maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ruskea poika.

Suomalaisessa kulttuurielämässä hieman kiistellään. Ja nyrpistellään nenää, kiukutellaan ja vähän kaikkea. Rasismista ja identiteettipolitiikasta väännellään ja käännellään ja liikuskellaan metatasoilla, joita en viitsi käännellä; se on kuin huonosti hoidettu, liian märäksi jäänyt komposti. Mätää siellä on sisällä kuitenkin. Lyhykäisesti, askelmerkit menevät näin. Vasen jalka: on ilmestynyt kirja, jonka kirjoittaja on pitänyt blogia siitä, miten niinku, tiäzä, Suomessa on rasismia, ja tolleen. Ja perehtynyt siihen miten Suuressa Maailmassa kirjoitetaan ja analysoidaan asioista. Oikea jalka: On ilmestynyt kirja, jonka kirjoittaja on kännipäissään toistellut sosiaalisessa mediassa oriin sukuelimeen ja anaaliseksin vääjäämättömyytteen viittaavia sanoja aivan väärissä paikoissa. Kirja kertoo siitä, miten suomalainen kulttuurielämä tekee epäsopivia asioita ja törkeyksiä latelevasta henkilöstä paarian.

Vasen, kaks, eteen: on ilmestynyt essee, jossa nämä kaksi kirjallista tuotosta kuvaavat uhriutumista eri tavoin. Kolme, neljä, taakse: on arvosteltu kyseistä esseetä. Orkesteri soittaa taustalla, loukkaantumista, kiukkua.

Olen hiukan katsellut Hubaran käyttämän terminologian ympärillä vellovaa  keskustelua. En koe omaavani siihen mitään tartuntapintaa. Siitä lähtien kun olin ehkä kahdeksan, sain toistuvasti kuulla eri yhteyksissä kuinka olen sekundaneekeri, manne, mulatti, ja muutamia muita ns rodullistavia määreitä.  Yläasteelle tullessani eräs poika -- nyttemmin hurjan liberaalina ja oikeamielisenä esiintyvä puolijulkkis, jota en nimeä tämän tarkemmin jotten loukkaa -- potkaisi minua kylkeen todeten "pakolaiset ulos Suomesta".  Vastasin eri asteisesti väkivallalla lähes poikkeuksetta.

Kun olin 14, muutama naapuruston poika tuli porukalla aukomaan päätä suunnilleen samoista asioista. Yksi heistä potki polkupyöräni lampun rikki näyttävästi maihinnousukengällä. Löin häntä päähän niin kovaa että oikean käteni keskisormen rystynen murtui. Lisäksi jouduin joskus 90-luvun alkupuolella, noin 18-vuotiaana tappeluun tamperelaisten skinheadien kanssa. Tästä kohtaamisesta minulla on leuassani arpi, joka erottuisi selvästi jos ajaisin partani. Sillä kertaa oli hieman vaikeaa erottaa oliko syynä ulkonäköni ihonvärin osalta yms, vai pukeutumiseni "väärän heimon" asuihin eli ns. lökäpöksyihin.

Minulta on yliopistourani aikana muutamaan otteeseen tiedusteltu, olenko sukujuuriltani kenties juutalainen -- luonteva kysymys, sillä se selittäisi (stereotyyppien kautta) sekä epämääräisen ruskeuteni että hiukan keskimääräistä paremman akateemisen menestykseni nuorempana. Tyypillinen vastaukseni kyselyihin on ollut että valitettavasti en ole.

Hubara ja useimmat muut ruskeat henkilöt ovat jossain määrin erilaisessa asemassa sikäli, että heillä oikeasti on joku "syy" ruskeudelleen. Minulla sellaista syytä ei ole. Vaikka sukunimeni on ulkomaalainen, se on itseasiassa skandinaavinen ja olen perinyt sen vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä isoisäni isältä, joka oli kotoisin Tanskasta. En tiedä lainkaan korkean melaniinipitoisuuden tuottavien geenieni alkuperää. Isälläni, isoäidilläni, ja ilmeisesti hänen äidillään on ollut tällaiset perintötekijät, eikä mistään ole löytynyt selkeää "lähdettä" tälle ilmiölle. Luonteva oletus olisi ilman muuta että täytyyhän jostain kohtaa löytyä joku "ulkomaalainen", mutta tällaista linkkiä ei nyt vaan ole löytynyt.

En ole koskaan suostunut ottamaan minkäänlaista uhrin asemaa harteilleni tässä asiassa. Nuorempana reagoin aggressiolla tilannekohtaisesti, vanhemmiten en välitä. Olen hyppinyt samojen rinkuloiden läpi kuin muutkin suomalaiset miehet, käynyt koulut ja armeijat, maksanut veroni ja niin edelleen. Nykyisin kohtaan hyvin harvoin oikeastaan mitään asiaan liittyvää, joskin lähes aina kun tutustun uusiin ihmisiin, näiltä tulee jossain vaiheessa kiusaantuneita tiedusteluja siitä mistä päin olen oikeasti kotoisin.

Yksi perustavanlaatuinen teoreema tilastomatematiikassa on Bayesin teoreema, joka koskee ehdollisten todennäköisyyksien suhdetta. Se sanoo että P(A | B) = P(B | A) P(A) / P(B). Tässä siis A ja B ovat jotain (mahdollisesti) havaittavissa olevia tosiasioita ja P(A | B) tarkoittaa todennäköisyyttä että A on totta jos havaitsemme että B on totta. Otetaan väittämiksi A = "Henkilö on ulkomaalainen" ja B = "Henkilö on ruskea".  Sivuhuomiona tässä että "ruskean" ei tarvitse olla mikään selkeästi määritelty ominaisuus, riittää että ihmiset kokevat tunnistavansa sellaisen kun näkevät sellaisen.

Kun olin lapsi, Suomessa oli erittäin vähän ruskeita ihmisiä. Heitän lukuja lonkalta; nämä eivät kuvaa todellisia lukuja, vaan niitä lukuja jotka vastaavat ihmisten odotuksia, ehkä esimerkiksi jotenkin epämääräisesti perustuen kohtaamisiin. Oletetaan että tuolloin yksi tuhannesta oli vähintään yhtä ruskea kuin minä, eli P(B) = 0,001. Suomessa oli tuolloin kohtuullisen paljon ulkomaalaisia, mutta silti, ehkä vain yksi sadasta oli ulkomaalainen, eli P(A) = 0,01. Oletetaan, että ulkomaalaisista lisäksi noin joka viidestoista oli ruskea, niin että P(B|A) = 0.066. Bayesin teoreema antaa että P(A | B) = 0.66, siis, on huomattavan paljon todennäköisempää että kohdattu ruskea ihminen on ulkomaalainen kuin että tämä ei ole. Rationaalinen ihminen yksinkertaisesti lähtee siitä oletuksesta että ruskea ihminen on -- jollakin tapaa ainakin -- ulkomaalaistaustainen.

Mutta takaisin uhriutumiseen; voisin tässä kohtaa varmaan vaatia jotain erityistä uhrihierarkian nicheä itselleni sillä perusteella että kokemukseni on ollut, jos jotain, vielä vieraannuttavampi kuin vaikkapa Hubaralla. Hänellä sentään on muitakin juuria ja identiteetin rakennusosasia kuin epämääräinen valkoinen suomalaisuus joka häneltä on evätty. Minulle ei ole suotu sen paremmin valkoisen suomalaisen kuin eksoottisen sukujuuren tuomaa kainalosauvaa. Yhyy yhyy, rodullistettu ja juureton uhri kun olen.  Enkä takuulla ole ainoa jolla näitä kokemuksia on. Väitän että kaltaisiani ruskeuden väliinputoajia löytyy paljonkin.

Tämä kirjoitus on vaikea luokitella. Yllä kirjoitettu on totta -- en vittu valehtele minäkään -- mutta se on silti myös kirjoitettu hieman kieli poskessa. Luin nuorempana "postkolonialistista" yhteiskunta-analyysiä ja nykyisen raivopäisen identiteettipolitiikan edeltäjiä, mutta en löytänyt lopulta niistä mitään järkeä. Uhriutumisen narratiivi on väsyttävä ja tympeä. Myös aggressio on tympeä ja itsetuhoinen reagointitapa, tiedän koska olen kokeillut sitäkin.

Ei minulla ole tällä kirjoituksella edes mitään erityisempää sanottavaa. En esimerkiksi kuvittele että voisin omien kokemuksieni kautta jotenkin argumentoida "rodullistetuiksi" itsensä kokevien ihmisten kokemuksia vastaan. En tee niin. En voi enkä halua esittää tässä mitään universaalia näkökulmaa, enkä myös väittää että näkökulmani olisi uniikki. En väitä ettei Suomessa olisi ollut, tai etteikö olisi vieläkin, rasismia. En väitä että sellaista on tai että sellaista ei ole jotenkin systeemisenä ja diffuusina ilmiönä jota vastaan pitää taistella.

Kokemuksen tekee pahaksi tai hyväksi, ei kokemus itse, vaan oma suhteemme siihen.

2 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tiedemies on neekeri!

Tiedemies kirjoitti...

No en ole. Muistutan ihoni ja karvoitukseni puolesta lähinnä eteläeurooppalaista.