perjantai 22. toukokuuta 2009

Tiikerin silmä.


Ensi vuonna järjestetään Euroopan Go-kongressi Suomessa. En ole pelannut vuosikausiin, mutta tässä olisi nyt vuosi aikaa tehdä jonkinlainen comeback. Olen nopea oppimaan mutta huono keskittymään ja omistautumaan harrastuksille. Erityisesti työ ja perhe rajoittavat. Tosin eivät sellaisella tavalla kuin noin yleisesti "rajoittaa" ajatellaan, vaan siten, että preferenssit nyt vaan ovat sellaiset. Jos pitäisi valita, lukeeko go-oppaita vai työhön liittyviä papereita, niin jälkimmäiset yleensä vievät voiton. Ja jos on mahdollisuus pelata pojan kanssa jalkapalloa sensijaan, että pelaisi verkossa go:ta, niin ensimmäinen vie voiton.

Yksi pakotie olisi se, että vanhempi poika innostuisi pelistä. Hän pitää kaikenlaisista peleistä, mutta on valitettavasti vielä aivan liian nuori keskittymään go:n kaltaiseen hyvin abstraktia ajattelua vaativaan peliin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Go for it. Kaikilla pitää olla vähintään yksi juttu jolla voi säännöllisesti irrottautua kokonaan arjesta -- vaikka arki olisikin mukavaa.

Jos pitäisi nimetä tämänkaltainen hätäuloskäytävä itselleni summamutikassa, ensinnä mieleen nousee vaeltaminen. Paintball -sodatkin aikoinaan kyllä ohjasivat mielen hetkellisesti aivan toisaalle. Mutta nykyään ehkä enemmän tällainen nature calls- tyylinen tsydeemi.

Markku kirjoitti...

Kannattaa muistaa Tommin nelikenttä, jossa asiat jaetaan hyödyllisiin/hyödyttömiin sekä järki/tunneasioihin. Tasapainoisessa elämässä kaikki neljä kenttää ovat edustettuina. Perhe kuuluu hyödyllisiin tunneasioihin, kaverit hyödyttömiin tunneasioihin, työ hyödyllisiin järkiasioihin ja harrastukset hyödyttömiin järkiasioihin.

Itse kutsuisin tunne- ja järki -jakoa mieluummin jaoksi ihmissuhde-ja asia-asioihin. Hyöty ja hyödyttömyys erottelevat asiat sen perusteella palvelevatko ne jotain darwinistista biologista päämäärää vai eivät.

Työ ja perhe ovat perusinfraa tai -kauraa, joita ilman ei tule ollenkaan tai ei ainakaan kunnolla toimeen. Kun taas kaverit ja varsinkin harrastukset voi darwinistisen hyödyttömyytensä takia luokitella asioiksi, jotka erottavat meidät eläimistä. Ilman niitä ihminen on muurahaisen tai vyötiäisen tasolla.