Koska edellinen kirjoitukseni jossa ilmaisin kannattavani Suomen Nato-jäsenyyttä tuntui olevan vähän vaikea ymmärtää, ajattelin hieman purkaa tämän näkemyksen perusteluja. Niistä voi olla eri mieltä jos haluaa.
Ensiksi mielipiteeni kehityskaari. Ensimmäinen kohta jossa oikeastaan aloin muodostaa mielipidettä Natosta, oli Kosovon kriisin yhteydessä. Kosovo oli ilmeinen esimerkki voimankäytöstä ja -näytöstä Venäjää ja sen liittolaisia vastaan. Toisin kuin Irakin valtaus, joka estoitta (oikeutetusti tai ei) leimattiin oikeistolaiseksi sekoilupolitiikaksi ja Bush nuoremman neokonservatiiviseksi haihatteluksi, Kosovo oli koko Naton projekti jolla oli mitä ilmeisimmin tarkoitus kalistella sapelia Euroopassa. Toki sillä oli humanitäärinen aspekti, mutta tätä voi pitää vain hyvänä tekosyynä. Toisaalta, en uskonut tuolloinkaan, että Nato olisi ryhtynyt moiseen jos Serbit olisivat perääntyneet asiassa ja vetäneet joukkonsa Kosovosta. Lisäksi Serbeillä oli "venäläinen" maine Jugoslavian sodan ajoilta. Tulkitsin silloin, enkä mielestäni edelleen ollut aluksi väärässä, että Naton jäsenyys olisi velvoittanut ja leimannut Suomea 2000-luvun alussa liiaksi.
Bush vanhemman Irakin sotaretki vahvisti ennakkoluulojani, vaikkakaan ei aivan siinä määrin kuin julkisessa keskustelussa. Oli ilmeistä, ettei Irakin operaatioon osallistunut kuin osa Naton joukoista, mutta silti sitä käytettiin argumenttina siitä että Nato ei ole puolustus- vaan hyökkäysliitto. Pidin, ja pidän edelleen, tätä argumenttia mitättömänä, koska Naton viidettä artiklaa on käytetty vain ja ainoastaan Afganistanin operaation yhteydessä. Se on ainoa kerta historiassa.
Georgian kriisi oli minulle kuitenkin selkeä merkki siitä ettei Venäjän toiminta ole muuttunut. Georgian sisäiset kriisit ja sen keskusjohdon pyrkimykset lähentyä Natoa kannustivat Venäjän ryhtymään toimiin. Venäjä siis osoitti, että se on valmis voimankäyttöön ennakoivasti, taatakseen omien strategisten etujensa toteutumisen lähialueillaan. Jos kriisi on akuutti, Venäjän johto ei kaihda voimankäyttöä, eikä se odota että jokin läntinen taho, esimerkiksi Nato ehtisi vakauttaa aluetta. Kosovo ja Serbia olivat liian syvällä Euroopassa ja Jeltsinin Venäjä oli liian heikko puuttuakseen asiaan suoraan, Georgia taas on Venäjän naapurimaa, ja kun se yritti irtaantua Venäjän painostuspolitiikan piiristä, Venäjä reagoi. Imperialistinen asenne Venäjän johdossa tuli näin hyvin selvästi esille.
En kuitenkaan ajatellut vielä tuolloin että Suomi voisi olla tässä pelissä kovin merkittävän uhan alla. Suomella on kohtuullisen moderni armeija, jota on uusittu, ainakin PR-tasolla näyttävän näköisin hankinnoin, ostamalla lännestä kalustoa kuten tankkeja ja helikoptereita. Näiden merkitys varsinaisten potentiaalisten sotilasoperaatioiden kannalta lienee vähäisempi kuin se signaali johon on (Hornet-kaupoista lähtien) pyritty, eli että Suomi hankkii kalustonsa Nato-yhteensopivuuden perusteella. Suomi ei kuitenkaan ole ollut naimisissa Naton kanssa. Periaatteessa kyse on ollut eräänlaisest salavuoteudesta tai julkisesta suhteesta. Asian todellinen laita näyttää kuitenkin toiselta, eli tällä on toinen puoli jota ei ole kuitenkaan sanottu ääneen: Merkittävä osa Venäjän johdosta todennäköisesti ajattelee että Suomi on kuin Venäjän morsian, joka vain käy vieraissa.
Ukrainan kriisi osoitti, että Venäjä on valmis toimimaan vielä härskimmin kuin Georgiassa. Tällä kertaa toki sillä oli Krimillä melko vaikuttava lista tekosyitä, mutta toiminnan ajoitus kielii röyhkeästä opportunismista ja jopa halusta näyttää lännelle keskisormea. USA:n uho, EU:n pakotteet, jne, ovat kaikki verrattain hampaattomia, eivätkä tule todennäköisesti vaikuttamaan Venäjään mitenkään. Tilanne on nyt räjähdysherkkä, eikä ole mahdotonta että Venäjä marssittaa joukkonsa Itä-Ukrainaan ja mustanmeren koko rannikolle, ja sitä kautta Transnistriaan.
Minun tulkintani - joka voi olla väärä - on, että Venäjä pyrkii lähivuosina vahvistamaan strategisia asemiaan länsirajoillaan Ukrainan ja Valko-Venäjän osalta. Ukrainassa venäläismielisen hallituksen kaatuminen pakotti Venäjän paljastamaan osan korteistaan: Se ei tule sallimaan uusia Nato-maita rajanaapureikseen. Tämä voi koskea tässä vaiheessa myös Suomea, eli Suomen kannalta Nato-jäsenyys voi olla jo liian myöhäistä. Hakemuksen jättäminen olisi niin suuri ele, että Venäjän olisi käytännössä pakko reagoida, ja reaktio voisi olla arvaamaton. Suoran miehityksen uhan sijaan, Venäjä todennäköisesti tyytyisi sellaiseen veneenkeikuttamiseen joka vakuuttaisi Naton siitä, ettei Suomea kannata hyväksyä jäseneksi. Jos tämä on totta, niin tietenkin Nato-hakemus olisi huono vaihtoehto.
Kuitenkin, tilanne on nyt sellainen, että Venäjä on suurennuslasin alla. USA on jo lisännyt valmiustilaansa ja mm. siirtänyt hävittäjiä ja laivastoa lisää itäiseen Eurooppaan. Iso-Britannia, jonka puolustusbudjetti on läntisen Euroopan suurin, on tapansa mukaan USA:n "uskollinen liittolainen". Sensijaan esimerkiksi Ranska ei ole edes peruuttanut Venäjälle rakennetun sotalaivan toimitusta, vaikka luonnollisesti sen johto puheiden tasolla on kritisoinutkin Venäjää. Saksan Merkelin kädet lienevät kokolailla sidotut, joten puhetta on enemmän kuin tekoja. Eikä länsi oikein voi mitään tehdäkään. Edes siinä tapauksessa, että Venäjä marssisi Odessan kautta Transnistriaan, ei Nato tule tekemään mitään muuta kuin todennäköisesti hieman lisäämään joukkojaan idässä. Pidemmällä aikavälillä kuitenkin tilanne voi olla kehittymässä kohti uutta kylmän sodan kaltaista pattitilannetta.
Ja juuri tuon pattitilanteen kehittyminen on tässä mielestäni se suurin epävarmuustekijä. On totta, että skenaario jossa Venäjä todella esimerkiksi miehittäisi Suomen, on hyvin epätodennäköinen. Sensijaan pidän paljon suurempana riskinä sitä, että tilanne kehittyy (ellei ole jo kehittynyt) sellaiseksi että Suomella ei ole enää mahdollisuutta liittyä Natoon, Venäjä vahvistaa asemansa rajan tuntumassa Norjan jäämeren asemien vuoksi, ja puuttuu aivan avoimesti Suomen päätöksentekoon. Riskinä on siis, että palaamme lähivuosina aikaan jossa Suomessa ei voitu järjestää presidentinvaaleja, koska väärä ehdokas olisi voinut voittaa, ja jossa hallituksen kokoonpano piti päättää sen mukaan mikä oli Kremlin mielestä toivottavaa. Taloudellinen ulottuvuus on vaikeammin ennustettava. Suomi ei ole enää raskaan teollisuuden maa, mutta puolustusteollisuutta täällä on vielä jonkin verran; Venäjä voi esimerkiksi painostaa näissä asioissa, vaatimalla omia "vientikieltojaan". Se voi vaatia esimerkiksi Pohjois-Suomen kaivosten osalta ettei niiden toiminnassa saa olla mukana väärien maiden yrityksiä. Se voi painostaa Suomea uhkaamalla energiatoimitusten lopettamisella jne.
Osa näistä riskeistä hieman lisääntyisi Natoon liittyttäessä, mutta osa pienenisi. Tämänhetkinen paras arvaukseni on, että nettona riskit ilman jäsenyyttä ovat suuremmat kuin riskit jäsenyyden kanssa.
En väitä, että ihminen joka on eri mieltä on automaattisesti "ryssän morsian". Mutta väitän, että iso osa päinvastaisesta ajattelusta johtuu joko täysin megalomaanisesta "isänmaallisuudesta" (kuten osalla Persuista), idealistisesta rauhankyyhkyilystä (kuten vasemmistoliitolla ja vihreiden vasemmalla laidalla), tai suoranaisesta halusta alistua Venäjän painostuksen alle koska siihen on totuttu (kuten väyrysläisillä Kepussa). Muu vastustus taas kumpuaa pitkälle epäluulon ja riskien aliarvioinnin yhdistelmästä.
Olen itsekin epäluuloinen. Ukrainan tilanne vain sai minut muuttamaan arviotani riskeistä. Suorat rahalliset kustannukset Natoon liittymisestä olisivat mitättömät, eikä mikään Naton säännöissä pakota esimerkiksi kasvattamaan puolustusbudjettia tai luopumaan asevelvollisuudesta.
18 kommenttia:
Globaalisti ajateltuna, suuret liittoumat luovat suuria konflikteja. Mahdollisimman hajautettu hallinto rajaisi konfliktit pieniin alueisiin. Tätä vasten ajateltuna Suomen ei kannata liittyä NATOON :)
Aiemmin (nuorena) vastustin NATO:a koska ajattelin että jäsenyys toisi tänne suuria NATO:n tukikohtia joista kusipäiset rayban-sotilaat tulisivat kaatamaan naisiamme :D
Koska nykyään arvioin asioita pelkästään itseni ja perheeni kannalta, minulle on aivan sama mitä tälle yhteiskunnalle, jota inhoan, tapahtuu. Isänmaallisuuteni on tukahdutettu sääntöihin, regulaatioihin ja loisien elättämiseen. Merkittävä osa perheemme omaisuudesta on jo siirretty maastamme pois ja joka kuukausi menee lisää.
NATO tuo väistämättä mukanaan osallistumisia milloin mihinkin USA:n (jonka talutusnuorassa NATO on) operaatioon kriisipesäkkeissä. Siitä seuraa paitsi kustannuksia, myös uhreja. Uskon myös että suuri konflikti Islamin ja länsimaailman välillä on vielä käymättä. Meillä on kohtuullisen paljon täällä muslimeita ja koko ajan tulee lisää. Heistä osa on radikaaleja, joten osallistuminen sellaisiin operaatioihin hyökkääjänä, toisi tiettyä turvattomuutta kotirintamalle.
NATO voi hyvinkin saada Venäjän kääntämään katseensa Suomesta muualle, mutta se ei tarkoita että jossain muualla ei voisi räjähtää. Siinä tapauksessa NATO:n jäsenenä rajamme yli tultaisiin varmasti, ja olisi NATO:n priorisoinnista kiinni mitä täällä annettaisiin tapahtua. Itsenäinen, liittoutumaton Suomi voisi sellaisessa konfliktissa tsekkailla vierestä ja ottaa pari sataa pakolaista turvaan.
Minun prioriteettilistani olisi:
1.) EU:sta ja NATO:sta irrallaan oleva Suomi. Sen ei luulisi kiinnostavan ketään ja voitaisiin pelata ryssän ja EUnukkien kanssa omaa peliämme.
2.) Chillaillaan kuten tähän asti. Saunotaan ryssien kanssa ja veljeillään NATO:n kanssa.
3.) Liitto Ruotsin kanssa
4.) Oma ydinase ja Samsonin optio julkiseksi doktriiniksi maanpuolustukseen. Tämä myös pienentäisi puolustusmenoja pitkässä juoksussa melkoisesti :)
Ideaalisesti olisin oikeastaan samaa mieltä, mutten usko että realiteetit tukevat tätä. 1) ei toimi, koska jos Suomi irtoaa EU:sta, niin venäjän viimeisetkin pidäkkeet puuttua Suomen asioihin lähtisivät. Moskova ei ole kivempi isäntä kuin Bryssel. 2) on mahdollinen, mutta pelkään että EU hajoaa jossain vaiheessa ennemmin kuin Nato. Ja jos Nato hajoaa, niin silloin koko kysymys on merkityksetön. 3) Voisi toimia muuten, mutta Ruotsi panostaa puolustukseen aina vaan vähemmän. Sellainen diili voisi toimia että Ruotsi osallistuu liittoon toimittamalla kalustoa ja Suomi miehiä. Parempi kuin tyhjä, mutten usko että paljon. 4) Olisi minusta oikeastaan ideaalimaailmassa paras peliteoreettisesti. Pari ydinasetta ja automaattilaukaisija joka korventaisi Pietarin ja Moskovan ilman mahdollisuutta perua, jos Neuv.. eikun Venäläiset joukot ylittäisivät rajan. Se takaisi rauhan ja tulisi halvemmaksi. Sen rakentaminen vaan on hankalaa ja muut maat voisivat tehdä kaikenlaista kurjaa kuten kauppasaartojan ja sellaisia.
Ukrainan kriisistä. Ukrainalaiset ovat olleet aina kansa, joka syyttää ongelmistaan muita, heissä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa.
Totuus on kuitenkin, että Ukraina on pysynyt NL:n hajoamisen jälkeen täytenä persreikänä, joka on jäänyt esim. talouskehityksessä jälkeen lähes kaikista muista entisistä neuvostotasavalloista.
Natosta minulla ei ole muuta mielipidettä kuin se, että jos liitymme siihen, ryhdyn reserviläiskieltäytyjäksi.
Minusta sota tekisi Suomelle oikein hyvää, varsinkin jos suomalaisia kuolisi mahdollisimman paljon. Erityisesti persut saisivat kuolla.
Minä en ole enää pitänyt Suomea puolustamisen arvoisena enää aikoihin. En ymmärrä miksi se olisi sitä kenenkään muunkaan mielestä.
Tomi, sinulla on tietenkin oikeus mielipiteeseesi. Suomi on minun kotimaani, minulla on täällä perhe, suku, koti, jne. Mitään sen kummempaa idealismia tms minulla ei asiaan liity.
Ihmettelen suuresti ihmisten, jotka eivät omista Suomessa käytännössä mitään, halua puolustaa maata. Suurin osa suomalaisista omistaa hyvin vähän mitään kiinteä omaisuutta, joten heidän maanpuolustusintonsa kumpuaa jostain idealismista.
Sodan syttyessä kaikki muu kuin kiinteä omaisuus voidaan siirtää maasta helpohkosti pois myös perhe. Meitä suomalaisia on niin vähän, että luultavasti hyvällä hajasijoittelulla meidät otettaisiin muualla vastaan.
Minulla ja/tai perheelläni on kohtuullisen paljon kiinteää omaisuutta Suomessa, kuten kotitalo, kesämökki, hiukan metsää yms. Lisäksi on sukulaiset ja ystävät.
Puolustamiseen en ota kantaa. Puolustusliiton ja armeijan ideana on se, ettei sitä jouduta käyttämään. Jos sota tulee, niin silloin puolustuspolitiikka on jo jollakin tasolla epäonnistunut, koska sen on tarkoitus tehdä hyökkäys kannattamattomaksi.
Joku tietysti ehkä vieläkin haaveilee jostakin Suur-Suomesta. Siihen en ota kantaa.
GM: Koska nykyään arvioin asioita pelkästään itseni ja perheeni kannalta, minulle on aivan sama mitä tälle yhteiskunnalle, jota inhoan, tapahtuu. Isänmaallisuuteni on tukahdutettu sääntöihin, regulaatioihin ja loisien elättämiseen.
Aamen ja piste. Muut puheenvuorot tästä aiheesta ovat tähän kiteytykseen verrattuna varsin turhaa lätinää.
Tomi: Ihmettelen suuresti ihmisten, jotka eivät omista Suomessa käytännössä mitään, halua puolustaa maata. Suurin osa suomalaisista omistaa hyvin vähän mitään kiinteä omaisuutta, joten heidän maanpuolustusintonsa kumpuaa jostain idealismista.
Sodan syttyessä kaikki muu kuin kiinteä omaisuus voidaan siirtää maasta helpohkosti pois myös perhe. Meitä suomalaisia on niin vähän, että luultavasti hyvällä hajasijoittelulla meidät otettaisiin muualla vastaan.
En muista koskaan aikaisemmin olleeni samaa mieltä mistään Tomin repliikistä, mutta nyt olen. Asiasisältönsä puolesta olisi voinut olla itse kirjoittamaani tekstiä.
Jokaisella on ilman muuta lupa ajatella ja olla mitä mieltä yhteiskunnasta tahansa. Epäilen kuitenkin että "inho" suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ei ole kovin suuri, kun kerran henkilöt vielä ovat täällä. Tai siis, inho voi olla, mutta taustalla lienee tietoisuus siitä, että siirtyminen mihinkään muualle tuskin kauheasti auttaisi asiaa.
En voi kiistää kieltojen, sääntöjen, verojen, yms rajoittavaa vaikutusta ja harmitusta jota se aiheuttaa myös itselleni. Pidän tätä kuitenkin vähäisempänä kuin sitä vaivaa ja harmia joka syntyisi jos haluaisin muuttaa johonkin vähemmän verotettuun maahan. Lisäksi minusta on ilmeistä, että omaisuus ryövättäisiin kokolailla tyystin, jos esimerkiksi Venäjä miehittäisi Suomen.
TM, olen samaa mieltä kanssasi armeijan ja puolustusliiton merkityksestä ja tehtävästä.
Venäjän suhteen Suomen paras puolustus on tällä hetkellä se, että täällä on hyvin vähän mitään mikä kiinnostaisi Venäjää. Myös se, että Venäjä ei koe Suomea uhaksi on hyvä puolustus. Nato-hakemus muuttaisi asioita paljon Suomesta tulisi hetkessä potentiaalinen uhka. Venäjä kenties pyrkisi eliminoimaan tämän uhan ennakoivasti.
Toisessa maailmansodassa NL:llä ei ollut alun perin Suomen suhteen muita intressejä kuin se, että Suomi oli potentiaalinen uhka, joka myöhemmin realisoitui Saksan käyttäessä Suomea hyökkäykseensä.
Edelleenkään Venäjällä ei ole Suomen suhteen muita intressejä kuin Suomen tarjoama potentiaalinen uhka.
TM, minä koen erityistä vastenmielisyyttä Suomen puolustamista kohtaan juuri sinun kaltaistesi "vähemmän veroja"-tyyppien takia. Heidän määränsä on lisääntynyt viime aikoina valtavasti.
Muistutan sinua, etten asu Suomessa.
Tiedemies: Epäilen kuitenkin että "inho" suomalaista yhteiskuntaa kohtaan ei ole kovin suuri, kun kerran henkilöt vielä ovat täällä. Tai siis, inho voi olla, mutta taustalla lienee tietoisuus siitä, että siirtyminen mihinkään muualle tuskin kauheasti auttaisi asiaa.
No sinäpä se sanoit. Planeetalla ei käytännössä ole olemassa sellaista paikkaa, johon voisi muuttaa ryöstöä ja kyykyttämistä pakoon. Mutta ei kai tämä sulje pois inhon tunnetta, kuten kirjoitit, päin vastoin.
Kokonaisuutena tässä on tietysti liukuva skaala. Kun ja jos olojen sietämättömyys käy ylivoimaiseksi (viime kädessä sodan todellinen uhka), niin mikään ei estä sitä että minusta näkyy enää perävalot. Vielä ei olla siinä pisteessä.
Minun puolestani epäisänmaallisuudellaan ilakoivat sankarit voisivat sitten yhtä hyvin häipyä paskanjauhannan sijasta, jos loisten elättäminen on niin kovin hirveää Suomenmaassa.
Joku toinen voisi toki ihmetellä, että jos kerran yhteiskunta on niin hirvittävässä kunnossa, niin mikseivät sitten tikkua ristiin viitsi laittaa sen parantamiseksi, mutta ehkäpä se, että kelpaavan tuntuu vain sellainen sopivasti heidän omien intressiensä mukaiseksi räätälöity (toki ilman heidän omaa vaivannäköään, poliittiseen toimintaanhan joutuisi näkemään vaivaa toisin kuin satunnaisissa blogeissa nillittämiseen) isänmaa, johon sopii sitten istua kuin valmiiksi katettuun pöytään sen antimista nauttimaan, kertoo näistä ihmisistä ja heidän 'tukahdetun isänmaallisuutensa' arvosta aivan tarpeeksi.
Olkaa hyvä ja hapattakaa jotain muuta yhteiskuntaa, varmasti jossain hihkutaan suorastaan innosta siitä ajatuksesta että näinkin runsaasti tällaisia ehdottoman hyödyllisiä potentiaalisia jäseniä on aivan *näin* hilkulla liittyä heidän yhteiskuntaansa ja olemaan sille hyödyksi.
Ai hellanlettas, painu Somaliaan -kortti pelattu, mutta tällä kertaa mainitsematta Somaliaa nimeltä.
jos kerran yhteiskunta on niin hirvittävässä kunnossa, niin mikseivät sitten tikkua ristiin viitsi laittaa sen parantamiseksi
Ja millähän tavalla sitä voisi tikun ristiin laittaa, että sillä olisi jotain vaikutusta johonkin? Pitäisikö kenties äänestää? Mikähän puolue kannattaisi sekä verotuksen keventämistä että kaiken sääntelemisen purkamista? Vai pitäisikö turvautua heimoyhteiskunnan keinoihin ja vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen vaikka bloggaamalla? Mitenköhän realistista tämä olisi miljoonapopulaatiossa? Mitä sellaisia sanoja on olemassa, joilla sinun kaltaisiisi jästipäihin ja kollektivisteihin, Klasu, voisi vaikuttaa?
Tässä on kaksi ulottuvuutta, käytäntö ja periaate. Tietyllä tasolla minusta Juha on aivan oikeassa. Yksilön vaikutusmahdollisuudet yleensä yhteiskunnassa ja Suomessa erityisesti, ovat aivan mitättömät. Erityisesti koska suomalaiseen kulttuurin on vaikeaa saada sanaa väliin kaiken sääntely- ja verotusinnostuksen keskelle.
Toisaalta on kuitenkin se taso, jossa me kaikki elämme elämäämme päivästä toiseen. Millään mitä teen, ei ole kovin suurta vaikutusta. Tilanne on jotakuinkin sellainen että 5.5 miljoonaa ihmistä on lautalla ja jokainen potkii jaloillaan johonkin suuntaan. Vaikka kuinka yksilö räpiköi, niin ei paljon suunta siitä muutu.
Itse ajattelen asiaa jotenkin niin, että voisin hyvin luovuttaa ja ajatella kuten Juha. Minulla ei ole mitään oikeaa perustetta sanoa että hänenkaltaisensa libertaristit olisivat väärässä. Enkä ole sitä mieltä, että on jotenkin reilua toivottaa heitä poistumaan maasta. Itse otin maastapoistumisen esiin vain siinä mielessä, että se vaihtoehto on, mutta sen vaikutus on periaatetasolla melko vähäinen, kun joka ainoa maa maailmassa joko verottaa ja sääntelee ihmiset ahdistuksiin tai sitten on muuten kleptokraattinen sontaläjä.
Minulle isänmaallisuus ei ole periaatteellinen arvokysymys, vaan se on eräänlainen arvojen johdannainen. Minä arvostan elämäni hyviä asioita ja "isänmaa" turvaa välttävällä tasolla ne kaikki siten, että vaihtoehdot ovat kokonaisuutta ajatellen vielä huonommat. Jos ja kun tilanne niin vaatisi, en kategorisesti sulje pois vaihtoehtoa että lähtisin taas ulkomaille, jopa mahdollisesti pysyvästi.
Koska päätän olla Suomessa toistaiseksi, pyrin kuitenkin esittämään käsitykseni siitä miten yhteiskuntaa tulisi kehittää. Tomin haistattelut siitä että esimerkiksi kannatan verojen laskemista, eivät minua mitenkään loukkaa, ihmiset käyttävät retoriikkaa ja Tomi on tunnettu äkkipikaisuudestaan. En jaksa ottaa pulttia siitä, enkä myöskään Juhan päinvastaisista mielipiteistä. Tahtoisin huomauttaa, että viimekädessä kummankin kohdalla kyse on siitä että yhteiskunnassa on ihmisiä jotka ajavat kollektiivisesti jotain minkä he kokevat olevan oman etunsa ja arvojensa vastaista. Eri tavoin tietenkin.
Kommenteista käy myös ilmi että kummallakaan tuskin on perhettä elätettävänään. Tämäkin on ihan OK. Perheelliset ihmiset ovat usein hieman kollektivistisempiä, vaikkakin itselläni kollektivistinen ajattelu on pikemminkin vähentynyt perheen kasvun myötä. (Tutkimusten mukaan tyttöjen vanhemmat muuttuvat vasemmistolaisemmiksi ja poikien vanhemmat oikeistolaisemmiksi; kaikki lapseni ovat poikia, ehkä se selittää asian)
Venäjän suhteen Suomen paras puolustus on tällä hetkellä se, että täällä on hyvin vähän mitään mikä kiinnostaisi Venäjää.
Puolustusvyöhyke Pietarin ympärillä? Lisää Itämeren rantaviivaa? Iso askel laajentumisessa kohti valtameriä, joka on ollut nykyisen Moskovan Venäjän haave sen koko olemassaolon eli noion 500 vuoden ajan?
Venäjä on läpeensä imperialistinen valtakunta. Pyrkimys laajentua on Venäjän kansallisen identiteetin muuttumattomassa ytimessä.
TM, minä en haistatellut. Totesin vaan tosiasian. Miksi minun olisi puolustettava maata, jos iso osa sen kansasta on sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä?
En ole koskaan ja missään ajanut omaa etuani. Enkä myöskään nytkään siihen ala.
Lähetä kommentti