Depeche Mode

En ole juuri koskaan käynyt minkään yhtyeiden keikoilla; en harrasta sellaista. Useimmiten en vain nauti millään tavalla siitä että ympärillä on tungokseen asti ihmisiä, äänenlaatu on kyseenalainen, äänenvoimakkuus liian suuri jne. On toki ollut joskus hauskaa viettää aikaa tungoksessa ja kovalla soivan musiikin parissa. En vähättele ns "fiilistä" mitenkään, mutta pääosin jos pidän jonkun artistin musiikista, nautin musiikista enemmän jos kuuntelen sitä kaikessa rauhassa.

Päätin tällä kertaa kuitenkin tehdä poikkeuksen jota en usein tee. Ostin liput Depeche Moden keikalle Helsingissä 18. helmikuuta. En ole koskaan ollut minkään artistin tai yhtyeen "fani" siinä mielessä että olisin kuunnellut jotenkin eksklusiivisesti tai edes erityisen intensiivisesti jotain tiettyä artistia nimenomaan artistina, enkä yksittäisinä kappaleina. Toki olen joitain albumeita kuunnellut kokonaisuuksina, ja jonkin verran perehtynyt joidenkin artistien tuotantoon kokonaisuutena, mutten erityisemmin osaa muodostaa mitään henkilökohtaista suhdetta johonkin bändiin tai artistiin. Ainakaan siinä mielessä että jotenkin innostuisin lähtemään keikalle joka maksaa paljon.

Tein Depeche Moden kohdalla poikkeuksen tässä suhteessa, en niinkään siksi että itse yhtye olisi minua jotenkin suuresti koskettanut, vaan pikemminkin siksi että se osoittautui kiinnostavaksi kun katselin yhtyeen aiempia livetaltiointeja. Olen kyllä kuunnellut yhtyeen tuotantoa pinnallisesti vuosien aikana aika paljonkin, sillä lähipiirissäni on oikeita faneja.  Kävin viime syksynä Tallinnassa yhtyeelle omistautuneessa baarissa. Se oli mielenkiintoinen kokemus, ja jaksoin istua melko pitkään baarissa, kun siellä näytettiin yhtyeen livetaltiointeja valkokankaalta. Olin niitä televisiossakin nähnyt toki, mutta aihe alkoi kiinnostaa minua.

Yhtyeen laulusolistin Dave Gahanin ääni on erittäin tunnistettava ja melko syvä baritoni. Yhdessä artistin (aiempien) elämäntapojen kanssa nämä ovat muodostaneet yhtyeen hyvin dekadentin imagon. Itse en varsinaisesti ole koskaan perustanut ns. rappioromantiikasta, sillä en näe oikeastaan mitään vetovoimaa siinä, että ehdoin tahdoin pahoinpidellään omaa kehoa huumeilla, sukupuolitaudeilla, tai millä nyt milloinkin. Olen kuitenkin vaikuttunut yhtyeen imagosta ja yleisilmeestä siinä mielessä, että he tekevät hyvin sen mitä tekevät. Ja arvostan ketä tahansa joka valitsee tietyn lähestymistavan ja tekee juuri sen jutun hyvin.

Musiikillisesti pidän DM:n äänimaisemista. Monissa kappaleissa on miellyttäviä viipyileviä teemoja jotka tuovat mieleen ambient-musiikin ja aina melko tunnistettavalla ja omintakeisella tyylillä. On toki totta, että synkkyys välillä viedään överiksi, mutta tällaisissa asioissa ei löydä "sweet spot":ia jos ei välillä vedä överiksi. Ja juuri tietyssä mielssä "hillitty överiksi vetäminen" on se, mistä pidän yhtyeessä.

En silti laita mitään kovinkaan suuria odotuksia yhtyeen keikalle. Se voi olla mielenkiintoinen kokemus, mutta on ihan todennäköistä että se on pettymys kuten melkein kaikki muutkin live-esiintymiset joita olen elämäni aikana käynyt katsomassa. Joita ei siis ole paljon, koska kokemukset ovat olleet negatiivisia.