Vihreät ovat taas viime aikoina itkeneet krokotiilinkyyneileitä koulutusleikkausten vuoksi ja ottaneet asian jopa jonkinlaiseksi vaaliteemakseen nyt kuntavaaleihin. Ymmärrän ja sympatisoin jossain määrin vihreiden tätä puolta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myös sanoa, että en luota puolueeseen tässä asiassa lainkaan. Tai ehkä pitäisi sanoa, luotan siihen että vaikutusvaltaa saadessaan vihreiden politiikka aidosti olisi koulutusmyönteistä sanan sellaisessa merkityksessä että se olisi hyödyllistä.
Voimme toki ajatella koulutuksen panostuksena tulevaisuuteen, mutta tämä argumentti koulutukseen panostamisesta toimii vain niiltä osin kun voimme jotenkin uskottavasti näyttää että koulutuksen lisääminen oikeasti on tuottava investointi. Tämä puolestaan riippuu siitä, mihin koulutusrahoitusta käytetään ja mitä sillä saadaan aikaan.
Kun Stalin aikanaan pani alulle puhdistukset, oltiin ensi alkuun kiinnostuneita siitä, millaisia ihmisiä tapettiin tai kuskattiin Siperiaan. Ajan oloon puhdistusten jatkuessa kuitenkin homma muuttui byrokraattiseksi luonteeltaan, ja lopulta NKVD:n oletettin vain toimittavan lukuja siitä, paljonko entisiä kulakeita tai muita neuvostovaltion vihollisia oli puhdistettu. Ja lukujen oletettiin kasvavan kuukausittain.
Koulutukseen panostaminen vaikuttaa hieman samanlaiselta prosessilta. Kun koulutusjärjestelmä on alkutekijöissään, ja vain pieni osa ikäluokasta saa korkeakoulutuksen, on mielekästä panostaa siihen, että koulutus kohdentuu tehokkaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutukseen valitaan ikäluokasta paitsi ne, joille koulutuksesta on eniten hyötyä, myös ne, joiden kouluttaminen on helppoa ja siten tarkoituksenmukaista.
Kun koulutusjärjestelmää viritettiin laman jälkeisinä vuosina massatuotantoon, monissa yliopistoissa ja korkeakouluissa oli alkuun tiukat sisäänpääsykriteerit. Näitä kriteerejä hieman löysäämällä saatiin enemmän opiskelijoita koulutukseen. Tällä oli kaksi seurausta. Opetusresurssit kuormittuivat enemmän koska opetettavia oli äkkiä enemmän. Tätä kuormitusta vielä entisestään lisäsi se, että nyt tulleiden opetettavien joukossa oli enemmän niitä, joille oppiminen oli hivenen -- alkuun toki vain hyvin vähän -- vaikeampaa kuin aiemmin. Keskimääräinen opiskelija-aines heikkeni hieman, jolloin opetus samoilla menetelmillä ei enää tuottanut samaa keskimääräistä tulosta.
Tämän prosessin kaverina oli se, että lahjakkaimmat opiskelijat saavat opetuksesta vähemmän irti. Siellä missä kriteerit edelleen on pidetty tiukkana, ongelmaa ei samassa mittakaavassa ole, joten lahjakkaimmat opiskelijat hakeutuvat mielellään sinne, minne on vaikeampi päästä.
Tämä puolestaan laskee keskimääräisen opiskelijan tasoa muilla aloilla entisestään.
Tällainen systeemi ei pysty tietenkään kouluttamaan yhtä laadukkaasti suurempaa joukkoa. Ja em. mekanismien takia se ei pystyisi kouluttamaan samoilla resursseilla edes aiemman kokoista joukkoa, sillä joukon koostumus on toinen.
Raha ei muuta sitä, kuka tulee sisään. Rahalla voidaan toki taata parempi opetus, mutta tämän vaikutus lopputulokseen on aivan mitätön verrattuna siihen, millainen opiskelija on lähtöjään. Näin ei tietenkään saisi sanoa, etenkään minun ei pitäisi sanoa näin, sillä opetan itse yliopistossa.
En nyt voi antaa viitettä väitteelle, mutta lueskelin pintapuolisesti taannoin joitain pedagogisia tutkimuksia. Hiukan virtaviivaistaen ja tulkiten, opettaja voi huonolla opetuksella aiheuttaa haittaa, mutta ei voi juuri oikeastaan tehdä mitään sellaista mikä takaisi oppimistulosten paranemisen. Ainoastaan opiskelijan oma työ vaikuttaa oppimistulokseen selvästi merkittävällä tasolla. Ja mikä pahinta, jos opintojakson läpipääsemiseksi on järjestely joka pakottaa tekemään työtä, niin tämä pakotettu työ ei ole likipitäenkään yhtä tehokasta oppimisen kannalta kuin vapaaehtoisesti tehty työ.
Oma näkemykseni on, että koulutukseen investoiminen on kannattavaa, mutta investoiminen ei tarkoita tässä kohtaa sitä, että laitetaan lisää rahaa. Sensijaan että rahamäärää lisätään, pitäisi vähentää koulutustarjontaa erityisesti yliopistotasolla. En väitä, että yliopistojen määrää pitää karsia, mutta sekään ei saisi olla tabu.
Suomessa ikäluokat eivät ole kovin suuria. Jos korkeakoulutamme yli puolet ikäluokasta, niin mukaan mahtuu jo aika monta keskimääräistä tyhmempää ihmistä. Ei näin saisi sanoa, mutta kaikki ihmiset eivät ole yhtä fiksuja tai, sanotaan nätimmin, akateemisesti orientoituneita. Samalla rahalla, ja jopa pienemmällä rahalla selvitään, jos ei yritetä tunkea neliönmuotoista tappia pyöreään reikään.
Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on Suomessa tällä hetkellä noin 300 000 tutkinto-opiskelijaa, hieman vähemmän kuin n. viiden vuoden aikana syntyneiden lukumäärä. Väitän, että tästä ei selvitä rahalla.
20 kommenttia:
Koulutus investointina -- mihin? Kyllä ihmsiestä näkee noin laajasti otaten koulunkäynnin vaikutukset. Tyhmempikin korkeakoulutuksella on kansalaisena informoidumpi. Ja fiksu matalasti koulutettu usein ennakkoluulojensa vanki.
Toisaalta jaan kyllä näkemyksesi siitä että nykymeiningillä tuotetaan maisteria ja diplomi-insinööriä kuin tehtaalta broileria.
Noo entäs lääkärikartelli? Suomessa perinteisesti pidetty alan sisäänottomäärät pieninä ja pesrusteluna on tietenkin asian vakavuuden edellyttämä korkea tasovaatimus. Kukapa sitä haluaisi puolipösilöä omalla terveydellään leikkimään. toisaalta syrjäseuduilla on huutava lääkäripula ja esimerkiksi Kainuuseen joudutaan hakemaan lääkäreitä Espanjasta saakka. Lapissa psykiatri saa käsittääkseni sanella itse työedut, -ajat ja kai palkkakin on aika lailal neuvoteltavissa.
Terveydenhoitopuoli rummuttaa tasaisesti että lisäkoulutuksella sairaanhoitajista saisi päteviä lääkäreitä ja kasvaneet valtuudet mahdollistaisivat tehokkaamman hoidon. Itse en ole varma, haluanko sairaahoitajaa hoitamaan itseäni näin paljon. Mutta ehkä sielläkin voisi olla fiksuja tyyppejä seassa.
Pahoittelen jälleen kerran kirjoitusviheriöitä. Pöytäkirjaan merkittäköön, että vaikka olen tri, en osaa kirjoittaa kaunon lisäksi kuin tikkukirjaimilla. Tekstausta en oppinut tai sitä ei opetettu. En muista kumpi.
Itse en usko että yliopistokoulutus sinänsä tekee ihmisestä enää sitten informoidumpaa kuin yleissivistävä toisen asteen koulutus (esim lukio). Ihmiset toki kypsyvät hitaasti ja yliopistoissa usein vallitsee sellainen tietynlainen sivistyksen henki.
En kuitenkaan ymmärrä miksi ihmeessä ihmisten pitää olla yliopistossa jotta voivat sivistyä ja kypsyä; tätä en ole koskaan ymmärtänyt vasemmistointelligentsian argumenteissa. Eikö todellakaan voi olla niin, että työelämässä oleva ihminen sivistää itseään vapaa-ajallaan? En näe nykyisten (enkä vanhempienkaan) tutkinto-ohjelmien toimivan yleissivistävinä ja valveutuneisuutta herättävinä oppisisällöiltään kuin harvoissa poikkeuksissa.
Tuossa sisäänpääsymäärien kasvattamisessa on ongelma, joka lienee helpoiten selitettävissä analogian kautta.
Natsi-Saksassa teollisuus valjastettiin sotatarvikkeiden tuotantoon asteittain niin, että vuoden 1943 puolivälistä eteenpäin käytännössä koko yhteiskunta oli yksi suuri sotakoneisto. Tehtaat tuottivat ammuksia, tankkeja ja lentokoneita minkä kerkesivät.
Tehtaiden ulos sylkemien sotatarvikkeiden määrää pystyttiin kasvattamaan laittamalla lisää väkeä töihin. Vuodesta 1944 eteenpäin torjuntahävittäjät vedettiin kiitoradan päähän hevos- tai härkävankkureilla, koska kaikki polttoaine piti säästää. Tankkeja ei voitu rakentaa lisää, koska laadukasta terästä ei pystytty tuottamaan niin paljon kuin olisi tarvittu. Vuoden 1945 alusta tankkien tuotantomääriä silti kasvatettiin, mutta rintamalle päätyvien tankkien panssarointi ei kestänyt vihollisen ammuksia niin kuin oli suunniteltu, sillä teräksen laatu ei ollut sitä, mitä piirrustuspöydällä oli oletettu.
Yliopistojen "gearaaminen" maisteri- tai lääkärituotantoon on samanlainen ongelma. Ei ole väliä kuinka paljon rahaa yliopistoille syydetään. Ei ole mitään väliä kuinka paljon yhteiskunta arvostaa koulutusta. Ikäluokassa on vajaa 60 000 henkilöä. Valitettavasti näistä kaikista ei voi tehdä maistereita.
Nytkin jo panssari murtuu pienestä kolahduksesta.
Massojen sivistämisen vertaaminen natsijohtoiseen sotaponnistukseen on toki muikea analogia. Platonhan jo näki moisen turhana, huipulla kun valmiiksi jo oli. Korkeammat kilvoitteet jätetäköön harvojen eliittiyksilöiden etuoikeudeksi.
Kaipa tässä on se ongelma että pitkään moniin pesteihin vaadittiin se viiden vuoden korkeamman asteen yliopistokoulutus. Sitten kun maistereita ja DI:tä tuotettiin kasapäin, on meillä linja-autokuskeinakin Platonia siteeraavia. Ehkä olisi parempi että se kynnysvaatimus olisi se kanditaatintasoinen opinpolku. Saa sivistystä, mutta identiteetin ja maailmankuvan rakentamiseen ei mene puolta vuosikymmentä.
Pelkän lukiotason koulutuksen omaavia ihmisiä en halua mitenkään dissata, mutta ei se mukaan annettu evässalkku kyllä mitenkään erityisen painokas oman kokemukseni mukaan ole.
Jenkeissähän tämä kandicollege elämää ja työtä varten on ollut pitkään maan tapa. Eivät varsinaisia sivistysporvareita koulutuseetokseltaan. Siellä tosin on luotettu siihen, että iso maa voi puskea volyymilla ja iso osa porukkaa laitetaan suosilla sinikaulustöihin. Suomessa on katsottu, että vain korkeasti koulutettu miniväestö pärjää maailman paineissa. No juuri nyt kummallakin tapaa ollaan pulassa, kun halpatyö karkaa halvan tuotannon maihin ja koodaajatkin alkavat puhua äidinkielenään sanskritiä.
Vakavattomasti ottaen koko nykymaailma on hulluutta. Väkilukua tulisi karsia radikaalisti lisääntymistä rajoittamalla ja loppujen tulisi palata perinteisempiin elämäntapoihin. Koen irvokkaksi nykysuomalaisten vilpittömän huolen materiaalisesta elintasostaan. Keräilijä-metsästäjäkulttuureissa on perinteisetsi hyvin vähän muodollisia koulutusinstituutioita -- lapset oppivat jäljittelemällä ja leikkimällä sen, mitä aikuiset puuhailevat heidän ympärillään. Linkolahan joskus totesi että koulutusputki pitkälle aikuisikään on eläinrääkkäystä.
Yhteiskunnista on tullut liian monimutkaisia. Tarvitaan kaikenlaista erikoistujaa ja vielä demokratioissa sitä äänestyskäyttäytymistä ohjaavaa laajempaa yksilötason ymmärrystä.
Mckennahan on toistuvasti todennut nykymaailman ongelmaksi sen, että useimmat ovat tarpeeksi fiksuja käyttääkseen systeemiä ylläpitäviä koneita, mutta liian tyhmiä ksysyäkseen, miksi nämä koneet ovat käynnissä.
Tässä on kaksi eri tavoitetta, siis, massojen sivistäminen, ja massojen varustaminen koulutuksen kautta sellaisilla taidoilla ja tiedoilla joista on jotain rahanarvoista hyötyä itselle ja muille.
Nämä tavoitteet eivät ole ristiriitaisia eivätkä täysin erillisiäkään, mutta eivät ole kuitenkaan sama asia. Lisäksi kumpikin on ongelmana sellainen, että emme saa "enemmän" jotain vain sillä, että tehdään arvovalintoja ja päätöksiä rahanjaosta.
Esimerkiksi, lisäämällä lääkärien koulutusta, saamma toki enemmän lääkäreitä, mutta saamme myös huonompia lääkäreitä. Lisäämällä insinöörien koulutusta saamme paitsi lisää insinöörejä, myös huonompia insinöörejä. Ja tätä huonompien lääkärien ja insinöörien huonommuutta ei pysty kuin hyvin rajallisesti kompensoimaan käyttämällä enemmän rahaa siihen kouluttamiseen.
Toisekseen, mitä tulee sivistykseen, se ei synny sillä että yritetään tunkea koulutusputkeen mahdollisimman paljon ihmisiä ja syytämällä rahaa perään. Tämä ei toimi, koska sivistys tarttuu eri ihmisiin eri tavoin; ne jotka arvostavat itsessään ja itselleen sitä sivistystä, hakeutuvat sen pariin joka tapauksessa. Mahdollisuuksia sivistää itseään vapaaehtoisesti on jo nyt rajatta. Kuka tahansa voi lukea maailmankirjallisuuden klassikoita, historiaa, jne, koska nämä ovat saatavilla lähes ilman kustannuksia. Kenellä tahansa on mahdollisuus tähän jo nyt, mutta harva niin tekee, koska harva arvostaa sivistystä.
Jos yritämme ratkaista tätä ongelmaa sillä, että määräämme sivistyslaitokset kouluttamaan enemmän ihmisiä ja sitten syydämme rahaa perään, emme onnistu senkään vertaa kuin insinöörien ja lääkäreiden kouluttamisessa, koska ongelma on jo nyt se, että ihmiset eivät kaipaa tuota sivistystä -- siis sitä, johon heillä olisi pääsy varsin halvalla (vain omaa vapaa-aikaa investoimalla, lähinnä).
Suurin ongelma lienee se, että keskikalja ja tissiviihde, eli yleisemmin materialistisen ja (huonolla tavalla) hedonistisen elämäntavan mukanaan tuoma apatia on niin yleistä, ettei sivistyneisyydelle ole paljoa kasvualustaa. Ongelma ei korjaannu rahalla ja hallinnollisilla päätöksillä. Autolla ei pääse perille vaikka kuinka painaisi kaasua, jos ei tiedä minne on menossa.
Sivistys ei kuitenkaan ole muusta kollektiivisesta toiminnasta tai edes taloudellisesta tuottavuudesta erillinen osa-alue, vaan osa aktiivista kansalaisuutta. Stoalaisilla tämän osa-alueen jäsentyi nimenomaan velvollisuutena. Kuten kaikki muukin civic-kategoriaan liittyvä. No antiikissa toki muutenkin kiinnitettiin paljon huomiota aiheeseen ja siksi länsimailla on mennyt pitkään varsin hyvin. Valitettavasti sinällään kaunis ajatus itseään sivistävistä kansalaisista on toiveajattelua. Siksi korkeakoulututkinto kuuluu monelaisen toimenkuvan perusvaatimuksiin. Osittain kyse on myös siitä, että laadullisia mittareita sen mittaamiseen ei oikein ole, joten muotovaatimukset luovat ikään kuin minimin -- nämä on pakko ollut tenttiä takuuksi siitä, ettei ole täysin uuno.
Nietzsche muuten ennusti nykymaailman puhuessaan viimeisistä ihmisistä, joille itsen kehittäminen ei enää ole tarpeellista eikä edes valmiissa maailmassa mielekästä. Se on kait sitä vääränlaista, lyhytnäköistä hedonismia. Pophistorioitsija Fukuyama nkin Friedrichin hengessä juuri tämän passiivisuuden yhtenä liberaalin demokratian suurimmista vaaroista. No eihän nykyään tarvitse kuin avata televisio, niin parivaljakon synkimmän laidan pelot muuttuvat aidoksi kuvamössöviraksi.
Mutta ehkä olen tällaisena räävittömänä hedonistina ja ääri-individualistina huono lyömään rumpua sivistyksen arvon puolesta. Ylipäätään kun katson ihmistä, tekisi lähinnä mieli kääntää Juicen sanoin pää. No ei ehkä poskea.
Korkeakoulututkinto on herkästi samanlainen toteemi kuin lastikulttilaisten rakentamat lentokentät. "Panostaminen koulutukseen" on tietyn rajan jälkeen ikään kuin yritys sulattaa Näsijärven jäät laittamalla kynttilä lämpömittarin alle, kun tiedetään että mitä lämpimämpää mittari näyttää, sitä aiemmin jäät sulavat.
Olen samaa mieltä että itseään sivistävät kansalaiset ovat toiveajattelua. Väitän tämän lisäksi että korkeakoulutetut eivät sivisty paljoakaan enempää, ja että mitä enemmän me korkeakoulutukseen ihmisiä tungemme, sitä vähemmän keskimääräinen korkeakoulutettu sivistyy.
Mikä pahempaa, näiden filistealaisten sullominen korkeakouluihin massoittain on johtanut monin paikoin sen vähän sivistyksen ilmapiirin tukahtumiseen ja kaikkoamiseen, mikä niissä oli kun me joskus itse kouluttauduimme.
Muotovaatimukset luovat teoriassa toki jonkinlaisen minimin, mutta opetus- ja kulttuuriministeriö vaatii että barbaarien massan pitää läpäistä tutkintopolku. Tämä tarkoittaa että tuo minimi on hyvin hyvin alhaalla, ja se alenee koko ajan. Ja mitä enemmän koulutukseen "panostetaan", sitä alemmas tuo minimi on pakko laskea.
Pahaksi on mennyt. Oi aikoja, oi tapoja. Ja nyt kun märistään yleisestä tapainturmeluksesta, niin linkitän vielä tämänkin!
https://www.theguardian.com/education/2016/may/17/university-research-academic-bragging-grants
Juuri minuutti sitten Bengt Holmström sanoi Suomen koulutusjärjestelmästä puhuesssaan eduskunnassa: "Liian vähän ihmisiä menee opiskelemaan korkeakouluhin."
Bength Holmström on oikeassa ja väärässä.
Ongelma ei ole siinä, että ihmisiä on korkeakouluissa liikaa. Ongelma on siinä, että ihmisiä ei jätetä tarpeeksi ulkopuolelle.
Puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Kun tiedetään kuinka sivistysmyönteinen keskimääräinen ihminen on, niin en ole kovin toiveikas.
Mietin tätä asiaa tässä töiden ohessa ja luule että sinulla TM on oman työelämäorientoituneen oppialasi tai jonkin muun määrittelemättömän tekijän värittämä kanta. Törmään jatkuvasti aidosti innostuneisiin, maailmasta kiinnostuneisiin nuoriin, joita on ilo opettaa. Muutama on toki tyhmä kuin saapas, mutta niitä kuritan hylsyilä ja huonoilla numeroilla. osa on pirun fiksuja. Aika suuri osa jopa.
Mitenkäs tuo kokoomuksen kuntavaaliteema, jossa ratsastetaan uljaasti koulutuksella? Nostattaa joa kerta hymyn kyynisen kirjanoppineen huulille. Näin lähihistoria vielä muistavana.
Montako uutta oppilasta näet vuosittain? 10? 20?
Kuinka moni halajaa alallesi? Kuinka moni pääsee? jos äkkiä sinne tungettaisiin 100 ihmistä vuosittain, niin, että puolet porukasta olisi siellä opiskelemassa koska "jonnekin oli pakko mennä", niin luuletko todellakin, että siellä olisi edelleen vain muutama saapastyhmä ihminen?
Kyllä minullakin olisi helppo olla optimistinen, jos opiskelijoita olisi vaikkapa vuosittain satakunta. Kuvittele että joutuisit opettamaan asiaasi jokaiselle yliopiston fuksille. Mitä luulet että se motivaatio ja kiinostus olisi silloin.
Ja miten kuvittelet että tämä ongelma ratkeaa antamalla yliopistolle lisää rahaa?
Siinä sketsissä sanotaa, että Ranskasta ei puutu homoja, vaan rahaa. Meillä ongelma on päinvastainen. Rahaa toki puuttuu aina, mutta meillä ei ole myöskään homoja. Tai siis, niitä sivistystä janoavia. Mikä siis niiden muiden mielestä on sama asia.
Numerot eivät valehtele. Kun itse aikanaan tulin opiskelemaan, niin sisään pääsi papereilla, jos oli kirjoittanut yleisarvosanaksi Laudaturin ja matematiikassa pisteitä vähintään 50/60. Pääsykokeessa sisäänpääsyraja oli jossain (heitän nyt hatusta kun en äkkiseltään löytänyt tilastoja) 70-80% paikkeilla pääsykokeeen maksimipistemäärästä.
Nykyisin papereilla pääsee jos on matikasta M. Yleisarvosanaa ei kysytä. Pääsykokeilla pääsee sisään, jos saa noin 25% pisteistä.
Ymmärrät varmaan mikä ero on sellaisen ihmisen mielenlaadulla, joka saa pääsykokeesta 25% pisteistä, verrattuna sellaiseen, joka saa 75%?
Tätä ongelmaa ei voi korjata rahalla, koska ongelma ei ole raha, vaan jokin muu. Jos sitä yritetään korjata rahalla, niin luodaan vaan lisää niitä filistealaisia ja barbaareja, jotka mölisevät siitä miten sivistys on tyhmää.
Se ei muutu siitä miksikään että jossain vielä löytyy se puolen tusinaa punaviiniä lipittävää älykkö-wannabeta vuosittain. Eivät ne mihinkään ole kadonneet. Mutta kun niitä ei voi ostaa rahalla. Ihan samalla lailla kuin terveysaseman puolen miljoonan euron kuparikatto ei ole panostamista terveydenhuoltoon, niin rahan syytäminen "koulutukseen" nykymentaliteetilla ei ole panostamista sivistykseen. Se ei ole sitä, vaan se on jotain muuta, eikä kannata odottaa sen olevan sitä mitä sen toivoo olevan, vaan ymmärtää sen olevan sitä mitä se todella on.
Raha ei ole se, mikä ratkaisee tämän ongelman. Koulutukseen "panostaminen" ei auta, jos ei ole ihmisiä jotka arvostavat saamaansa koulutusta.
Voi olla. Meikäläisen tulokulma kaikkeen tähän on hyvin puolueellinen: toisaalta kokemusta vain yhden humaniikaksi hyvin kilpaillun oppialan opettamisesta, hallinnosta ei pätkääkään ja toisaalta yleinen keski-iän herääminen ihmisten suunnattaomaan, mittaamattomaan, suorastaan subliimiin typeryyteen. Jotenkin nuorena oli niin naaiivi, ettei nähnyt tätä. Nykyään kun näkee lähimmäisen mielenliikkeiden ja affektien motiivit entistä paremmin, niin se on hyvin surullista. Ei ole ihminen latinankielisen lajinimensä mittainen.
No, oma elitismi ei ehkä liity koulutukseen. Pikemminkin se on sellaista keskiajalle tyypillistä ihmisvihaa, jota ei ylevöitä edes vetoaminen tätä saastaista matoa korkeampaan armoon. Ja toisaalta pidän kaikista kavereista ja omaisista, en tosin välttämättä siksi että ne olisivat jotenkin erityisen välkkyjä.
Sekin on tavallaan omanlaisensa kirjous, etä on edes hitusen keskimääristä fiksumpi ja käynyt salilla ikänsä. Ja en nyt tarkoita kuntosalia. Yksinäistä. Mutta tätä ei voi koskaan sanoa misään ääneen, tai apinalauma suuttuu.
Jaa-a, karkasin taas rahakysymyksistä jonnekin muualle ;)
Flesh, that stinking dunghill.
https://svpow.com/2017/03/17/every-attempt-to-manage-academia-makes-it-worse/
Ongelmana on väärät metriikat rahanjaossa. Eräs ratkaisu olisi muuttaa oppilaitosten ja niiden sisäisten yksiköiden rahanjako vastaamaan valmistuneiden tuottavuutta yhteiskunnalle. Esimerkiksi yksityisen sektorin bruttotulot 10, 20, 30 jne. vuotta valmistumisesta eläköitymiseen asti. Tämä tuottaa tietysti paljon uusia ongelmia. Jotkut hyödylliset alat esim. sairaanhoito ovat Suomessa täysin sosialisoituja, mutta silti huonommin palkattuja kuin kokonaisuuden kannalta haitalliset ammatit (eläkeviran saanut byrokraatti).
Jos taas ruvetaan optimoimaan kaikkia palkkoja niin syntyy tilanne jossa esimerkiksi yliopiston laitosten kannattaa nostaa hurjasti palkkojaan jotta he saavat enemmän rahaa koska metriikka palkitsee korkeista tuloista. Kuitenkin esimerkiksi assyrologian tutkimus ei ole erityisen tuottavaa kokonaisuuden kannalta ja metriikka ei huomioi tätä lainkaan.
Kolmas ongelma on se että Suomessa on hyvin suuri "yksityinen sektori" eli yksityisiä yrityksiä jotka tekevät lähinnä julkisen sektorin tilaamia ja rahoittamia projekteja. Kauniisti sanottuna kaikki näistä projekteista eivät ole erityisen hyödyllisiä tai tehokkaita. Näistä projekteista ei pidä palkita korkeammalla palkalla.
Minulla ei ole tähän muuta ratkaisua kuin kokonaisvaltainen julkisen sektorin uudistus. Se on hyvin yksinkertainen: kaikki eläkevirat lakkautetaan ja muutetaan työsuhteiksi ja samalla irtisanomissuojaa heikennetään tuntuvasti. Tämän jälkeen julkisen sektorin hallinnossa suoritetaan desimointi, mutta termin historiallista painolastista poiketen irtisanomisia ei tarvitse rajoittaa 10%:iin vaan irtisanotaan niin paljon kuin on tarvetta budjetin tasapainottamiseksi.
Yliopisto- ja amk-opetusta voisi tehostaa valtakunnallisesti aivan valtavasti. Nykyisin eri paikkakunnilla opetetaan täsmälleen samoja asioita monta kertaa vuodessa. Monet peruskurssit ja alasta riippuen mahdollisesti jopa koko opetusohjelman voisi siirtää verkkoon etäopetukseksi. Tässä on tietenkin valtavasti eroja, kirurgiksi ei voi opiskella ilman että viiltelee ihmisiä veitsillä.
Keskimääräinen yliopiston teoriakurssi sisältää luennot, harjoitustehtäviä, harjoitustyön ja tentin. Humanistisella puolella näitä voidaan kutsua myös luentopäiväkirjaksi ja esseeksi. Käytännössä tarvitaan siis videoidut luennot verkkoon, suuri määrä erilaisia materiaaliin liittyviä harjoitustehtäviä ja -töitä, esseeaiheita jne. sekä assistentteja jotka tarkastavat materiaalin ja vastaavat kysymyksiin. Lisäksi tarvitaan vain tila johon opiskelija voi mennä suorittamaan tentin valvotusti. Suorituksen voi videoida ja valvonnan ulkoistaa vaikka Securitakselle.
Yksittäisen kurssin voisi siis suorittaa omalla ajalla niin nopeasti tai hitaasti kuin aikatauluun sopii. Videoluentoja ja materiaaleja voidaan tarvittaessa päivittää mutta olennaisesti kyseessä on kertainvestointi. Sen sijaan assistentteja tarvitaan suorittamaan käytännön työt.
Teollinen opetus voisi sisältää kolmessa vuorossa työskenteleviä assistentteja joilla on tietyt kurssit vastuullaan. Kun opiskelija kysyy johonkin kurssin materiaaliin liittyvään asiaan verkossa kysymyksen, tulee siihen jonkun vastata välittömästi. Kuitenkin niin että kaikki kysytyt järkevät kysymykset ja vastaukset lisätään kyseisen kurssin materiaaliin siten, että ne on helposti löydettävissä oikeasta kohdasta. Esimerkiksi videoluentoon lisätään oikealle kohdalle siinä kohdassa valtakunnallisesti esitetyt kysymykset, kommentaarit, lisämateriaalit jne. ja kurssin sisältöä päivitetään tarvittaessa.
Vastaavasti päivystävä assistentti vastaa kysymyksiin joita opiskelija voi esittää hänelle liittyen koneen arpomiin tehtäviin. Assistentin tehtäviin kuuluu myös uusien tehtävien laatiminen siten että opiskelijoiden välinen kopiointi vaikeutuu ja tehtäviin pitäisi mieluiten lisätä satunnaisia arvoja niihin kohtiin missä se on mahdollista. Kun sitten opiskelija saa tehtävät tehtyä ja esseen/luentopäiväkirjan kirjoitettua hän palauttaa tehtävänsä ja olennaisesti päivystävä assistentti korjaa ne välittömästi ja antaa palautteen. Tässä pitää väistämättä hyväksyä tietty viive tehtävätyypistä riippuen, mutta monet helpommat tehtävät voi laatia sellaisiksi että tietokone pystyy tarkastamaan ne suoraan. Alkupään tehtävissä tulisi ajatella yläasteen harjoituskirjoja joissa oli paljon tehtävätyyppejä jotka olivat luokkaa: yhdistä viivoilla oikeat termit toisiinsa, täytä sanaristikko, kirjoita oikea termi puuttuvaan kohtaan lauseessa jne.
Prosessia voi tehostaa jakamalla päivystäjiä eri tehtäviin eli yksi vastaa kysymyksiin ja toinen korjaa tehtäviä. Olennaista on, että prosessia jalostetaan ja työntekijöitä ohjataan heille soveltuvimpiin tehtäviin ja mitataan suoritustasoa samoilla menetelmillä kuten liukuhihnalla työskenteleviä ihmisiä tälläkin hetkellä mitataan teollisuudessa ja muilla aloilla. Mahdollisesti joitakin asioita kuten uusien tehtävien laatimista voi tehdä urakkapalkalla, mutta tällöin täytyy olla jotain laatukriteetereitä hyväksyttäville tehtäville. Jokaisella kurssilla tulisi olla joku valtakunnallinen vastuuhenkilö jolla on riittävä osaaminen ja joka on vastuussa materiaalista ja assistenttien pätevyydestä. Olennaista on että kurssin/kurssien seuranta ja kehittäminen on henkilön päätyö josta hän saa palkkaa ja hänet voidaan tarvittaessa irtisanoa jos työn tulokset eivät ole riittävät.
Kurssista riippuen opiskelija voi suorittaa tehtäviä missä järjestyksessä haluaa tai mahdollisesti inkrementaalisesti siten, että tietyt taso pitää saavuttaa ennen kuin voi edetä seuraavalle tasolle. Kone voi palkita opiskelijaa iloisilla plim plom äänimerkeillä ja ruudulla vilahtavilla animaatiolla ja jakaa tähtiä saavutusten mukaan. Ihmisen immateriaalinen palkitseminen on viety peliteollisuudessa äärimmilleen eikä ole mitään syytä olettaa etteikö täsmälleen samat mekanismit toimisi myös opetuksessa.
Jos laajennetaan tätä konseptia koskemaan kaikkia opetuksen tasoja voi esimerkiksi matemaattisesti lahjakas lapsi suorittaa lukiotason kursseja kymmenvuotiaana ja käydä yliopiston matematiikan peruskurssit ennen murrosikää. Virtuaalitodellisuus tekee läpimurtoa juuri nyt tällä hetkellä. Varsinkin aivan alkeellisin opetus voidaan siirtää suoraan virtuaalitodellisuuteen peleiksi, joissa peli palkitsee siitä että osaat laskea kuinka monta protonia on alkuaineen ytimessä, tehdä yksinkertaisia kemiallisia reaktioyhtälöitä ja siirtää virtuaalisen preposition oikealle paikalleen lauseessa. Vastata oikeaa asiaa osoittamalla siihen mitä animoitu karhu sanoo ranskaksi ja välittömästi tämän jälkeen vastata kysymykseen mikä on karhun ruokavalio ja elintavat. Mikään muu kuin nykyinen järjestelmä ei pakota opiskelemaan eri oppiaineita eri hetkillä.
Pelillistämällä (yh, muotitermi) oppiminen voidaan koko prosessia optimoida täsmälleen samalla tavalla kuin mobiilipelit optimoivat ihmisiä ostamaan oikealla rahalla pelirahaa että he pärjäävät paremmin pelissä tietokonetta tai oikeita ihmisiä vastaan. Toteuttamalla opetuspeli virtuaalitodellisuuteen saadaan lapsi keskittymään vielä aivan eri tavalla. Olen itsekin jaksanut pelata jopa aivan typeriä VR-pelejä joihin en millään muulla alustalla tuhlaisi sekuntiakaan vain koska kokemus on niin uusi.
Eri oppiaineisiin tulisi luoda jonkinlainen puurakenne jossa pisteet tarkoittavat jotain tiettyä osaamistasoa. Esim. matematiikassa pitää ensin suorittaa yhteenlasku, vähennyslasku, kertolasku ja jakolasku ennen kuin voi siirtyä ratkaisemaan ensimmäisen asteen yhtälöitä. Ideaalisti sama rakenne jatkuu eri oppiaineissa yliopistotasolle asti.
Palatakseni alkuun eli yliopisto-opintojen tehostamiseen voidaan koko opiskelijavalinta suorittaa siten, että opiskelijaksi haluava suorittaa määrättyyn pisteeseen asti tehtäviä itsenäisesti. Riittävällä tasolla suoriutunut voi automaattisesti jatkaa sitten kursseille joita ei voi suorittaa etänä vaan tarvitsevat laboratoriota, ryhmätyöskentelyä, harjoitusjaksoja yms. Kuitenkin niin että nytkin niin suuri osuus teoriaopiskelusta suoritetaan samalla tavalla etänä omaan tahtiin ja aina tietyn tason saavutettuaan voi jatkaa seuraaville kursseille. Alasta riippuen eri kursseille voi määrittää eri etäsuorituspisteitä. Esimerkiksi kaupungeissa A, B, C, D ja E on mahdollisuus suorittaa tutkinnon X laboratorioharjoitukset X1-X5, mutta siitä eteenpäin tilojen riittämättömyys pakottaa suorittamaan kurssit X6-X10 jossain kaupungissa F, G tai H ja erikoistuminen pääaineeseen Y on mahdollista vain kaupungissa F.
Tällä järjestelyllä voidaan käytännössä mikro-optimoida opiskelijan eri osa-alueita loputtomasti. Lahjakas opiskelija voi suorittaa jo kouluiässä useiden hyvinkin toisistaan poikkeavien alojen perusopintoja ja tehdä näin päätöksen omasta tulevaisuuden ammatistaan paremmalla informaatiolla kuin pelkästään mutuhihavakiolla. Samalla pystytään pysäyttämään niiden ihmisten eteneminen jotka eivät alalle sovellu pelkästään pistämällä kurssien vaativuustaso inkrementaalisesti vaikeammaksi ja määrittämällä joku raja joka tulee pystyä ylittämään. Jotta ihmiset eivät rasittaisi järjestelmää liikaa jahdatessaan saavuttamatonta unelmaansa voidaan esimerkiksi määrittää että ratkaisevaa pääsykurssia/kursseja/koetta saa yrittää vain 3 kertaa ilmaiseksi ja sen jälkeen jokaisesta yrityksestä peritään maksu joka kattaa kaikki yrityksestä koituvat kulut. Tämäkin toki voidaan vesittää poliittisesti pistämällä rajat liian alas mutta en käsittele sitä tässä ja tähän on hyvä lopettaa.
Lähetä kommentti