitänyt minut kovastikin kiireisenä, enkä ole juurikaan ehtinyt kirjoittaa. Lisäksi muutto uuteen kämppään ja siihen liittyvät pienet muutokset elämänrytmissä ovat vieneet käytännössä kaiken huomion.

Olen myös pidättäytynyt pitkälti lukemasta muita blogeja. Se on ollut muutenkin epäterve harrastus. Ihmiset ovat pääsääntöisesti väärässä tavoilla joita vastaan argumentoiminen on turhaa. Kun ihmisten uskomukset tosiasioista ovat alisteisia heidän käsityksilleen hyvästä elämästä tai arvoista, on oikeastaan ihan sama, mitä nämä arvot lopulta ovat, keskustelu ja vänkääminen on täysin turhaa. Maailma on tarkalleen sitä mitä se on; meillä on käsityksiä siitä miten ns maailma makaa, ja osa näistä käsityksistä on virheellisiä, osa vähemmän virheellisiä. Tämä virheellisyys, epätarkkuus jne, on paljolti seurausta siitä, että ihmisten ymmärrys perustuu abstraktioihin, jotka eivät koskaan täysin istu tosiasioihin.

Tällaista virheellisyyttä voidaan vähentää käyttämällä epistemologisesti tarkoituksenmukaisempia abstraktioita. Tämän lisäksi on tietenkin sellaista virheellisyyttä, joka näyttäisi kumpuavan yksinkertaisesti pahantahtoisuudesta. Tai ehkä pahantahtoisuus on väärä sana. Ihmiselle vain on jokin sellainen tarve muodostaa uskomuksia jotka vastaavat sitä miten he toivovat asioiden olevan. Kyse ei ole niinkään ehkä toiveesta sinänsä, vaan siitä että on panostettu paljon tietynlaisen käsityksen muodostamiseen ja puolustamiseen, että siitä luopuminen vastakkaisen evidenssin edessä on yksinkertaisesti mahdotonta. Kun tähän sekoitetaan vielä paitsi erilaiset ryhmäuskollisuudet myös vaikkapa henkilökohtaiset kaunat ja tarve näyttää "suoraselkäiseltä", voidaan aika luotettavasti muodostaa muutamia heuristiikkoja, joilla epämielenkiintoiset tekstit voidaan tunnistaa jo kaukaa.

Jos argumentin kohde, siis väittämä jota yritetään perustella, voidaan jo itsessään ennustaa henkilön muusta, väittämästä olennaisilta osin riippumattomasta toisesta mielipiteestä, argumentti on osapuilleen arvoton. Ei sillä, että suurin osa tällaisista mielipiteistä mitenkään argumenttien kanssa esitettäisiinkään. Paljon tavanomaisempaa on esittää vain vastakkaisen mielipiteen omaavista jonkinlaisia halventavia ilmaisuja, ja käyttää näitä perusteluna.

Olen seurannut twitterin ja Economistin kautta esimerkiksi USA:n presidentinvaalikampanjaa. Ehkä kyse on "liberaalista salaliitosta", mutta esimerkiksi kuuluisa "you didn't build that"- veto on kuvaava. Realiteettitarkastus on tässä kaikille oikeistolaisille edelleen paikallaan; aika moni joutuu edelliseen tapaan turvautumaan liberaalien vasemmistolaisten salaliiton postulointiin. Tämä salaliitto on kummallisen läpitunkeva, kun se on miehittänyt mm. Economistin toimittajakunnan.

Hämmästelen oikeastaan mielisairautta lähentelevän oikeistolaisen retoriikan tasoa siksi, että kritisoitavaa kyllä riittäisi vaikka millä mitalla. Retoriikan valinta kuitenkin indikoi yllä mainitsemaani epistemologista asennetta. Näen tämän jonkinlaisena petoksena sellaista tiedonintressiä kohtaan, jossa melko diffuusiksi muodostuneen sosialistisen ajattelun puutteita pyritään tuomaan esiin tosiasioiden valossa. Tämä oikeiston epistemologinen petos on minusta raskaampi rikos kuin sosialistien halu ryöstää ihmisten rahat; ryöstämällä osa rahoista viedään ihmisiltä jotain materiaalista ja arvokasta, jonka puolesta he ovat tehneet työtä ja kärsineet. Se on väärin, enkä hyväksy sitä. Mutta korottamalla aivovammaepistemologia kritiikin keihäänkärjeksi tätä rosvoamista vastaan varmistetaan se, että kukaan omanarvontuntoinen ja edes jonkinlaisen moraalisen ja älyllisen rehellisyyden omaava ihminen ei todellakaan voi lähteä siihen touhuun mukaan.

Jos minun on valittava, maksanko puolet tuloistani veroa vai joudunko hylkäämään tosiasiat, valinta ei ole edes vaikea.

Jälkikirjoitus

Kuten olen useammassa kirjoituksessani tuonut esiin, pyrin näkemään yhteiskunnan toiminnan ennenkaikkea tehokkuuden perspektiivistä. Lisäksi pyrin välttämään liian kattavia kokonaiskuvia asioista. Siis, en halua esittää mitään ideologista käsitystä siitä, millainen on "hyvä yhteiskunta", näkemystä jossa top-down olisi läsnä jokin suuri visio. Toki minulla on itselläni suuria visioita ja preferenssejä siitä, mitä toivoisin tapahtuvan tai tehtävän. Esimerkiksi toivoisin avaruusmatkailun renessanssia, teknologiaoptimismia, puhdasta luontoa, geeni- ja bioteknologiaa jne ja yleisestikin vaan maailman muuttumista scifimmäksi, mutta pidän ne nyt tässä erillään. 

Olen korostanut useampaan otteeseen, etten vastusta verotusta tai tulonsiirtoja; en juurikaan piittaa sellaisesta moraalisesta näkökulmasta jossa verotus nähdään "ryöstönä". Tietenkään en kiistä etteikö se olisi sitä, en vain piittaa siitä oikeastaan lainkaan. Jos olisi jotenkin osoitettavissa että on tehokkaampaa ja hyödyllisempää noin keskimäärin ja oleellisesti, että veroaste vaikkapa olisi suomalaista himoverotusta korkeampi, en urputtaisi. Uskomukseni kuitenkin on, että näin ei ole.

Esimerkiksi Singaporessa tulovero on nykyisillä bruttotuloilllani (nimellisesti 30 prosenttia enemmän kuin Suomessa) huimat neljä prosenttia. ALV on seitsemän prosenttia, ja sitten on joitain energia-, tupakka-,  alkoholi-, ja autoveroja, jotka ovat jopa suomalaisittain todella ankaria. Jos alhaisempi veroaste olisi sellainen kauhea asia joksi sen vasemmisto Suomessakin leimaa, niin miten olisi mahdollista että täällä elintaso on aivan näkyvästi Suomea korkeampi.

Otetaan hypoteettinen tilanne. Isossa pöydässä on kaikenlaista ruokaa, ja sen ympärillä käyskentelee pari hyvinsyöneen oloista vähän laiskanpulskeaa heeboa, maistellen hieman sieltä sun täältä. On ilmeistä että ruoka pilaantuu ennen  kuin sällit sitä ehtivät syömään. Hieman tuonnempana on perhe, joka on hyvin nälkäinen. Perheen isä tulee ja pyytää ruokaa, sällit kieltäytyvät. Isä antaa heeboille selkään ja ottaa sen mitä perhe tarvitsee. Kuvailemani tilanne on tietenkin täysin absurdi, enkä yritä oikeuttaa sillä mitään. Esitän vain, että moraaliset absoluutit ovat merkityksettömiä silloin, kun ihmisen perustarpeiden toteutuminen on uhattuna. Coaselainen neuvotteluratkaisu ei ole aina mahdollinen, ehkä ihmiset ovat täysiä mulkeroita joskus. Mikä tahansa onkaan taustalla oleva syy, koordinaatio-ongelmat eivät aina ratkea.

Käytännössä asiat hoidetaan jotenkin muuten. Valtio rosvoaa toisilta ja antaa toisille. Alla olevat tosiasiat määrittävät lopulta sen, onko tämä tehokasta vai ei. Ideologinen höttö joka siihen päälle liimataan on täysin turhaa: Ei ole merkitystä sillä, onko jollakin taholla "oikeus" johonkin vai ei. Oikeudet syntyvät sopimuksista ja niiden toteutuminen syntyy siitä, että näitä sopimuksia noudatetaan. Kyse on viimekädessä peliteoriasta; jos sopimus on typerä, se johtaa peliteoreettisesti tehottomaan ratkaisuun.

Olennaista tässä on siis se, mitä tosiasiassa tapahtuu kun tehdään tietynlaisia sopimuksia ja tietynlaisia päätöksiä. Olen kritisoinut ns vasemmistoa tässä suhteessa paljon, mutta oikeiston petos on tietyssä mielessä paljon pahempi, koska se on vähemmän ilmeinen.

Oikeus ja kohtuus.

Kirjoitin viime viikolla tekstin otsikolla "Oikeiston petos", mutta poistin sen julkaisun jälkeen, eikä sen palauttaminen näemmä onnistu. Poistin tekstin, koska koin sen olevan puuduttavaa vanhan toistoa. Olen jäänyt jumiin tiettyyn kirjoitus- ja ajattelutapaan ja haluan siitä eroon. Tekstin idean voi tiivistää niin, että tosiasiat ovat sitä mitä ne ovat, ja että pääsääntöisesti poliittiset motivaatiot uskoa tosiasioista muuta ovat aivovamma. En jaksa toistaa tätä enää, joten en edes yritä rekonstruoida tekstiäni. Kaikki tietävät kuitenkin mitä siinä sanottaisiin.


Kirjoitan tällä hetkellä kahta paperia, joiden pitäisi lähteä ensi viikolla. Siksi en jaksa kirjoittaa oikein mitään blogitekstejä. Eräs lukija esitti minulle toiveen että kirjoittaisin vuosien tauon jälkeen jotain scifiä. Luonnostelinkin taannoin paria tarinaa, mutten ole saanut aikaiseksi aloittaa varsinaista kirjoittamista.

Joten, kuiva kausi tällä blogilla jatkunee.