And I don't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive
- Duran Duran: Ordinary World
Kävin maanantaina taas kuntosalilla, tekemässä pienen "sisäänajotreenin". Se oli kevyempi kuin mitä olin suunnitellut varsinaiseksi treeniohjelmaksi, mutta riittävän raskas että hikoilin ja ponnistelin kohtuullisesti. Tämä oli selvästi virhe. Oirekuva toistui lähes samanlaisena kuin kaksi viikkoa aiemmin: Päivällä söin hyvin, illalla oli hieman huonovointinen olo. Yöllä heräsin massiiviseen ahdistukseen ja koko kehossa tuntui jännitystila ja tärinä. Tiistaiaamuna ruokahalu oli kadonnut kokonaan. Viime yönä heräsin samaan tunteeseen. Tunne muistuttaa sitä väsymystä ja hienoista tärinää, joka tulee kovan treenin jälkeen, mutta ilman treenin tuomaa endorfiinipörinää tasoittamassa oloa.
Kehoni on nyt jonkinlaisessa vikatilassa. Tämä on tosiasia joka pitää hyväksyä. Kuvio on melko selvä ollut keväästä asti: Kova treeni tuottaa noin 12 tunnin viiveellä ahdistuksen joka kestää 24-48 tuntia ja vie ruokahalun kokonaan. Tänä aamuna olo oli jo parempi, mutta ruokahalu on vielä heikon puoleinen. Konsultoin asiasta paria lääkäriä, ja etenen nyt heidän suositustensa mukaisesti.
Tämän vaivan kanssa elämään totuttelu vaatii aikaa. Lisäksi se vaatii asenteen ja suhtautumistavan muutoksen. Viimeisen parin viikon aikana olen kokenut nyt sen verran pahoja ahdistuskohtauksia, että mieluummin pelaan varman päälle asiassa. Vaikka fyysinen voima on tärkein asia maailmassa, ehkä sen kanssa ei tarvitse kiirehtiä.
3 kommenttia:
Peak iron?
Itse olen jo vähentänyt lenkkeilyvaatimuksia, ei voi juosta samaan tahtiin kuin vaikkapa 33-vuotiaana. Tai aika ei ole ongelma, mutta palautumistahti.
Mutta kuten itse sanoit, kun yksi mielihyvän lähde ehtyy tai vähenee, on etsittävä uusia.
Tai sitten tarvitaan vain hetkellistä palautumista.
Tämä alkaa olla jo aika raju vaiva. Viime yönä heräsin rintakipuun. Heittäydyn nyt täysin lääketieteen huomaan ja tyydyn osaani. Verta isketään ja sondeja tungetaan kehoon kunnes vaivan laatu selviää.
Toivotaan että selviää. Itse olen ajanut tätä ruhoa ja mieltä niin kuin varastettua autoa niin kauan, että jonain päivänä tulee vielä iso lasku. Ehkä se on sama juttu sinullakin.
... autokin paskana, pitää viedä korjaamoon. Tekisi mieli hypätä rattiin ja tykittää täysillä jonnekin suuntaan, vaikka ohjausvakain tai laakeri tai iskari mikälie ronksuttaa aina rattia kääntäessä. Järki ja tunteet.
https://www.youtube.com/watch?v=Bmt8BCjbu9k
Lähetä kommentti