keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Jotain uutta, jotain vanhaa

Voimailuni on viime viikkoina hieman ehkä junnannut paikallaan. Pidin kevyen viikon viime viikolla, joskin yritin malttamattomuuttani uutta ennätystä pystypunnerruksessa. 75 kiloa jäi kuitenkin otsan korkeudelle.

Olen pyörittänyt nyt muutaman 531-syklin läpi. Viimeisimmän syklin "työpainot" olivat 77kg pystypunnerruksessa, mikä tarkoitaa että "ykköspäivänä" paino oli 72.5kg -- aiempi ennätykseni. Kyykyssä työpaino oli jo 155 kilon paikkeilla, onnistuin 152.5 kyykkäämään joulun jälkeen, mutta selkäni kipeytyy helposti ja "pelkään" kyykkyä. Päätin siksi pudottaa työpainoja, enkä ole tehnyt kuin ykkösen 145kg:lla, ja nyt pudotin lisää, sillä vitonen 135:llä tuntui selän kannalta ongelmalliselta.

Penkkipunnerruksessa en ole yrittänyt nostaa tulosta hetkeen. 531:en työpaino on ollut maltillinen niin, että ykköspäivän painokin oli vain 105kg. Yritin jouluna 117.5kg:ta, mutten saanut sitä punnerrettua. Jos ja kun yritän rakentaa uuden ennätyksen, teen sen erikseen, nyt minulle riittää se volyymi jota tässä ohjelmassa luonnostaan tulee, ja joka tapauksessa tämän syklin ykköspaino on jo sekin 110kg, eli yli 95% maksimista.  Maastaveto on selkäongelmaiselle hieman hankala, mutta siinäkin vedin viime syklin lopussa 5x167.5 kiloa. Toistot eivät olleet aivan puhtaita, mutta mitään kipeytymistä ei seurannut. Video löytyy IG:stä, josta näkyy selän hienoinen kaari.  Tässä syklissä paino nousee jo selvästi, ja tavoitteena on vetää tänä vuonna 200kg.

Sivumennen sanoen, on yleinen (harha)luulo, että selän hienoinen pyöristyminen maastavedossa olisi merkittävä loukkaantumisriski. Mitään empiirisiä todisteita ei ole siitä, että selän pyöristyminen lisäisi loukkaantumisen riskiä maaastavedossa. On hivenen todistusaineistoa siitä, että suorempi selkä on tehokkaampi, eli opettelemalla pitämään selän suorempana, pystyy nostamaan enemmän, koska liike on mekaanisesti tehokkaampi, mutta loukkaantumisen osalta tällaista näyttöä ei ole.

Massani on pysynyt nyt osapuilleen vakiona vuoden, ja näyttää vakiintuneen noin 90 kiloon. Olen siis "lievästi ylipainoinen", koska painoindeksini on yli 26.

Olen jo pitkään ollut aikeissa hankkia itselleni murtomaasukset. Olen hiihtänyt viimeisen 20 vuoden aikana arviolta noin neljä kertaa. Joka kerta olen pitänyt hiihdosta enemmän. Minulla oli pitkään sukset jotka oli hankittu vuonna 1984 isälleni, ja jotka hän luovutti minulle joskus 90-luvun lopulla. Huomasin hukanneeni toisen mononi vuonna 2014 kun piti lähteä Kuusamoon hiihtämään, eikä siteisiin sopivia monoja enää löytynyt mistään. Sen jälkeen olen hiihtänyt kerran, viime talvena naisystäväni isältä lainaamillani suksilla.

Asun varsin hyvien hiihtolatujen vieressä, kotioveltani on noin 300 metriä ladulle, joten on suoranainen häpeä etten ole käyttänyt tätä oivallista talviurheilumahdollisuutta hyväkseni. Olen viime vuosina huomannut että kesällä hyvään aerobiseen kuntoon pääseminen on joka vuosi hieman vaikeampaa, etenkin kun massaa on kertynyt. En tiedä, kuinka hyvin hiihtämällä ylläpidetty kunto "säilyttää" juoksukuntoa, mutta ainakin sydämen ja keuhkojen yms kannalta olisi hyvä tehdä myös talvisin jotain aerobista. Siinä missä vuonna 2013 -- noin 24 kiloa nykyistä kevyempänä -- pääsin heinäkuun alkuun mennessä 3000 Cooper-kuntoon kun aloitin juoksun vappuna, en viime vuonna päässyt siihen enää koko kesänä. Voi toki olla, että massa ja ikä ovat tehneet tässä tepposet.

Parisuhderintamalla on tapahtunut käänteitä myös. Erosin pitkäaikaisesta naisystävästäni joulukuun alussa. Tein vuoden vaihteessa ns markkinakartoituksen, ja totesin että markkina-arvoni on pikemminkin kasvanut vuosien saatossa. Potentiaalisten kumppanien joukko olisi ollut nyt suurempi kuin koskaan ennen, sillä kaltaiseni mies tuntuu kiinnostavan naisia varsin laajalla ikähaarukalla. Jopa verrattuna neljän vuoden takaiseen kehitys oli merkittävää. Osasyy lienee jo aiemmin mainitsemani ilmiö, mutta sosioekonomisen aseman kehitys ja yleisestikin "hiljattain eronneen miehen" habituksen vaihtuminen hieman miellyttävämpään lienevät merkittävämpiä tekijöitä. 

Positiivinen markkinatilanne ja etäisyys parisuhteen ongelmiin tuntuivat selkiytttävän ajatuksiani. Se, että minulla on selvästikin valinnanvaraa, sai minut miettimään myös sitä, millaisia valintoja olen tehnyt ja miten olen toiminut. Muistin myös tämän blogin kommenttiosastolta useammankin henkilön sanoneen olleensa vakuuttunut että mikäli olisin "toiminut oikein", olisin voinut korjata aiemman parisuhteeni.  Viime viikolla päätin sitten ottaa yhteyttä entiseen kumppaniini ja yksinkertaisesti -- ja lyhyesti -- kertoa minkä asioiden koin olleen pielessä, ja miten haluaisin korjata asian. Aika oli myös tuonut hänelle perspektiiviä niihin asioihin, jotka hänen näkökulmastaan haittasivat suhdettamme, ja päätimme "aloittaa uudelleen". Käytimme tätä termiä mieluummin kuin "palata yhteen", sillä "palaaminen" viittaisi siihen että jatkamme samojen toimintamallien toistamista.

Eräässä kommentissa mainittiin "maskuliininen" vs "feminiininen" tapa toimia kriisitilanteissa. En ole varma pidänkö tätä mielekkäänä erotteluna, mutta selvästi "epämaskuliininen" toimintatapa (tällä käsitteellistyksellä), jossa loputtomasti analysoidaan ja pohditaan asiaa erilaisista näkökulmista, istuu huonosti ihmissuhteisiin kriisitilanteessa. Kun etäisyyttä kriisin tunteeseen tulee ja kaikki ajatukset näistä monimutkaisista "syistä" jäävät taka-alalle, varsin yksinkertaiset tarpeet nousevat pintaan ja kiteytyvät.

Ihminen on viimekädessä varsin yksinkertainen eläin, ja me keksimme loputtomasti kaikenlaista "monimutkaista" selitystä yksinkertaisille asioille. Ehkä hieman vajavainen ja yksinkertaistava, mutta asiaa valottava näkökulma voisi olla evoluutiopsykologinen tarkastelu. Koska naiselle puolison "laatu" on tärkeämpi asia kuin miehelle -- naiselle lastenteko on suurempi riski ja investointi -- täytyy naisen mielenkiinnon ylläpitämisen olla tietyssä mielessä kallista miehelle. Jos nainen oikeasti pystyisi helposti itse selittämään ja ilmaisemaan ne asiat jotka hänen mielenkiintonsa todella pitävät yllä, potentiaalinen "huijarimies" voisi myös päätellä ne, ja herättää naisen mielenkiinnon juuri siksi aikaa, että tämä tulee raskaaksi ja sitten mies häipyy. Tämä tietenkään ei ole nyky-yhteiskunnassa mikään kynnyskysymys, mutta se selittää, miksi on niin vaikeaa päätellä "mitä naiset haluavat".

Kysymyksenasettelu onkin väärä. Loputtomat yritykset päätellä "mitä nainen haluaa", ovat evoluutiopsykologisessa mielessä itse asiassa signaaleja naiselle, että mies on "huijari". Tästä syystä mies, joka ilmeisellä tavalla yrittää alati olla naiselle mieliksi, näyttäytyy miehenä johon ei todellakaan kannata panostaa.  Ja tästä syystä naisilla on keskimäärin vahva preferenssi miehiin jotka "tietävät mitä haluavat"; Mies joka "tietää mitä haluaa",  käyttäytyy ym. käsitteellistyksessä "maskuliinisesti", eikä yritä olla liiaksi mieliksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että mies ei voisi sitoutua tasa-arvoon ja kunnioittavaan suhtautumiseen naisia kohtaan. Se ei myöskään tarkoita että pitää olla jonkinlainen mulkku, oikeastaan päin vastoin.  Pitää vain neuvotella tavalla, jossa omat tarpeet tuodaan selvästi esille ja vastataan toisen ilmaisemiin tarpeisiin ilman loputonta yritystä päätellä jotain piilotettuja viestejä ja tarkoituksia.

43 kommenttia:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Veikkaan että parisuhde on kaikein taolaisin laji mistä tahansa "tiestä": kun se sujuu, ei tarvitse kysellä, miksi. Kunhan etenee. Ja toisin päin kääntäen se myöskin kärsii eniten liiallisesta säätelystä ja hallinnoinnista. Lähinnä olen ajatellut että myötätunnon harjoittaminen on paras tapa pitää ihmissuhde kunnossa. Olen huomannut että ns. nörtihtävillä, insinöörimäisillä miehillä on loputomasti teorioita asiasta ja samalla eniten sormi suussa asian suhteen. Ja juuri se onkin koko ongelma.

Ehkä mitään oikeaa yleistä neuvoa ei olekaan, on vain loputtomasti yksittäistapauksia.

Nyt on muuten XXL-kaupassa tarjouksessa hyvät sukset sunnuntaihiihtelijälle: Atomic Mover 52 Grip 18/19 tai vanhempi (käytännössä sama malli) Atomic Motion 52 Grip 17/18. Hintaa yhdeksänkymmentä euroa siteineen ja asennuksineen. Noissa on suomupohja, mikä tarkoittaa että voitelu on helppoa (pelkkä luistoalue voidellaan) ja painohaitari on aika väljä yläsuunnasta. No se miinus on tietty se, että jäisellä ladulla sutivat ilman liisteriä tyhjää. Mutta puuterilumella kulkevat hyvin ja mikä parastam, näillä voi poikakista myös umpihankeen, sillä kärki on tarkoituksella löysä ja nousee hangen päälle. Eli sellainen halpa ja hyvä karvalakkimalli vähän kaikkeen ja vieläpä helppohoitoinen. Nanogripit ja skinit ja muu sensellainen sitten ihan erikseen, mutta veikkaan ettet sellaist ahaekaan. Itse ajattelen että latuhiihto on joka tapauksessa välttämätön paha ja todellinen hiihto tapahtuu aina umpisessa. Siksi on ihan sama, vaikka teknisempi kavweri ajaakin säännönmukaisetsi ohi, kun itse junnaa eteenpäin linkolamaisella hartiakyyryllä.

Mikko kirjoitti...

Ongelma on, että naiset ja miehet käyttävät samanaikaisesti kahta eri strategiaa parinvalinnassa. Naiset etsivät jälkeläiselle hoivaavan isän, mutta kun sellainen on löytynyt, on edullisempaa että lapsen geenit tulevat alfaurokselta. Vastaavasti mies voi siittää paljon jälkeläisiä huolettomasti, mutta selvästi näkee että myös miehet investoivat jälkeläisiinsä ja pyrkivät pysyviin parisuhteisiin. Siksi yksinkertaistava analyysisi ei oikein osu oikeaan.

Mikko kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...

Analyysini yksinkertaistaa *yhden aspektin* parisuhteista. Ei sen ole tarkoituskaan kattaa kaikkea. Sen on tarkoitus valottaa sitä, miksi kysymys "mitä nainen haluaa" on tietyssä mielessä virheellinen. Jos mies yrittää selvästi kovasti päästä jyvälle siitä, mitä nainen "oikeasti" haluaa, tämä toimii herkästi signaalina siitä, ettei mies ole kovin laadukas.

Tästä ei kuitenkaan pidä vetää sitä johtopäätöstä, ettei toista ihmistä tulisi ottaa huomioon. Ainoastaan se, että miellyttämisenhalu ja sen osoittaminen ovat huonoja strategioita.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Ihmistenvälisessa kanssakäynnissä vähääkään syvemmällä tasolla on myös ongelmallista olettaa, että ihmiset ovat tietoisia siitä, mitä he haluavat. Juuri tästä syystä ihmissuhteissa intuitio on aika tärkeä tekijä ja kaikenlaiset teoriat joissa porukka käyttäytyy rationaalisena toimijana ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia. Tässä ei ole mitään mystiikkaa.En yksinkertaisesti usko mihinkään evoluutiopsykologiseen malliin. Kyllä kai se kertoo paljon väestöstä yleisellä tasolla mutta yksittäisten ihmisten motiiveista, haluista, toiveista ja päätöksistä se ei tunnu oikeastaan kertovan mitään. Toki omat havainnot perustuvat hyvin rajalliselle joukolle vastakkaista sukupuolta edustavaa sakkia.

Vastaavasti itse parsisuhdedynamiikka on aina näyttänyt pikemmin olevan jonkinlaista neuvottelua omien hajanaisten, huonosti tiedostettujen tarpeiden kanssa ja samalla kumppanin vastaavien kanssa. Juuri tätä tarkoitan sillä että niillä joilla asian kanssa on ongelmia -- enkä sano etten olisi nuorempana ollut sellainen -- kaikenlainen mallinnus vain harhauttaa kauemmaksi siitä tieodstamattomasta neuvotteluprosessista, joka on joka tapauksessa käytävä jokaisen kumppaniehdokkaan ja vallitsevien olosuhteiden kanssa uudestaan ja uudestaan. Ja toisaalta myötätunnon harkoittamisella tarkoitan sitä että toisen motiiveja ei voi oikeastaan ymmärtää, voi vain yksinkertaisesti yrittää ottaa toisen sellaisena kuin hän on. Sama pätee muuten kaveruussuhteisiinkin. Vanhemmiten olen alkanut hyväksyä ihmiset yhä enemmän puutteineen juuri sellaisina kuin mitä he ovat, sillä mahdollisuudet muuttaa toista ovat käytännössä olemattomat.

Toki voi kasta kaikkea sellaista roinaa ja statusta, olemusta mitä olettaa jonkun arvostavan, mutta ongelmana on juuri se että mitään yleistä kaavaa ei oikeastaan ole. On vain todennäköisempia ja epätodennäköisempiatapoja saada ylipäätään joku kiinnostumaan. Se ei kuitenkaan auta, koska itselläkin on iso painolasti kaikenlaista, jota ei itsekään ymmärrä. Ja toisaalta potentiaalia, joka ei jossain suhteessa koskaan pääse arvoonsa.

Aihe on mielenkintoinen, mutta luen kaikenlaiset "rationaaliset" selitysyritykset nimenomaan niinä hukuvan räpiköintinä. Silloin kun ui, ui.

Seuraavaksi hiihtelemään loppuviikoksi. Umpihanki odottaa. Tähön voisi tietty sorvata jonkin zenimäisen viisauden surffaamisen sielukkuduesta, mutta tosiasia on, että nyt on vain pakko mennä. Tunteet vain ovat. Ei niillä ole mitään pohjimmaista rationaliteettia. Ei ihminen ole sellainen.

https://www.youtube.com/watch?v=zw-_Q4PKBMQ

Tiedemies kirjoitti...

Nähdäkseni olennaista on se, ettei ihminen oikein voi ohittaa biologian reunaehtoja. Ei se että niitä voisi jotenkin huijata.

Intuitio selityksenä on oikeasti vain uusi nimi ennakkoluuloille.

Mikko kirjoitti...

Tiedemies: Olen samaa mieltä, että miellyttämisenhalu ja sen osoittaminen on huono strategia naisten mielenkiinnon herättämiseen.

Minä uskoin todella pitkään että se olisi ollut, vaikka en ollut tietoinen tästä uskomuksetani. Meidät on kasvatettu ajattelemaan niin. Kuka meidät kasvatti ajattelemaan niin? Tuskin ainakaan miehet!

Se, että tuo teoria siitä mitä naiset haluavat osoittautui vääräksi, ei tarkoita etteikö sitä mitä naiset haluavat voi ymmärtää. Naisten intressissä on toki pitää miehet epätietoisina siitä mitä he haluavat.

Yleisesti, jos huomaa että käytetty abstraktiotaso ei toimi ongelman ratkaisussa, voi aina kohottaa abstraktiotasoa. Eli kun havaitsemme, että nainen ei halua että mies keskittyy siihen mitä nainen haluaa, sen voi ottaa osaksi teoriaa naisten käytöksestä.

Miellyttämisenhalu on paitsi feminiinistä, se myös osoittaa alastatusta. Konkreettiset todisteet osoittavat, että nainen haluaa katsoa miestä ylöspäin, sekä kuvainnollisesti että myös ihan konkreettisesti. Juuri kukaan nainen ei halua itseään pidempää miestä.

Tämä on yhtäpitävä sen kanssa, että naisen parinvalintakriteerin ensimmäinen approksimaatio on miehen status.

Mikko kirjoitti...

Mikko Kallionsivu: Kun ihmiset ostavat asuntoja, heillä on erilaisia henkilökohtaisia preferenssejä. Asuntokaupassa on mukana paljon fiilistelyä, eikä kyse ole pelkästään järjellä tehtävistä päätöksistä. Siitä huolimatta voimme tarkastella asuntomarkkinoita ja markkinahinnan määräytymistä markkinoilla. Nämä eivät ole mitenkään toistensa kanssa ristiriitaisia asioita. Miten näin yksinkertainen asia on ihmisille vaikea käsittää?

Henry Laasasen tyyppiset kaverit toki myös sekoittavat nämä kaksi asiaa keskenään. Itse odotan että täällä käydään sen verran älykästä keskustelua, että tällaisista perusasioista ei tarvitse vääntää.

Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä se vimma jolla kaltaisesti ihmiset yrittävät estää muita näkemästä selviä lainalaisuuksia esimerkiksi naisten toiminnassa. Väite, että muiden preferenssejä ei voi koskaan lopulta tietää on vain sumuverho preferenssien piilottelulle. Tietenkään mitään asiaa ei voi tietää. Mitä sitten? Jos nainen valitsee aina tietynlaisen miehen, sen patternin voi oppia näkemään ja sitä voi "ymmärtää". Sama koskee myös itseä. Sitä itsetuntemus on.

Ymmärrän toki, että valtaosa ihmisistä ei halua oppia tuntemaan itseään, koska siitä seuraa muutosta, ja ihmiset eivät halua muuttua.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Tm: "Pitää vain neuvotella tavalla, jossa omat tarpeet tuodaan selvästi esille ja vastataan toisen ilmaisemiin tarpeisiin ..."

Tiedemiehen näkemys edustaa tieteellistä näkemystä (ts. väestöliiton asiantuntijoiden mielipidettä).

"Parisuhdeneuvottelujen" sisältöä voisi havainnollistaa Plutarkhoksen (eroamisen jälkeiseen aikaan liittyvää) jalka -ja kenkä -kielikuvan [1] työstämisellä eroa edeltävään aikaan sopivaksi:

Miten saada mahtumaan 42 numeron jalka 41 numeron kenkään ?

Jos "jalka" sanoo "kengälle":

"Sinun on nyt vain venytettävä itseäsi yhden numeron suuremmaksi, jotta homma toimisi!"

...niin tällöin homma ei varmasti toimi!

Ja edelleen, jos "kenkä" sanoo "jalalle":

"Sinun on nyt vain kutistettava itseäsi yhden numeron verran pienemmäksi, jotta homma toimisi!"

...niin tällöinkään (siis sanelupolitiikan seurauksena) homma ei varmasti toimi!

Näinollen jäljelle jää vain aidon neuvottelun mahdollisuus:

Tällöin "jalka" sanoo "kengälle":

"Jos yritän kutistaa itseäni puolen numeron verran, niin pystytkö sinä silloin yrittämään itsesi venyttämistä puolen numeron verran ?"

... tai "kenkä" sanoo "jalalle":

"Jos yritän laajentaa itseäni puolen numeron verran, niin pystytkö sinä silloin yrittämään itsesi kutistamista puolen numeron verran ?"

Jos nämä neuvottelut onnistuvat, niin tällöin "jalka" kutistaa hiukan itseään, ja vastaavasti "kenkä" laajentaa hiukan itseään, jolloin yhteistä matkaa voi taas (ko. ongelman suhteen) jatkaa.

Tällaisessa sopeutumistilanteessa "jalan" kuuluisi hyvin suuresti arvostaa ja kunnioittaa "kengän" suorittamia "venymisponnisteluja":

"Tuo kenkä tykkää/rakastaa minua niin paljon, että hän haluaa minun vuokseni tehdä itselleen epämieluisia venymisponnisteluja!"

Ja edelleen, "kengän" kuuluisi hyvin suuresti arvostaa ja kunnioittaa "jalan" suorittamia "kutistumisponnisteluja":

"Tuo jalka tykkää/rakastaa minua niin paljon, että hän haluaa minun vuokseni tehdä itselleen epämieluisia kutistumisponnisteluja!"

Ero aidon (siis fyysisesti olemassaolevan) kengän ja jalan, sekä "kenkä ja jalka" -mielikuvan välillä on siinä, että aidossa tilanteessa fyysisesti liian pienillä kengillä käveleminen on pysyvästi ja ikuisesti hankalaa.

Sen sijaan "jalka ja kenkä" -mielikuvassa aivot sopeutuvat (ehkä muutamassa vuodessa?) "itsensä venyttämisen" ja "itsensä kutistamisen" aiheuttamiin epämiellyttäviin tunteisiin siten, että epämiellyttävyyden tunne vähenee pikku hiljaa ja lopulta ajan myötä katoaa kokonaan.
Sen jälkeen yhdessä eläminen muuttuu uudelleen helpommaksi, jolloin voi sanoa, että se alkuperäinen kriisi on nyt voitettu. Tällöin on tapahtunut "henkistä kasvua", siis poisoppimista sellaisista tavoista ja käytöksestä, jotka hankaloittavat yhteiselämää.

1) "A Roman once divorced his wife, and when his friends admonished him, saying: "Is she not discreet? is she not beautiful? is she not fruitful?" he held out his shoe (the Romans call it "calceus"), saying: 3 "Is this not handsome? is it not new? but no one of you can tell me where it pinches my foot?" 4 For, as a matter of fact, it is great and notorious faults that separate many wives from their husbands; but the slight and frequent frictions arising from some unpleasantness or incongruity of characters, unnoticed as they may be by everybody else, also produce incurable alienations in those whose lives are linked together."(http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Plutarch/Lives/Aemilius*.html)

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Perinteisen suksen hankintaan liityen suosittelen oman mielipiteen muodostamista kahden tai kolmen suksiparin koehiihdon perusteella:

http://www.pitokarva.fi/customski/

Seuraava testitilaisuus saattaa olla Tampereella jo ensi torstaina, sanoi pitokarvasuksien esittelijä, kun sattui äsken tuossa kympin lenkin varrella sellainen olemaan. Koehiihto onnistuu, jos mukana on omat kaksitappiset prolink monot, tai vanhemmat yksitappiset SNS pilot -monot.

Oletusarvoisesti koehiihtäjä saa (mitoitustaulukon perusteella) alleen ns. aloittelijan sukset, joissa on ns. seinäpito. Niitä ei kannata ostaa, vaan käy koehiihtämässä jäykempiä, ts. hieman lipsuvia suksia pari erilaista, ja valitsee sitten hitusen liian herkästi lipsuvat. Koska tiedemiehellä on lihaksia vaikka muille jakaa, ei hänelle ole ongelma käyttää keskimääräistä enemmän käsivoimia hiihtämisessä. Tällä valinnalla suksiin saa maksimiluiston, jolloin suksista on enemmän iloa, jos ryhtyy ns. aktiivihiihtäjäksi. Mutta viime kädessä valinta kannattaa kuitenkin itse päättää testien perusteella (tietenkin), eikä uskoa nettikommentteja (jonka vuoksi tämä kappale kannattaa unohtaa).

Pitokarvasukset ovat käsittäkseni parhaimmillaan ns. ongelmakeleillä (ns. liippalatu, jäinen latu ja märkäpintainen latu). Tänä talvena on ollut poikkeuksellisen hyviä pakkaskelejä, jolloin perinteiset pitovoideltavat (tai pitoteipattavat) sukset toimivat erittäin hyvin, koska pohjiin ei ole tarvinnut laittaa roskia (ja sen jälkeen lunta) kerääviä pehmeitä pitovoiteita.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Henrille varmasti sopivat jäykemmät sukset, kun sillä on voimaa ja pituuteen nähden aika lailla painoakin. Mutta lopujen lopuksi mikä tahans suksi on parempi kuin että ei hiihdä ollenkaan.

Nano on ylimainostettum, pitovoideltava jää voitelematta. Karvapohjaa joutuu hiukan -- ei paljoa - huoltamaan ja halpa sellainen saattaa kuoriutua irti. Joten vannon edelleen helppohoitoisen suomun nimeen. Ja oletusarvo on, ettei sillä kilpailla muita ladulla kulkijoita vastaan. Tämä on varmaankin henrille miinusta, se kun juokseekin mielellään laumassa. Toisaalta hiihdossa ei pro-väelle pärjää muutenkaan, ellei ihan tosissaan ja säännöllisesti harjoittele.

Mietin tätä parisuhdeasiaa viikonlopuna Siikanevalla puuteria hiihdellessäni ja tulin siihen tulokseen, että olen ihmissuhdeneuvojana aika huono: ainoa neuvo on, että menkää reilusti fiiliksella ja olkaa mukavia toisillenne :) No, se on se heuristiikka jota yritän itse ylipäätään. Lieneekö tuolla paljoa käyttöarvoa muille kuitenkaan. Lähipiirissä on ilmeisesti useampi asperger-typpinen veijari ja heille ihmissuhdeasiat ovat vaikeita juuri siksi että tilannekohtainen fiilis on juuri se valo, joka kojelaudasta puuttuu tai välkkyy vain toisinaan. Itsen hnekinen rakennen taas on ihan toisella tapaa kiero. Sellainen karvapohja -- hyvä jossain asioissa ja liian kihara muissa.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

... niin se ironia koko jutussa oli että mietitään porukalla ja otsa rypyssä lapsenhankinnan sukupuolipsykodynamiikoita ja bloginpitäjän ihmissuhteessa se juna on ilmeisesti joka tapauksessa mennyt jo. Hei kamoon. Ihmiset ovat tyhmiä mutta eivät niin tyhmiä :D

Kaikkea ei vain voi redusoida pimppiin ja pippeliin. Ja toisaalta nainen lapsenhankintaiässä kyllä laskee sitä jäljellä olevaa multiploitumisaikaa ihan täysin rationaalisesti kaiken aikaa kuitennii, se on vissi -- siinä saa olla tarkempana kuin pippelisuulakkeen omaava, joka voi kuvitella olevansa kelpoisa vielä paljon pidempään. Ja toki onkin, ainakin jos on massia ja antaa kuvan siitä että paketti on kasassa. Raha ja siittiöt ovat toki valtti. Tai valta.

Kun lapset on ns. tehty niin aletaan loppujen lopuksi laskea yksinäistä vanhenemista pääasiallisena tekijänä vastaan parisuhde-ehdokkaiden viat ja puutteet. se kertoo hyvin ihmisen hauraudesta. Yksinäisyyden pelko vs. tarjolla olevan parisuhteen laatu. Ja siksi esimerkiksi harrastusten merkitys merkitys kohti keski-ikää liikuttaessa: jos siinä on overlappia niin se on kova juttu. Tai aiankin olisi minulle.

Ja sitten toisaalta kun iskee niin iskee, ei sitä aina voi näin haarukoida. Yhdellä nuoruuden hoidolla oli vaaleat viikset suupielissä ja tyuhma pilke silmissä, jostain syystä se oli outoa, mutta kiihottavaa. Olin niiden viiksien takia ihan pistoksissa ja mourusin illat häntä pystyssä tunkiolla. Järkeistäkää se jos pystytte. No se kyllä jätti minut parin kiihkeän treffin jälkeen.

Nuoruus on kova juttu. Ikävä on sitä.

Pohjimmiltaan tunteita ei voi järkeistää. Mutta toki hyvä tiedostaa nämäkin vaikutteet. Kuten toisen Mikon kommentissa yllä jo fiksusti todettiin.

Munasarjoilla muuten minäkin laskisin nuorena pelivuosia, kovasti. Siksi nuorelle naiselle yksinkertainen ja paras heuristiikka on että jätä se mulkku. Aion propagoida aina kun tilanne tulee esiin.

Ja sitten vielä tämä -- ja pardion my french -- ihan vitun kova helmi:

https://www.youtube.com/watch?v=1GaJRSQ9l1I

Tiedemies kirjoitti...

Itse ajattelen että ihmisen toiminnassa on useampia tasoja. Pintatasolla ihmiset esittävät toimivansa jonkin ideaalin mukaisesti, mutta toiminta on usein räikeästi ristiriidassa tämän pinnan kanssa. Esimerkiksi yksilö kertoo korulausein arvoistaan ja arvostuksistaan, mutta todellisuudessa ilmentää näitä valinnoissaan hyvin vähän, tai ilmentää niitä performanssinomaisesti, esimerkiksi ostamalla luomuruokaa tms.

Vähän syvemmällä tasolla on ihmisten sisäistettyjä arvoja ja tunteita, jotka todella vaikuttavat toimintaan, ja joita ihminen reflektoi, ei pelkästään performoi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi käsitykset ideaalisesta vanhemmuudesta tai idealisoitu käsitys parisuhteista jne, eli ihmiset toimivat useimmiten arjessa näiden mukaan, mutta voimakkaiden tunteiden tai kriisitilanteiden ollessa päällä rikkovat tätä ideaalia. Tämä on ehkä se sellainen perustaso josta kaikki puhuvat helposti "aitona" itsensä toteuttamisena.

Mutta sitten on se ns "rautataso", jossa operoivat sellaiset liskonaivoista tulevat yllykkeet ja mielihalut jne joita ei edes oikeastaan pysty kauhean hyvin tiedostamaan. Niitä voi havaita vain kun tarkkaillaan pidemmän aikaa isompaa joukkoa ihmisiä ja nähdään näiden toiminnassa säännönmukaisuutta. Yleensä silloin kun tällaisten motivoima toiminta on edes jotenkin linjassa ylempien tasojen kanssa, niin sille löydetään jokin jälkirationalisointi, ja kun se on ristiriidassa, niin etsitään joku tekosyy tai syytetään muita.

Parisuhteisiin ja niissä pysymiseen vaikuttaa pitkällä aikavälillä eniten tämä syvin taso. Nämä eivät ole riippumattomia, vaan liskonaivo harjaantuu kyllä näiden palkintojen ja rangaistusten kautta karttamaan ikäviä asioita ja hakeutumaan palkitsevien asioiden äärelle, mutta sen uudelleenohjelmoitavuus on silti rajallista. Evoluutiopsykologinen tarkastelu on aina epätarkkaa ja yleistävää niin, ettei se voi mitään kovin spesifistä sanoa, mutta voidaan päätellä näiden liskonaivojen perusasetuksista kuitenkin jotain.

Rationaaliseen päätöksentekoon en usko lopulta lainkaan. Sitä voidaan toteuttaa kyllä organisaatioissa ja omassakin elämässä sitoutumalla johonkin täysin mekaaniseen prosessiin, mutta käytännössä kukaan ei toimi aidon rationaalisesti oikeastaan ikinä. Itsensä ohjaaminen onkin kuin nivelletyllä kepillä työntämistä. Se täytyy tehdä hyvin hienovaraisesti ja ennakoiden. Muiden ohjaaminen on melkeinpä mahdotonta, enkä edes viitsi sitä yrittää.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Well put. On tavallaan aika vapauutavaa ajatella, että elämän tärkeissä ihmissuhteissa ei oikeastaan ole juuri minkäänlaista kontrollia. Tämän kun tajuaa, välttyy suurelta määrältä kaikenlaisia negatiivisia itsesäätelyyn liittyviä (mutta ehkä pääosin tarpeettomia) tunteita ja toisaalta ei yritä hallita juttua kaikkea kaiken aikaa. Sanottu ei tietenkään tarkoita, ettei pitäisi olla ihmisille mukava ja etteikö homman -- esimerkiksi hyvän parisuhteen -- eteen voisi tehdä töitä.

Röyhkästä pidän koska hän hyökkää systemaattisesti porvarillista perisuhde- ja perhemallia vastaan. Ja ihmissuhteisiin liittyvää turvallisuushakuisuutta. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat norminmukaiset ihmiset. Juovat keskikaljaa, asuvat keski-pohjanmaalla, harrastavat keskimatkan lajeja. Vaikak itse ehkä onkin sellainen, on hyvä tietää että tuolla jossain on subliimeita tunne-erämaita, joissa pätevät toisenlaiset lait. Jossain sen sotarmskussa on itselleen rehellinen saksalaisupseeri, joka on suhtessa suomalaislotan lotan kanssa. Sodan jälkeen olisi tarkoitus mennä naimisiin ja elää loppuikä yhdessö, ja katsellessaan pommituksessa räjähtelevää mäenrinnettä, jota lotta henkensä kaupalla ylittää pyrkiessään suojaan, kyseinen upseri rukoilee että osu kohdalle, osu. Se jäi hyvin mieleen.

Tiedemies kirjoitti...

Itsesäätelyssä on sellainen jotenkin erikoinen taso kanssa. Eräs nainen jonka tapasin tuossa kun vietin vähän aikaa poikamieselämää (en mitään rajua tai rietasta, ihan viatonta) sanoi uskovansa että minulla on jotenkin rautainen itsekuri, koska olen niin sporttisen näköinen ja hyvässä lihassa. Nauroin tälle ajatukselle.

Itsekuri on oikeastaan viimeinen asia, johon kannattaa kenenkään luottaa. Hallintaa ei voi saada elämään millään sellaisella toiminnalla joka perustuu itsensä kurittamiseen ja kontrolliin tai hampaat irvessä- tekemiseen. Suurin kärsimys mitä elämässä on, on ns. tutkainta vastaan potkiminen, ja se koskee myös omaa itseä ja omaa luontoa.

Petersonilla on tästä ollut monta hyvää pointtia, joskin miehen ethos on minusta liian barokkimainen ja epästoalainen, etten nyt varsinaisesti hehkuttamaan lähtisi. Oikeansuuntaista kuitenkin.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

No meikäläiselle urheilu ja kuntoilu on silkkaa hedonismia, sillä ei ole mitään tekemistä itsekurin kanssa. Nytkin vain odotan että päivä olisi pulkassa ja pääsisin herra M.L:n kanssa normitiistaisalille. Ihan niiden jälkipörinöiden takia. Illalla vielä sauna ja idlausta sohvalla. Tällaisen retkipenttimäisen neurokemian soisin kaikille. On vaikeaa ymmärtää että monet _eivät_ saa välitöntä endorfiinipalkkiota kuntoilusta -- aikana ja aktin jälkeen. Itsellä se taitaa suorastaan olla viinan tai jonkin vastaavan korvike.

Peterson on hörhö kuten todettua mutta neuvo ryhdistäytyä on aina hyvä. Pitäisi tästä itsekin. Eli eikun takaisin apurahahakemuksen pariin. Yökyökyök.

Tiedemies kirjoitti...

No se ryhdistäytymisen neuvo on hyvä, mutta minusta tuntuu etteivät kauhean monet ihmiset ymmärrä mitä se tarkoittaa. Itsensä kurittaminen on vihoviimeinen keino saada mitään tehtyä. Sekin on nähty, itselleen ankarat ihmiset tuppaavat olemaan suorittajia jotka suorittavat kun tilanne on otollinen, ja lamaantuvat kriisissä. Ei hevonenkaan laukkaa kovempaa jos se on väsynyt ja sitä piiskaa.

Ihan kaikissa asioissa joissa pitää tehdä jotain mikä alkuun on itselle vaikeaa ja tuntuu tarvitsevan itsekuria, se "trikki" on muuttaa se asia joksikin joka on itse oma palkintonsa. Kuntoilu on hyvä esimerkki asiasta jossa tämä on peräti helppoa. Minulle joskus yksi työkaveri sanoi ettei halua liikkua koska se vain tuntuu pahalta. En oikein kyennyt rekisteröimään että mitä hän tarkoitti. Ilmeisesti hän koki hikoilun ja hengästymisen peräti kivuliaana, mutta vaikka näin olisikin, pystyy esimerkiksi painojen kanssa treenaamaan niin, että pörinät saa vaikkei aivan hiestä märäksi ja puuskuttavaksi itseään puskisikaan. Itsekään itse asiassa harvoin pahemmin salilla hengästyn tai hikoilen kovinkaan paljoa.

Ammatillisissa jutuissa tällaisilla luovilla aloilla se trikki on löytää asiat joiden tutkiminen ja pähkäily on hauskaa. Jos se ei onnistu, niin on väärällä alalla, tai ei vain ole löytänyt sitä lokeroa jossa voi tehdä hauskoja asioita.

Pääosin syynä näissä "itsensä kurittajien" kärsimyksessä onkin juuri se että kaikkeen suhtaudutaan negatiivisesti. On toki helppo näin sanoa minun, koska minulla on hyväpalkkainen ja mielenkiintoinen työpaletti.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

En voi ymmärtää tuota hengästymisen ja hikoilun kamaluutta. Toisaalta ihmiset ovat erilaisia, uskottava se tietty on jos joku niin sanoo.

Vedin juuri pitkän viikonlopun sähköttömässä möksässä halkoja hakaten, kaivovettä ja puuta kantaen ja lunta luoden. Piti aika paljon kantaa klapia sisään, ennen kuin kuukauden kylmillään ollut iso kämppä lämpeni. Kun oli vapaata aikaa, hiihdin suonpohjaa kylmässä viimassa. Ja saunoin ja kierin hangessa.

Täydellinen miniloma, teki hyvää sielulle. Toki viehätys perustui taasen siihen että arkisin täytyy jöpöttää näyttöpäätteen äärellä. Jos joutuisin elämään tuollaisissa oloissa pysyvästi, varmaankin se iltaisin itsen sivistäminen lukemalla punkassa pötkötellen olisi se suurin nautinto. Ja pakon edessä askeesi ja fyysinen purtaminen olisi varmaankin vähemmän nautinnollista. Pakkohan sen olisi olla.

Ja edelleen -- moni fyysinen suorittava työ on niin monotonista ja kuluttavaa, ettei se tarjoa liikunnallisia elämyksiä -- pikemminkin tuhoaa kropan jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Metallimiehistähän sanotaan, ettei sellaisen kroppa eläkeikään asti kestä kumminkaan, vaan edessä on lähes aina sairaseläke jo aikaisemmin. Eihän sellaista kellekään toivo.

En pidä terveysfasismista enkä muutenkaan normittamisesta, ja kehopositiivisuus on mielestäni ihan jees idea. Jokainen omillaan ja omalla tyylillään. Mutta toisaalta aika ankealta tämä nykysysteemi välillä vaikuttaa lämpimine sisätiloineen, viihde-elektroniikoineen ja automatisoituine ihmis- ja tavarakuljettimineen. Suristimineen ja päristimineen. Elämä on helpotettu pisteeseen, jossa oikeastaan kaiken saa tehtyä itseään pahemmin fyysisesti rasittamatta, ainakin jos sellaista haluaa (ja on tarpeeksi fiksu hankkimaan itselleen sopivan valkokaulusammatin).

Aina välillä on saatava vaihtelua. Ehkä tämä on vain tällaisen keskiluokkaisen boheemin satunnainen päähänpinttymä. Silti jotain on ehkä hukattu. Kaipa nämä arkisemmatkin liikuntaharrastukset ovat sen vastuksen puutteen kompensaatiota ja osa ihmisistä yksinkertaisesti ei voi hyvin ilman sitä että välillä hiukan rääkkää kroppaansa.

Eli se hiki, sehän on hyvä juttu. Ja säännöllinen hengästyminen. Valitsin nykyisen kerrostalokämpänkin siten että yksi kriteeri oli juuri hissittömyys. Ihan vain koska.

Kuvatun kaltaisen viikonlopun jälkeen osaa muuten taas yksilötasolla arvostaa sitä lämpimässä paskomista. Kelpaa istahtaa collegehousut kintuissa puhtaalle muivirinkulalle. Ja ilman karvalakkia. Tullut ennenkin mieleen, samoin kuin viikon-parin kyykkykakkojen jälkeen.

Tällaisia pohdintoja lemmenasioiden sortteeraamisen jälkeen.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

MK: "Ehkä mitään oikeaa yleistä neuvoa ei olekaan, on vain loputtomasti yksittäistapauksia."

Mikon ajatus on puoliksi yhteensopiva maailman tunnetuimman kirjan aloituksen kanssa:

"Kaikki onnelliset perheet [parisuhteet] muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe [parisuhde] on onneton omalla tavallaan.”

Näin kuuluu kenties kaikkien aikojen siteeratuin teoksen aloitus – ensimmäinen virke Leo Tolstoin (1828-1910) romaanista Anna Karenina."


Parisuhdetieteellinen tutkimus kannattaa keskittää "low hanging fruits are collected first" -periaatetta noudattaen "Tolstoin maksiimin" ensimmäiseen lauseeseen, siis etsiä ne yhteiset "muistuttavuudet", jotka yhdistävät kaikkia onnellisia pareja (ja sitä kautta myös perheitä).
Ja pukea sen jälkeen nämä tieteelliset "muistuttavuuslöydökset" yhden virkkeen pituisiksi maksiimeiksi, jotka ovat lyhyytensä vuoksi helposti muistettavia ja siksi tarpeen tullen helposti ja nopeasti mieleen palautettavia.

Kun tämä tieteelliseen menetelmään perustuva "muistuttavuuslöydöksien etsiminen" -työ on tehty, niin sen jälkeen "jokainen onneton perhe[parisuhde]" -ryhmään kuuluvat ihmiset pääsevät (halutessaan) nauttimaan näistä parisuhdetieteen hedelmistä opettelemalla ne (maksiimit) ulkoa. Maksiimit viittaavat laajempiin ja monimutkaisempiin käyttäytymisperiaatteisiin (ajatusrakennelmiin), jotka ovat tiivistetty (tieteellistä menetelmää käyttäen) yhden lauseen mittaisiksi maksiimeiksi:

"Tutkimuksen vanhukset käyttivät paljon raamatullisia tai kansanviisauksia päivittäisistä pulmista selviämiseen: ”Älä anna auringon laskea vihasi yli”, ”Auta kaveria mäessä”, ”Helpota toisen elämää. Se on kuin laittaisit rahaa pankkiin”. ”Aloita jokainen päivä puhtaalta pöydältä” ja ”Älä luovu rakkaudesta!""(https://yle.fi/uutiset/3-10613750)

Lisäksi "state of the art" -tasolle oman parisuhdeosaamisensa vieneiden kokemusasiantuntijoiden käyttäytymistä analysoimilla luotiin kokonaan uusia maksiimeja, esim. tämä:

"Läheisyyttä täytyy pitää yllä joka päivä"

Parisuhdetieteen tekijä Heli Vaarala arvioi ko. tutkimusta näin:

"Tämä on minusta sitä akateemisen tutkimuksen upeinta ja herkullisinta mannaa: yhteensä seitsemänsadan kyselykaavakkeen ja syvähaastattelun tulokset puristettiin viiteen kohtaan."

Itse arvostan eniten numeroita sisältäviä maksiimeita, esim. "1:5" -sääntö, ja "1,5h" -sääntö, koska numeroiden ymppääminen tekstimuotoisen maksiimin sisään saa aikaan tieteellisemmän vaikutelman. Ja mitä tieteellisemmältä maksiimi vaikuttaa ja näyttää, sitä helpompi (ei-tieteenkieltäjän) on maksiimiin - siis tieteeseen - luottaa.

Edellinen huomioon otettuna muotoilen em. tutkimuksen löydöksen numero 5 uudelleen tehokkaampaan muotoon:

Ei näin: "5. Läheisyyttä täytyy pitää yllä joka päivä"
Vaan näin: "Läheisyyttä täytyy pitää yllä 365 kertaa vuodessa"

Muistamisen helpottamisesi lyhennän jälkimmäisen maksiimin muotoon "365vrk" -sääntö, jonka orjallisen (siis tieteen tulosten orjallisen noudattamisen, "järjen äänen" noudattamisen) ulospäin näkyvä ilmenemismuoto on se, että halaan vaimoani joka päivä - jos muistan! :)

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

^ Tolstoi käväisi itselläkin mielessä -- ja aloitus on myös Tolstoin piikki poroporvarillisuutta kohtaan: säännöllinen ja muodonmukainen, so. yleisesti hyväksytty, on yksinkertaisesti tylsää ja hengetöntä. Muistaakseni Anna Kareninaj valitsee vaarallisetsi ja toisin jo ihan siksikin, että kokee moisen elämän riitämättömänä.

No Tolstoi itse on surullisenkuuluisan kädetön omassa parisuhteessa. Meikäläisellä on tapana lukea Ivan Iljitsin kuvausta jonkinlaisena kirjailijan oman suhteen varjona.

Vaimon halaaminen päivittäin on erittäin hyvä myötätuntoharjoite :) Dalai Lama joskus sanoi että myötätunnon harjoittaminen lähimmäisiä kohtaan on parasta mahdollista itsekkyyttä. Se toimii.

Kontra kirjoitti...

Tiedemies: Ihmisen toiminnan tasojen kuvaus oli hyvä. Olen itse ajatellut pitkään samalla tavalla.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

MK: "No Tolstoi itse on surullisenkuuluisan kädetön omassa parisuhteessa.

Ahaa... no se selittää, miksi "Tolstoin maksiimin" jälkimmäinen lause on niin pahasti ajatuksia harhaan johtava. Korjasin maksiimin RK:n "Mind your language" -kappaleen passive/active -harjoituksessa esitetyn mallin mukaiseksi, ja samalla myös nykyihmisen parisuhdetietämyksen (parisuhdetieteen) tasoa vastaavaksi:

Passive: "Kaikki onnelliset perheet [parisuhteet] muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe [parisuhde] on onneton omalla tavallaan.”

Active: "Kaikkien onnellisten perheiden [parisuhteiden] käyttämät parisuhteen ylläpito -ja korjausmenetelmät muistuttavat toisiaan, jokaisella onnettomalla perheellä [parisuhteella] näiden tärkeiden taitojen osaaminen on puutteellista."

Perustelu 1: Jälkimmäinen maksiimin muotoilu auttaa näkemään sen ilmeisen tosiasian, että ongelmiin voi etsiä muitakin ratkaisuja, kuin vain jäädä noudattamaan passiivisia "ratkaisu"strategiota, joita ovat esimerkiksi:

Ei näin: "Aika korjaa ongelmat, jos on korjatakseen"

tai:

Ei näin: "Tämä on minun kohtaloni, täytyy vain yrittää kestää ja sinnitellä".

Passiivisissa "ratkaisu"yrityksissä ratkaisu ulkoistetaan, ratkaisun avaimet ovat ikäänkuin oman itsen ulkopuolella. Ensimmäisessä "Ei näin" -esimerkkilauseessa ratkaisu ulkoistetaan aikatekijälle, ja jälkimmäisessä mystiselle kohtalolle. Kyseessä on "External Locus of Control" -mielenlaadulle ominaisista ajattelutavoista, joissa tunnetasolla koetaan hallinnan olevan oman itsen ulkopuolella.

Kun RK kirjoittaa "ILOC -mentaliteetin" ja ongelmanratkaisukyvyn välisestä korrelaatiosta, hän laittaa suorastaan yhtäsuuruusmerkin niiden väliin:

"People that are like to be in control and, additionally believe that they do have the power [ILOC] to shape their lives, are likely to engage in active problem-solving behaviour and to positively seek out situation where they are charge ... they are not a 'control freak"(CYEAT, s. 52)

Perustelu2: Jälkimmäinen LT:n maksiimin muotoilu vapauttaa eron kokeneet mahdolliselta (ja todennäköiseltä) syyllisyyden tunteen kokemiselta, esimerkiksi tähän tapaan:

"Ero ei ollut oikeastaan minun (eikä puolisoni) vika, meiltä vain molemmilta puuttui tarvittavia parisuhteen ylläpito -ja parisuhdeongelmien ratkaisutaitoja"

Syyllisyyden tunteen välttäminen on tärkeää, koska tiede on löytänyt vahvan korrelaation syyllisyyden tunteen kokemisen ja henkisen huonovointisuuden välillä.
Lisäksi, jos pystyy välttämään syyllisyyden tunteen, pystyy silloin käyttämään Kahnemanin järjestelmä kakkosta parisuhdeongelmien jälkikäteisanalysointiin (mihinkään johtamattoman tunneperäisen murehtimisen ja märehtimisen sijaan).

Mikko kirjoitti...

Tolstoilla on suuria syvällisempiä viisauksia. Älkää käyttäkö häntä oman agendanne ajamiseen. Tuo on vain yksi tulkinta sille mitä Tolstoi sanoo.

Jos se mitä sanotte on totta, sen pystyy perustelemaan omilla sanoilla eikä lainaamalla edesmenneiden kirjailijoiden statusta.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Selvä homma, Talstoy on pannassa. Sama pätee varmaan sitten myös tolstoilaisuuteen ja Järnefeltiin.

Mitenkäs on Dostojevskin laita? Vai kokskeeko kielto koko slaavilaista kirjailijapiiriä?

Saako kirkkoslaavista väitelleitä, apurahaelättejä kritisoivia demagogeja lainata?

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko, tiede on löytänyt korrelaation henkisen huonovointisuuden ja "nimimiesten palvonnan" välillä:

"People with an external locus of control generally:
... Are likely to listen and automatically defer to authority, experiences, education and significant other people.
... As you have seen, having an internal locus of control is very important for psychological and physical wellbeing"
(p. 46,50)

Tarkoitan "nimimiesten palvonnalla" tunnetasolla tapahtuvaa kunnioittavaa ja arvostavaa suhtautumista arvostettuihin ja tunnettuihin "nimimiehiin" (esimerkiksi kirjailija Leo Tolstoihin).

Psykologian löydökset huomioon otettuna voidaan sanoa, että omalla alallaan yleisesti tunnettujen ja arvostettujen nimien näkeminen, niistä puhuminen ja kommentointi ei saisi aiheuttaa minkäänlaista tunnereaktiota! (huumoria en laske yksinomaan tunnereaktioksi, koska huumorintaju sijaitsee järkitasolla, vaikkakin huumorintajun seurauksena syntyy ilon tunne)

Jos nimimiesten käsittely omissa ajatuksissa aiheuttaa tunnereaktion, niin silloin kyseessä on ns. "väärä reaktio", ts. kyvyttömyys suhtautua järkiperäisesti po. ihmiseen. Omien tunteiden hallinnan luovuttaminen oman itsen ulkopuolelle on yksinkertaisesti (tietämättömyydestä aiheutuvaa) typeryyttä ("epästoalaisuutta"), se on pohjimmiltaan samaa kuin "ampuisi itseään jalkaan".

Mitä taas tulee "oman agendan", ts. tiedeperäisen agendan (tiedeperäisen suhtautumistavan = järkiperäisen suhtautumistavan) ajamiseen, niin eikö se ole kaikkein tärkein olemassaoleva agenda ajettavaksi, mitä kuvitella saattaa ?

Perustelu: Tieteen tarkoituksena on tehdä numeerisia ja sanallisia, todellisuuden kanssa yhtäpitäviä malleja todellisuudesta. Ja näiden mallien avulla (niitä taitavasti hyödyntämällä) voidaan siten parantaa ihmisten elämän laatua (ts. poistaa inhimillistä kärsimystä).

Mikko kirjoitti...

Mikko Kallionsivu: Miksi ylidramatisoitu loukkaantuminen? En ole kieltänyt mitään. Miehisty ja ota kritiikistä vaarin, älä yritä kääntää sitä muihin.

Mikko kirjoitti...

Veijo Ryhänen: Huumori vapauttaa, koska se pistää ristiriitaiset asiat toistensa kanssa kosketuksiin. Nauru on vapautunutta energiaa.

Ongelmasi on, että höpötyksesi eli "agendasi" ei ole "tiedeperäinen" vaikka kuvitteletkin niin.

"Tiedeperäisessä" ei ole mitään vikaa. Siinä on, että omat mielipiteet yrittää assosioida tieteeseen, saadakseen niille lisää statusta. Ihan sama kuin toistaa papukaijamaisesti kuuluisten miesten sanoja.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

(Puolianonyymi) Mikolle: PsycINFO -tietokannasta löytyi (v.2012) 16913 tutkimusta 'ĺocus of control' -hakusanalla (nykyään löytynee vieläkin enemmän). Luultavasti noista tutkimuksista löytyy satoja (ellei jopa tuhansia ?) sellaisia, joissa viitataan "external locus of control" -mielenlaadun, ja "nimimiesten nostaminen jalustalle" -ilmiön väliseen suoraan korrelaatioon.

Minulla ei ole pääsyä PsycINFO -tietokantaan. Ja vaikka olisikin pääsy, niin minulla ei olisi kumminkaan aikaa tutkia em. korrelaation paikkansapitävyyttä perehtymällä em. korrelaatiota käsitteleviin 'LOC' -tutkimuksiin. Eikä minulla olisi myöskään osaamista 'LOC' -tutkimusten pätevyyden, luotettavuuden ja johtopäätösten oikeellisuuden arviointiin, koska en ole itse tiedemies.

Senpä vuoksi tyydyn CYEAT -kirjasta löytämääni, ja edellisessä kommentissani esittämääni korrelaatiolöydökseen. Se kelpaa minulle tieteelliseksi todisteeksi siitä, että kyseessä ei ole "oma agendani", vaan "tieteellinen agenda".

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Mikko:

"Mikko Kallionsivu: Miksi ylidramatisoitu loukkaantuminen? En ole kieltänyt mitään. Miehisty ja ota kritiikistä vaarin, älä yritä kääntää sitä muihin."

Äh, huomaan että keskustelu ona jautumassa huonoon suuntaan. Pyydän anteeksi, jos heittäydyin huumorilinjalle! Kommenttisi olii ihan ookoo, mutta ihmettelin vain sitä, miksi kuoleilla kirjailijoilal ei voisi ratsastaa. juuri sitähän he elämässää hakivatkin!

Kaikki ajattelu tapahtuu toisten kautta. Vaikka bloginpitäjä joskus heittikin notta "olisin nähnyt kauemmaksikin, elleivät jättilaiset olisi seisseet harteillani." Jäi mielen ja naurattaa edelleen :)

Siis: Anna Karenina oli nimenomaan Tolstoin tiiliskiven paksuinen piikki aikansa porvarillista maailmaa kohtaa -- no yhdellä tasolla ainakin. Siksi se on oleellinen täsäs yhteydessä. Kuten myöhemmin on jossian poppibiisissä fiksusti todettu: happy people have no stories. Se, onko se paha asia, on sitten eri eri juttu. Vapaa on vain umpihanki etc.

Tolstoilaisuutta mielestäni haukutaan suotta. Tai sitten olen vain samalla lailla kiharainen. enkä hahmota.

No anyway, uljaasti eteenpäin! umpihanki odottaa!

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Pahoittelen muuten edellisen viestin kirjoitusviheriöitä. Olin heräämässä enkä ollut asentanut vielä kofeiinitippaa.

Heitetään nyt keskusteluun nämä ikivanhat: ihmisluonteesta puhuessa tiukan luonnontoieteellisen verifioinnin ja objektiivisuuden vaatmus on joka tapauksessa mahdottomuus, joten keskustelun voi mielestäni vapautta amyös assosioivaan suuntaan ja alan "auktoriteetit" ovat sitä kauta "koskher", että ne joka tapauksessa muodostavat pohjan kommunikaation mahdollistumiselle. Puhumme yhteisten maamerkkien kautta samaa kieltä niin sanotusti.

Edelleen, jo pelkän uusstoalaisuuden ottaminen keskustelun pohjaksi on sekin arvovalinta ja tekee objektiivisuuden vaatimuskesta osittain kestämättömän. Stolaisuus kuten kaikki ajatusjärjestelmät mahdollistavat rakentavan muutoksen koska ne nimenomaan "venyttävät" todellisuuden havainnointia, siihen reagoimista ja siitä viestimistä johonkin ylikorostuneeseen suuntaan. Tätä on filosofia ainakin siinä mielessä kuin sen itse ymmärrän. EsimerkiksiTiedemiehen jatkuva pyrkimys redusoida kaikki aiheet ja asita bare minimum -linjalle on ihailtava puyrkimys, mutta itsessäänkin jo aikamoista väkivaltaa inhimillisen todellisuuden kiharaisuutta ja monimerkityksellisyyttä kohtaan. Toisaalta tunnustan lukevani tätä blogia juuri sen kautta -- oman ihmsitieteellisen taustani taakan takia se on erinomaisne virkistävää, joskin -- myönnetäköön -- kaiken insinöörimäisyyden tavoin hiukan autistista. Siltikin arvostan sitä, koska näen nimenomana että ksinnkertaistaminen on hyve. Suosikkivälineeni peilikaapissa on Occamin partaveitsi, vaikka tartnkin siihen hävetävän harvoin.

Koko man up -aihepiiri on erinomaisen herkullinen ja sitä toivoisin taas omaa uutta postausta. Ihan koska se toimii omassa elämässä ja silti en koe stoalaisuutta puhuttelevana (antiikin maailmasta minulel rakkain on epikurolaisuus -- jopa siinä määrin että olen ajatellut joskus kirjoittavani siitä tietokirjan -- saapa nähdä, kaikesta voi haaveilla). Toisaalta olen hiukan liian hedonisti tarttuakseni kyseiseen projektiin (hedonismi ymmärrettynä tässä tietty kohtuuden arvostamisena eikä sikailuna) -- on muutenkin monta rautaa tulessa.

Myöskin se on ihailtavaa että Tiedemies pohtii blogissa omia puuteitaan ja parisuhdekiemuroitaan avoimesti ja mahdollisimman objektiivisesti (joka tietenkin on vaikeaa ellei usein jopa mahdotonta). Ryhävalaan kirjoittelusta taas näkyy aito totuuden rakastaminen, mikä tietenkin on kirjaimellisestikin filosofian ytimessä. Arvostan sitäkin.

Bloginpitäjä joskus takavuosina muuten uhosi ihmismielen pohdinnan olevan tyhjänpäiväistä ja turhaa. Sittemmin paukahti stoalaiseksi ja kyseinen filosofiahan ei muuta teekään kuin pohtii asiaa rakentavasti. Tämä on yksi ajattelun kehittymisen ironioista. Teesi (joutavuutta) -- antiteesi (tosimies ottaa vastuun itsestään, ryhdistäytyy ja kohtaa todellisuuden mahdollisimman suoraan ja välttelemättä velvollisuuksiaan filosofista ajatustyötä myöten) -- synteesi (olen stoalainen ja kirjoitan blogiss akuinka kohtaan maailman stoalaisesti).

Ajattelu on suuri nautinto. Siksi onkin harmi, että olen usein liian levoton sen harjoittamiseen. Nytkin on yhtä aikaa hiihto-, umpihankihiihto-, pilkkimis-, ja avatntouintikausi päällä. Plus leivän rääpiminen. Pitäisi olla free gent, niin olisi aikaa joka saralla itsen kehittämiseen. Alkuperiset stoalaisethan tätä nimeomaan olivat. Kelpasi kehittää itseään kun alustalaiset hoitivat maallisen ;)

Mikko kirjoitti...

Mikko Kallionsivu:

Heitetään nyt keskusteluun nämä ikivanhat: ihmisluonteesta puhuessa tiukan luonnontoieteellisen verifioinnin ja objektiivisuuden vaatmus on joka tapauksessa mahdottomuus, joten keskustelun voi mielestäni vapautta amyös assosioivaan suuntaan ja alan "auktoriteetit" ovat sitä kauta "koskher", että ne joka tapauksessa muodostavat pohjan kommunikaation mahdollistumiselle. Puhumme yhteisten maamerkkien kautta samaa kieltä niin sanotusti.

Tyypillistä punavihreää eli krypto-äärioikeistolaista höttöä. Toistat täsmälleen ideologiasi mukaisia uskonkappaleita. Milloin sinulla on viimeksi ollut oma ajatus?

Se, että ihmisluonteesta ei voi tehdä objektiivisia päätelmiä on ideologiasi kyseenalaistamaton premissi, jonka takia päänne poksahtaa biologiasta.

Ja vaikka se premissi olisi tottakin, siitä ei mitenkään suoraan seuraisi että objektiivisuuden pyrkimys pitäisi heittää romukoppaan.

Siis: Anna Karenina oli nimenomaan Tolstoin tiiliskiven paksuinen piikki aikansa porvarillista maailmaa kohtaa -- no yhdellä tasolla ainakin. Siksi se on oleellinen täsäs yhteydessä. Kuten myöhemmin on jossian poppibiisissä fiksusti todettu: happy people have no stories. Se, onko se paha asia, on sitten eri eri juttu. Vapaa on vain umpihanki etc.

Maailmankirjallisuus on siitä upeaa, että sieltä voi oikeasti oppia asioita jotka pistävät kyseenalaistamaan oman ajattelun. Sinä sen sijaan olet lukenut sitä tavalla, joka vahvistaa omia ajattelun luutumiasi. Edes silloin, kun sinulla olisi mahdollisuus tuulettaa ajatuksiasi, et pysty päästämään hetkeksikään irti vihervasemmistolaisesta eli krypto-äärioikeistolaisesta maailmankuvastasi, vaan jopa maailmankirjallisuus pitää selittää siitä käsin. Siitä arviosi "piikki aikansa porvarillista maailmaa kohtaan". Ei riitä, että sinulla ei ole yhtään omaa ajatusta, vieläpä niin että kaikki ajatuksesi ovat peräisin tietystä hyvin pienestä maailmankuvasta, joka sinulle on tietoisesti syötetty.

Mikko kirjoitti...

Senpä vuoksi tyydyn CYEAT -kirjasta löytämääni, ja edellisessä kommentissani esittämääni korrelaatiolöydökseen. Se kelpaa minulle tieteelliseksi todisteeksi siitä, että kyseessä ei ole "oma agendani", vaan "tieteellinen agenda".

Olet lukenut kirjan, joka käyttää tieteellistä terminologiaa ja jossa esitetään osin tieteellisiä tuloksia ja osin kirjailijan omia johtopäätöksiä niistä.

Tietääkseni CYEAT-kirjan kirjoittajakaan ei ole tiedemies, vaikka onkin perehtynyt alan tutkimukseen Olet siis vähintään klahden askeleen päässä alan tutkijoista. Voimme sanoa, että heillä on tieteellinen agenda.

Meillä, jotka olemme kahden tai useamman askeleen päässä tieteestä, on lähinnä mielipide.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Mikko: "Meillä, jotka olemme kahden tai useamman askeleen päässä tieteestä, on lähinnä mielipide. "

Olipas erittäin hyvin sanottu! :)

Juuri noin minäkin koen asian!

Mikä on mielipiteen ja valistuneen mielipiteen ero ?

Reality check: Valistunut mielipide ei ole ristiriidassa tieteen löydösten kanssa!

Siksi valintatilanteessa, jossa joutuu päättämään, että omaksuisinko "tavallisen mielipiteen", vaiko "valistuneen mielipiteen", niin kannattaa aina ja oletusarvoisesti pyrkiä suosimaan "valistuneita mielipiteitä" (siis tieteen löydösten kanssa yhdenmukaisia mielipiteitä) "tavallisten mielipiteiden" sijaan (joiden yhteensopivuutta tieteen kanssa ei ole analysoitu).

Näin menettelemällä oma maailmankuva (omien ajatusten avulla rakennettu todellisuusmalli) muokkautuu pikkuhiljaa vuosien kuluessa yhteensopivaksi fyysisesti olemassa olevan todellisuuden kanssa.

Kun oma todellisuusmalli ja todellisuus vastaavat riittävän tarkasti toisiaan, kykenee sen jälkeen oikeisiin reaktioihin kaikissa niissä "tosielämän" tilanteissa, jotka ovat oman todellisuusmallin sisällä.

Omaa todellisuusmallia voi sitten vuosien kuluessa laajentaa pikkuhiljaa siten, että kykenee oikeisiin reaktioihin kaikissa tilanteissa!

Viime kädessä oikeat rektiot ovat kuitenkin kaiken onnistuneen toiminnan a ja o.

Aristoteles tajusi aikoinaan tämän ilmeisen tosiasian, jonka vuoksi hän kirjoitti reaktioiden analysointioppaan, joka tunnetaan nimellä "Nikomaoksen etiikka".

Veijo Ryhänen kirjoitti...

Käytännön esimerkki valistuneen mielipiteen tuottamasta hyödystä: Jos omaksuu valistuneen mielipiteen, jonka mukaan "Nimimiehen nostaminen jalustalle ei ole hyväksi noston suorittajalle itselleen", ja jättää tämän valistuneen mielipiteen vuoksi Leo Tolstoin noston jalustalle suorittamatta, niin sen jälkeen kykenee oikeaan reaktioon nähdessään seuraavan automainoksen:

"Auton kokoinen valikoima
Jokainen onnellinen perhe, on omalla tavallaan onnellinen - näin on eräs kuuluisa kirjailija joskus todennut. Tämän vuoksi varusteluvalikoimammekin tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia matkustaa onnellisesti juuri sinun tavallasi"
(http://pajari.kapsi.fi/Luennot/png/VW_Touran.png)

Mikä on oikea reaktio em. mainoksen näkemiseen ?

Reality check: "Oikea reaktio on kääntää sivua, jos juttu ei huvita"(Tiedemies)

Jos on omaksunut vähemmän valistuneen mielipiteen, ja nostanut Leo Tolstoin jalustalle, niin silloin em. mainoksen näkeminen tuottaa "väärän reaktion", siis närkästymisreaktion nimimiehen viisauksien kaltoinkohtelusta ts. vääristelystä. Kuin myös närkästymisreaktion nimimiehen viisauksien käyttämisestä autokauppiaan agendan edistämiseen. Tällöin ei kykene oikeaan reaktioon, vaan tuloksena on mainosta paheksuva reaktio, ts. omaa henkistä hyvinvointia laskeva reaktio, kuten myös "Locus of Control" -tutkimuksen avulla ja ansiosta muodostettu todellisuusmalli aivan oikein jo etukäteen ennusti tapahtuvaksi.

Stoalainen suhtautumistapa ts. reaktio em. automainokseen on yhteensopiva valistuneen mielipiteen tuottaman reaktion kanssa: Stoalaisesti suhtautuva ymmärtää, että mainosten sisällöstä päättäminen ei ole hänen vallassaan (ellei hän sitten itse ole töissä ko. mainoksen tehneessä mainostoimistossa), jonka vuoksi mainoksen sisältö luokitellaan stoalaisen opin mukaan merkityksettömäksi asiaksi.

Mainoksen sisällön kokeminen merkityksettömänä antaa stoalaisesti suhtautuvalle hallinnan tunteen omaan reaktioonsa (ts. mahdollistaa "Internal Locus of Control" -suhtautumistavan automainokseen), ja sitä kautta lisääntyy hallinnan tunne myös omaan elämään (josta tietysti seuraa alentunut riski vääräaikaisen "Fight or flight" -reaktion käynnistymiseen).

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Mikko:

"Se, että ihmisluonteesta ei voi tehdä objektiivisia päätelmiä on ideologiasi kyseenalaistamaton premissi, jonka takia päänne poksahtaa biologiasta.(...) Ja vaikka se premissi olisi tottakin, siitä ei mitenkään suoraan seuraisi että objektiivisuuden pyrkimys pitäisi heittää romukoppaan."

En ole kieltämässä miehen ja naisen välisiä biologisia eroja, mutta pelkkä kaiken havainnoinnin palauttaminen tyypillisimpiin stereotypioihin ei varsinaisesti ole kriittistä ajattelua vaan perinteisten näkemysten pönkittämistä tavalla, joka on hyvin ympäripyöreää. Mutta toisaalta olen avoin kuulemaan toisenlaisiakin ideoita, jos niillä on hyvät perustelut (tällaisia kultajyviä yritän löytää tästäkin blogista). Toistaiseksi menen sen parhaan tietämyksen valossa, jota minulla onkuten. Kuten tietysti me kaikki. Jos toisessa vaakakupissa on netissä anonyymisti huutelevat vihaiset äänet leimakirveenheilutteluineen ilman perusteluita ja tosiess avakkakupissa viime vuosikymmenien vakavasti tehtuy ihmistutkimus, niin arvaahan tuo, kumpaaa olen helpompi uskomaan. Mutta hauskaa olisi tietenkin kuulla jotain aidosti uutta.

Objektiivisyys on ehdottomasti tavoiteltavaa, mutta on naiivia ajatella, että se saavutetaan lokeroimalla tietynlainen ihmisluonnetta koskeva tiedollisen epävarmuuden premissi pelkäksi ideologiseksi aivopesuksi (punavihreä höttö tms.) ja sivuuttamalla sitten se täysin. Mutta tosiaalta taas tässäkin olen avoin kuuntelemaan vastaperusteluja. Tällä hetkellä ajattelun pohjana toiminee allekirjoittaneella jonkinlainen uudemman antropologian ja sosiologian jne. informoima näkemys siitä että kulttuurilla on merkittävä osuus yhteisesti jaettujen merkitysten muodostumisesssa; ihmisen vaistopohjan osuus toiminnan selittäjänä on muista nisäkäslajeista poiketen hyvin kapea ja toisaalta merkitysten muodostumista määrittää laajalti kulloinenkin historiallinen ja kulttuurinen tilanne, so. yhteisöllisesti jaetut merkitykset kullakin erityisellä hetkellä ja tietyssä kulttuurissa. Asian voi todentaa hyvin reissaamalla maailmalla ja toisaalta tarkastelemalla muiden eläinlajien varsin kaavamaista käyttäytymistä. Tai lukemalla historiantutkimusta ja vanhaa kaunokirjallisuutta.

Toisaalta ymmärrän hyvin ärtymisesi ns. punavihreää ideologiaa kohtaan, sillä tiettyjen varsin pätevien havaintojen päälle rakennettu, vapaamielisissä länsimaisissa yhteiskunnissa juuri nyt laajalti jaettu tapa tarkastella maailmaa on, kuten kaikki ihmisen tavat hahmottaa maailmaa ympärillään, institutionalisoituessaan ja vakiintuessan väistämättä typistävä. Tämä jaettu tapa sisältää paljon normeja, sanktioituja ja halveksuttuja käyttäytymiskaavoja, tabuja, arvoja, ihanteita ja tavoitteita jne. Ongelma ei kuitenkaan ole inhimillisen todellisuuden konstruktioluonne -oletus sinällään vaan se, että ihmiset kaikkialla ja kaikissa yhteyksissä pyrkivät tasapäistämään ja kontrolloimaan jäsentensä toimintaa. Ihmisyhteisöt toimivat siten ja kuten konservatiivit hyvin ymmärtävät, tarvitaan normeja ja käyttäytymissääntöjä, sillä ilman niitä seurauksena olis kaaos ja yhteisöllisetsi tuottavan toiminnan lakkaaminen. Ainakin siis noin periaatteessa.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

(jatkoa edellisen). Täten jopa ns. vapaamielisyydestä voi tulla ideologia, joka on ilmiönä omanlaisensa paradoksi. Tämä ei kuitenkaan johda siihen, että hylkäisin päteviksi havaitut perusoletukseni vain siksi että joku johtaa niistä dogmeja ja nämä dogmit väistämättä valtaavat julkista keskustelua siten, että ne typistävät jollakin toisella tapaa toimivien ja ajattelevien ihmisten julkista toimintatilaa. Kuvattu kuvio auttaa ymmärtämään ns. konservativien ärtymystä ja hyväksymäänkin moisen ärtymyksen aitona reaktiona johonkin falskiksi omakohtaisesti tuntuvaan tai omia arvoja uhkaavaan.

Kun sanon että ymmärrän jotain en vielä tarkoita hyväksyväni sitä. Esimerkiksi seksismi puettuna objektiivisuuden vaatimuksen näennäiseen kaapuun on edelleen seksismiä siinä missä esimerkiksi aito rasimi on aitoa rasismia silloinkin, kun se nähdään emansipaationa "punavihreästä ideologiasta". Hesarin keskustelupalstalla joku taannoin sovelsi polittisen korrektiivisuuden jälkikäteistä vaatimusta natsien hirmutekoihin esittäen samalla implisiittisesti että nämä teot olivat tuomittavia vain nykyajan "ideologisesti" värittyneestä perpektiivistä. Tämä oli yksinkertaisesti eettisesti väärä tapa ajatella ja pohjimmiltaan lisäksi juuri sitä leimakirveen huoletonta heiluttelua, jossa otetaan vastustettavan ajattelutavan iskusanoja ja käännetään niiden ydinsisältö niitä itseään vastaan älylisesti epärehellisellä tavalla. Puhumattakaan siitä että siinä mitätöitiin miljoonien ihmisten kärsimys ja kuolema vain etä voidaan thedä ns. cheap shot päivänpolitiikan pikkukahinoissa jonkin vastaleiriksi ymmärretyn tahon ajattelua kohtaan.

Tolstoin ja tolstoilaisuuden tuotantoon kehotan perehtymään ihan siksi, että silloin aukeaa esimerkiksi hänen porvarillisuuskritiikkinsä (jota hänellä on, kuten jokainen Tolstoita lukeva tietenkin tietää). Tällöin voimem keskustella rakentavasti siitä, mitä Tolstoi madollisesti tarkoitti tuotannollaan tai ei tarkoittanut. Perinteisestihän venäläisklassikkokirjailijoissa voidaan tehdä karkea jako Tolstoin "vasemmistolaiseen" siipeen ja Dostojevskin "oikeistolaiseen". Ja toisaalta voisin myös jopa varovasti ehdottaa Dostojevskikuuria, sillä saluunanovesi tuntuu heiluvan enemmän siihen suuntaan.

Mutta tosiaan -- netissä on nykyään niin paljon anonyymia vihaa ja leirijakoja, että keskustelut tuppaavat menemään aggression tuuletteluksi. Siksi en ole varma kannattaako anonyymien ihmisten kanssa keskustella ollenkaan netissä itse omalla nimellään. Tilanne on noin laajemminkin valitettva jo siksikin, että monen alan tutkijat -- etenkin ihmis- ja ilmastotutkijat -- ovat alkaneet vetäytyä julkisesta keskustelusta kokonaan. Tieteenharjoittajien vetäytyminen akateemisen maailman hermeettisen suojaan, keskustelemana pelkästään tiedeyhteisön sisällä, ei ole tietenkään hyväksi kenellekään.

Toisaalta esimerkiksi tässä keskustelussa, tällä mikrotasolla, tilanne on helppo korjata harjoittamalla myötätuntoa toisia osallistujia kohtaan ja toisaalta esimerkiksi kertaamalla omat perusteensa säänöllisesti, sekä turvautumatta halpahintaiseen leimakirveen heilutteluun. Don't show, tell. Tällöin voimme jopa oppia tosiltamme jotain.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Nettikeskusteluista tulee muuten sama olo kuin tupakan polttamisesta: hetken siitä saa nautintoa, mutta pian olo on huono ja jälkikäteen inhottaa, että meni erehtymään. Plus se on samalla lailla satunnaisuutena lievästi vahingollista. Nettiryönän nauttiminen tölväisee sielua ja spaddu tervaa kidukset.

Viimeksi poltin sauhukkeen tammikuun loppupuolella. Olin käymässä pääkirjastossa ja ovesta ulostautuessani näin rennon miesjoukon sauhuttelemassa. Kaivoin kolikoita esiin ja pyysin nöyrästi tupakkaa, mutta sain ilmaiseksi. Jälkikäteen muistin taas miksi en oikeastaan tykkää koko touhusta.

Nyt alkoi muuten tehdä mieli röyhykettä.

Ehkä pidän eniten siitä ajatuksesta että voin jos haluan. Ja olen yleensä tarpeeksi fiksu etten tee sitä. Pätee myös blogiviidakkoon. No nykyään kyllä sorrun Tiedemiehen kommentoimiseen. Pitäisi lopettaa.

https://www.youtube.com/watch?v=8ji_byLzeBk

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Better yet:

https://www.youtube.com/watch?v=V3u3xncDWPU

Fuck. Nyt palaa taas. Enkä puhu tupakasta.

Mikko kirjoitti...

En ole kieltämässä miehen ja naisen välisiä biologisia eroja, mutta pelkkä kaiken havainnoinnin palauttaminen tyypillisimpiin stereotypioihin ei varsinaisesti ole kriittistä ajattelua vaan perinteisten näkemysten pönkittämistä tavalla, joka on hyvin ympäripyöreää.

Leiriisi kuuluvat ihmiset tyypillisesti puhuvat yleisellä tasolla että uskovat siihen, että eroja on. Esimerkiksi sukupuolten välillä pippelin ja pimpin olemassaoloa on teidänkin vähän vaikea kiistää. vaikka siihen päin yritättekin julkista keskustelua koko ajan viedä. Sanotte myös uskovanne siihen, että ihminen on kehittynyt apinasta.

Tämä siksi, että haluatte uskoa uskovanne biologiaan ja evoluutioon, koska ajattelette uskovanne tieteeseen. Kuitenkin, kun menemme käytännön tasolle, huomataan että kiistätte minkä tahansa konkreettisen lainalaisuuden joka on mainstreamia biologiassa ja ilmiselvästi läsnä myös ihmispopulaatioissa.

Kuten esimerkiksi pariutumisen lainalaisuudet, jotka ovat suoraa seurausta siitä että ihminen on laumaeläin. (Joka on eri asia kuin sen laasaslainen väärinymmärrys, kuten olisi sanomatta selvää jos kävisimme älykästä keskustelua.) Kiistäminen voi olla ekspliittista, mutta useammin se on ilmaistu porukallenne tyypillisillä näätämäisillä tavoilla, kuten "en ole ihan varma asioista, pitää ottaa asioista lisää selvää" yms. jotka eivät koskaan johda mihinkään. Seuraavassa keskustelussa toistatte niitä samoja väärinkäsityksiä jotka johtuvat samasta asiasta: pohjimmiltaan ette usko biologiaan tai evoluutioon sellaisessa tilanteessa kun sillä on teille mitään merkitystä.

Eli esimerkiksi alla kun kiistät vaistojen ylivoimaisen vaikutuksen ihmisen toimintaan, käytännössä sanot että ihminen ei ole eläin.

(jatkuu)

Mikko kirjoitti...

Se on sanottava, että lajillisesti epätyypillisesti olet tässä hieman enemmän ekspliittinen ja vähemmän näätämäinen:

Tällä hetkellä ajattelun pohjana toiminee allekirjoittaneella jonkinlainen uudemman antropologian ja sosiologian jne. informoima näkemys siitä että kulttuurilla on merkittävä osuus yhteisesti jaettujen merkitysten muodostumisesssa; ihmisen vaistopohjan osuus toiminnan selittäjänä on muista nisäkäslajeista poiketen hyvin kapea ja toisaalta merkitysten muodostumista määrittää laajalti kulloinenkin historiallinen ja kulttuurinen tilanne, so. yhteisöllisesti jaetut merkitykset kullakin erityisellä hetkellä ja tietyssä kulttuurissa.

Onko replikaatiokriisi sinulle käsitteenä tuttu? Kaikki nuo "tieteenalat" ovat valtavassa kriisissä, koska siellä tehdyt löydykset eivät ole toistettavissa. Syynä on se, että nuo "tieteenalat" ovat perustuneet sille että haastatellaan ihmisiä ja keksitään siitä sitten kauniita tarinoita kuinka kehittyneitä olemme.

Kuitenkin, kun raaputetaan pintaa edes vähän, alkaa paljastua että ihminen on pohjimmiltaan eläin. Vaistot vievät meitä lähes kokonaan, ja "tietoisen ajattelun" tehtävä on lähes yksinomaan keksiä rationalisointi niille vaistonvaraisille toiminnoille joita teemme, sen sijaan että "tietoinen ajattelu" olisi joku ylin päättävä elin. (En sano ettei se voi olla. Mutta kaltaisillasi ihmisillä se ei ole koskaan, koska kuvittelette että se on sitä aina.) Se mitä sanon, on ihan neurotutkimuksen mainstreamia.

Kulttuuri on pelkkää pintasilausta. Sellainen, joka ei näe ja myönnä tätä, on vielä enemmän eläin kuin me, jotka tiedostamme oman eläimmyytemme.

Esimerkiksi seksismi puettuna objektiivisuuden vaatimuksen näennäiseen kaapuun on edelleen seksismiä siinä missä esimerkiksi aito rasimi on aitoa rasismia silloinkin, kun se nähdään emansipaationa "punavihreästä ideologiasta".

Objektiivinen tiede on objektiiviista. Kaltaisesi ihmiset ovat täysin kykenemättömiä objektiiviseen ajatteluun, koska teille ryhmäpaineen alla alistuminen oikeisiin ajatuksiin on tärkeämpää kuin se mitä todisteet sanovat. Jos vaikka valkoihoiset ovat tutkimusten mukaan keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin aasialaiset, alatte syyttämään tiedemiestä ja tieteellistä teoriaa rasismiksi, koska ette kertakaikkiaan pysty kritisoimaan faktoilla sellaista teoriaa joka on ristiriitainen maailmankuvanne kanssa.

Rasismilla ja seksismillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Tieteellinen maailmankuva ei tarvitse "emansipaatiota". Emansipaatio on punavihreää ajattelua. Ei tarvitse kuin lakata uskomasta punavihreisiin aaveisiin ja alkaa kasvattaa omaa riippumattomuuttaan, omia ajatuksia jotka pohjautuvat faktoihin ja pyrkimykseen kohti objektiivista totuutta.

Itsehän en ole varsinaisesti niin anonyymi kuin kuvittelette, tunnen Tiedemiehen henkilökohtaisesti.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Mikko:

Ok. No, koska asialla ei ole minulle juurikaan henkilökohtaista merkitystä, olen valmis lopettamaan väitelyn tähän pisteeseen. Koitin lähinnä sanoa että todellisuus ei ole niin yksinkertainen kuin mitä sitä äkkiseltään hahmottaa.

Itse ajatteliisn että ihminen on eläin, on voimas tarve ja kyky luoda symbolisia todellisuuksia raakaversion päälle. Tämän takia olen varovainen esimerkiksi kaikenlaisten "biologisuuksien" kanssa ei ideologisista syistä vaan siksi että kokemukseni ihmisenä olemisesta on nimenomaan sellainen, jossa vaistot eivät oikein kerro mitä tässä monimutkaisessa kulttuurisessa todellisuudessa pitäisi tehdä. Juuri siksihän me tässä kiivaasti väittelemme -- varmuutta ei ole, on vain eri tavoin perusteltuja tulokulmia.

Mutta mitäpä tässä toisaalta toistemme mieliä pahoitamaan, kummallakin on selkeästi joku softa homman ajamiseen. Hyvä niin -- parempi että on jotain kuin että ei ole mitään. Itse diggaan enemän umpihankihiidosta kuin ihmisluontoa ja sitä koskevaa tietämistä koskevista väittelyistä. Ihan juuri koska ne eivät ole kovinkaan tuloksellisia. Eläin elää, ihminen ihmettelee, kuten siekkarit aikoinana hoilasivat. Taidan olal samaa mielipuolta.

Toivon sinulle kaikkea hyvää! I'm outta here.

Tiedemies kirjoitti...

Hmm. Mikon puhetapa on hiukan suolainen, mutta ymmärrän hänen turhautumisensa ja jaan sen pitkälle.

Ensinnäkin, tuossa "ihminen eläimenä" vs "ihminen kulttuurin tuotteena" rajanvedossa olen itse enemmän sillä kannalla, että kulttuuri on ihmisen toiminnan ohjaajana ja valintojen ohjaajana pintasilausta. Tässä on kuitenkin sellainen mutka, että tämä vaatii vähän enemmän abstrahointia; Saman viettitoiminnon tai biologisen tarpeen motivoima toiminta voi saada erilaisia muotoja ja "merkityksiä", mutta korkeammalla abstraktiotasolla näiden operatiivinen merkitys on aika lailla sama.

Annan esimerkin: Biologisella tasolla ihmiset arvostavat aina statusta, eli korkeaa asemaa lauman hierarkiassa. Miehillä tämä korkea status liittyy aina jollakin tapaa muiden arvostamiin resursseihin joilla on vahva sosiaalinen/kulttuurillinen konteksti, mutta jotka palautuvat lopulta siihen että korkea status tarkoittaa miehille suurta valinnanvaraa seksi/lisääntymiskumppanin suhteen. Se, kuinka laajasti tätä valinnanvapautta todellisuudessa toteutetaan ja eritoten se, kuinka laajasti tästä ollaan yleisesti tietoisia, vaihtelee kulttuurien välillä, mutta ilmiönä se ei juuri vaihtele.

Yhtään vastaesimerkkiä kulttuurista jossa tätä ei tapahtuisi, ja jossa kulttuurin "arvostamat" piirteet poikkeaisivat tästä korkean tason kaavasta, ei ole. Sen päälle on voitu laittaa kaikenlaista kuorrutetta ja krumeluuria, mutta perimmäiset kuviot ovat samat.

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Metatasolla veikkaan että meikäläisen viisisenttiset tähän ketjuun ovat siinä mielessä huonoja, että aihe on tällä hetkellä lähinnä akateeminen. Jos tilanne olisi toinen, saattaisi irrota parempaa.

Ylipäätään tietty sekä miesten että naisten tapauksessa on selvää, että on porukkaa joka on hot ja sitten porukkaa, joka on not. Haluttavuuden huomioiminen ja soveliaiden piirteiden erittely ei vaadi akateemista loppututkintoa :) Ass, gas or grass -- nobody drives for free.

Kelasin keskustelua ja veikkaan olevani sosiaaliprogressivisti. Tällöin pohjaoletuksena on, että inhimillisen toiminnat muodot muuttuvat aika amyöten myös syvätasolla ja nimenomaan kulttuurisesti. Jos tätä näkemystä ei jaa niin siten Mikon suolaisuuden ymmärtää hyvin. Ärsyttäähän se, että joku väittää omia perusoletuksia vastaan.

Ihmisen ja eläimen rajanvedon kysymys on muuten juuri nyt ihmistieteissä kuminta hottia. Siellä olisi rahaa ja akateemista statusta tarjolla asiaa pyörittelevälle, mutta en tahtoisi laitata lusikkaa tähänkään soppaan. Asia aei mysökään helpota innoaks kalastusharrastus ja hinku hankkia metsästyskortti. olin Portugalissa konfassa yhden aihepiiriä sivuavan, eläinten oikeuksia vahvasti ajavan tutkijan kanssa ja vahingossa vetäisin taksissa repusta esiin perhokalastusoppaan. Jossa vaiheessa kaveri oli hypätä nahoistaan. Mistake.

Itse koen olevani vahvasti eläin, mutten sillä 1800-luvun freudilaisella tavalla jossa pinnan sivilisoituneen alla vaanii jatkuvasti valtava penis ja isänmurhan hinku. Se ajatus jatkuvasta repressiosta sai kuitenkin paljon pontta viktoriaanisesta kulttuurista, joka painoi luonnolliset vietit pinnan alle ja pakotti ihmiset aika tiukkoihin muotteihin. Nykyäänhän olaan ihan erilaisessa tilanteessa. Tabuja ei juuri ole, paitsi yksilön nautitaoikeuksiin liittyen. Saamme kaikki olla elukoita, kunhan lapsia ei panna. Ja ahneuskin on nykayajattelussa jo hyve, vaika se ajaa maailmaa paraikaa ympäristökatastrofiin. Viime yönä tuli muuten suomessa helmikuun lämpöennätys ninku ikinä. Ennätyksiä rikotaan kaiken aikaa.