Blade Runner 2049

Blade Runner kuuluu elokuvana omassa luokittelussani ehdottomasti top-5- kategoriaan, ja on mahdollista että se on jopa paras koskaan näkemäni elokuva. En edes tiedä, miksi se on mielestäni niin hyvä. Jollakin tapaa elokuvan estetiikka, dialogin vähäeleisyys, elokuvan yleinen ilottomuus ja hengellisyys vetoavat minuun.

Jos joku lukijoistani ei ole elokuvaa nähnyt, niin olen hyvin pahoillani puolestanne. Elokuva kertoo näennäisesti Los Angelesin poliisin erikoisyksikön "Blade Runnerien" entisestä jäsenestä, Rick Deckardista, joka kutsutaan eläkkeeltä hoitamaan vielä yksi tehtävä. Blade Runnerit ovat poliiseja, joiden tehtävänä on metsästää keinotekoisia ihmisiä, replikantteja, jos nämä lähtevät karkuteille.

Elokuvan visuaalinen ilme oli sen ilmestymisvuonna 1982 huikea saavutus. Elokuvaa on uudelleenmasteroitu, mutta alkuperäisenkin visuaalinen ilme on edelleen ajattoman vaikuttava; teknologia vaikuttaa toki varsin retrolta, mutta se ei ole elokuvassa lainkaan pääosassa. Elokuvan kerronnallinen vähäeleisyys tekee siitä joillekin puuduttavan katsottavan, mutta itse pidän elokuvasta juuri sen pohdiskelevan viipyilevyyden ansiosta. Itse juoni ei ole monimutkainen, mutta se on silti hyvin monikerroksinen tutkielma ihmisyydestä, tunteista, ajatuksista, muistoista ja empatiasta. Olen nähnyt elokuvaa kritisoitavan esimerkiksi sanomalla ettei siinä ole todellista syvyyttä, mutten vaan ymmärrä miten köyhässä mielenmaisemassa sellainen ihminen elää joka ei syvyyttä näe.

Joka tapauksessa, rima jatko-osan suhteen on korkea; voisin jopa sanoa että se on mahdottoman korkea. Tiedän pettyväni, kun perjantaina menen katsomaan Blade Runner 2049:n. Tiedän sen siitä, ettei mikään elokuva voi tuottaa sitä elämystä jonka minä, ehkä vuonna 1994, katsoessani Directors Cut- versiota ensimmäisen kerran oivalsin että elokuvassa on samanaikaisesti useampi tulkintatapa. Olen pari arvostelua elokuvasta lukenut. Ohjaaja oli pyytänyt kriitikkoja kommentoimasta juonta juonipaljastusten välttämiseksi, enkä tiedä elokuvan tapahtumista mitään. Mutta kaikesta päätellen jatko-osalla on mahdollisuus olla omanlaisensa mestariteos. Jollekin muulle; jollekin, jolle alkuperäinen Blade Runner ei ole ollut formatiivinen kokemus.

En kuulu niihin, joiden mielestä jatko-osat ovat aina huonoja. Esimerkiksi Star Wars- elokuvasarjan -- en ole mikään fani, mutta tietysti nörttinä katsonut kaikki "kaanonin" elokuvat -- paras osa on mielestäni toinen osa (eli virallisesti Episodi 5). En myöskään ole sitä mieltä että kirjojen inspiroimat elokuvat ovat huono asia, tai että kirjaa ja elokuvaa olisi syytä verrata. Blade Runnerin kohdalla myönnän että minulla on erikoinen tilanne; Olen suuri Philip K Dickin ihailija; A Scanner Darkly ja The Man in The High Castle ovat erittäin hyviä kirjoja, samoin lukuista muut Dickin romaanit. En kuitenkaan ole koskaan lukenut Do Androids Dream of Electric Sheep:iä. Mahdollisuus olisi ollut, mutten jotenkin ole uskaltanut rikkoa illuusiota. Ehkä nyt olisi aika.