70 päivää, ajasta, sopimuksista jne.

Olen aloittanut valmistelut kotiinpaluuta varten jo nyt. Täkäläinen työnantajani maksaa suurimman osan kuluista muuttoon liittyen, mutta joudun silti kohtaamaan osan kustannuksista ja siksi osa asioista on syytä kilpailuttaa ja harkita huolella. Esimerkiksi lentolippujen osalta, sopimuksesta jäi pois aikanaan lastemme lentolippujen kustantaminen. Tämä oli selkeästi virhe, siis, virhe täällä päässä ensin ja sitten siinä, etten huomannut tarkistaa asiaa ennen sopimuksen allekirjoittamista. Täkäläiset ovat kovin kirjaimellisia ja kun sopimus oli kerran allekirjoitettu, sitä ei enää voinut muuttaa, vaikka kaikki olivatkin sitä mieltä että kyseessä oli virhe.  En sinänsä hauku tätä asiaa, mutta aivan kuten lainopillisissa kysymyksissä yleensä, sopimusteknisissäkin asioissa on erilaisia kulttuureja.  Usein esimerkiksi jos kumpikin osapuoli huomaa että sopimus selvästi on jotain muuta kuin on tarkoitettu, sopimus saatetaan laatia uudelleen. Sopimus on kuitenkin sopimus, ja ihan nimensä mukaisesti minä en voi sitä yksipuolisesti vaatia muutettavaksi.

Sopimuksiin liittyy tietenkin aina myös tietty määrä epävarmuutta. Iso osa sopimuksista, jotka tehdään ajan yli, sisältää merkittävän epävarmuustekijän. Esimerkiksi aivan tavallinen palkkasopimus sisältää merkittävän epävarmuuden sen suhteen, mitä sillä palkalla saa. Jos saan 3000 euroa kuukaudessa seuraavan 3 vuoden ajan, tämä on itsessään nimellisesti tietenkin täysin tiedossa (olettaen nyt että sopimusta noudatetaan), mutta en esimerkiksi tiedä, kuinka paljon tuolla rahalla saa lakritsaa tai sisäfilettä sopimuskauden lopussa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on inflaatioriskistä.

Riski on yleensä sopimusosapuolten välillä sellainen, että toisen tappio on toisen voitto. Aina näin ei tietenkään ole, esimerkiksi vakuutus on sopimus jossa asiakas maksaa vakuuttajalle siitä, että tämä ottaa riskistä osan kantaakseen. Toki voidaan ajatella että asiakkaan "riski" on että vahinkoa tms ei tapahdukaan, mutta arkikielessä tämä ei yleensä ole se miten sanaa käytetään.

Kun palaan Suomeen, joudun välittömästi jatkamaan opetustyötäni. Kevätlukukauden opetuskuormaa ei edes ole vähennetty vaan se on pakattu kaikki sitten maaliskuusta eteenpäin. En niinkään protestoi tätä kuin totean että se on jälleen yksi asia jossa yliopistojen uudistaminen on muuttunut epätarkoituksenmukaiseksi. Kansainvälistymisen korostaminen juhlapuheissa ja ulkomaisen kokemuksen de facto pakollisuus yhdistyy hallinnolliseen prosessiin jossa käytännössä ulkomailla työskentelevää jos nyt ei rankaista niin ainakin pidetään virkavapaan aikana ilmaisena työvoimana. Akateeminen maailma on perinteisesti nojannut sellaiseen työn järjestelyy, jossa opettavalla tutkijalla on suuri vapaus järjestää työnsä itse, ja tämän vastapainona palkka on sitten ollut melko pieni.

Nykyinen tendenssi on paradoksaalinen. On hyvä että tutkimuksen osalta edellytetään tuloksellisuuttaa edes jossakin määrin. Yksi proxy tähän ovat julkaisut, parempia varmasti olisi, ja mittaamiseen liittyy aina tietty problematiikka. Sivuutan ongelman näiltä osin nyt ja oletan että voidaan jotenkin sanoa onko joku tehnyt riittävästi töitä. Ongelmana on se, että korkealla tasolla on tietty käsitys siitä mitä halutaan, mutta ei oikeastaan tiedetä mitä se tarkoittaa ja miten se saadaan aikaan.

Tällä on erilaisia seurauksia. Esimerkiksi saatetaan puhua kansainvälistymisestä. Tämä ei kuitenkaan itsessään tarkoita mitään. Tietyllä korkeammalla tasolla ja yleisessä puheessa saatetaan jotenkin epämääräisesti ymmärtää, että se tarkoittaa sitä, että "oman talon" henkilöiden nimiä pitäisi näkyä kansainvälisissä julkaisuissa ja yhteistyöprojekteissa jne. Hallinnollisesti on kuitenkin epäselvää miten tämä saadaan aikaan, joten otetaan jokin toinen tavoite, esimerkiksi pyritään rekrytoimaan ulkomaalaisia. Kun ei käytännössä oikein tiedetä sitäkään miten se tehdään, niin käytännössä mennään niin, että kun avoin paikka täytetään, ceteris paribus pyritään valitsemaan hakija jolla on ulkomaalainen nimi. Toinen tapa kansainvälistyä esimerkiksi - ja osasyy siihen, miksi olen täällä - saattaa olla vaikkapa se että edellytetään että tietyllä tasolla kotimaisen henkilön palkkaamisen edellytyksenä on tietty minimimäärä kokemusta ulkomailla.

Näitä edellytyksiä, kriteerejä, jne asetetaan yksi toisensa jälkeen. Ne kirjataan strategiaan erilaisten muodissa olevien liikejohdollisten periaatteiden mukaisesti. Koska yliopisto ei kuitenkaan ole samalla lailla yritys kuin vaikkapa matkapuhelinvalmistaja tai metallisulatto, sillä ei ole sellaista asiakastahoa tai myyntiyksikköä, joka voisi oikeastaan sanoa onnistuuko strategia. Ei ole sopimusneuvotteluita tai myyntilukuja, jotka reagoivat kun strategiaa onnistuneesti sovelletaan. Ei ole (edes) pörssikurssia joka putoaa jos suunnitelma ei ole uskottava sijoittajien mielestä. [Sivuhuomio: En nyt yritä väittää että pörssikurssi on kovin hyvä mittari yhtään mistään, vaan että se on yksi asia joka reagoi jos uskottavuus menee]

Tämä johtaa siihen, että strategiset valinnat kelluvat tyhjän päällä. Niitä implementoidaan alemmilla portailla melko mielivaltaisesti "juhlapuheiden" ja strategiamietintöjen pohjalta. Parhaassakin tapauksessa otetaan käyttöön jokin näennäinen laatujärjestelmä, joka sitten johtaa gaming-ilmiöön, eli käytettyjen mittareiden optimoimiseen. Koska käytännössä kaikki mittarit ovat välillisiä, gaming johtaa resurssien jakautumiseen epätarkoituksenmukaisesti; mittarioptimointi harvoin johtaa siihen mitä todellisuudessa halutaan, eli laadukkaaseen tutkimukseen.

Yksi asia tulee Suomessa muuttumaan melko radikaalisti. Opetukseni sisältö muuttuu matemaattisemmaksi, koska päädyn opettamaan ensi vuonna matemaattista logiikkaa. Tämä asia on minulle erittäin mieluisa. Matemaattinen logiikka on ehkä suosikkiaihepiirini kaikista.