Kiire.

Jätin eilen ERC-StG hakemuksen. Hain noin 1.5 miljoonaa viidelle vuodelle oman tutkimusryhmän perustamiseen. Väänsin hakemusta vuoden vaihteesta ja käytin siihen osapuilleen puolet työajastani parin kuukauden ajan, ja tämän lisäksi merkittävän osan viikonlopuistani ja muusta vapaa-ajastani. Rahoitus on erittäin kilpailtua, joten mahdollisuudet saada se ovat käytännössä olemattomat. Loppuosa työstäni kului ehkä 80 prosenttisesti opetukseen, ja loput muutamien paperien kirjoittamiseen ja arviointitehtäviin. Normaalin työajan sijaan olen tehnyt arviolta noin 60 tuntista työviikkoa. Työpaikalla viettämäni noin 40 tunnin lisäksi olen päivittäin käyttänyt kolmisen tuntia lukemiseen, korjailemiseen jne.

Nyt ajattelin ensin, että ottaisin hieman rennommin, mutta juuri deadlinen saavuttua, sain kaksi arviontipyyntöä, yhden IEEE:n "Transactions on Computer-Aided Design of Integrated Circuits and Systems"-lehdestä ja toisen Elsevierin "Science of Computer Programming"- lehdestä. Kumpikaan ei ole kummoinenkaan lehti, mutta aion silti hoitaa ne, koska koen että vertaisarviointi on merkittävä osa työtäni. Vasta jos kiire todella estäisi tekemästä tehtävää kunnolla, kieltäytyisin.

Concurrency theory  on alan yksi keskeisiä konferensseja. Tämän vuoden CONCUR proceedingsin perusteella valitaan parhaat paperit "Information and Computation"- lehteen, ja tämä on Jufossa luokiteltu kolmostasolle, joten aion lähettää yhden paperin sinne. Lohi on niin hyvä kala, jne.

Hallitus on päättänyt erilaisista leikkauksista. Jos nyt otetaan metaforaksi lääketiede, niin siinä, missä julkinen sektori tarvitsisi ohitusleikkauksen, lonkkaleikkauksen, vatsan kiristysleikkauksen, joukon valtavien kasvaimien poistoja ja ylimääräisten raajojen amputaatioita, pelkään että nykyhallitus tyytyy kasvojenkohotukseen. Leikkausten lisäksi tarvittaisiin tietenkin pysyvä elämäntaparemontti ja ennenkaikkea pitäisi ruokahalua hillitä jotenkin.

Pidän positiivisena sitä, että lapsilisiä alennetaan kautta linjan. 7 prosenttia ei kuulosta paljolta, mutta lapsilisät ovat parin miljardin luokkaa vuodessa, joten 7 prosenttia siitä ei ole lainkaan mitätön rahasumma. Verollepanon ongelmana olisi ollut se, että marginaaliverot olisivat taas nousseet kautta linjan, nykyinen progressio on äärimmäisen ongelmallinen erityisesti alemman keskiluokan lapsiperheille. Näille nimittäin päivähoitomaksujen tuloprogressio, ansiotulojen progressio, ja erilaisten muiden etuisuuksien tulosidonnaisuus muodostavat merkittävän kannustinloukun. Ainoastaan toimeentulotuella elävien kohdalla efektiiviset marginaaliverot ovat kovemmat.  Lisäksi, viimeiaikaisten tapahtumien valossa, pidän hyvänä sitä ettei puolustusmenoja enää leikata. Niitä olisi voinut periaatteessa nostaakin, mutta poliittisesti tämä on vaikeaa kun kaikesta muusta leikataan.

Alkoholipolitiikan kiristykset ovat olleet viimeaikoina tapetilla. Oma suhteeni on hiukan ambivalentti. Kuten lukijani tietänevät, en juuri lainkaan juo alkoholia. Kaapissa on monta pulloa erilaisia viinejä, mutta olen esimerkiksi saunaoluen vaihtanut ensin keskioluesta ykkösolueeseen ja nykyisin juon joko Radleria, jonka alkoholipitoisuus on 2.0% tai tyystin alkoholitonta olutta. Nuorempana käytin "tavalliseen tapaan" alkoholia, mutta se jäi pikku hiljaa sosiaalisista syistä käytännössä kokonaan pois. En koe että alkoholin korkea verotus on minulle minkäänlainen ongelma koska 30 euroa hyvästä viinipullosta ei ole minulle mikään ongelma. Toisaalta periaatteellisella tasolla halveksun moralismia ja alkoholipolitiikan perusteluja kuten sitä että alkoholihaittojen vuoksi alkoholin pitää olla tavattoman kallista ja ennenkaikkea vaikeasti saatavaa. Muistan kun Suomi oli liittymässä EU:hun, ja lainsäädäntöä yhdenmukaistettiin lamanjälkeisinä vuosina. Keskiolutta sai ostaa ympäri vuorokauden, ja kävimme poikaporukalla muutamankin kerran hakemassa Lempäälästä 24h-myymälästä olutta keskellä kesäyötä. Tilanne vaikeutui kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua kun rajoituksia alettiin taas kyhätä takaisin.

Puhtaasti periaatteellisella tasolla minusta rajoitukset ja korkeat verot ovat yksikäsitteisesti väärin. Lisäksi ne ovat äärimmäisen tehottomia, koska Tallinan reissut ovat niin halpoja, että verojen kiristys johtaa käytännössä valtion tulojen laskuun, kulutuksen pysyessä samana. Alkoholi on toki nykyisin suhteessa halvempaa kuin se oli 90-luvulla. Dry Vodka maksaa alkossa nykyisin 14.50 (ainakin googlen perusteella). Kun olen viimeksi sitä hankkinut noin 20-vuotiaana, niin se maksoi noin satasen, markkoina siis. Nimellisestikin hinta on siis laskenut, ja reaalihinta on nykyisin reippaasti alle puolet siitä mitä se oli ennen EU-jäsenyyttä. Näinollen minun on vaikea käytännössä purnata aivan kauheasti nykytilannetta vastaan, semminkin kun en jäykkää viinaa ole yli viiteentoista vuoteen juonut. (Ostanut olen tuliaisiksi, mutta silloin yleensä viskiä tms vähän fiinimpää).

Entä baarien aukioloajat? Siinä nyt on vielä vähemmän järkeä. Edelleen, järjestimme aikanaan ihan luvan kanssa anniskelupaikoissa juhlia, jotka kestivät iltakymmenestä aamuseitsemään. Baari oli auki kahteen, ja sen jälkeen anniskelualue suljettiin. Tässä ei nähty mitään ongelmaa, ja porukka bailasi aamuseitsemään, osa energiajuomien, osa jonkin muun voimalla. En tunne nykykäytäntöjä, mutten usko että se olisi mahdollista. 90-luku oli siis poikkeuksellisen liberaalia aikaa suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Suhtautumiseni EU:hun voi olla jossain määrin nostalgista. Koin voimakkaasti että yhteiskunnan liberalisoituminen 90-luvulla johtui EU:sta ja Neuvostoliiton romahtamisesta. Ja siis nimenomaan koin, eli tämä oli eräänlainen tunnetason asia. Olen riittävän vanha muistamaan tietynlaisen ahdistuksen ilmapiirin joka 80-luvun lopulla vielä vallitsi Suomessa, ja joka lamasta huolimatta helpotti 90-luvun alkupuolella ja tämä helpotus sai jonkinlaisen huippunsa Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Sittemmin asiat eivät ole kehittyneet aivan samalla lailla.

Nyt joudun palaamaan töihin.