maanantai 18. joulukuuta 2017

Poliittinen monisto

Erinäisiä poliittisia kompasseja ja karttoja on esitetty vuosien saatossa, jotta ihmiset voisivat asemoida itsensä poliittisesti. Perinteisempi vasemmisto-oikeisto- jaottelu on osoittautunut riittämättömäksi jo pitkään. Myös konservatiivi-liberaali- asteikko on jossain määrin epätyydyttävä.

Tyypillinen tällainen jaottelu perustuu yhteen tai useampaan dimensioon jossa ajatellaan olevan ääripäät, tms, jonkinlaiset puhtaaksiviljellyt arkkityypit erilaisista poliittisista ideologioista tms. Esimerkiksi perinteinen talouspoliittinen vasen/oikea ja sosiaaliliberaali/konservatiivi- jaottelu antaa mahdollisuuden luokitella ihmiset karkeastiottaen kahdeksaan kategoriaan. Koordinaatit kuuluvat neliöön jonka kulmapisteinä ovat (-1,-1), (1,1) (Koska kyse on neliöstä, muut kulmat määräytyvät näistä). Olennaiset pisteet ovat seuraavat:

  • (-1,-1)- kulmassa ovat ultraliberaalin vasemmiston edustajat, henkilöt joita olen yleensä nimittänyt makkaratukiksi. Tonni kuussa käteen kaikille, porvareille 120% verot, huumeita ja homoseksiä kaikille ilmaiseksi.  Äänestävät vasemmistoliittoa tai vihreitä.  Eivät käy töissä. Näiden kaveriksi pääsee kun pistää päälle Che Guevara-paidan ja ryhtyy vegaaniksi.
  • (1,1)-kulmassa ovat tiukkaa kuria edustavat ns "oikeistolaiset". Kannattavat sääty-yhteiskuntaa, homoseksuaalisuuden kriminalisointia, irtolaisten pakkosterilisaatiota ja kuningasvaltaa. Ja (aateliston) verovapautta.  Äänestävät KD:ta tai kokoomusta. Äänestäisivät Persuja muuten mutta kun ne ovat liian rahvaanomaisia. Jos ovat töissä, niin työskentelevät puolustusvoimissa tai poliiseina, tai Kansaneläkelaitoksessa.  Näiden kaveriksi pääsee kun perii miljoonaomaisuuden  tai käy kadettikoulun.
  • (-1,1)- kulmassa ovat perinteiset stalinistit. Äänestävät SKP:tä.  Ovat eläkkeellä nykyisin kaikki, lähes kuolleet sukupuuttoon.  Näiden kaveriksi pääsee jos kertoo sytyttävänsä Stalinille tuohuksen.
  • (1,-1)-kulmassa ovat libertaarit, joiden mielestä verotus on murhaa ja joiden mielestä Margaret Thatcher ja Ronald Reagan olivat ihan samanlaisia sosialisteja kuin kaikki muutkin. Eivät äänestä, vaan vetävät huumeita, pelaavat tietokoneella. Työskentelevät mikrotuessa tai ohjemoijina. Tai elävät sossun tuilla.  Näiden kaveriksi ei oikein pääse, koska he eivät pidä ihmisistä.
  • (-1,0)- reunassa ovat tavalliset sosialistit. Äänestävät SDP:tä ja työskentelevät raskaassa teollisuudessa tai julkisella sektorilla.  Myös aika paljolti kuolleet sukupuuttoon.
  • (0,1)-reunassa ovat Persut. Kirjava, edustava otos kansasta työpaikkojen (tai sellaisen puutteen) ja mielipiteiden osalta. Yhdistävä tekijä on lähinnä pelko siitä että jonain aamuna heräävät ja maailma on muuttunut islamilaiseksi.  Nämä hyväksyvät kaverikseen kaikki ja kannattavat jokaista mielipidettä, kunhan se alkaa sanoilla "En ole rasisti, mutta..."
  • (0,-1)-reunassa ovat "oikeistovihreät".  Saattavat äänestää kokoomusta tai vihreitä, riippuen siitä, mistä ovat kotoisin. Koiranpillinä toimivat ilmaisut "Sosiaaliturvajärjestelmä on rikki" tai "työehdoista pitäisi sopia paikallisesti", tai "Suomea uhkaa työvoimapula". Toimivat erilaisissa asiantuntijatehtävissä ja uskovat että ihminen kuuluu työväenluokkaan jos hänen tulonsa ovat noin 5 tonnia kuussa. Hiukan poliittisesta suuntauksesta riippuen ovat usein kasvissyöjiä (poislukien juottovasikan sisäfile, kaviaari ja foie gras). 
  • (1,0)-reunassa ovat "maltilliset oikeistolaiset". Äänestävät tyypillisesti kokoomusta. Ovat sitä mieltä että parkkimaksut ovat sosialismia ja oopperan subventio on vain kohtuullinen korvaus siitä että he kuitenkin maksavat niin paljon veroja.  Ihailevat USA:n republikaaneja ja irtisanoutuvat rasismista kovaan ääneen. Tyypillisesti miehiä. 
En ota kantaa näihin kahteen dimensioon tai niiden järkevyyteen (tai sen puutteeseen). Sensijaan ehdotan että otetaan (vähintäänkin) kolmas akseli eli ns. metaliberaalius. Tarkoitan tällä sitä, kuinka hyvin henkilö sietää mielipiteitä jotka poikkeavat omista. Henkilö jolla on matala metaliberaaliuden aste, ei hyväksy mielipiteitä jotka eroavat hänen omistaan. Henkilö jolla se on korkea, ei kauhistu ihmisten mielipiteistä riippumatta siitä, mitä nämä ovat.

Omassa tuttavapiirissäni huomaan ainakin sen, että perinteisemmillä mittareilla mielipide-erot eivät juurikaan selitä sitä, millaisia ihmisiä tuttavapiiriini kuuluu. Sensijaan metaliberaalius selittää voimakkaastikin. Tähän ehkä tarvittaisiin vielä toisen asteen metaliberaalius, koska ihmisissä on eroja myös sen suhteen kuinka hyvin he sietävät sitä kuinka huonosti ihmiset sietävät eriäviä mielipiteitä. Itse siedän jopa tätä aika hyvin, joskaan en aivan niin hyvin kuin siedän itse mielipide-eroja.

It is the mark of an educated mind to be able to entertain a thought without accepting it.

7 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Ehdottamasi kolmas akseli on yllättäen tarpeeton, sillä listasi kuvauksineen on niin hyvä. Well done, sir. I approve this post.

Tiedemies kirjoitti...

Myönnän että pari internet-karaktääriä on tässä käynyt mielessä. Ja olen mielissäni, että pidät tästä, ajattelinkin että se sopisi huumorintajuusi.

Kumitonttu kirjoitti...

Edelleen pidättäydyn itse siinä vanhassa nelikentässä, joka yhtäältä määrittelee suhtautumisen uskontoon ja toisaalta yksilönvapauksiin. Kirjoitin aiheesta täällä, enkä näe suuria muutostarpeita tuohon hahmotelmaani.

Mukavaa joulua Tidarille ja J"F"K:lle.



Tiedemies kirjoitti...

Hyvää joulua sinne myös.

Anonyymi kirjoitti...

Musta puolestaan toi metaliberaaliuden käsite oli parasta tässä kirjoituksessa.

Kun asiaa tarkastelee tuolla tavalla, olen tosi huono sietämään sitä, että muut eivät siedä toisenlaisia mielipiteitä.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Markku Nissinen kommentoi mainiosti Musta-Valkoisen ajattelun pää-äänenkannattaja lehden (MV-lehden) lopetuspäätöksestä kertovan jutun kommenttiosiossa. Nimeän tämän äärimmäisen osuvan ja ilmaisuvoimaisen kommentin Markku Nissisen maksiimiksi:

"Liberaalit koittaa rakentaa maata kaikille. Konservatiivit vain itselleen."
(http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712302200636922_u0.shtml)

Mustavalkoisten ajatusten lukeminen ja omaksuminen MV -lehteä lukemalla, ja sen jälkeen MV -ajattelun käyttäminen omissa ajattelussa ("thinking style") levittää fobioita ja henkistä huonovointisuutta.

"Black and White thinking" ja fobioiden välisestä vahvasta tieteellisestä korrelaatiosta voi lukea Rob Kellyn kirjoista. RK parantaa foobikoita ja erilaisista ahdistuksista kärsiviä ihmisiä opettamalla foobikoille (itseopiskelupaketin avulla ja/tai ohjatusti) sen mekanismin, kuinka ihmisen mieli tuottaa itse ne pelot ja ahdistukset, joita aineellisesti hyvin pärjäävät ihmiset elämässään kokevat. Niksi piilee siinä, että samat mielen toiminnan mekanismit ohjaavat myös ei-foobikoiden ajattelua - ja vieläpä erittäin vahvasti! :)

Antti Heikkilän "MIES, PRÄTKÄ JA MAANTIE" -kirjan esittelytekstissä sanotaan:

"Heikkilä pohtii ihmisen käyttäytymisen perimmäisiä motiiveja. Pelkoko meitä ajaa?"

Oikea vastaus em. (retoriseen) kysymykseen löytyy, kun täydentää Heikkilän kirjasta löytyvän ajatuksen Rob Kellyn kirjasta löytyvästä ja foobikoita äärimmäisen vahvasti ajavasta "desire for control" -ajatuksesta:

"Reptiilinaivoisia ihmisiä ajaa halua ja pelko"

Kaikki ihmiset ovat jossain määrin (jossain asiassa) "Reptiilinaivoisia Ruukinmatruunoita".
Se/ne asiat, missä reptiilinaaivoisuus (Kahnemanin järjestelmä 1) aktivoituu, vaihtelee yksilöittäin.


"In 1954, the limbic cortex was described by neuroanatomists. ... Many people call it “The Lizard Brain” ... refers to the oldest part of the brain, the brain stem, responsible for primitive survival instincts such as aggression and fear ("flight or fight")"(https://www.psychologytoday.com/blog/where-addiction-meets-your-brain/201404/your-lizard-brain)

Järki -tasolla asusteleva halu-pelko -sanaparin vastine on tietysti hyvä-paha, jonka avulla "Reptiilinaivoiset Ruukinmatruunat" (siis konservatiivit) hahmottavat todellisuutta. Hyvä paha -sanaparin avulla mallinnettu todellisuus on järkitasolla (Kahnemanin Järjestelmä 2) esiintyvää reptiilinavoisuutta. Ongelma on siinä, että > 200 miljoonaa vuotta vanhaa liskonaivoisuutta ei voi käyttää menestyksekkäästi jälkiteollisen yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseen.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

MV:n lopettamisjutun kommenttiosiossa mainitaan MV -lehden seuraajaksi kansalainen.fi:

"Kansalaista julkaisee jatkossa vasta perustettu Vapaan sanan tuki ry. Kansalaisen toiminta jatkuu entisellään.

Vapaan sanan tuki -yhdistys on perustettu edistämään suomalaisen median sananvapautta ja tasapuolista uutisointia. Yhdistys on rekisteröity 27. marraskuuta 2017."

(https://www.kansalainen.fi/kansalainen-vapaan-sanan-tuki-ryn-julkaisuksi/)

Tässä uutinen, jonka tulos ei kelpaa PS:lle kehitysmaapoliitikan perusteeksi:

"Oxfordin yliopiston professorin mukaan länsimaat voisivat auttaa 135 pakolaista heidän omissa maissaan samalla rahamäärällä minkä yhden pakolaisen ylläpitäminen Euroopassa maksaa."(https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/)