keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Tampere Four-O

Sain laitoksen johtajalta viime viikolla viestin, että minut oli nimitetty Matematiikan laitoksen yhdyshenkilöksi hallinnon lanseeraamaan projetiin jossa on tarkoitus tuoda marsuja, kaneja tms laitokselle maskoteiksi tms. Pidin ajatusta naurettavana, mutta koska olen tottunut siihen että hallinto yllättää uskomattomilla höpöhöpö-tempauksillaan aina, otin tämän nimityksen sellaisenaan. Minun piti siis mennä perjantaina kello 11:30 tiedekunnan toimistoon keskustelutilaisuuteen.

Saavuin paikalle epäileväisenä, mutta yllätyin silti, kun kävi ilmi että muutama ystäväni oli suunnitellut päivälle ohjelmaa ja he "kaappasivat" minut mukaansa. Iltapäivän ja illan ohjelmaan kuului Room Escape (selvisimme nippa nappa ulos ajoissa),  keilailua, saunomista Rajaportilla ja illallinen Pispalan Pulterissa. Näin siellä vieläpä Mikko Alatalon. Koska olin muutaman oluen ottanut pohjalle, morjestin miestä ja tämä tervehti takaisin ikäänkuin olisi vanha tuttu. Poliittisten mielipiteiden osalta en arvosta miestä juuri lainkaan, mutta toisaalta hänessä on jotain sympaattista, onhan hän saanut huumausainerikoksesta tuomionkin.

Illan päätteeksi pelasimme vielä lautapeliä minun luonani mutta menin nukkumaan melko aikaisin. Kaiken tämän riekkumisen motiivina oli syntymäpäiväni joka oli tiistaina, kun täytin 40 vuotta. En osaa tarkkaan sanoa mikä tässä nyt mättää, mutta jotenkin koin itseni masentuneeksi. Ikä jonkinlaisena numerona on lopulta aika vähämerkityksellinen asia tässä vaiheessa elämää. Geenien, elämäntapojen ja erilaisten sattumien yhteisvaikutus määrää lopulta ikääntymisen tahdin, eikä muutama päivä tässä tietyn vuosiluvun ympäristössä mitenkään edes teoriassa voi olla objektiivisesti ajatellen merkittävä.

Ja kuitenkin tänään esimerkiksi salilla tuntui että voimat olivat täysin menneet. Niveliä särki ja vanhuus tuntui saapuneen. Muutoinkin koin kipua ja tuskaa myös henkisesti. Motivaatio oli kadoksissa ja ylipäätään tunsin itseni täysin turhaksi.

En tietenkään aio tähän olotilaan jäädä. Tällaiset mielialan heilahtelut kuuluvat toisinaan asiaan. Ihminen vanhenee ja siihen liittyy luopumista ja joskus se on raskasta. Joskus rationaalisinkin ihminen joutuu taipumaan sen edessä että inhimillisten tunteiden ja elämän kolhujen jättämät jäljet tekevät kipeää. Stoalaisuuden idea ei minulle ole se, että tunteet voidaan vaan kontrolloida ja poistaa, vaikka se usein niin ymmärretään. Pikemminkin idea on siinä että näiden olemassaolo tunnustetaan tosiasioina; ne eivät ole sellaisenaan oman valinnan piirissä. Oman valinnan piirissä on se miten toimimme. Ihminen ei kykene tutkitusti tekemään minkäänlaisia päätöksiä tai motivoitumaan juuri minkäänlaiseen toimintaan ilman joitain tunteita. Se että ihmiseen sattuu, on terve merkki siitä, että ihminen on elossa. Täytyy vain seurata niitä motivaatioita jotka johtavat tasaisempaan hyvinvointiin pitkällä aikavälillä.

Rippetoe ilmaisi jossain podcastissa urheiluvammasta syvän totuuden.
You don't let it heal.
You make it heal.
Uskon että tämä pätee myös elämässä koettuihin menetyksiin ja niiden tuottamiin henkisiin vammoihin ja kipuun. Joskus toipumisen kannalta on välttämätöntä kokea kipua. Sen kivun voi sitten ottaa vastaan stoalaisittain.  

4 kommenttia:

Sam Hardwick kirjoitti...

Kiitos, tämä kirjoitus kosketti minua.

Tiedemies kirjoitti...

Ole hyvä. En tiedä miksi kirjoitin tämän niinkuin kirjoitin. Mutta toivon sen avaavan senkin puolen tästä minun kirjoittelustani että elämä ei ole aina pelkkää juhlaa. Olen selvinnyt monesta kolhusta mutta aivan kuten vanhat urheiluvammat voivat jättää arpikudosta joka muistuttaa vuosienkin jälkeen kivuilla ja kiristelyillä, niin voivat myös muutkin elämän kolhut. Tuoreemmat ja vanhemmat. C'est la vie.

IDA kirjoitti...

"Piippu kiersi huoneessa. Luulin, että siinä on tupakkaa" On näitä legendaarisia sanontoja, joita ei ihan joka jannun suusta pääse. Eli pisteet Alatalolle tästä. Ja onnittelut täysi-ikäisyyden saavuttamisesta.

Retkipentti kirjoitti...

Paras blogimerkintä aikoihin.

"I’ll just keep rolling untill I’m in the dirt" laulettiin yhdessä kantrikappaleessa. Tarkoittaa että elämä on se mikä on ja itse on se mikä on ja välillä reissu käy pahasti voimille. Mutta matka jatkuu.