Taleb antaa listan muutamia "suuria ideoita" yhteiskunnan ja talouden kehittämiseksi robustimpaan suuntaan. Olin yllättynyt siitä, miten suuressa määrin olin tullut itse jo aiemmin samoihin johtopäätöksiin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Argumentaationi oli toisenlainen, itseasiassa paikoin jopa täysin päinvastainen. Käyn ne tässä läpi melko löyhästi suomentaen.
- Hauraiden rakenteiden pitäisi antaa rikkoutua ennen kuin ne kasvavat suuriksi. Sääntelyn ja subventiopolitiikan ei pitäisi auttaa piilottamaan riskejä niin, että syntyy yrityksiä jotka ovat "too big to fail". Olen itse puhunut negatiiviseen sävyyn suomalaisen yhteiskunnan suuruudenpalvonnasta ja siitä, miten talouspolitiikasta puhuttaessa aina kaivataan "uusia Nokioita".
- Tappioiden sosialisointi ja voittojen yksityistäminen pitää lopettaa. Ei pitäisi olla välimuotoa, jossa valtio tukee horjuvia rahoituslaitoksia, vaan yritysten ja instituutioiden pitää joko kaatua vapaasti tai sitten ne pitää sosialisoida kokonaan. Olen tästä samaa mieltä.
- Jos joku ajaa kolarin silmät sidottuina, hänestä ei pitäisi enää tehdä koulubussin kuljettajaa. Tällä Taleb viittaa siihen, että Nobel-palkitut ekonomistit ovat luottavaisin mielin ennustaneet vähän sitä sun tätä ja antaneet neuvoja, joiden kanssa on sitten romutettu systeemi. Jos ja kun systeemiä uudistetaan, asiantuntijoiksi pitäisi ottaa niitä, jotka eivät ole olleet mukana sotkua tekemässä. Tässä Taleb kyllä pelaa omaan pussiinsa aika härskisti, koska luulen että hän tarkoittaa lähinnä itseään.
- Kannustinpalkalla olevan ei pitäisi johtaa ydinvoimalaa eikä hoitaa taloudellisia riskejä. Tämä johtuu siitä, että "riskiä" - jos se ymmärretään volatiliteettinä - voi lyhyellä aikavälillä painaa alaspäin ja voittoja ylöspäin, samalla kun täydellinen kasvoille lävähtäminen muuttuu todennäköisemmäksi. Kapitalismissa ei ole kyse pelkästään palkkioista, vaan myös tappioista.
- Kompleksisuutta pitää tasapainottaa yksinkertaisuudella.Tätä kohtaa en ihan tajua, koska Taleb vetää velan mukaan; hänen mielestään kompleksisessa taloudessa pitäisi turvautua vähemmän velkaan. Velassa eli vieraassa pääomassa ei kuitenkaan ole mitään monimutkaista, itseasiassa se on paljon yksinkertaisempaa kuin oma pääoma. Sen ainoa ongelma on, että se lisää riskiä, koska jos maksukyky menee, niin velkojat vievät oman pääoman. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että osakekupla ei ole kovin paha juttu, velkakupla yleensä on. Ja totta on tietysti se, että kun velkaa on paljon, sen järjesteleminen maksuvaikeuksien yllättäessä on monimutkaisempaa, kun taas oman pääoman arvon sulaminen on lopultakin melko yksinkertainen asia.
- Älä anna lapsille dynamiittipötköä vaikka siinä olisikin varoitustarra. Taleb vaatii monimutkaisten rahoitustuotteiden kieltämistä. Tästä olen eri mieltä. Tarve kieltää jotain monimutkaisia instrumentteja kielii siitä, että regulaatio on jo itsessään liian monimutkaista. Jos ja kun jotain sääntelyä asetetaan, sen pitää olla tarkoituksenmukaista niin, että monimutkaisten rahoitusinstrumenttien tarvetta ei ole. Instrumentin monimutkaisuus ei ole ongelma, jos tiedetään kuka oikeasti kantaa riskin. Spekulaation pitäisi näkyä spekulaationa, mutta sitä ei ole syytä kieltää.
- Vain ponzi-huijaukset ovat riippuvaisia "luottamuksesta". Tämä ei ole minusta totta. En ole eri mieltä Talebin operationaalisesta suosituksesta, eli että yleistä markkinaluottamusta ei pitäisi joutua tukemaan keskuspankin rahalla. Tällainen tarve on merkki systeemiongelmasta, ja tämä ongelma pitää korjata. Luottamus on kuitenkin keskeinen yhteiskunnan rakennuspilari. On erikoista, että Taleb täyttää ison osan kirjan sivuista kertomuksilla Libanonin sisällissodasta hänen nuoruusvuosiensa ajoilta, mutta sivuuttaa luottamuksen merkityksen. Itseasiassa narratiivi, jonka hän tarjoaa sisällissodan taustaksi, on juurikin luottamuksen rapautuminen.
- Älä anna addiktille lisää kamaa kun tällä on vieroitusoireita. Velkakriisiä ei pitäisi ratkaista antamalla lisää velkaa. Itse ehdotin puoliksi leikilläni, kun EKP teki isoja QE-pakettejaan luottokriisin ravistellessa pankkijärjestelmää, että QE-rahaa pitäisi pikemminkin jakaa kansalaispalkkana kaikille EU-kansalaisille pankkitalletuksina, eikä laajentaa pankkien mahdollisuutta lainata halvalla. Velkakriisiä yritettiin korjata painamalla korkoja alas, tämä on vähän niinkuin korjattaisiin huumeongelmaa laskemalla huumeiden hintaa. Se ei ole ihan niin typerä idea kuin miltä se ensialkuun kuulostaa, mutta jos tarjolla on lääke joka auttaa vieroitusoireisiin aiheuttamatta uutta riippuvuutta, se voi yleensä olla vielä parempi idea.
- Kansalaisten ei pitäisi olla riippuvaisia finanssisektorista säästöjensä "turvana", eikä heidän pitäisi olla "asiantuntijoiden" armoilla eläkerahojensa osalta. Talebin teesi on, että talouselämän pitää olla vähemmän riippuvaista finanssisektorista. Tämä käsitys on ymmärrettävä, mutta minusta jossain määrin halpaa populismia. On totta, että rahoitus- ja pääomamarkkinat eivät ole kovin stabiileja eivätkä markkinahinnat oikeasti anna mitään kovin hyvää varmuutta pääoman arvosta. Siksi sijoittamisen pitäisi Talebin mukaan olla pikemminkin jonkinlaista ajanvietettä tai hupia, ei riskinottoa yksilöiden, eikä varsinkaan populaation taloudellisella tulevaisuudella. Näissä on kaikissa paljon mieltä ja pointtia. Helppoheikkien huijaukset kuten että "aina kannattaa sijoittaa" ja pankkien yritykset myydä houkuttelevia rahoitusinstrumentteja katteettomilla "ennusteilla" pitäisi saada kuriin, en ole tästä eri mieltä. Kynnys nostaa syyte ihan petoksesta, ja toisaalta myöntää vahingonkorvauksia menetetyistä sijoituksista pitäisi olla alhaisempi, niin myyntipuheitakin vähän himmailtaisiin. Mutta tosiasia on, että populaatiotasolla kulutusta voi lykätä tulevaisuuteen säästämällä vain siinä määrin kuin huoltotaseidentiteetti pätee, eli säästäminen ja investoinnit kohtaavat, koska rahaa ei voi syödä. Yhtälö ei ole helppo.
- Rikkoutuneista munista kannattaa tehdä omeletti. Talouskriisi antaa Talebin mukaan mahdollisuuden suunnitella systeemi uudelleen niin, että systeemiriskiä ei pääse syntymään, muuten systeemi rakentaa itse itsensä. Tässä en ole nyt ihan samaa mieltä, mutten myöskään eri mieltä. Olen samaa mieltä jos tämä ymmärretään niin, että lääke jota nyt yleensä melko universaalisti tarjotaan - eli lisää sääntelyä eli lisää monimutkaisuutta - on aivan väärä. Systeemin pitää antaa kuitenkin rakentaa itse itsensä, eikä sitä voi "suunnitella". Reunaehtoja voidaan asettaa, vaikkapa muuttamalla verotuksen rakennetta niin ettei se suosi velkaa oman pääoman sijaan niinkuin nyt. "Tasapainotiloja" eli tarkemmin sanoen systeemin attraktoreita voidaan siirtää poispäin riskialttiimmista positioista ja stabiiliutta lisätä vaikkapa tiukentamalla ehtoja, joilla tukea myönnetään kriiseissä. jne. Mutta suunnitella systeemiä ei voi, eikä minusta pidä edes yrittää.
Tosin, ensin pitää lukea pari artikkelia abstraktiosta. Mielenkiintoinen lähestymistapa, julkaistu tämän vuoden TACAS:issa, jossa systeemiä tarkastellaan yhtä aikaa yli- ja aliabstraktion kautta. Yliabstraktio tekee enemmän, so, siinä on kaikki alkuperäisen virheet, mutta mahdollisesti liikaa; sen osoittaminen oikeaksi osoittaa alkuperäisenkin oikeaksi. Aliabstraktio tekee vähemmän, sen osoittaminen virheelliseksi osoittaa alkuperäisen virheelliseksi. Tarkastelu konvergoituu kun nämä kohtaavat.
7 kommenttia:
Ymmärsinkö oikein loppukaneettisi, älykkäät ovat jo lukeneet kirjan ja tyhmät eivät saisi mitään siitä irti?
Vaikuttaa aika ylimieliseltä elitismiltä.
Et ymmärtänyt oikein. Tarkoituksenani oli sanoa, että (tämäntyyppistä) lukemista harrastavat ovat todennäköisesti jo lukeneet kirjan.
Loput asiasta kiinnostuneet ovat todennäköisesti saaneet kirjasta käydyn keskustelun ja siihen viittaavien argumenttien kautta niin paljon tietoa kirjasta, etteivät saisi kirjan lukemalla enää paljoakaan lisäarvoa.
Ainakin itse sain siitä irti aika vähän, koska tiesin pääpiirteittäin mistä kirjassa puhuttiin. Voi olla, että tunteeni siitä, että kirjassa ei ollut mitään ihmeellistä, johtui isoksi osaksi tästä.
Ok. Itse olen kiinnostunut talousasioista. Mutta maalikkona tuntuun oudolta kuinka ristiriitaisesti alan huippuasiantuntijat (nobellisteja myöten) kommentoivat esim. nykyistä kriisiä ja sen syitä.
Tämä syö uskottavuutta taloustieteeltä.
Taloustieteessä on ongelmana se, että kriisit ovat aina "poikkeuksellisia" tilanteita, ja ne ovat kriiseja pitkälti juuri siksi, että perinteisemmät keinot eivät toimi. Lisäksi vaikutusten aikaväli on niin pitkä, että on yleensä mahdotonta sanoa edes jälkikäteen kuka oli oikeassa.
Olin joskus kovin kiinnostunut taloudesta ja opiskelin taloustiedettä jonkin verran. Siellä on hyödyllisiä ajatuksia ja argumentteja, mutta niitä ei ole mielekästä ottaa liian tosissaan ja niiden käyttökelpoisuuden rajat on syytä ymmärtää.
Makrotaloustiede ja kansainvälinen rahoitus tms auttavat esimerkiksi ymmärtämään joitain pääpiirteittäisiä asioita, mutta eivät kerro esimerkiksi sitä, miten luottokriisi voidaan ratkaista. Niiden avulla voi muodostaa arvauksen miten jonkun muuttujan manipuloiminen vaikuttaa johonkin toiseen, mutta dynaamiset vaikutukset voivat iskeä takaisin vähän myöhemmin niin, että lopputulos on merkityksetön politiikan kannalta.
Näiden rajojen ymmärtäminen on tehnyt minusta paljon enemmän libertaarin (vaikkei kokonaan). Syynä on se, että ihmiset ovat toki tyhmiä, mutta yksilöiden valintoina tämä tyhmyys on pelkkää kohinaa. Kun poliitikot alkavat kontrolloida ihmisiä, tyhmyys muuttuu systemaattiseksi ja siten saadaan aikaan paljon pahempia tuhoja.
Minua libertaareissa ja libertarismissa häiritsee ajatus jokaisesta oman onnensa seppänä. Kutenkin on itsestään selvää, että syntytausta oli valtavan merkittävää esim. yövartiovaltiossa. Toinen syy on libertaarien demokratia vastaisuus.
Kolmas syy heidän suhtautuminen luonnonsuojeluun.
Itse en pidä mitään ideologista mallia "puhtaaksiviljeltynä" kovin tavoittelemisenarvoisena. Marginaalilla tarvitsemme enemmän, emme vähemmän, libertarismia. Toisaalta, tätä tasapainoittamaan tarvitaan instituutioita, joiden toimivuus heikkenee sosiaalivaltiossa.
Esimerkiksi ihmisten yhteisöllisyyttä rikotaan helposti ns. "sekoittavalla" asumispolitiikalla. En esitä mitään väitettä siitä, onko tämä hyvä tai huono, mutta kun ihmiset eivät klusteroidu omista lähtökohdistaan, he eivät muodosta yhtä tiiviitä siteitä naapureihinsa. Yhteiskunnan atomisoituminen on tavallaan hyvä asia, mutta sillä on huonojakin puolia, koska kun ei ole yhteisöä, ainoa joka voi pitää huolta on sosiaalitoimi. Se on kuitenkin yleensä aika tehoton ja vaikkapa suomalaisessa järjestelmässä sosiaalitapaus on sossun asiakas, jonka yli sossulla on valtaa. Auttamisen motivaatio on heikkoa byrokraatilla, ja lisäksi byrokraatilla ei edes ole mitään muuta keinoa kuin raha.
Marginaalitarkastelun perusteella minusta näyttää siltä, että tulonsiirtoja pitäisi olla vähemmän. Ihmisten pitäisi olla enemmän pikemmin kuin vähemmän oman onnensa seppiä. En vastusta esimerkiksi progressiivista verotusta sinänsä, mutta sen tason ei pitäisi olla niin korkea, eikä progression pitäisi leikata mahdollisuutta tienestien parantamiseen missään tuloluokassa, kaikkein vähiten matalimmissa.
Pakko kyllä sanoa sananen libertarismista. Lähdetään kahdesta komponentista:
1) Moraalinen. Näen libertarismin moraalisesti huonona kuten useimmat moraalifilosofit. Ensinnäkin tiede nakertaa vapaata tahtoa, enkä minäkään fysikaaliselta taustaltani usko paljoa siihen. Ainakaan ilman diskonttausta. Tietenkään vapaa tahto ei ole ristiriidassa ennustettavuuden kanssa per se, mutta minusta se ajatus, että jos pystyisimme vaikka todennäköisyydellä p=.9 ennustamaan, että Pekka tekee tämän tyhmän päätöksen (aloittaa vaikka juomisen) ja pitäisi kärsiä tästä mikäli voimme ceteris paribus asialle jotain tehdä, on minusta huono. Uskon myöskin, että yhteiskunta joka ei huolehdi yksilöistään, kohtaa myös monia hyvin vaikeasti ratkaistavia koordinaatio-ongelmia (vuosikymmeniä sitten Pekalla oli seiväs, nyt hänellä on haulikko, ja tulevaisuudessa ties mitä).
Näen lähinnä evoluutispsykologisia syitä miksi jotkut haluavat assosioitua tai puolustaa tälläistä pohjatonta vastuuta. Muutenkin näen moraaliajattelun yhteiskunnalisia kysymyksiä tarkasteltaessa hyvin epäkäytännöllisenä tai kuten Robin Hanson sanoi: "morals far, deals near". Monet poliitikot ja filosofit puhuvat hienoista arvoista ja moraalista, mutta sitten kun pitäisi tehdä päätöksiä vaikkapa sen ydinvoimalan tai kuntapolitiikan suhteen niistä hienoista moraalifilosofioista ei ole mitään apua tai ne todelliset seuraukset ovat aivan muuta kuin kuvitellaan.
2) Informatiivinen / institutionaalinen. Näen libertarismissa, joskus täysin emotionaaliseen tai epäselvään liirumlaarumiin pakattuna itseasiassa paljon viisautta, joka koskee ihan arvovapaita "uskomuksia" (belief) miten jotkin instiuutiot tai prosessit toimivat. Kun esim. Hayek puolusti vallan hajauttamista, samaan lopputulokseen voidaan tulla vaikkapa kuten Tiedemies sanoi tuossa, että kun valta keskitetään tyhmyydestä tulee systemaattista ja ehkäpä vaarallisempaa. Myöskin valtiota kohtaan heitetään kaikennäköisiä verbaalisia tikareita, joille on myöhemmin löydetty ihan muualta ainakin nyt osittain tieteelliset perusteet (esim. vaikkapa julkisen valinnan ongelmat).
Toisin sanoen libertarismi on hyvä asia johon kannattaa perehtyä, mutta ei jumittua sinne kuin monet muut, vaan ottaa sieltä parhaimmat palat ja jatkaa "älyllistä" matkaa. Ihmiset ratkaisevat koordinaatio-ongelmia maailmassa monella, monella eri tavalla, eikä ole välttämättä mitään helppoa tapaa laittaa näitä globaalisti paremmusjärjestykseen, vaikka no doubt, erittäin huonoja tapojakin on. Mutta kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen, varsinkin keskipitkällä aikavälillä. Laskennallisesti ongelma on siis vaikea. Libertarismin yksi parhaimmmista oivalluksista on, että kun valta hajautetaan, ihmiset keksivät spontaanisti monia eri tapoja ratkaista koordinaatio-ongelmia, ilman että pitää keskitetysti yrittää selvittää mikä olisi paras.
Lähetä kommentti