Olen useaan otteeseen esittänyt kiteytetyn karakterisoinnin suomalaisesta poliittisesta kulttuurista siten, että Suomessa vasemmistopolitiikkaa ajavat typerykset ja oikeistopolitiikkaa roistot. Tämä karakterisointi on tosin hieman rikkoutunut, koska Suomeen on myös viimeaikoina alkanut ilmestyä typeriä oikeistolaisia ja moraalisesti mätiä vasemmistolaisia, mikä tietysti on ymmärrettävää kun puolueiden rajat ovat muutenkin niin hämärät.
Olen oikeastaan kokolailla indifferentti "vasemmistolaisen" ja "oikeistolaisen" politiikan suhteen, sillä mielestäni ideologiat noin yleensäkin ovat vääriä. Arvot ovat henkilökohtainen asia, ja "yhteiskunta" on foorumi jolla ihmisten yritykset elää omien arvojensa mukaisesti kohtaavat, ja tästä syntyvät ristiriidat sovitellaan. Ideologian lähtökohta on esittää jokin sisällön ja muodon amalgaami, jonka ajatellaan heijastelevan ideologisia "arvoja", mutta siihen kuuluu aina jonkinlainen oletus siitä, että nämä arvot ovat jaettuja. Yhtenäisessä kulttuurissa on helppo unohtaa tämä tosiasia. Tämä ei tarkoita kuitenkaan myöskään sitä että jokin "monikulttuurisuus"-tyyppinen ideologia olisi oikea. Me elämme tarkalleen sellaisessa maailmassa kuin elämme, joten joka hetki on sopeuduttava siihen tosiasioiden joukkoon joka kullakin hetkellä vallitsee ja luovittava siitä eteenpäin.
Karakterisointi "roisto-oikeistosta" viittaa siihen, että vaikka oikeistolaisempaan ajatteluun kuuluu jotain tämäntyyppisiä periaatteita, todellisuudessa kyseessä on viheliäinen arvomaailma, jonka oikeutus haetaan välttämättömyyden retoriikasta, ja tämän lisäksi harjoitetaan ns kaverikapitalismia, eli yhteiskunta nähdään lypsylehmänä omille taloudellisille intresseille. Toisaalta toteamus "ääliövasemmistosta" viittaa siihen, että virheellinen käsitys yhteiskunnan toiminnasta voidaan usein johtaa jostain arvolähtökohdasta, joka vaikka sinänsä arvona voisi olla jaettu -- laajaltikin -- kieltäydytään näkemästä päämäärärationaalisesti. Esimerkiksi arvolähtökohtana voi olla se, että yhteiskunta jossa ihmisten materiaaliset edellytykset ovat tasaisemmin jakautuneet, olisi toivottava. Tämä kieltäydytään kuitenkin näkemästä realiteettien valossa, vaan esimerkiksi "lisää veroja" ja "lisää tulonsiirtoja" esitetään toivottavina toimenpiteinä silloinkin kun ne eivät todellisuudessa edistä oikeastaan kenenkään hyvinvointia, eivätkä ole edes pidemmällä aikavälillä mahdollisia toteuttaa.
7 kommenttia:
Minusta tämä Terho Pursiaisen pohdinta Kuninkaan aarteesta on herkullista:
Poliittiseen konsensukseen sen sijaan ei tulisi pyrkiä. Erilaiset perusarvot ja niiden kilpailu ovat
demokraattisen politiikan ydin. Siellä missä ihanteiden ja aatteiden välinen jännitys laantuu, ollaan
vaarallisella tiellä.
ja
Vahvasti kriittiset keskustelijat ovat kiinnostuneita myös oman ajattelunsa heikoista kohdista. He kuuntelevat vastapuolta tarkkaan, ja jos aihetta ilmenee, korjaavat omia virheitään. Kaikista vahvimmin kriittiset keskustelijat pitävät jopa omia perusvalintojaan – perimmäisiä arvojaan ja ihanteitaan – koko ajan arvostelulle avoimina. Jos he oivaltavat toisia kuunnellessaan jotakin uutta, jotakin sellaista, mikä tekee tarpeelliseksi omien identiteettivalintojen tarkistamisen, he kääntävät
takkiaan vähääkään hätkähtämättä (mistä heitä tullaan purevasti pilkkaamaan).
Tämä blogimerkintä loppui töksähtäen tai kuin keskeltä veitsellä leikaten. Tarkoituksella vai ei?
Juha, totta, se loppuu töksähtäen. Alunperinkin tarkoitukseni oli kirjoittaa lyhyt, noin kolmen kappaleen kirjoitus, joten se on tarkoituksella lyhyt. Ongelmana nähtävästi on se, että minun on vaikea kirjoittaa lyhyesti niin, että kirjoitus on "kokonainen". En saanut ajatuksia riittävän tiiviiksi ja sen oloisiksi että kirjoitus olisi valmis.
Ei ollut oikein intoa kirjoittaa enempää.
Kirjoitit kuitenkin niin kuten senhetkisissä olosuhteissa oli mahdollista kirjoittaa :)
Olen samaa mieltä tästä, ja lisäisin vain, että Suomen poliittisessa kulttuurissa on kansallisia erityispiirteitä, jotka tekevät suomalaisen oikeiston vielä tavallistakin roistomaisemmaksi ja suomalaisen vasemmiston vielä tavallistakin typerämmäksi. Nämä ovat monien vuosikymmenten aikana kuluneet syväksi uraksi, joka aiheuttaa raivostuttavaa polkuriippuvuutta. Itse olen yrittänyt käsitellä tätä ilmiötä taannoisessa esseessäni Juhana Vartiaisesta.
(TM, olitko se muuten sinä, joka määritteli oikeiston ja vasemmiston eron joskus vuonna sfnet sanomalla, että vasemmistolaiset ovat kateellisia rikkaille ja oikeistolaiset ovat kateellisia köyhille? Olen monta kertaa ollut vähällä viitata tähän mainioon kiteytykseen, mutta en ole ollut varma, missä olen alun perin törmännyt siihen.)
Tietääkseni olen käyttänyt tuota karakterisointia oma-aloitteisesti, enkä muista sitä koskaan nähneeni muualla. Sen taustalla oli muistaakseni ehkä joku sfnetin keskustelu, jossa kautta linjan toteutettua veronalennusta nimitettiin oikeistolaisessa argumentissa "sikamaiseksi progression kiristykseksi", koska matalammissa tuloluokissa marginaalit alenivat enemmän kuin korkeammissa.
Tietääkseni tuo on alkuperäinen lainaus, mutta tosiaankin, en muista tarkalleen milloin sen olen sanonut. Enkä voi mennä väittämään varmaksi ettei joku muu ole sanonut sitä ennen minua mutta etten vain satu muistamaan.
Lisään vielä tähän, että tästä kirjoituksesta huolimatta olen alkanut vähän karsastaa sitä puhetapaa jonka olen omaksunut, eli jossa vain ykskantaan haukutaan eri tahoja.
Huomaan että Vartiaiseen iittyvä keskustelu ja mainitsemasi erityispiirre herättää minussa ajatuksen: Suomen ilmapiirissä onnistutaan repimään ideologisia eroja operationaalisella tasolla identtisestä politiikasta. Tämä ei kuitenkaan ole tietenkään suomalainen erityispiirre sinänsä, mutta varsin mielenkiintoinen, sillä on ihan sama, missä tasapaino on sen suhteen mitä politiikkaa noudatetaan, aivan marginaalisista eroista saadaan aikaan ideologista vääntöä.
Lähetä kommentti