keskiviikko 28. elokuuta 2013

Maahanmuuttopolitiikasta.

Yksi parhaista ystävistäni on eteläafrikkalainen tutkijakolleegani, joka teki aikanaan väitöskirjan Suomessa. Olemme kirjoittaneet yhdessä muutamia papereita ja työskennelleet muutenkin tiiviisti yhteistyössä. Hän on myös vanhemman poikani sekulaari vastine "kummisedälle", ja ollut pitkään perhetuttavani. Hän asuu Kapkaupungin esikaupunkialueella.

Olen aina pitänyt "maahanmuuttopolitiikan kiristämistä" älyvapaana päämääränä, koska käytäntö on osoittanut, että se ei todellisuudessa palvele sitä tarkoitusta mitä "maahanmuuttokriitikot" väittävät ajavansa. Käytännössä puhutaan rikollisista, turvapaikanhakijoista, ankkurilapsista ja muusta marginaalisesta. Todellisuudessa virkamieskäytännöt toimivat aivan eri byrokraattisten lainalaisuuksien mukaisesti. Eli kun suomalaista "maahanmuuuttopolitiikkaa" "kiristetään", ei tosiasiassa puututa lainkaan niihin retoristen argumenttien ilmiöihin. Sensijaan kiristäminen tarkoittaa käytännössä seuraavaa.

Afrikkalaisen maan kansalaiselta vaaditaan viisumi. Tämä on tietenkin luontevaa. Viisumin liitteeksi vaaditaan kaikenlaisia dokumentteja, joilla osoitetaan, että vierailu kohdemaahan (siis Suomeen) on legitiimi, eikä asiaan liity mitään hämärää. Viime vuosina maahantulopolitiikkaa on kiristetty. Se tarkoittaa paitsi sitä, että em. dokumentit tutkitaan tarkemmin, myös sitä, että suurlähetystö käyttäytyy täysin mielivaltaisesti.

Esimerkiksi ulkoministeriön ohjeissa mainitaan erikseen että viisumia voi hakea asiamiehen välityksellä. Etelä-Afrikan lähetystö on Pretoriassa, yli tuhannen kilometrin päässä Kapkaupungista, joten ystäväni ja hänen matkakumppaninsa ajattelivat, että ehkä riittäisi että toinen heistä veisi hakemukset lähetystöön. Hyvä, joskus verkossa olevat ohjeet ovat vanhentuneita, monitulkintaisia, tai muutoin epäselviä, joten ystäväni soitti henkilökohtaisesti lähetystöön ja kysyi, onnistuuko viisumin hakeminen niin, että vain toinen matkalaisista käy jättämässä paperit, ja tietysty lähetystöstä vastattiin että ilman muuta se onnistuu.

Viisumia ei kuitenkaan myönnetty, ja perusteluna oli se, että ystäväni ei henkilökohtaisesti saapunut paikalle jättämään hakemusta.

Tämä on se, mitä ajatte, kun vaaditte "kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa". Vaatimuksillanne ei ole mitään vaikutusta niihin asioihin joita väitätte ajavanne, vaan ainoa vaikutus on tämä.

Kiitti vaan, natsit.

32 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Emme me aja tuota, vaan toisin kuin sinä nimenomaan pyrimme muuttamaan Suomen maahanmuuttopolitiikka ja sen käytäntöjä. Sinullehan se kelpaa tällaisenaan kuin se nyt on. Yleinen byrokratian paisuminen, johon tuo liittyy, ei sekään ole joukoissamme tavoitteena. Joten kivat sulle, kommari, jatka vaan nykypolitiikan tukemista muutenkin kuin maahanmuuttoasioissa.

Tiedemies kirjoitti...

Tällaisia ongelmia ei ollut muutama vuosi sitten. Sitten tuli tämä Suuri Maahanmuuttokeskustelu. Ja avot, niin persupelkoiset virkamiehet alkoivat pompottaa kaikkia afrikkalaisia, ettei vaan kukaan pääsisi sanomaan että raja vuotaa.


Tomi kirjoitti...

TM, tiedätkö koskeeko kiristyminen muitakin kuin afrikkalaisia, kuten esim. venäläisiä?

USA on kiristänyt maahantulopolitiikkaansa vuodesta 2001 lähtien. Muut maat ovat seuranneet perässä.

IDA kirjoitti...

Ei meillä ole virkamiehiä. Vielä emme ole päässeet edes kunnolla päättäviin asemiin politiikassa.

Matkustamista emme siis koskaan ole vastustaneet. Pitäisi olla keinot valvoa rajoja ja poistaa rikolliset maasta. Viisumikäytännöt voivat olla joustaviakin. Työn ja ihmissuhteiden kautta tapahtuvaa maahanmuuttoakaan ei ole vastustettu, vaan pyritty rajoittamaan ilman sen kaltaisia siteitä tapahtuvaa maahanmuuttoa.

Tomi kirjoitti...

IDA, olette vastustaneet maahanmuuttoa, johon Suomi on kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut. Suomi on sitoutunut ottamaan tietyn määrän pakolaisia vuosittain vastaan.

EU-kansalaiset taas saavat tulla Suomeen vapaasti. Tähänkin Suomi on Maastrichtin sopimuksessa sitoutunut.

Miltton Friidman kirjoitti...

No jopa oli kirjoitus.

Täysin yhteen yksittäistapaukseen perustuva.

Samoin natsikortti vedettiin lopussa esiin.

Nyt vähän hei perspektiiviä kirjoituksiin!

Kumitonttu kirjoitti...

Uskomatonta skeidaa, kuten Arhinmäki sanoisi.

Tomi kirjoitti...

Kumis, Arhinmäki on oikeassa Cheek on täyttä paskaa.

Tiedemies kirjoitti...

Tässä on kyse samantapaisesta asiasta kuin että huoltoasemalle ei pääse kuin yksi "kansallispukuinen" asiakas sisätiloihin kerrallaan. Samaan tapaan, "afrikan maiden" asukkaiden maahantuloa vaikeutetaan. Koska standardit ovat samat kaikille, niin ei voida puhua rasismista. Varmuuden vuoksi valkoihoisille afrikkalaisille tarjotaan ekstrakyykytystä.

Rehellisyyden nimissä tästä täytyy tietenkin syyttää myös ns. virallisen politiikan ja poliittisen korrektiuden mannekiineja, koska juuri heille tämä näytelmä näytellään.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuo selvitti. Silti täytyy todeta että olet asunut Sporessa ja siellä maahantulovaatimukset ovat vielä "natsistisempia" (valitsemaasi teemaa lainaten). Jostain syystä se ei tuntunut tuolloin olevan ongelma.

Tomi kirjoitti...

TM, edelleenkin tiedustelen koskeeko tämä "kyykytys" vain afrikkalaisia vai koskeeko se muitakin?

Jaska Brown kirjoitti...

1. Kyseessä oli tietysti harmillinen tapaus ja siinä on asia sössitty.

2. En ole koskaan nähnyt yhdenkään maahanmuuttokriitikon vaativan, että pitäisi antaa suurlähetystölle määräykset toimia mainitsemallasi tavalla, puhumattakaan mielivaltaisuudesta. Onko tällaisia vaatimuksia esiintynyt?

3. Väitätkö tosissaan, että kiristetyn politiikan ainoa vaikutus on tämä. Toki olen ensimmäinen myöntämään, että kiristetyn politiikan vaikutukset ovat tuoneet valitettavan vähän muutosta, mutta kyllä positiivisiakin vaikutuksia on - enää eivät serkun kumminkaimat pääse maahan vain sanomalla että kuulun perheeseen.

4. Loppukevennyksenä huomautan, että kannatan lämpimästi Suomen maahanmuuttopolitiikan muuttamista Somalian linjalle: Somalia on ilmoittanut, ettei se halua somalien muuttavan maahan.

Tiedemies kirjoitti...

Minun teesini on siis se, että meillä tapahtuu seuraavia asioita:
1) Maahantulopolitiikkaa täytyy pitää kireänä, koska pelätään että jos se vuotaa, niin tulee lisää jytkyjä.
2) Virkamiehet eivät voi toteuttaa suoraan sitä, mitä maahanmuuttokriitikot vaativat, koska se olisi "rasismia".
3) Turvapaikanhakijoiden osalta ei voi oikein tehdä mitään, ja perheidenyhdistämisissäkin kuullaan mitälie sosiaali-ihmisiä.

Syntyy siis paine "kiristää" ja välttää "rasismia". Miten tätä päästään toteuttamaan? No, laittamalla sellaisia kriteereitä, joita ei voi syyttää rasismista. Esimerkiksi nin, että aika ajoin tehdään performanssi, jossa annetaan ekstrakyykkyä valkoihoisille afrikkalaisille, osoittaakseen että "standardit ovat kaikille samat", ja että kun afrikkalaisia karsitaan, se ei johdu mitenkään ihonväristä.

Singaporen maahantulokriteerit eivät ole likipitäenkään niin tiukat kuin ne ovat Suomessa. Teillä ei taida olla lainkaan käsitystä siitä, millainen ruljanssi, ja kuinka kallista se on, jos afrikkalainen haluaa tulla laillisesti Suomeen.

Teillä ei myöskään tunnu olevan lainkaan käsitystä siitä, mitä "kiristäminen" tässä suhteessa tarkoittaa.

Se, miten homma todellisuudessa toimii, on jotain ihan muuta. Esimerkiksi jos joku vaan onnistuu jotenkin pääsemään rajalle ja maahan, niin tilanne on ihan toinen kuin niillä, jotka yrittävät laillisia reittejä. "Kiristäminen" ei tietenkään voi vaikuttaa niiden ihmisten tulemiseen jotka tulevat ilman papereita tms, vaan se voi vaikuttaa negatiivisesti ainoastaan niihin, jotka pyrkivät maahan laillisia ja legitiimejä reittejä.

Tästä syystä - ja olen sanonut tämän ensimmäisen kerran jo vuosia sitten - "maahanmuuttokritiikki" on täyttä höpönpöppöä.

Tomi kirjoitti...

TM, tunnut implisiittisesti vaativan, että valkoisille afrikkalaisille tulisi olla helpompaa päästä Suomeen kuin mustilla.
Miksi pitäisi näin olla?
Siksikö, että kaverisi pääsisi Suomeen?

Tunnut välillä tarkastelevan asioita täysin subjektiivisesti ja vetää johtopäätöksiä pelkästään omien subjektiivisten kokemusten perusteella.

Tomi kirjoitti...

Huomauttaisin, että laillisesti maahan tulevat mustat tai valkoiset eivät ole ongelma. He yleensä viipyvät lyhyen aikaa ja käyttäytyvät siivosti.

Ongelma ovat pakolaiset ja EU-maista tulevat, myös ns. inkeriläiset paluumuuttajat aiheuttavat ongelmia.

Ongelmaryhmille ei voida tehdä mitään maahanmuuttoviranomaisten toimesta.

Siinä olen TM:n kanssa samaa mieltä, että on järjetöntä kiristää esim. turismiviisumivaatimuksia.

Tiedemies kirjoitti...

Kaikilla täytyisi tietenkin olla samat vaatimukset. Afrikkalaisilta vaaditaan mm.
- että he voivat osoittaa, että heillä on rahaa riittävästi Suomessa oleskeluun,
- että heillä on voimassaoleva vakuutus,
- että heillä on jokin legitiimi syy olla maassa (tarvitaan kutsu tms suomalaiselta, jonka pitää myös lähettää kopio omasta passistaan).

Muitakin vaatimuksia on, mutten muista niitä nyt lonkalta. Ihonvärillä ei ole tässä juuri mitään tekemistä muuten, kuin että valkoisilta maahantulolupa evätään joskus siitä huolimatta että kaikki kriteerit ovat kunnossa. Epäilen - en toki voi osoittaa - että mustalta afrikkalaiselta ei ikipäivänä evättäisi viisumia jos kriteerit ovat kunnossa. Eikä tietenkään pitäisikään. Mutta näitä tehdään "varmuuden vuoksi", jotta tilastoista saataisiin sellaiset että valkoisia on kyykytetty vähintään yhtä paljon kuin mustiakin.

Tiedemies kirjoitti...

Vielä tästä maahantulokriteeristä: Jos joku on työskennellyt maassa noin kymmenen vuotta, niin lienee syytäkin olettaa, että hänellä on muodostunut jotain sosiaalisia siteitä maahan. Minusta on aika kummallista ylipäänsä karsia lomamatkailijoita, jotka tulevat tapaamaan ystäviään maahan.

Tämä on kuitenkin se, mihin maahanmuuttopolitiikan kiristämisvaatimukset johtavat.

Tomi kirjoitti...

Eikö legitiimiksi syyksi riitä, että haluaa käydä maassa turistina, koska haluaa nähdä maan?

Moni suomalainenkin matkustaa ulkomaille pelkästä uteliaisuudesta. Luulisi tämän riittävän.

Jaska Brown kirjoitti...

No niin, nyt alkaa järki päästä voitolle.

Teillä ei taida olla lainkaan käsitystä siitä, millainen ruljanssi, ja kuinka kallista se on, jos afrikkalainen haluaa tulla laillisesti Suomeen.

On. Työelämän kautta. Yksi käännytystapauskin on kokemuspiirissä. Muutama vuosi sitten eräs ihan asiallisissa yhteistyökuvioissa ollut huomattavasti E-A:ta epäilyttävämmästä maasta Suomeen tulossa ollut muutaman hengen ryhmä käännytettiin lentokoneenvaihdon yhteydessä EU:n ulkorajalta takaisin, kun jossakin bumaagassa oli leima väärinpäin tai jotain vastaavaa yhtä typerää, en enää muista tarkkaan.

Tähän rassunassesyytökseen. Olen täsmälleen samalla kannalla siinä, että asialliset vierailijat tervetuloa ja näissä tapauksissa ei pidä kiristää muutenkin typeriä normeja. Tähän nähden on kummallista, että paperittomina saa tulla ja olla elätettävänä varsin useinkin. Teesisi
1) Maahantulopolitiikkaa täytyy pitää kireänä, koska pelätään että jos se vuotaa, niin tulee lisää jytkyjä.
2) Virkamiehet eivät voi toteuttaa suoraan sitä, mitä maahanmuuttokriitikot vaativat, koska se olisi "rasismia".
3) Turvapaikanhakijoiden osalta ei voi oikein tehdä mitään, ja perheidenyhdistämisissäkin kuullaan mitälie sosiaali-ihmisiä.

ovat käsittääkseni oikeita.

Loogisesti purettuna maahanmuuttokriittisen prosessin kulku on siis suunnilleen seuraava:
1) Ryhmä A (mamukriitikot) vaatii, että maahanmuuttopolitiikan tulee noudattaa strategiaa X.
2) Virkamieskunta B toteaa, että strategiaa X ei voi noudattaa rasismisyytteiden pelossa, mutta jytkyjen pelossa on pakko tehdä jotakin, joten tehdään strategia Y.
3) Y ei ole sitä mitä ryhmä A haluaisi, itse asiassa ryhmä A luultavasti vastustaisi strategiaa Y, koska Y ei tuota ryhmän A haluamia tuloksia.
4) Strategiaa Y noudatettaessa henkilölle N.N. tulee ongelmia.
5) Blogisti T syyttää henkilön N.N ongelmista ryhmää A seuraavalla logiikalla:
- N.N:llä on ongelmia strategian Y takia.
- Strategia Y:n käyttöönotto on A:n vika, koska B:n on ollut pakko muuttaa strategiaa edes jotenkin A:n vaadittua Y:stä täysin poikkeavaa strategiaa X.

Tomi kirjoitti...

Jaska, sanoppa miten ongelmat, jotka johtuvat pakolaisista tai EU-kansalaisista (baltit, romanialaiset ym.) olisi ratkaistavissa? Pakolaisten ja EU-kansalaisten maahantulossa Suomen kädet on sidottu kansainvälisin sopimuksin.

Haluaisitteko sanoutua irti näistä sopimuksista?

Tiedemies kirjoitti...

No, tajuan tietenkin, että eivät ne nassesedät ole oikeasti niitä ongelmia aiheuttaneet. Mutta tätä voi ajatella jotenkin näinkin: Meillä on hallissa saavi. Saavissa on bensaa. Hallissa on myös muuta tärkeää, ja tulenarkaakin. Saavi syttyy tuleen.

Pena huutaa "Tuli on irti, sammuttakaa, sammuttakaa". Sitten paikalla on apukoulun käynyt Urpo, jolle aina nakitetaan kaikki hommat. Masa sanoo, että antaa nyt olla, kyllä se siitä sammuu, ja Pena inttää, että ei sammu, koko halli palaa, ja huutaa Urpolle, "TEE JOTAIN." Urpo ei keksi muuta kuin heittää ämpärillisen vettä bensasaavin päälle.

Hyvä idea?

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärrän toki senkin ajattelutavan, jossa poliittista korrektiutta pidetään ensisijaisena syypäänä. Realiteetti on, että kun ihminen on päässyt rajan yli *jollain keinolla*, niin sillä on kaikenlaisia oikeuksia. Nämä oikeudet ovat se ongelma, ei se, kuinka helppo rajan yli on tulla. Se, että vaikeutetaan rajan yli tulemista, vaikeuttaa vain niiden tulemista, jotka tulevat muutenkin laillisia teitä, eli niitä joiden käännyttämisessä ei ole edes mitään järkeä.

Tämä nykytilanne on samantapainen kuin se, kun joku mopoautokuski oli ajanut kännissä soratieltä ojaan ja kuollut, niin poliisi tehosti nopeusrajoitus- ja turvavyövalvontaa, kun oli pakko tehdä jotain. Suomalainen yhteiskunta toimii näin.

Jaska Brown kirjoitti...

Sinänsä osuva tuo "palava bensasaavi" -vertaus, mutta kaipaa vähän täsmennystä:
- Pena ei huuda Urpolle, "TEE JOTAIN", vaan "OTA TUO VAAHTOSAMMUTIN!"
- Tällöin Urpo tuumaa, että ei osaa käyttää vaahtosammutinta ja nappaa sen sijaan vesiämpärin tunnetuin seurauksin
Masa on erinomainen sivuhenkilö. Henkilö, joka uskoo palavan bensasaavin sammuvan kyllä itsestään, kuvaa täsmällisesti niitä jotka uskovat kotouttamistoimien hoitavan uhkaavat lieveilmiöt.

Tämä nykytilanne on samantapainen kuin se, kun joku mopoautokuski oli ajanut kännissä soratieltä ojaan ja kuollut, niin poliisi tehosti nopeusrajoitus- ja turvavyövalvontaa, kun oli pakko tehdä jotain. Suomalainen yhteiskunta toimii näin.
No juuri näinhän asia on. Kuten todettu, ihmisten älyllä on rajansa mutta typeryys on rajaton.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomille: Paras ratkaisu olisi ottaa käyttöön eurostoliittolainen menettelytapa. Eli sopimuksissa pysytään, mutta niitä tulkitaan kuten halutaan. Tarvittaessa konsultteja menettelytavan käyttöön voi kysellä Kreikan, Italian ja Espanjan valtionvarainministeriöistä. Ja kannattaa toki muistaa, että menestyksen salaisuus on kaksinkertainen kirjanpito ja yksinkertaiset tilintarkastajat. Brysseliin voidaan toimittaa bumaagat joissa lukee että kaikki on kuten pitääkin. Kyllä virkamies uskoo, kun paperissa niin seisoo. Sopimuksista voidaan irtisanoutua sitten, jos tämä menettely ei riitä :-D.

Tiedemies kirjoitti...

Oma näkemykseni asiasta on osapuilleen se, että pääasiallinen ongelma ei todellakaan ole se, että maahan pääsee ja täällä saa oleskella, vaan se, että kun maahan on tullut, niin on oikeutettu vaikka mihin etuisuuksiin. En näe tässä oikein mitään pointtia, koska se ei palvele oikeastaan mitään tarkoitusta.

Siksi minusta ei ole mielekästä kritisoida maahanmuutto- vaan pikemminkin sosiaalipolitiikkaa.

Antti kirjoitti...

Kyllä Schengena-alueelle riittää tulijoita aivan laillisiakin reittejä. Esim. kaikenlaisia epämääräisiä porukoita hakee ja saakin liikematkaviisumeita. Kun passintarkastus on ohitettu, kadotaan jonnekin Eurooppaan. Ehkä homma menee kuitenkin jotenkin niin, että kun laillista maahantuloa vaikeutetaan, laittoman maahantulon paine kasvaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Tm: Siksi minusta ei ole mielekästä kritisoida maahanmuutto- vaan pikemminkin sosiaalipolitiikkaa.

Juuri näin. Sosiaalipolitiikan kritisoiminen on valitettavasti erittäin vaikeaa, kun tietoa ei ole saatavissa ja kaikki tihkuva tieto kiistetään, vrt. Lieksasta julkisuuteen vuotanut tiliote ynnä muut vastaavat tapaukset. Virkamiesten vaitiolovelvollisuus estää jopa nuivia virkamiehiä kertomasta karmaisevaa totuutta asiasta - tästä on omakohtaista tietoa ja kun en hurjimpia juttuja uskonut, minulle on vilautettu papereita todisteeksi. Siksi kritiikki kohdistuu maahanmuuttopolitiikkaan, joka näkyy jokaisen silmiin, toisin kuin salattu sosiaalipolitiikka.

Tomi kirjoitti...

Käytännössä kritisoidaan maahanmuuttopolitiikkaa eikä löysää sosiaalipolitiikka, koska kritiikin taustalla on aina jonkin verran rasismia ja rotuennakkoluuloja. Turha väittää, ettei mamukriitikoiden joukossa ole paljoa rasisteja.

Toinen syy kritiikin suunnalle on se, että sosiaalipolitiikkaa kritisoidessa voisi suomalaistenkin saamat tuet joutua kritiikin linjalle.

nyri kirjoitti...

Olipa kummallinen vuodatus. Oletko todella sitä mieltä, että ulkoministeriön virkamiesten byrokraattinen sokeus on jotenkin natsien ja "maahanmuuttokriitikoiden" syytä?

Nyt herätys. Mainitsemasi ihmiset eivät ole kertaakaan olleet vallassa. Ulkoministeriö on tavallisesti ollut demarien temmellyskenttää, että voit laittaa kritiikkisi vaikka Tuomiojalle.

Oikeasti: Syyttäisit vallassa olijoiden virheistä vallassaolijoita, älä oppositiota ja kriitikoita.

Jari Mustonen

P.S. Miksi muuten vähättelevä ilmaus "väittää ajavansa" ja lainausmerkit "maahanmuuttokriitikon" ympärillä? Kuulostaa lapselliselta vihjailulta.

Tiedemies kirjoitti...

Maahanmuuton kritiikki on pääosin rasismia tai sillä ratsastamista. Todellinen ongelma on sosiaalipolitiikka ja kierot kannustimet.

nozick kirjoitti...

Kyllä ulkomaalaisten kohtelu oli kokemukseni mukaan jo kymmenen vuottakin sitten aika kohtuutonta. Yritin tuolloin saada Venäläiselle työntekijälle viisumia ja kokemus oli ainakin sillä kertaa kafkamainen.

En siis jaksa uskoa, että ystäväsi kokemukset johtuisivat maahanmuuttokriitikoista. Todennäköisempää on, että kyseessä on ihan normaali virkamiesten osaamattomuus ja ilkeys.

Sami Kallio kirjoitti...

En tiennyt, että Etelä-Afrikkalainen tarvitsee viisumin Suomeen. Itse kun olen muutaman kerran käynyt Etelä-Afrikassa ja rajan yli pääsee Suomen passia vilauttamalla. Kuvittelin, että jonkinlainen vastavuoroisuusperiaate toimii tässä.

Mikä on syy viisumin tarpeeseen? Ei Pohjois-Amerikkalaisiltakaan viisumeja kysellä turistimatkalla.