torstai 6. joulukuuta 2012

Aseet, lyhyt huomio.

Luin pitkästä aikaa Halla-ahon kirjoituksia. Linkin takaa löytyy kirjoitus joka käsittelee aselakeja, en ota tässä siihen aiheeseen kantaa. Olen kuitenkin hämmentynyt yhdestä asiasta.

Tavallisen .22-kaliiperisen kesämökki-ilmakiväärin tuottama energia on 20-30 joulea. Vastaavasti .22-kaliiperinen pienoiskivääri generoi 140-260 joulea, rynnäkkökivääri 2000 joulea ja metsästyskivääri 4000 joulea.
Lihavointi on  omani. En ole aktiivinen aseharrastaja, mutta omistan ilmakiväärin ja vaikka viime vuosina en olekaan juuri sillä ampunut, olen käyttänyt lukuisat lapsuuteni keväät ammuskellen maalitauluja, tyhjiä tölkkejä, pullonkorkkeja ja muuta romua ilmakiväärillä.  Uskaltaisin väittää että ns. tavallinen kesämökki-ilmakivääri on .177 kaliiperinen eikä suinkaan .22.

Sitten eri asia kokonaan on, onko tämä olennaista. Yksityiskohdat on kuitenkin hyvä laittaa kuntoon jos esiintyy asiantuntijana. Olen huomannut, että vastustajat tarttuvat pienimpäänkin epätäsmällisyyteen ja virheeseen ja käyttävät sitä "argumenttina".

14 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Kuka nyt pilkunnussimista harrastaisi. Pois se meistä.

Ilmakivääriin ei taideta edelleenkään tarvita lupaa. Näin ole käsittänyt?

Tomi kirjoitti...

No nussitaan sitä pilkkua. On olemassa myös 0.22 kaliiberin ilmakivääreitä.

Tiedemies kirjoitti...

Totta, on olemassa .22 kaliiberin ilmakivääreitä, mutta ne eivät ole Halpahalli-ilmakiväärejä. Markettien ilmakiväärit ovat lähes aina .177. Minua harmittaa tässä se että aselakien osalta olen aika pitkälle Halla-ahon kanssa samaa mieltä.

Tomi kirjoitti...

Mitä mieltä Jussi on? Itse en ole seurannut asekeskustelua.

Tiedemies kirjoitti...

Suunnilleen sitä mieltä että olemassaoleva laki on kohtuullisen hyvä, eikä kiristämisestä todennäköisesti ole hyötyä. Olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Rikollisten aseiden saatavuus ei heikkenisi paljoa vaikka aseharrastus tehtäisiin paljon nykyistä hankalammaksi.

Tomi kirjoitti...

Olen itse samaa mieltä.
Aselakia on kiristetty lippaallisiin pistooleihin ei myönnetä lupia kuin ampumaharrastajille. Metsästäjä saavat vain kertalaukaistaviin pistooleihin lupia (he eivät tarvitse muunlaisia),

Itsepuolustukseksi ei pistoolia saa. Ei entisen lain aikaan eikä nykyäänkään.

Jos on metsästyskortti, niin metsästysaseisiin saa helpohkosti lupia.

Tiedemies kirjoitti...

Joo, sukulaisten joukossa on aika paljon metsästäjiä ja ampumaharrastajia. Tädin miehen kanssa ammutaan aina kesäisin (ilmakiväärillä) kilpaa, leikkimielisesti. On hänellä toki ruutiaseitakin useita. En näe mitään ongelmaa näiden ihmisten aseharrastuksissa tai mitään mieltä sellaisen hankaloittamisessa.

Tunnen ihmisiä joilla on ollut myös luvattomia aseita, tapaus jonka tunsin oli joku isoisän vanha sotasaalispistooli, joskus 90-luvulla kaverilla näin kämmenelle mahtuvan pienoispistoolin jne, joka oli luvaton, ostettu kai Tallinnasta satunnaiselta kaupittelijalta.

Tomi kirjoitti...

Edelleenkin näitä isoisien sotamuistoaseita löytyy jonkin verran.
Viranomaiset ovat vähän väliä järjestäneet kampanjoita niiden poiskeräämiseksi ja lainalaiseksi saattamiseksi.

pjt kirjoitti...

Tuo .22 vs .177 on melko ilmeinen pieni virhe, jossa vika on kirjoitusprosessissa, ei ajatuksessa.

Minua on totisesti hämmästyttänyt aselaista kirjoittavien ja radiossa juttuja ääneen lukevien toimittajien tietämättömyys sekä aseista että nykylaista. Jos ei tiedä mitään aiheesta, eikö olisi viisaampaa vain toistaa virallinen tiedote sanasta sanaan, tai vaieta kokonaan?

Esimerkiksi juuri tuo Halliksen mainitsema "sarjatuliaseet lukkojen taakse". Eihän tavallisilla kansalaisilla ola sarjatuliaseita eikä niihin saa lupia, joten ei niiden säilytyksestä tarvi enää erikseen mitään säätää.

Se, että populistipoliitikot keksivät raflaavia uusiokäsitteitä tyyliin "itseladattava kertatulikonepistooli" ei erityisesti edistä järkevän lainsäädännön tekemistä. Kaikkeen kohuun nähden uusi laki kuulostaa suhteellisen järkevältä.

Dårka™ kirjoitti...

Ei tuossa mitään varsinaista virhettä ole. Energiamäärä täsmää netistä löytyvään dataan .22 eli 5,6 mm:n ilmakiväärin luodin energiasta. Jos Halla-aho olisi kirjoittanut .177 eli 4,5 mm:n luodin energiasta, niin joulemäärä olisi ollut 15 - 20.

http://en.wikipedia.org/wiki/Muzzle_energy

Maailmalla tuo isompi väljyys ei ole kovin epätavallinen.

Epätäsmällistä toki kirjoittaa "tavallisen mökki-ilmakiväärin", mutta lieneekö tuo nyt drastinen asia kun varsinainen data oli oikein? Luulen lisäksi että tuo "tavallinen" tarkoittaa tässä jousivoimalla toimivaa eikä kehittyneempiä voimansiirtoja.

Tiedemies kirjoitti...

No, minä en pidä sitä niinkään virheenä, mutta minua vähän harmitti, koska mökki-ilmakot nyt vaan ovat käytännössä poikkeuksetta .177 kaliiberia. Muutenhan kirjoitus oli ihan hyvä. Tämä oli lähinnä kauneusvirhe.

Marketit liioittelevat muuten mainoksissa noita lähtönopeuksia. Jos ne pitäisivät paikkaansa energia olisi lähes 80 joulea.

Kumitonttu kirjoitti...

Eihän tästä ole kauaa aikaa, kun Tiedemies piti Persuja uhkana, koska

noista tyypeistä ei tiedä yhtään mitä ne saavat vielä päähänsä

Hieno huomata, että olet kyennyt uudistamaan ajatteluasi perehdyttyäsi inhokkisi kirjoituksiin. Halla-aho jos kuka oli suvaitsevaiston tulituksen pääkohteena, joten Halla-ahon kirjoituksen kehuminen osoittaa entiseltä suvakilta kiitettävää itsekritiikkiä. Arvostan sitä.

Tiedemies kirjoitti...

No, minä en Halla-ahoa ole pitänyt vaarallisena niinkään kuin jossain määrin vastuuttomana. Hakkaraiset ja Hirvisaaret ovat niitä arvaamattomia, ja sitten on paikallistason persut joilla välillä näyttäisi mopo karkailevan aivan tosissaan.

Näiden suosio ja saamat äänet perustuvat paljolti Halla-ahon ulosantiin. Halla-aholla on kuiva ja asiallinen tyyli, ja se on kuivunut ja muuttunut asiallisemmaksi, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, koko ajan. Kuvat kuolaavista afrikkalaisista ja jutut raiskaustoivotuksista, kultamunista, moniosaajista tai tehtaankadun homoista ovat jääneet vähemmälle kun miehestä on tullut valtakunnantason poliitikko.

En pitänyt, enkä pidä, noita menneitä asiattomuuksia oikein minään ongelmana, yksityishenkilön nyt olettaa esittävän kaikenlaisia juttuja joskus vähän epäasiallisestikin. Kansanedustajalle se ei oikein sovi, eikä sopinut erityisesti hallintovaliokunnan puheenjohtajallekaan. (En ota kantaa siihen oliko Halla-ahon ero siitä hommasta tarpeen; se ei ole minun asiani vaan persujen sisäinen juttu)

Mutta, tosiasia on, että Halla-aho on nostanut mukanaan persujen kannatusta sielläkin, missä Halla-ahoa ei voi äänestää, ja ainakin osa valtuustoedustajista, ja osin varmaan myös kansanedustajistakin, on tullut Halla-ahon imussa samalla teemalla. Ei hän ole vastuussa näiden sanomisista tai tekemisistä, tietenkään, mutta tämä porukka on se kysymysmerkki joka mielestäni edelleen on aika lailla arvaamatonta.

Tiedemies kirjoitti...

Jos Halla-aho kirjoittaa asiaa ampuma-aselaista, niin se on asiaa. Se olisi asiaa riippumatta siitä, kuka sen kirjoittaa. Sinulle tämä on ehkä vaikeaa ymmärtää, koska juttujesi perusteella mielestäsi kuu on juustoa jos IPCC tai Osmo Soininvaara väittää ettei niin ole.