Haitallinen kilpailu.

Luin tänä aamuna (hyvin kursorisesti, huom. joten yksityiskohdissa voi olla klappia) erään artikkelin. Kyseisessä tekstissä annetaan neuvoja työnhakijoille (lähinnä akateemisille sellaisille) siitä, miten työhakemuksessa esiintyviä ns kauneusvirheitä voi välttää ja näin välttää karsiutuminen aikaisessa vaiheessa eli parantaa todennäköisyyttä tulla valituksi.

Pääsääntöisesti markkinatalouden suuri tehokkuusetu erilaisiin suunnitelmajärjestelmiin tulee kilpailusta. Kilpailulla tarkoitetaan tilannetta, jossa tuotteen, kuten tavaran tai palvelun, tai vaikkapa työpanoksen toimittajia on useita, ja kysyntä ja tarjonta saavuttavat tasapainon hintamekanismin avulla. Jos joku tarjoaa tuotetta X hinnalla x, ja toinen tuotetta Y hinnalla y, asiakas valitsee jollakin kriteerillä joko halvemman tai paremman, ja kun asiakkaita on paljon, näiden tuotteiden toimittajien saama voitto tuotteistaan palkitsee sen, joka paremmin tyydyttää asiakkaiden tarpeet. Koska juuri asiakas tuntee omat tarpeensa parhaiten, kilpailu takaa että kokonaisuutena allokaatio on tehokas.

Työmarkkinoilla mekanismi toimii pääsääntöisesti samoin. Työnantaja tarvitsee tietynlaisia työntekijöitä ja työnhakijoita pyritään arvioimaan menneiden saavutusten, koulutuksen, luonteenlaadun, jne profilointimuuttujien avulla, joko eksplisiittisesti pisteyttämällä tai sitten työhönottajan fiiliksen perusteella. Kun sekä työnhakijoita ja työnantajia on useita, kummatkin kilpailevat keskenään. Työntekijät itselleen parhaista työpaikoista ja työnantajat omiin tarkoituksiinsa parhaista työntekijöistä.

Akateemisessa maailmassa on pääsääntöisesti kuitenkin tiettyjä ongelmia tässä suhteessa.  Samat ongelmat tietysti toimivat myös yksityisillä markkinoilla, mutta niissä ongelma on lievempi. Yksi selitys sille, että kilpailu ei toimi, on maine. Maineella on eräänlainen kaksisuuntainen Matteus-vaikutus, joka on myös verkostovaikutus. Hyvämaineiseen yliopistoon pyrkii paljon hakijoita ja toisaalta hyvämaineisen yliopiston kasvatit ovat erittäin kysyttyjä myös muissa yliopistoissa. Sinänsähän tämä ei vielä ole mikään ongelma, mutta se voi aiheuttaa merkittäviä tehottomuuksia. Esimerkiksi tarkalleen sama paperi, samoin kirjoittajin, hyvämaineisesta yliopistosta lähetettynä saa yleensä paremmat arviot kuin jos kirjoittajien yliopistot ovat vähemmän hyvämaineisia.

Työnhakuvaiheessa maine aiheuttaa sen, että hakijoita on paljon. Ensinäkemältä tämä on hyvä asia, koska valinnanvaran lisääntyminen ei (periaatteessa) voi aiheuttaa ainakaan valitun henkilön huononemista. Tämä on kuitenkin harha, jossa oletetaan, että valintakriteeri pysyy samana kun valinnanvara lisääntyy. Näin ei käy, vaan seurauksena on niinsanottu runsaudenpula. Runsaudenpulan vallitessa tarkat ja eksplisiittiset, inhimillistä harkintaa vaativat kriteerit on käytännössä pakko korvata nopeilla ja yksinkertaisilla heuristiikoilla. Kahnemanin käsitteistöä käyttäen, systeemi 2 joutuu väistymään systeemi 1:n tieltä kun valinnanvara kasvaa. Tämä synnyttää systemaattisia virheitä.

Alussa mainitsemani artikkelissa esiintyy seuraava lause: obsessiveness is a good quality in applicants for tenure-track positions. Tämä väittämä on esimerkki tavoitteiden korvautumisesta. Kun varsinaista tavoitetta ei ole mahdollista tai realistista esittää suoraan objektiivisin mittarein, niin tavoitteeksi muodostuu jotain mitä voidaan mitata. Käytännössä siis virheetön kirjoitusasu, mekaaninen muodollisuus, jne, obsessiiviset piirteet muodostuvat välttämättömiksi ominaisuuksiksi. Toki osa näistä uusista kriteereistä voi olla hyödyllisiä, ceteris paribus, mutta on täysin mahdollista, että niiden painoarvo kasvaa todellisten tavoitteiden kannalta aivan liian suureksi ja näin valintaprosessin tehokkuus kärsii.

Jos runsaudenpula vaivaisi ainoastaan kaikkein hyvämaineisimpia yliopistoja, niin tällä mekanismilla olisi ajan oloon jakauman tasaisuutta lisäävä vaikutus. Hyvämaineiset yliopistot täyttyisivät obsessiivisista mutta tehottomammista tutkijoista, kun taas huonomaineisempiin päätyisi vähemmän obsessiivisia ja tehokkaita tutkijoita. Tämä ei kuitenkaan toteudu myöskään siksi, että runsaudenpula vaivaa menneiden vuosien koulutusbuumin vuoksi käytännössä kaikkia yliopistoja. Jopa Suomessa tilanne on käytännössä tämä. TTY:llä ollaan jo YT-lotossa joillakin laitoksilla.

Itselläni on onneksi ainakin toistaiseksi vielä vaihtoehtojakin.