tiistai 16. huhtikuuta 2013

Satunnaisia merkintöjä

Kuten lukijani lienevät viime aikoina havainneet, olen taasen hieman aktivoitunut scifin lukemisessani. Eräs ammottava aukko sivistyksessäni on Hannu Rajaniemen kohdalla, ja tämä aukko on tarkoitus paikata seuraavaksi. Olen pidättäytynyt spoilaamasta itseäni, ja tarkoituksena on siis lukea kaksi kirjaa lähipäivinä. Toivon mukaan scifidiilerini tulee käymään portinpielessä tänään iltapäivällä... Wink wink.

Sain eilen vihdoin ja viimein työtietokoneen. Tosin se ei vielä toimi; verkkoyhteyttä ei ole pystytetty, ja koneelle ei voi ilman sitä lainkaan kirjautua. En siis ehdi tämän hetkistä paperia viimeistelemään sillä, mikä harmittaa minua hieman. Olen ottanut pari ylimääräistä projektia, joiden hoitaminen lähiaikoina vaatinee suurehkon osan aikaani.

Ensiksikin, olemme kirjoittamassa kirjaa erään yhteistyötahon kanssa. Kirjan on tarkoitus olla (itselleni) eräänlainen tilinpäätös postdoc-vaiheen keskeisestä  tutkimusteemastani. Toiseksi, olen hieman laajentanut omaa repertuaariani Mallipohjaiseen testaukseen. Kontribuutioni on toistaiseksi mitätön, mutta jo vuosia hiomani epistemologia on tässä hyvin mielenkiintoisesti läsnä. Kolmanneksi, tarkoituksena on laajentaa seuraavaksi reduktioita symmetriareduktion suuntaan. Tähän tarkoitukseen minulla on eräs melko yksinkertainen idea, joka kuitenkin näyttää siltä, ettei sitä ole vielä kukaan koetellut; se liittyy hajautusfunktioihin, jotka tuottavat symmetriaryhmän alkioille saman hajautusarvon. Neljänneksi tietenkin on työhöni liittyvät pakolliset projektit, lähinnä opetukseen liittyen. Kaikeksi onneksi kaikki kuitenkin tukevat toisiaan.

Palaan asiaan tuonnempana.

3 kommenttia:

Juha kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...

En poistanut edellistä merkintääni, vaan otin sen editoitavaksi.

Unohdin julkaista sen.

En ole poistanut kauhean montaa merkintää menneisyydessä, todennäköisesti alle kymmenen. Poistamisen syynä on ollut yleensä se, että kirjoituksessa on ollut jokin sellainen asiavirhe, jonka korjaaminen olisi tehnyt kirjoituksesta täysin turhan.

Tiedemies kirjoitti...

(Nyt pitäisi näkyä)