keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Make no mistake.

Edellisen kirjoituksen loppukaneetti innosti erään nimimerkin hieman spekuloimaan sielunliikkeistäni, joten  voisin hievan tunnustukselliseen sävyyn avata tässä asioita. Myös sentapaisista henkilökohtaisista asioista joista en yleensä kirjoita. Tämä siksi, että ei tarvitse miettiä turhan paljon. Yksityiskohtiin en aio mennä.

Viimeiset reilu kaksi vuotta ovat olleet verraten raskaita monella tapaa. Ensiksi työympäristöstä. Palattuani Singaporesta jouduin työssäni uudenlaiseen ympäristöön ja toimenkuvani muuttui hieman. Hallinnollisten rajojen muuttuminen ja "senioriteetin" lisääntyminen lisäsivät painetta tuloksellisuuteen työssä; vähensin tarkoituksella spesifisistä työasioista kirjoittamista. Tämä tapahtui samaan aikaan kun yliopistojen rahoitusmallin muutos vaikutti yhä konkreettisemmin työympäristöön. Työpaikallani on käyty erinäisiä YT-neuvotteluja, ja vaikka mikään niistä ei ole koskenut omaa työtäni, näillä on vaikutusta yleiseen ilmapiiriin. Tämä on varmasti näkynyt kirjoituksissani ja vaikuttanut mielipiteisiini.

Toiseksi, tasapainottaakseni stressiä, aloin "urheilla", siis aktiivisemmin harrastaa liikuntaa palattuani. Aktivoiduin vuosia jäissä olleesseen juoksuharrastukseeni ja ensi kertaa aloin tavoitteellisemmin kohentaa kuntoani. Tämä onnistui alkuun hyvin nopeasti, kilometriaikani neljällä kilometrillä putosi noin seitsemästä minuutista karvan verran yli neljään minuuttiin puolessa vuodessa, ja kestävyyteni parani. Perheen yhteisenä harrastuksena aloitimme myös taekwondon, mistä kirjoitin paljon alkuun. Vuoden 2013 puolimaratonin jälkeen aloin kärsi kuitenkin ITBS-vaivasta ja jouduin käytännössä luopumaan siinä vaiheessa jo itselleni kovin tärkeäksi käyneestä tavoitteellisesta treenistä. Vuoden 2014 aikana havaitsin myös rakenteellisen ongelman kylkiluissani, minkä vuoksi taekwondon sinänsä vähäpätöiset iskut kylkiin aiheuttivat rustovaurioita ja jopa murtumia kylkiluissa; hetken pelkäsin jopa osteoporoosia, koska murtumia tuli sen verran kovaan tahtiin. Tämän vuoksi jouduin jättämään ottelemisen kokonaan. Aloitin voimaharjoittelun vuoden 2014 lopulla ja jälleen kerran, lupaavasti alkanut kehitys -- olin todella heikko aluksi -- kilpistyi tämän vuoden keväällä nopeasti kehittyneeseen AC-nivelen ja kiertäjäkalvosimen ärtymiseen.

Onnistumisen kokemukset liikunnassa ovat varsin palkitsevia; liikunta on sisäeritysjärjestelmän kannalta varsin kiitollinen harrastus, sillä useimmat liikuntamuodot joissa kehoa rasitetaan, tuottavat kaiken muun lisäksi endorfiini- ja dopamiinivasteen ja näin syntyvä hyvänolontunne on yksi parhaita "pörinöitä" joita ihminen voi hankkia. Osaksi tästä syystä pettymys jonka loukkaantuminen tai rasitusvamma tuottaa, on suuri. Tämä lienee näkynyt kirjoitusteni sävyssä tietynlaisena synkkyytenä.

On toki myös niin, että yksityiselämäni muilta osin on ollut jonkin verran käymistilassa. Ulkomailla asuminen, erinäiset sukuun ja perheeseen liittyvät muut hankaluudet ovat aika-ajoin aiheuttaneet ongelmia. Näitä ongelmia on kaikilla jossain vaiheessa; lapset menevät kouluun, vanhemmat jäävät eläkkeelle ja/tai sairastuvat, sisaruksilla on taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, parisuhteeseessa on vähemmän hohdokkaita vaiheita, on remontteja, epäonnistumisia, realisoituneita riskejä, jne. Moderni yhteiskunta on rakennettu tietynlaisten odotusten ja edellytysten varaan, ja kun näissä jokin vähän heiluu, saattaa tulla vaikeaa.

Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne on ollut huonolla trajektorialla nyt käytännössä kaksi edellistä vaalikautta, ja meillä on ollut hallituksia jotka ovat olleet täysin halvaantuneita ja kykenemättömiä tekemään kunnollisia päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Henkilökohtainen tilanteeni yhdessä yleisen kansallisen henkisen lamaannuksen kanssa ovat näkyneet tässä kirjoitusten sävyssä. Toveri Sipiläkin kutsui tilannetta vakavaksi ihan televisiossa.

Optimismini sen suhteen, että valtion tai muun julkisen instanssin taholta voitaisiin tehdä aktiivisia toimenpiteitä joilla ihmisten elinolosuhteita olennaisilta osin parannettaisiin, on murentunut viimeisen 10 vuoden aikana, osin henkilökohtaisten kokemusten, osin tiedon karttumisen ja osin sattuman kautta; jokaisen maailmankuva elää iän myötä. Käsitykseni siitä, että ihmisiä tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä minkään etnisten, uskonnollisten, tms ryhmien edustajina, ei ole muuttunut. Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään.  En ole muuttunut nazziksi, en perussuomalaisten, keskustan, tai kokoomuksen kannattajaksi, en kansallismieliseksi, tms. Sanouduin irti vihreiden kannattajakunnasta kuusi vuotta sitten koska koin näiden yhtäältä pettäneen liberaalit odotukseni ja toisaalta että olin kasvanut ulos siitä vähäisestä vasemmistosympatiastani joka minulla nuorena oli ollut, eikä ko. puolue osoittanut merkkejä samantyyppisestä kehityssuunnasta. Esimerkiksi feminismin vastaisia kirjoituksia olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta; metodini on ollut aina, ja tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan, jonkinasteinen provokaatio yhdistettynä valmiuteen argumentoida asiallisesti tarpeen vaatiessa, ja motiivini on yksinkertaisesti se että väitteleminen ja kirjoittaminen ja asioden pohdiskelu monella eri tavalla on minusta mielenkiintoista.


En ole kiinnostunut pelkästä päänaukomisesti niinkuin monet poliittista väriä tunnustavat blogit ja kommentaattorit. Jos joku osoittaisi minulle huomenna kiistattoman todistusaineiston siitä, että kommunismi on tehokkaampi ja tuottaa utilitaristisesti ajatellen parhaan yhteiskunnan, kannattaisin kommunisteja; en vain usko että asia on näin. Jos joku antaisi minulle kiistattoman todisteen siitä, että "Jeesus pelastaa", uskoisin tähän häpeämättä lainkaan aiempaa ateistista positiotani, sillä oli mielipiteeni kuinka äkkiväärä tai vahva tahansa, se minkä uskon olevan totta, ei riipu arvoistani eikä toisinpäin. Maailmankaikkeus on tarkalleen sellainen kuin se on, se ei riipu uskomuksistani eikä siitä mitä pidän toivottavana. Jos uskomukseni on väärä, sen pitäisi muuttua paremmin vastaamaan tosiasioita. Tällä ei teoriassa pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä pidän itse toivottavana lopputuloksena. Ja edelleen suhtaudun asianmukaisella ylenkatseella ihmisiin joiden uskomukset tosiasioista on johdettu heidän arvoistaan.

7 kommenttia:

Retkipentti kirjoitti...

"Käsitykseni siitä, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi tähdätä nimenomaan tehokkuuteen (contra esimerkiksi vapauteen tai tasa-arvoon), eli purkamaan nolla- ja negatiivissummaisia asetelmia ja luomaan olosuhteet joissa vaurautta luodaan tavoilla joka ei ole muilta pois ja joka mahdollisuuksien mukaan hyödyttää kaikkia, ei ole muuttunut mihinkään."

Minusta tämä on arvovalinta. Se voi olla oman tietämyksesi valossa hyvin perusteltu -- että tehokkuus mahdollistaa parhaiten jonkun muun yhteiskunnallisen arvon --, mutta silti. En usko että on mahdollista muodostaa kovinkaan suuria yhteiskunnan toimintaa koskevaia näkemyksiä ilman että jonkinlainen arvopohja vaikuttaa näiden näkemysten muodostumiseen. Tietoa on yksinkertaisesti aivan liikaa ja tulokulma vaikuttaa aina siihen miten sitä ottaa vastaan. Vaikka ei sinällään piittaisi useimmista yhteiskuntatieteistä, kannatta akuitenkin tutustua hermeneuttiseen menetelmään.

Retkipentti kirjoitti...

Itse asiassa nyt kun tämän blogipäivityksen lukee niin tässähän nimenomaan käsitellään sitä minkä arvoen varassa kirjoittajan elämä kulkee ja mikä on kestävää, mikä ei. Eräänlainen väliaikatilinpäätös, poliittisen ohella kaikesta muustakin.

Risto Saarelma kirjoitti...

Vointia ja jaksamista. Olen tilannut blogiasi jo varmaan kymmenen vuoden ajan, ja se on ollut aina parhaasta päästä suomenkielistä tarjontaa.

Tiedemies kirjoitti...

Tehokkuus on nimenomaan arvo. Sanalla "tehokkuus" on vähän ikävä kaiku, koska se synnyttää mielikuvan tuottavuudesta, ahkeruudesta ja kaikenlaisesta selkänahanrepimisestä. Sitä en kuitenkaan sillä tarkoita, vaan samassa merkityksessä kuin Joseph Heath kirjassaan "Efficient Society".

Esimerkkinä siis, jos meidän pitää yhteisiä pelisääntöjä muokata, niin pitäisi tunnistaa peleistä sellaiset, jossa yhden voitto on toisen tappio ja erottaa ne sellaisista joissa molemmat voittavat. Rajanveto tietty on vaikeaa eikä yksikäsitteistä, mutta pääpiirteittäin näin. Yksinkertaisia peliteoreettisia esimerkkejä on vaikka se, että pitää päättää kummalla puolella tietä ajetaan; on melko yhdentekevää kummin päin päätös tehdään, mutta kun se on tehty, niin siitä on kaikkien etu pitää kiinni.

Mikroyhteisöstä voidaan ajatella esimerkkinä erilaiset koordinaatio-ongelmat. Oletetaan että miehet lähtevät metsälle. Jos jokainen menee omia teitään keihään kanssa, niin osa porukasta saa jäniksen kiinni ja saa syötävää. Jos porukka sensijaan menee yhdessä metsälle, niin mammutti saadaan kaadettua melkein varmasti ja kaikki saavat ruokaa yllin kyllin. Tällöin tietty ihmisyhteisö laatii normin että mammuttia metsästetään yhdessä jos niitä on maisemissa, ja jäniksiä vain jos mammutit ovat liian kaukana.

Sitten on niitä ikäviä pelejä, kuten yhteismaan ongelma. Neljällä paimenella on oma lammaslaumansa, ja on yksi niitty jolla kaikki voivat laiduntaa. Se kestää 10 lammasta, mutta jos tulee enemmän, niin alkaa eroosio ja niitty muuttuu karuksi kivikoksi pikku hiljaa. Jokaisella paimenella on kolme lammasta. Jos kaikki päästävät kaikki lampaansa laiduntamaan, niin pian ei ole laidunmaata ja paimenet köyhtyvät. Jos kaikki laittavat kaksi lammasta niitylle, jokainen ajattelee ettei haittaa jos laitan omistani kolmannen, koska ruohoa riittää. Kun kaikki ajattelevat näin, niin kaikki häviävät. Tässä siis tehokas ratkaisu on asettaa rajoite.

Tiedemies kirjoitti...

Vasta sitten voidaan minusta alkaa puhua oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta, kun on sovittu yhdessä että tähdätään tehokkuuteen. Sen jälkeen voidaan toki tehdä kauppoja ja vaihtoja ja joskus jopa vähän pakottaa. Esimerkiksi annetaan ihmisten käydä kauppaa, rakentaa juttuja toisilleen myytäväksi ja rikastua, mutta verotetaan vähän enemmän niitä jotka eniten rikastuvat, jotta saadaan mahdollisimman paljon hyvää kaikille. Jos verotetaan liikaa, niin ei olla tehokkaita, koska kenenkään ei enää kannata tehdä niitä asioita joista sitä vaurautta jaettavaksi syntyy. Jos mennään niin pitkälle että ollaan tehottomia, niin tuhotaan hyvinvointia periaatteessa pelkästään kateuden takia. Minun arvomaailmassani se on väärin; joku ajattelee toisin, ja se on tietysti jokaisen oikeus.

Ihmisen käsitys siitä, mikä hänelle on hyvä elämä, on yksityinen, tässä olen valistuksen ja liberaalin hapatuksen lapsi: Minusta ei ole mitään auktoriteettia joka voisi sanella hyvän elämän reseptin muille. Tai siis, pikemminkin, tällaisia auktoriteetteja voi olla useitakin, mutta yhteiskuntaa ei tulisi järjestää minkään yksittäisen tällaisen auktoriteetin ehdoilla. Tästä on puolukkametsällä ollut puhetta paljonkin.

Ongelma tässä tietysti on silloin jos yritetään käydä dialogia sellaisen tahon kanssa joka ei hyväksy tätä auktoriteettien moninaisuutta. "n yritä väittää että amalgaami jossa on erilaisia kilpailevia auktoriteetteja voisi tai sen pitäisi olla, täysin mielivaltainen. Kilpailevat hyvän elämän reseptit voivat olla ristiriidassa sen suhteen millaisen ohjeen ne antavat ihmiselle, mutta niiden ei voi ajatella pyrkivän tuhoamaan toisiaan nimenomaan negatiivis- tai nollasumaisilla keinoilla. Esimerkiksi tietynlainen äkkiväärä uskonnollisuus, natsismi, kommunismi, feminismin tietyt muodot, tietynlainen konservatiivisuus jne ovat mielestäni yhteensopimattomia tämän yhteiskuntafilosofian kanssa. Olen "suvaitsematon" näitä oppeja kohtaan, eli koen että ne tuovat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kysymyksiä jotka ovat epäsopivia arvomaailmani sen osan kanssa joka puhuu siitä miten ihmisten tulisi keskenään elää.

Vähän niinkuin näin.

Kumitonttu kirjoitti...

Nimimerkki Klasu tuolla edellisessä ketjussa mahd viittasi minuun todetessaan jonkun kommentoijan kehuneen TM:n muuttaneen poliittista näkemystään. Kuten tässä bloggauksessa tuli ilmi, olet luopunut arbuusien aktiivisesta tukemisesta, minkä olen itsekin huomannut ja siitä olen kehut antanut. Klasu ilmeisenä liberaalin fascismin kannattajana kokee tulleensa petetyksi. En ole aikoihin purskahtanut nauruun blogeja lukiessa - kun luen niitä vakavamielisiä - mutta Klasun arvio TM:n nazzismista sen sai aikaiseksi.

Meillä kahdella on edelleen Tonavan kokoinen välimatka arvomaailmoissamme (tehokkuus vs vapaus), mutta se ei ole estänyt asiallista keskustelua enää vuosikausiin. Otat liikunnan huomattavan paljon vakavammin kuin minä itse tai oma kaveripiirini, jolle se on vain keino viettää aikaa yhdessä ja sitä kautta poistaa stressiä ja hallita omaa ajankäyttöä. Kumpikaan meistä ei silti vanno arjalaiseen asketismiin ja putinilaiseen yläruumiin esittelyy, kuten Klasu tuolla vihjaili.

Elämään kuuluu takaiskuja, joten niistä en viitsi kommentoida enempää, kun tapanamme ei ole ollut bloggailla näistä asioista julkisuudessa. Totean vain, että selviät niistä ylitse aivan varmasti jollain tavalla katkeroitumatta. Et ole sen luonteinen että katkeaisit paineen alla.

Klasun vihjaus siitä, että (kansakunnan) hyvän fyysisen kunnon arvostaminen olisi osoitus rodunjalostuksesta ja natsismista on niin monella tasolla väärä ja kuvastaa Klasun omaksumaa liberaalin fascismin ideologiaa, että sen oikominen on yksinkertaisesti turhaa. En usko julistukseen enkä siihen ryhdy Klasunkaan tapauksessa. On kuitenkin selvää, että sellaisissa valtioissa, joita Lähi-idän arabimaat edustavat, serkusten vuosisatojen ajan jatkuneet serkusavioliitot näkyvät noiden yhteiskuntien ruumiillisena ja älyllisenä sairasteluna. Tämän tosiasian toteaminen on vastakohta sille rodunjalostukselle, jota natsi-ideologiassa toteutettiin.

Tämä ei ole hyökkäys Klasua vastaan vaan pikemminkin arvostuksen osoitus TM:lle kyvystä muuttaa omaa maailmankuvaa ja arvovalintoja kokemusten karttuessa.

Tiedemies kirjoitti...

No, itse siis vannoisin muuten putinilaisen yläruumiin esittelyn nimiin, mutta kun on noi rintalihastreenit kielletty, niin en kehtaa... :D