Räjähdys vavisutteli korsua. Multapaakut varisivat hirsien raoista. Nuori luutnantti säpsähti selvästi. Eversti ei liikahtanutkaan vaan seisoi kädet puuskassa tuijottaen karttaa.
-"Tiedot eivät ole lupaavia. Kuriireja on kadonnut matkalla", tiedustelu-upseeri totesi ja jatkoi, "meillä on syytä olettaa, ettei kolmoskomppaniasta ole mitään jäljellä."
Nuori luutnantti pälyili ympärilleen ja kumartui kohti oviaukkoa nähdäkseen taivaan. Se oli lyijynharmaa ja siellä täällä leijui eri harmaasävyin koristeltuja savukiehkuroita.
-"Loppuiko keskitys?" Luutnantti kysyi oviaukosta kurkistavalta kersantilta.
-"Siltä näyttää, herra Luutnantti. Ei mainittavia tappioita."
Eversti seisoi edelleen paikallaan ja siveli vasemmalla kädellään leukaansa.
-"Te, tulkaapa tänne!" hän sanoi äkkiä ja tuijotti nuorta luutnanttia teräksenharmailla silmillään. Niissä oli jotain pelottavaa. Luutnantti tunsi itsensä hermostuneeksi.
-"Herra eversti."
-"Soittakaa esikuntaan. Koodi 177. Asialla on kiire."
-"Selvä". Nuori luutnantti kompuroi korsun toisen oviaukon edessä lojuvan romukasan yli ja meni radistin luo. Tiedustelu-upseeri pudisti päätään.
Äkkiä oman puolen tykit alkoivat paukkua. Sama konsertti oli jatkunut jo kaksi viikkoa. Miten tähän oli tultu. Miltä rintaman toisella puolella näytti? Monen koti oli jäänyt sille puolelle. Niin myös tiedustelu-upseerin. Everstin ilme ei muuttunut. Hänelle tämä oli pelkkää peliä, kuin nappuloiden liikuttelua shakkilaudalla. Edes oma alaiset eivät merkinneet. Vain voitto merkitsi.
-"Esikunta vastasi. Laatikko saapuu pian", ilmoitti luutnantti äkkiä. Tiedustelu-upseeri käveli ulos korsusta ja sytytti savukkeen.
Tykistö oli hiljentynyt hetkeksi ja miehet löivät korttia. Vartiomiehetkin tupakoivat, vastoin sääntöjä. Aurinko oli juuri laskemassa ja lämpötila oli laskenut. Miesten hengitykset höyrysivät. Ilmassa leijui pieniä lumikiteitä, oli tullut pakkasta. Eversti seisoi edelleen kartan ääressä, nyt hänellä oli kädessään höyryävä kahvimuki. Helikopterin pörinä kuului ensin hyvin hiljaisena, mutta voimistui äkkiä ja kävi pian korvia huumaavaksi. Eversti laski kupin kädestään, käveli korsun ovelle ja tähysi taivaalle. Kopteri laskeutui muutaman sadan metrin päähän. Laatikkoa tuotiin.
Esikunnan univormuun pukeutunut nuori nainen kantoi laatikon korsuun, asetti sen kartan päälle ja teki kunniaa Eversille. Tämän jälkeen hän kääntyi kannoillaan ja juoksi takaisin. Tiedustelu-upseeri tuijotti laatikkoa. Nuori luutnantti hikoili, vaikka korsussa oli tavattoman kylmä. Eversti pyyhki pölyä laatikon päältä ja yskäisi hieman. Laatikon päällä näkyi teksti, mustakeltaraidalliselle pohjalla punaisia kirjaimia.
-"Hyvät herrat", totesi Eversti, "tähän on tultu", ja nyökkäsi tiedustelu-upseerille.
Tiedustelu-upseeri käänsi laatikon niin, että teksti oli häneen päin. "Avaanko sen?" hän kysyi.
-"kyllä", totesi eversti.
Nuori luutnantti tuijotti laatikkoa. Sen päällä oleva teksti hohti pimeässä heikosti. Kirjaimet erottuivat selvästi, vaikka oli hyvin hämärää.
"TUTKINTAPYYNTÖ"
1 kommentti:
Aika hyvä :). Silmäni tosin harhailivat vahingossa loppuun ennen aikojaan (RSS-lukijani näytti koko merkinnän kerralla).
Tutkintapyyntöjä voi verrata sanasodassa varsinaisessa taistelussa käytettävän aseen lisäksi myös siihen, että koitetaan saada sotarikollisia tuomiolle (tosin tavallisesti kai vasta sodan loputtua). Ja kuten sotarikoksistakin on nähty, niistä epäillyt voivat olla mitä suurimpia sankareita omalla puolellaan.
Sotia ei kuitenkaan voiteta sillä, että saadaan yksittäiset vihollisen sotarikolliset kuriin. Sodan raakuus voi tosin vähetä, mutta samalla pitää sitoutua itse samoihin sodankäynnin sääntöihin.
Lähetä kommentti