Ukrainan ja muun itäisen Euroopan tilanne näyttää tällä hetkellä uhkaavalta. Globaalisti ajatellen näyttäisi kovasti siltä, että Venäjä on ajautumassa uudelleen lännen kanssa ns napit vastakkain, kylmän sodan hengessä.
Yksi kysymys, jota mm. Economistin blogeissa on käsitelty on, josko NATO:lla on peliteoreettinen olemassaolon oikeutus. Tämä kysymys sivuaa myös aiempia kirjoituksiani Natosta ja siihen liittymisestä. Lyhyesti linkittämääni kirjoitusta referoiden: peliteoreettinen analyysi prima fascie näyttää siltä, että Venäjän ei kannata uhitella Baltian maille, koska nämä ovat Natossa. Tämä on kuitenkin virheellinen argumentti ilman että aihetta tarkastelee tarkemmin. Nimittäin, jos Venäjä sattuisi esimerkiksi lähettämään Narvan alueella joukkoja rajan yli, pelivuoro olisi Natolla. Tässä tilanteessa Naton komentajien valittavina olisi vaihtoehdot joissa a) tilanne eskaloituu ja aggression osoituksen pitäisi tulla Nato-mailta; lopputuloksena hyvin kallis operaatio joka voi pahimmillaan johtaa vaikka suursotaan ja b) tilanne näennäisesti rauhoittuu mutta venäläiset joukot jäävät rajan Viron puolelle ja tilanne muistuttaa Ukrainaa nyt. Tässä valintatilanteessa b)-vaihtoehto näyttäisi kovin houkuttelevalta.
Kirjoitus analysoi että Nato-uhkasta tulee uskottava vain jos ennen potentiaalista venäläisoperaatiota alueelle tuodaan amerikkalaisia joukkoja, jolloin Venäjän olisi hyökättävä suoraan amerikkalaisten kimppuun eikä perääntyminen uhasta olisi enää samalla lailla mahdollista. Tässä on tietty totuuden siemen, tosin en usko että joukkojen tarvitsee olla amerikkalaisia, vaan todennäköisesti länsieurooppalaiset, esimerkiksi brittiläiset, hollantilaiset, tai saksalaiset joukot riittäisivät. Jopa norjalaiset tai tanskalaiset todennäköisesti tekisivät tehtävänsä.
Suomalaisessa keskustelussa Nato-argumentaatio on vaihtunut hieman. Ensi vaiheessa Nato-vastustusta perusteltiin usein julkisesti sillä, että Naton jäsenenä Suomi olisi velvoitettu (ainakin "moraalisesti") osallistumaan operaatioihin joihin suomalaiset eivät haluaisi lähettää joukkoja, samantapaisiin kuin esimerkiksi Irakin tms sota oli. Tämä argumentti ei ole kovin vahva, sillä esimerkiksi saksalaiset ovat osallistuneet lähes yhtä vähän Nato-operaatioihin kuin suomalaisetkin. Jokin aika sitten vastustukseen tuli yllämainitun peliteoreettisen tarkastelun kaltaisia argumentteja: Vaikka Suomi olisi Naton jäsen, niin mitään takeita ei olisi että Nato siitä huolimatta mitenkään osallistuisi Suomen alueelliseen puolustukseen. Tässä argumentissa on ylläolevan nojalla tiettyä perää. Siksi itäisen Euroopan Nato-maiden kannattaisi esimerkiksi perustaa toistensa maille edes pienimuotoisia sotilastukikohtia. Suomeen ei tarvittaisi mitään amerikkalaista sotilastukikohtaa, jos Suomi liittyisi Natoon. Riittäisi että vaikka itäisen Suomen varuskuntien yhteydessä olisi pieniä itäisen Euroopan maista peräisin olevia koulutusyksiköitä.
Toinen kysymys on sitten, että mitä Ukrainan jälkeen? Juuri nyt Venäjän tavanomainen armeija ei ole erityisen hyvässä iskussa. Se on vahva, mutta kaluston uusimiseen yms on lähivuosina suunnitteilla massiivisesti lisää rahaa. Esimerkiksi täysimittainen sotilasoperaatio Ukrainassa vaatisi melko mittavan panostuksen Venäjän armeijalta. Samanaikainen huseeraaminen esimerkiksi Baltian suunnalla on jossain määrin epätodennäköistä, muttei mahdotonta. Valko-venäjä on tällä hetkellä Venäjän silmissä ystävällismielinen maa, mutta entä jos Lukashenko syrjäytetään tai jos hänen pallinsa edes jossain määrin horjuu?
Valitettavasti en ole kovin optimistinen. "Hyvä" skenaario Suomen kannalta olisi sellainen jossa ennen Ukrainen tilanteen ratkeamista suuntaan tai toiseen, Lukashenkon palli alkaisi heilua toden teolla. Putinin aloitettua pullistelupolitiikan, tämän tulee olemaan vaikeaa lopettaa se vaikuttamatta heikolta; nälkä kasvaa syödessä ja militaristisen nationalismin logiikka on valitettavasti sensuuntainen että on hyvin vaikeaa kääntää aggressiopolitiikan volyymiä alaspäin. Skenaario jossa tilanne Ukrainassa rauhoittuu, Lukashenkon asema Valko-Venäjällä on vakaa, ja Nato on ehtinyt viedä riittävästi joukkoja Baltiaan, on Suomen kannalta kovin kiusallinen. Venäjän voimapolitiikan suunta on selvästi länteen päin, eikä Venäjän johto koostu typeryksistä: Suomi olisi pehmeämpi kohde, ja siihen liittyy paljon historiallista "revanssihenkeä". Suomen nöyryyttäminen sotilaallis-poliittisesti olisi Putinille henkilökohtainen voitto ja Venäjällä on runsaasti sellaisia tahoja joiden mielestä Suomi on "vihamielinen" maa.
Viro on jo ilmaissut että se suhtautuisi myötämielisesti Suomen Nato-jäsenyyteen. Keski-Euroopan maiden kohdalla kantaa on vaikeampaa ennakoida, ja erityisesti Kreikan kanta voi olla kovin negatiivinen. Näinollen on mahdollista että ns. "Nato-optio" onkin jo out of the money, ja expiry lähestyy kovaa vauhtia...
3 kommenttia:
Peliteoreettisesti Naton on vastattava, koska muuten puolustusliitolta menee pohja. Pillit voi laittaa suoraan pussiin jos jäsenien sotilaallista koskemattomuutta ei puolusteta.
Kyllä, Naton on vastattava, mutta jos vastaus johtaa esimerkiksi ydinsotaan, niin Nato saattaa hajota ennemmin kuin vastaa.
Olennaista tässä siis on se, että jos vastaamatta jättäminen tehdään käytännössä mahdottomaksi tai ainakin vaikeammaksi, Venäjän on vaikeampi tehdä päätös joka johtaa Naton vastaamiseen.
Olennaista ei ole niinkään "logiikka", vaan se, mitä Venäjä uskoo. Kannattaa huomioida että peliteoreettisesti ajatellen tämä on Chicken, jossa siis kumpikaan ei voita jos kumpikaan ei jätä agressiivista vaihtoehtoa tekemättä. Chickenissä signalointi on erittäin tärkeässä asemassa.
Ajatellaan että kaksi pelaajaa on aloittamassa chicken-pelin, joka on negatiivisen summan peli. Pelissä ajetaan autoilla toisia päin ja se joka väistää, häviää (payoff -10). Jos kumpikaan ei väistä, kumpikin kuolee (payoff -100000 molemmille, esimerkiksi). Pelistä voi peräytyä kieltäytymällä pelaamasta (payoff -5). Ennen varsinaista peliä on "signalointikierros", jossa yritetään vakuuttaa toinen siitä, että tämän kannattaa väistää.
"Voittava strategia" on esimerkiksi se, että näyttävästi hitsaa ohjausjärjestelmän kiinni niin, että väistäminen on mahdotonta. Jos molemmat tekevät tämän, kummankin on rationaalista perääntyä. Jos signaali ei ole "uskottava", eli toinen uskoo että vastustaja saattaa perääntyä, tämä ei peräänny.
Käsitykseni mukaan Putin ei välitä Suomesta pätkääkään. Hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut Suomesta, eikä ole pitänyt koskaan Suomea tärkeänä missään mielessä. Tämä asenne tuskin hänellä muuttuu.
Historiallisesti Suomi ei ole ollut koskaan kiinteä osa Venäjää. Toisin kuin Baltia ja esim. Ukraina.
Lähetä kommentti