sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ior Bock RIP.


En koskaan tavannut Ior Bockia. 90-luvulla jotkut tuntemani ihmiset kuitenkin kävivät hänen tiluksillaan Sipoossa. Ilmeisesti siellä oli hyviä bileitä, joissa käsittääkseni myös käytettiin erilaisia tajusteita. Naureskelin tälle porukalle jo silloin, mutta julkisuudessa esiintyneessä Bockin hahmossa oli kieltämättä jotain karismaattista. Tai ainakin hellyyttävää. Mies esiintyi erilaisissa Goa:sta kertovissa matkailuohjelmissa (sic!) ja muutamissa keskusteluohjelmissa 90-luvulla.

Sen perusteella mitä olen kuullut, en keksi mitään syytä, miksi kukaan olisi tämän Suomen makkaratukkien kruunaamattoman kuninkaan halunnut tappaa. Mutta noista hörhöistä nyt ei koskaan tiedä muutenkaan.

3 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Tiettävästi henkirikoksen takana ovat 19- ja 28-vuotiaat ulkomaalaissyntyiset miehet, jotka olivat toimineet Bockin avustajina.

Todella valitettava tapaus. Voimme olla Bockin jutuista mitä mieltä haluamme, mutta hän oli mahtava tarinankertoja.

Tiedemies kirjoitti...

Todellakin. Kuten kirjoitin, Bockista en kuullut siviilipuolen juttuja muilta kuin hörhömmiltä tutuiltani. Julkisuudessa esiintyneellä Bockilla oli vilkas mielikuvitus ja loppujen lopuksi aika lennokkaita ja hauskoja juttuja.

Ihmettelen noin yleisesti, että joku haluaisi tappaa Bockin, mutta toisaalta, on tiedossa, että Bockin ympärillä pyöri aika paljon huumeita, joten "avustajat" eivät lieneet olleet niitä kaikkein selväpäisimpiä tyyppejä.

Evojeesus kirjoitti...

Ymmärtääkseni huumeet + Bockilainen mytologia on triggeroinut useita mielisairaustiloja. Oletan että osa puukotuksista liittyy nimenomaan näihin.