blog@ACM:n kirjoituksissa on harvoin mitään täysin sontaa, mutta myöskin harvoin mitään erityisen kiinnostavaa. Sanalla sanoen, kirjoitukset ovat usein tylsiä. Tämänkertainen kirjoitus oli kuitenkin mielenkiintoinen.
Vertaisarviointi johtaa ongelmiin, koska piirit ovat pienet ja kavereiden paperit saavat paremmat arviot. Tämä on todellinen ongelma tieteessä. Olen ollut tilanteessa, jossa olen saanut huonon arvion sosiaalisista syistä [ei itseeni liittyen tosin], ja julkaissut yhden paperin, jonka uskon saaneen paremmat arviot kuin se olisi ansainnut, koska ohjelmatoimikunnassa oli tuttujani. Tämä ei tietenkään vielä tarkoita, että tällainen ilmiö väistämättä vaarantaisi tieteen sisällön, mutta se antaa syytä epäillä.
Ongelmia on periaatteessa kaksi. Ensimmäinen on ns. kaveriefekti, johon viittasin yllä. Toinen on se, että eri arvioijilla on tietenkin omat henkilökohtaiset vinoumansa. Tämä jälkimmäinen ei ole vakava, jos tutkijoiden vinoumat ovat satunnaisesti jakautuneita, mutta on väitetty - en ota kantaa onko väite tosi - että esimerkiksi ilmastotieteessä vinouma on systemaattinen. Tämä tarkoittaa että paradigman vastainen tutkimus saa aina huonon vastaanoton.
Periaatteessa ratkaisuina on ehdotettu muutamaa erilaista:
- Kaksoissokkoarvioinnissa paperista poistetaan kirjoittajien nimet ennen sen toimittamista satunnaisille alan asiantuntijoille arvioitaviksi. Tämä eliminoi onnistuessaan osan kaveriefektistä, mutta ei poista ongelmaa, joka voi liittyä systemaattiseen vinoumaan suhteessa teorioihin.
- Avoimessa arvioinnissa taas paperi on periaatteessa kenen tahansa arvioitavissa tietyn ajan. Tämä ei poista kaveriefektiä täysin, koska kavereita voi aina pyytää arvioimaan paperia, mutta tekee ainakin vinoumaefektin helpommin havaittavaksi
Keskeinen ongelma vertaisarvioinnissa on kuitenkin se, että arviointi on kovaa työtä. Sillä on nykyisellään prestiisiarvoa, mutta siitä ei useimmiten saa mitään palkkiota. Tavallaan voidaan sanoa, että hyvä ja rehellinen vertaisarviointi on niukka resurssi, josta on yritetty tehdä julkishyödyke. Kuka tahansa saa jättää paperin arvioitavaksi. Tietysti ilmeinen roska voidaan suodattaa puhtaasti laadullisin kriteerein, eli kun muodolliset vaatimukset (rakenne, viittauskäytännöt, jne) eivät täyty, paperi hylätään ilman varsinaista arviota. Mutta silti sisällöllisesti kyseenalaista tavaraa päätyy arvioitavaksi, ja laiskuuden, typeryyden, ahneuden tms. takia, aivan ilmeistä kuraa tulee välillä myös julkaistuksi. [Ilkeämielinen voisi sanoa, että omat julkaisuni ovat kaikki esimerkkejä tästä]
Ehkä kaikkein erikoisinta omassa suhteessani tieteeseen on, että minä pidän arvioinnista, so. se on itselleni erittäin mieluisaa työtä. Siinä pääsee myös hyvin lähelle jotain sellaista, mitä itse pidän pyhän kokemuksena. Jos olisin uskonnollinen ihminen, sanoisin että se on Jumalan työtä. Koska en ole, totean vain, että se on hyvä tilaisuus antaa tiedeyhteisölle jotain takaisin, ikäänkuin kiitokseksi siitä kaikesta mitä se on minulle antanut. Myönnän, että negatiivisuuteni erilaisia uskonnollisia yhteisöjä kohtaan on epäreilua tietyssä mielessä. Tiedeyhteisö on kaikessa kasvottomuudessaan minulle eräänlainen kirkko: yhteisö, joka vartioi, luo, uudistaa ja levittää totuutta. Erona on kuitenkin se, että tämä totuus ei ole staattinen, sitä ei ole ilmoitettu, se on löydetty, mutta ei lopullinen tai kritiikin ulkopuolella. Ja mikä tärkeintä, siihen ei päde extra ecclesiam nulla veritas.
Tämä sopii videona myös teemaan, sillä Benoit Mandelbrot kuoli viime viikolla.
18 kommenttia:
Erona on kuitenkin se, että tämä totuus ei ole staattinen, sitä ei ole ilmoitettu, se on löydetty, mutta ei lopullinen tai kritiikin ulkopuolella. Ja mikä tärkeintä, siihen ei päde extra ecclesiam nulla veritas.
Huvittavasti "extra Ecclesiam nulla veritas" luultavasti pätee sinuun ja useimpiin tiedemiehiin (suhteessa tieteeseen) jopa enemmän kuin uskovaisten keskuudessa nykyään (suhteessa uskontoon).
Luulen, että olet useammankin kerran kieltäytynyt ottamasta vakavasti blogien kommenttien kontekstissa ilmiötä, jota ei ole osoitettu todeksi vertaisarvioidussa journaalissa.
Yhtenä esimerkkinä vaikkapa uskonnolliset kokemukset.
Helvetin hyvä kirjoitus!
Vertaisarvioinnin ongelma korostuu juuri ilmastotieteessä, koska aihe on poliittinen. Vähän kuin tutkisi puolueettomasti marxia tai feminismiä. Marxin tai feminismin osalta henkilö, joka on päässyt asemaan, jossa voi suorittaa vertaisarviointia, on jo lähtökohtaisesti politisoitunut tukemaan "oikeaoppista" näkemystä. "Oikeaoppisuus" seuraa tietysti rahan perässä.
Olen, ja pitäydyn käsityksessäni. En suostu ottamaan vakavasti väittämiä tai teorioita, joita en kykene arvioimaan itse, ja joita ei ole julkaistu vertaisarvioiduissa lehdissä tms. (Alasta riippuen kelpuutan toki korkealuokkaisen konferenssin tms, jossa on vertaisarviointi)
Käsitykseni ei ole ristiriitainen; kuka tahansa tiedeyhteisön ulkopuolinen voi tehdä tutkimuksen ja tarjota sitä julkaistavaksi. "Totuus" tulee tällöin tiedeyhteisön ulkopuolelta, ja se validoi ulkopuolisen totuuden.
Uskonnolliset yhteisöt eivät yleisestiottaen hyväksy niiden ulkopuolisten (so. vääräuskoisten) käsityksiä. Toki tiedeyhteisökin hylkää tuloksia, joita ei voi toistaa, tai jotka on muotoiltu huonosti tai raportoitu puutteellisesti. Jos joku kykenisi operationalisoimaan uskonnolliset kokemukset, esittämään koejärjestelyn, jossa niitä voitaisiin toistaa jne., niin tällainen tulos aivan varmasti julkaistaisiin psykiatrian, psykologian tms. relevantin alan julkaisussa.
Sensijaan uskonnollinen kokemus tutkimusmetodina, kuten tunnut esittävän, ei tietenkään ole samalla viivalla, mutta tämä on saivartelua. Täytyisi olla täysin radikaali postmodernisti, jotta hyväksyisi jonkin sellaisen metodin, jota ei voi mitenkään ulkopuolelta erottaa siitä, että tutkija keksii itse asioita vailla mitään keinoa todentaa niitä.
Kumis, kyllä. Ilmastotutkimus on altis tällaiselle vaikutukselle. Toisin kuin sinä, minä en katso että tämä vaikutus on toteennäytetty tavalla, joka vesittää olemassaolevat tulokset.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että arviointi pitäisi ainakin niiden julkaisujen kohdalla, joissa jotain epäilyttävää on ollut ja joihin ns. "climate-gate" sähköpostijupakassa viitattiin, tehdä uudelleen. Mielipiteeni ei perustu niinkään uskomukseen siitä, että ne on tehty tahallaan väärin (sekin on tietysti mahdollista), vaan siihen, että on tärkeää että luottamus tieteellisen työn nuhteettomuuteen palautetaan.
On totta, että oikeaoppisuus seuraa rahaa. Siksi pidän nykyisiä rahoitusmalleja hieman ongelmallisina. Teknologian kohdalla asia ei ole niin paha, koska yksityinen taho, joka sitä rahoittaa, haluaa toimivaa tekniikkaa, ei maksettuja valmiiksinaurajia.
Lääketeollisuuden kohdalla on kuitenkin täysin toisin, siellä se, että maksajalle ollaan uskollisia, on kirjaimellisesti hengenvaarallista. En kadehdi lainkaan niitä tutkijoita, jotka sellaista rahoitusta "nauttivat".
Se, että lakeja yrityssalaisuuksista ja sopimuksia NDA:ineen ja muineen on edes mahdollista tehdä ja viedä oikeuteen tutkimuksen osalta, erityisesti sellaisissa asioissa joissa ihmisten terveys ja hyvinvointi on kyseessä, on häpeällistä. Tässäkin syytän konservatiiveja väärästä lojaalisuudesta. Liekö kyse aidosta ahneudesta ja pahuudesta (so. paskaksi ja palamaan!) vaiko vain sinänsä ymmärrettävästä halusta erottua vasemmistolaisista suuryritysten vihaajista, en osaa sanoa.
Käsitykseni ei ole ristiriitainen; kuka tahansa tiedeyhteisön ulkopuolinen voi tehdä tutkimuksen ja tarjota sitä julkaistavaksi. "Totuus" tulee tällöin tiedeyhteisön ulkopuolelta, ja se validoi ulkopuolisen totuuden.
Totuus ei esimerkissäsi tule tiedeyhteisön ulkopuolelta, koska vasta tiedeyhteisön vertaisarvioitu "siunaus" tekee havainnoista totuuden. Tämän voi helposti huomata siitä, että sitä ei mielletä totuudeksi ennen ko. siunausta.
Sillä hetkellä kun tiedeyhteisön ulkopuolinen altistaa tutkimuksensa tiedeyhteisön vertaisarvioitavaksi, hänestä myös tulee tiedeyhteisön jäsen.
Kyse ei ole saivartelusta vaan ironisesta huomiosta, jonka juju oli että toisin kuin väität, "extra Ecclesiam nulla veritas" pätee nykyään oikeasti enemmän sinuun ja tiedeyhteisöön kuin uskovaisiin.
Jos olisit oikeasti tiedemies, suostuisit myöntämään kun olet selvästi väärässä!
Tämä, kuten niin moni muukin asia, ei ole niin yksinkertainen; toki voin myöntää olevani väärässä, ja usein olen ollutkin. Mutta mikä tässä muka on "väärässäolemista"?
En oikein ymmärrä kommentointityyliäsi, tunnut usein toimivan samaan tapaan: esität, että olen "väärässä", jonkin sellaisen argumentin kautta, joka on mielestäni täysin näennäinen ja oikeastaan pelkkä sanaleikki, kuten tässä tapauksessa.
Toki asian voi nähdä niinkuin sinä näet sen, eli että tiedeyhteisön ulkopuolisia totuuksia ei hyväksytä. Toki, olen "väärässä", jos ajattelemme, että se että tiedeyhteisö validoi totuuden ja vasta tämä tekee siitä sen silmissä "totta".
Minä en kuitenkaan puhunut tästä, vaan siitä, että tiedeyhteisö ei ole suljettu. Kenenkään sana ei ole viimeinen totuus, tiedeyhteisössä ei ole paavia tai yhtä totuuden lähdettä, eikä se väitä, että sillä on koko totuus hallussaan. Se on prosessi, joka pyrkii absorboimaan "totuuksia". Se ei absorboi mitä tahansa, mutta se ei myöskään tee - tai sen ei pitäisi tehdä; tästähän kirjoituksessa oli kyse - rajoja pelkästään sen perusteella, mistä sen arvioimat totuudet ovat peräisin.
Näkökulmasi on ymmärrettävä, jos halutaan perustella salaliittoteorioita tai sitä, miten tiedeyhteisö pyrkii tosiasiassa estämään totuuden esilletulon. Sellaista voi tietenkin olla tai esiintyä jossain kontekstissa, mutta tämä ei ole lainkaan minun kirjoitukseni pointti; se käsittelee sitä, miten vertaisarviointia tulisi kehittää, jotta tällaisia asioita ei voisi tapahtua, ja että tieteellinen prosessi olisi avoimempi ja sallisi "ulkopuolisen totuuden".
Kuvittelin, että olisin ilmaissut tämän riittävän selkeästi kirjoituksessani. Jos en tehnyt niin, tein kyllä virheen, mutta en siinä, mitä väitin. So. kirjoitukseni saattoi kyllä olla huono, mutta en mielestäni esittänyt mitään sellaista, mikä olisi ollut "väärin".
Jos ymmärtää ilmaisun kirjaimellisesti, kuten tässä teet, eli että totuutta ei ole fyysisen näkyvän kirkkoinstituution ulkopuolella, olet triviaalisti väärässä siinä suhteessa että selvästi monet uskovaiset uskovat löytävänsä totuuden kirkon ulkopuolelta, koska ovat valmiita eroamaan.
Jos ymmärtää ilmaisun symbolisena, kuten Wikipedia sen selittää, olet väärässä koska ilmaisu on tautologia. Symbolisen selityksen mukaan ilmaus on tautologia, joka tarkoittaa vain sitä että ne jotka kuuluvat "kirkkoon" eli uskovat oikealla tavalla, pelastuvat.
Kummassakaan tapauksessa tuo dogma ei tarkoita sitä, että mikä tahansa mitä Paavi sanoo, olisi totta.
Katolisella kirkolla on ymmärtääkseni melko monimutkainen prosessi jonka perusteella kanta johonkin asiaan muodostetana, jonka takia syntyy erilaisia massan hitauksia joka näkyy vaikka suhtatumisessa ehkäisyyn. Ei ole ketään yhtä henkilöä, jonka kanta olisi "Jumalan sanaa". Prosessi muistuttaa itse asiassa aika paljon tieteellistä prosessia. (Siis vain muodollisesti, joka ei tietenkään tarkoita että se sisällöllisesti muistuttaisi sitä.)
Lisäksi Wikipedian mukaan edes katolinen kirkko ei pidä kyseistä dogmaa oikeana, vaan pelastus voi löytyä myös kirkon ulkopuolelta.
En halua perustella salaliittoja tai yhtään mitään muutakaan positiota. Yksikään osa tässä kirjoituksessa ei ole sisältänyt mitään kuin faktoja ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Hauskaa, että silti näet niitä, koska harvemmin harrastat "is implies ought to" -tyyppistä retoriikkaa.
Minua vain huvitti alkuperäisessä kirjoituksessasi se, että jos vie ajatuksesi analogiasta kirkon ja tiedeyhteisön välillä loogiseen päätepisteeseensä, silloin esittämäsi uskontoon kohdistuva havainto koskeekin enemmän tiedeyhteisöä.
Jos ihminen toimii jollakin tavalla ja sanotaan, että "ymmärrämme" tämän ihmisen toimintaa, se yleensä tarkoittaa, että kykenemme postuloimaan jonkinlaisen intention.
Kun sanoin, etten "ymmärrä" sitä, mitä sanot, tein mielestäni selväksi, että salaliittoteoretisointi tms. ei ole uskottava selitys kommentointisi intentiolle. Tunnut tulkitsevan kaiken ns. pahantahtoisesti, eli ottavan sanomiseni käsittelyyn aina eri näkökulmasta niin, että se näyttää virheelliseltä.
Näin voi tietenkin tehdä, eikä siinä ole mitään "väärää", mutta käsittääkseni olet itse kritisoinut erityisen voimakkaasti tällaista keskustelutyyliä; olet nimittänyt sitä "argumentoivaksi", vaikka mielestäni nimitys on väärä; argumentaatio ei ole kovin laadukasta, jos argumenttien pohjaoletuksia vaihdetaan vain, jotta saataisiin toisen sanoma näyttämään virheelliseltä. Et edes varsinaisesti puolusta mitään näkemys, joka olisi ristiriitainen minun sanomani kanssa, vaan ainoastaan väität vastaan ja yrität saada minut "pussiin" jollakin epämääräisellä tavalla.
En ymmärrä, siis yllä mainitussa mielessä, en käsitä mitä toivot saavuttavasi tällä strategialla. Ymmärtäisin, jos sinulla olisi jokin väittämä tai ideologia, jota ajat, ja jota pyrkisit edistämään. Ymmärtäisin, jos mielestäsi olisi yksinkertaisesti hauskaa yrittää jallittaa ihmisiä näennäisargumenteilla. Ensimmäinen ei selvästikään ole totta, ja jälkimmäisen olet joka kerta kiistänyt.
En sano tätä vihamielisesti; en ole lainkaan pahastunut, kiivastunut tms. argumentaatiostasi. En vain näe siinä kauheasti pointtia.
"extra ecclesiam nulla veritas" oli minun osaltani sanaleikki, jonka tarkoituksena oli vain todeta, että tieteen ideaalina on, että se, kuka [tiedeyhteisön jäsen tai ulkopuolinen] esittää väitteen, ei saisi vaikuttaa siihen, miten väitteeseen suhtaudutaan vertaisarvioinnissa. Mielestäni tämä oli selvää kirjoituksestani, eikä sen ollut tarkoitus sisältää mitään sen syvällisempää yhteyttä katoliseen kirkkoon tai muuhunkaan; paraikaa kirkosta tapahtuva massapako todennäköisesti sai minut ajattelemaan näitä asioita rinnakkain, mutta tämä ei ollut kommentti uskonnoista; se oli ikäänkuin punos siinä merkitysten verkossa, jossa tiedeyhteisö toteuttaa minun kohdallani joitain niitä funktioita, joita uskonto toteuttaa muilla. Ei sen kummempaa.
Tuossa ykkösehdotuksessa "kaksoissokkoarvioinnissa paperista poistetaan kirjoittajien nimet ennen sen toimittamista satunnaisille alan asiantuntijoille arvioitaviksi" on se ongelma, että ainakin luonnontieteissä tutkimus on usein niin pirstaloitunutta, että tarkalleen samaa aihetta tutkivia ryhmiä on vain kourallinen. Näinollen kaikki pätevimmät arvioijat tunnistavat kyllä aina kenen tekstistä on kysymys, vaikka kirjoittajien nimet olisikin poistettu.
Toinen ehdotus ("avoin arviointi") onkin sitten varsin toimiva, näinhän jo joissakin lehdissä tehdään.
Avoimen arvioinnin ongelmana on, että avoimessa arvioinnissa taasen kaveriefektillä voi olla muita vaikutuksia. Ja lisäksi siinä yhdessä jutussa todettiin, että avoimessa arvioinnissa on vaikeaa saada arvioijia ylipäätään arvioimaan.
Olen samaa mieltä sokkoarvioinnin ongelmista; seula ei ole vedenpitävä.
On kuitenkin havaittu, että sokkoarvioinnissa jakauma tasoittui niin, että tunnettujen alalla jo menestyneiden paperit eivät päässeet yhtä helposti läpi kuin normaalissa arvioinnissa ja vastaavasti vähemmän tunnettujen papereita pääsä jonkin verran enemmän. Tämä on evidenssiä sen puolesta, että statuksella saattaa olla liian suuri vaikutus. Mielestäni se, että menetelmä saattaa hieman vuotaa, ei voi olla perustelu sille, että jonkinasteinen parannus jätetään toteuttamatta.
Jonkinlainen sekoitettu strategia voisi olla hyödyllinen. Esimerkiksi niin, että arviointiprosessi olisi kyllä avoin, mutta siinä olisi silti mekanismi, jolla tietyt "viralliset arvioijat" asetettaisiin, jotta voitaisiin taata edes jotenkin että paperi tulee kunnolla arvioiduksi. Arviot voisivat sitten olla julkisesti keskustelun alaisia tämän jälkeen.
Tässä on tietysti se ongelma, että osallistuakseen myöhemmin keskusteluun, arvioijan anonyymiys voi vaarantua, mutta tähän on keinonsa.
Kuten ensimmäisessä kommentissani annoin ymmärtää, ilmaisin vain lievän huvitukseni siitä että jos ymmärtää tuon latinankielisen ilmauksen tarkemman merkityksen, asia on päinvastoin kuin miten annoit ymmärtää. Ei mitään sen kummempaa.
jos ymmärtää tuon latinankielisen ilmauksen tarkemman merkityksen...
Teologisesti sillä [Extra Ecclesiam nulla salus] on siis kaksi "merkitystä", toinen on tautologinen, eli se että kirkko tarkoittaa pelastusta ja toisin päin. Tässä merkityksessä väittämäni on täysin kohdallaan: tiedeyhteisö ei ole sama asia kuin totuus, sillä ei ole totuutta hallussaan.
Toinen merkitys - kirjaimellinen - on taas täysin oikea triviaalisti tiedeyhteisöstä; kuten sanoin (ja minkä täysin sivuutit) en esittänyt ainuttakaan väittämää koskien kirkkoja, vaan puhuin tiedeyhteisöstä. Kristityillä ja muilla kirjauskonnoilla on pyhä kirjoitus, jonka oletetaan olevan totta. Tiedeyhteisöllä ei ole mitään tällaista. Ei ole mitään perimmäistä auktoriteettia, johon voi vedota silloin, kun arviointia tehdään. Sellaista ei edes voi olla, koska arvioinnin tehtävänä on arvioida esitetty teoria tms. sen omien ansioiden perusteella.
Toki on niin, että tämä prosessi on puutteellinen. Mutta puutteistaan huolimatta mainittu ero on aivan triviaalisti olemassa.
"Ei ole mitään perimmäistä auktoriteettia, johon [tieteessä] voi vedota silloin, kun arviointia tehdään."
Eikö rationaalisuuden voi ymmärtää tällaisena auktoriteettina? Kyllähän tieteessä vedotaan siihen, jos jokin teoria on järjenvastainen.
Olen rationaalisesti päätellyt, että rationaaliset perustelut rationaalisuuden puolesta eivät pohjimmiltaan ole rationaalisesti päteviä: mikä tahansa järjestelmä voi sisältää itsensä oikeuttavan koodin/"päättelyn". Tämä saattaa liittyä Gödelin epätäydellisyyslauseen ideaan: tarpeeksi monimutkaisessa järjestelmässä on aina tosia lauseita, joita ei kuitenkaan voida (rationaalisesti) todistaa.
Tällöin tieteen suosimaan rationaaliseen maailmankuvaan pääsee vain ottamalla rationaalisuus pyhänä auktoriteettina, ja rakentamalla maailmankuva sen avulla nihilistiseksi kehäksi.
Lokki:
Ensiksikin, termi "rationaalisuus" ei tarkoita yhtään mitään tuossa merkityksessä. Viittaat todennäköisesti logiikkaan tai matematiikkaan.
Gödelin epätäydellisyyslause sanoo vain, että jos formalismi on riittävän ilmaisuvoimainen, sillä voidaan muotoilla itseviittaavia lauseita, joita on mahdotonta todistaa pelkästään kyseisen formalismin sääntöjä soveltaen. Se ei ole mitään sen kummempaa, lopulta, kuin eräänlainen diagonalisointitodistus. Gödel-väittämät ovat jotain senkaltaista että "tämä lause ei ole sisäisesti ristiriitainen" tms, siis väittämiä, joiden totuusarvon näkee ns. nenänpäällä, mutta joissa viitataan esitysformalismiin itseensä jollakin tavalla niin, että todistusketjua ei voida saada koskaan valmiiksi.
Se, että äärettömillä formalismeilla on tällaisia ominaisuuksia, on lopulta kovin vähämerkityksellinen seikka. Gödelin lauseen kaltaiset tulokset ovat mielenkiintoisia lähinnä kuriositeetteina. Suurin osa matematiikasta toimii vallan hyvin niistä huolimatta.
"Ensiksikin, termi "rationaalisuus" ei tarkoita yhtään mitään tuossa merkityksessä. Viittaat todennäköisesti logiikkaan tai matematiikkaan."
Ainakin kuvittelen viittaavaani johonkin näitä yleisempään kykyyn, johon kuuluu mm. kyky nähdä lauseen "tämä lause ei ole sisäisesti ristiriitainen" totuusarvo nenänpäällä. Enkä missään tapauksessa halua väittää, etteikö matematiikka "toimisi". Totean vain, että "toimivuuden" näyttäisi määrittelevän sama kyky, joka on luonut matematiikan, ja joka perustelee itse itsensä.
Sanotaan tähän loppuun selvennykseksi vielä, että naturalistina kuitenkin halveksun sitä, mikä yleensä liitetään "postmoderniin relativismiin", kuten feministitiedettä.
Vertaisarvioinnin ongelma korostuu juuri ilmastotieteessä, koska aihe on poliittinen.
Aihe ei itse asiassa ole ollut ollenkaan poliittinen, ennen kuin oikeisto politisoi sen vastustamisen. Maapallon lämpeneminen oli aika kiistaton tieteellinen tosiasia, kunnes isot firmat politisoivat sen isolla rahalla, jolloin ilmastokriittisyydestä tuli valtavirran poliittinen kysymys. Nyt tilanne on muuttumassa sellaiseksi, että suurpääoma eli bisnesoikeisto on hylkäämässä tämän uppoavan laivan ja jättämässä sen asenne- ja identiteettioikeistolle, sille, jota harhaanjohtavasti kutsutaan äärioikeistoksi. (Asenne- ja identiteettioikeisto tarkoittaa henkilöitä, jotka omaksuvat vasemmistolaisuudeksi mieltämiensä kantojen vastaisia asenteita, koska heille tärkeintä on vasemmistonvastaisen poliittisen identiteetin ylläpitäminen ja uusintaminen, ei oma taloudellinen intressi. Bisnesoikeisto on se, jota ohjaa puhdas raha.)
Aihe ei itse asiassa ole ollut ollenkaan poliittinen, ennen kuin oikeisto politisoi sen vastustamisen.
Itseasiassa, siitä tuli poliittinen sanan tarkassa merkityksessä siinä vaiheessa, kun tieteellinen konsensus oli riittävän vahva sen puolesta, että asialle pitää tehdä jotain.
Siitä tuli poliittisesti kiistanalainen, kun sitä alettiin vastustaa. Nykyisin kysymys on läpikotaisin politisoitunut, mikä tekee kysymyksestä erittäin hankalan käsitellä puhtaasti tieteellisenä. Tästä kylläkin syytän vastustajia, koska aivan asiallisia tutkijoita on ahdisteltu ja uhkailtu.
Itse en ole oikeistolainen, joskin bisnesoikeistolaiseksi nimittämässäsi ajattelutavassa on varmasti jotain yhteneväisyyksiä omani kanssa.
Itse en ole oikeistolainen, joskin bisnesoikeistolaiseksi nimittämässäsi ajattelutavassa on varmasti jotain yhteneväisyyksiä omani kanssa.
Näin ymmärtäisin asianlaidan olevan omallakin kohdallani.
Lähetä kommentti