Supercell ja kurkunpää.

Menetin ääneni taas kerran. Jostain kumman syystä sairastun Suomessa vuosittain kurkunpään tulehdukseen. En juuri saa muita flunssan oireita kuin hyvin lievinä, mutta ääneni menetän hyvin herkästi. Tämän vuoksi en voi siis pitää luentoja tänään. Mikä on sääli, sillä olisin juuri päässyt mielenkiintoiseen aiheeseen, aksiomatisoinnin ja boolen algebrojen suhteeseen. Tämän vuoksi olisin sitten päässyt ensi viikolla käsittelemään malliteoriaa jo tiistaina.

Viime viikolla uutisiin nousi SuperCell-kauppa, kun suomalainen pelifirma myi puolet omistuksestaan japanilaisille. Asiaan suhtauduttiin pääsääntöisesti positiivisesti, mutta muutamissa kirjoituksissa tätä positiivisuutta pyrittiin hieman painamaan alaspäin toteamalla että eihän peliala työllistä paljoakaan. Tämä sai minut miettimään. Miksi me suomalaisina haluaisimme, että jokin kauppa nimenomaan työllistää?

Jos ajattelen omaa perhettäni - ja älkää vielä syyttäkö kategoriavirheestä, otan tämän nyt vain esimerkkinä - ja minulla on autotallissa rakentamani hilavitkutin, ja tämän lisäksi minulla on lapio. Voin valita kahdesta strategiasta: joko myyn hilavitkuttimen jollekin ja saan siitä 50 000 euroa, joka maksetaan minulle osamaksulla 500 euroa viikossa. Vaihtoehtoisesti otan lapion ja menen kaivamaan ojaa 500 euron viikkopalkalla pariksi vuodeksi. Tässä esimerkissä on ilmeistä, että perheeni hyvinvointi ei todellakaan ole jälkimmäisessä tilanteessa parempi. Saan palkkaa saman verran parille vuodelle kuin hilavitkuttimen myynnistä, mutta sen lisäksi minun on kaivettava ojaa selkä vääränä.  Tässä mikroesimerkissäni siis mikään "työllistävyys" ei todellakaan ole argumentti. Jos joku sanoisi minulle hilavitkuttimen myynnistä, että se oli huono valinta, parempi olisi ollut mennä kaivamaan ojaa, kun se työllistää, niin oikeutetusti pitäisin tätä aivan pöhkönä.

Perheen sisällä tietystikään ei ole mitään ongelmaa tulonjaon suhteen. Hilavitkuttimen myyntitulot ovat samalla lailla meidän käytettävissämme kuin lapiointitulotkin, koska saamme rahat yhtenä yksikkönä. Kansantalouden tasolla on tietenkin toisin. Se, että Supercellin omistajat saavat miljoonia, on heille hyväksi, mutta minä en kostu siitä kovinkaan paljoa. Jos taas Ojankaivajat OY tekee miljardilla vuoden ojankaivuudiilin Japaniin, niin sinne voidaan pistää 40 000 lapiomiestä, ja jokainen heistä saa 500 euroa viikossa, sensijaan että meillä on kourallinen miljonäärejä. Verotus tasaa tätä efektia tietysti huomattavasti, koska veroilla kustannetaan vaikka kuinka paljon työtä, opettajia, sairaanhoitajia jne, mutta karsastan tätä argumenttia, koska se perustuu ajatukselle että ihmisten ensisijainen tehtävä on maksaa veroja, eikä esimerkiksi, you know, elää omaa elämäänsä.

Mutta katsotaanpa kansantaloutta tarkemmin. Sivuutan tässä sen, että Supercellin Paananen on ilmoittanut investoivansa saamansa rahat Suomeen. Jos miljardi menee 20 ihmiselle (sanotaan), pikemminkin kuin 40 000 ihmiselle, niin miten käy utiliteetin noin yleensä? Ensinnäkin, on selvää, että 40 000 työmiestä vuoden töissä, tienaamassa 25 000 euroa (ja huomatkaa, tässä itse luvuilla on kovin vähän merkitystä, ne voivat olla toisetkin, kunhan käytän tätä argumenttina ja esimerkkinä) per pää, tuovat rahaa omiin koteihinsa niin, että näissä sitten voidaan kuluttaa tuon verran. Kuitenkin, jos oletamme että markkinat toimivat edes joten kuten, niin näiden työntekijöiden työllisyys vaihtoehtoisessa tilanteessa ei ole 0%, vaan nämä marginaalilla työllistetyt ovat pois jostain muusta työstä joka kotimaassa jää tekemättä. Ojat kaivetaan Japaniin, eikä Suomeen. Koska kaupat syntyivät, niin ilmeisesti Suomessa ei ole kysyntää ojille miljardin arvosta, tai siis, jotta miljardilla ostettaisiin ojia, niitä pitäisi tehdä enemmän, eli siis niistä saisi vähemmän palkkaa.

Fiksataan nyt jokin prosentti tälle joustolle ja sanotaan että se on puolet. Siis, ceteris paribus, oletataan että 25% näistä kavereista olisi kaivelemassa ojia Suomessa jos ei tulisi kauppoja. Suomeen siis tehtäisiin 250 miljoonalla ojia. Koska parhaat kaivajat ovat Japanissa kaivelemassa, ojia tehtäneen vähemmän, mutta oletan yksinkertaisuuden vuoksi, että ne jäävät tekemättä. Koska palkanmaksu on vain varallisuuden siirtoa, ja vain ne itse tehdyt ojat ovat utiliteettia, niin Suomeen syntyy ojankaivuuskenaariossa 250 miljoonalla vähemmän hyötyä. Rahaa tosin tulee miljardi, joten netto on - olettaen että rahalla hankitaan lopulta jotain ulkomailta - 750 miljoonaa. Tulonjaollinen aspekti koskeekin siis vain 30 000 ihmistä.


Puhumattakaan sitten siitä, kuinka paljon tulonjaollista hyötyä on siitä, kun ne miljardin tulot investoidaan ja kulutetaan kotimaassa. Tällöin ne lapiomiehet pääsevät kaivelemaan ojia. Eikä tarvitse pistää koko sitä 750 miljoonaa, että päästään tasoihin, koska ne lapiomiehet eivät joudu tekemään töitä japanilaisille, vaan suomalaisille.

Ei työllistäminen siis ole mikään erityinen "hyöty" missään muussa mielessä kuin että se levittää hyvinvoinnin vähän laajemmalle. Ja niille joiden mielestä julkinen sektori loputtomine veroineen on hyve numero 1, muistuttaisin että kaupoista maksetaan kyllä vero, ja lisäksi maksetaan kaikesta siitä, mitä sillä sisään tulleella rahalla ostetaan, ja kotimaassa työllistäminen on helpompaa kotimaisiin tarpeisiin jos se rahaa tuottava kauppa ei työllistä niin paljon. Tässä kohtaa Wahlroos osui harhaan. Se, mitä vähemmän vienti työllistää, sen parempi, ceteris paribus.