keskiviikko 9. elokuuta 2017

Sosiaalinen media ja Kärpästen Herra

Muistan lapsuudestani muutamia ikään kuin vinjettejä tilanteista joissa on riidelty tai, kuten minun lapsuudessani joskus kävi, tapeltu. Sanoilla ja teoilla näissä tilanteissa on usein ollut vain yksi tarkoitus: satuttaa, vahingoittaa, tai aiheuttaa mielipahaa. Haukkumasanoissa usein ei ollut mitään varsinaista merkitystä, ne olivat pikemminkin eräänlaisia taikasanoja, joilla haluttiin osoittaa että nyt, minä sanon sinulle jotain rumaa, josta sinulle kuuluu tulla paha mieli. Yleiskäyttöisiä tällaisia oli "paskapää", "homo" tai "kusipää", usein edessä oli vielä "vitun", koska se voimisti sitä, miten ikävästi halusimme sanoa toiselle -- niin, kyllä minäkin tällaisia haukkumasanoja käytin lapsena.

Harvan riidan aihetta oikeastaan muistan. Yleensä kai kyseessä oli väärinkäsitys tai yksinkertainen ristiriita; yksi halusi pelata jalkapalloa, toinen kiivetä kalliolle ja kun ei yhteisymmärrystä syntynyt, niin lopulta alettiin nimitellä. Joskus riita tuli erimielisyydestä joka koski jotain tosiasiaa kuten sitä, onko Afrikassa tiikereitä, tai mikä oli sen tietyn Transformers-robotin nimi. Lopulta se, mitä toinen oli oikeastaan sanonut muuttui epäolennaiseksi, kun tunteiden kuumentuessa syntyi halu satuttaa toista ihmistä ja tämä halu ja tunne ohitti kaikki muut pyrkimykset.

Huolimatta hetkellisestä aidosta halusta loukata toista, useimmiten tunteiden purkauksen jälkeen harmitti kumpaakin. Tunnekuohun helpottamisen jälkeen sovinto yleensä löytyi nopeasti. Erityisesti tämä piti paikkansa silloin kun riita meni niin pahaksi että käytiin toiseen käsiksi. Tappelun tai toisen satuttamisen jälkeen seurasi aina yleensä molemminpuolinen katumus ja yhteinen kokemus synnytti aidon empatiakokemuksen.

Kun kasvoimme isommiksi, voiman ja massan lisääntymisen myötä fyysisten yhteenottojen riskit kasvoivat niin suuriksi että tappelut loppuivat. Tässä odotan lukijoiltani sen verran lukeneisuutta, että William Goldingin klassikkoteos "Kärpästen Herra" on joko luettu tai ainakin sen sisältö pääpiirteittäin tunnettu. Meidät laitettiin lukemaan se lapsena koulussa. Kirja on ihastuttavan kauhea, ja lukiessani kuvittelin sen oikeasti kertovan siitä mitä tapahtuisi jos lapset joutuisivat muodostamaan yhteyskunnan. Se oli osa kasvamista, ja hyvä niin. En voi sanoa varmaksi vaikuttiko Kärpästen Herra ajatteluuni oikeasti, mutta mielikuvissani sen kauheus sai minut ajattelemaan että tunteiden valtaan antautuminen ei kuulu aikuisten yhteiskuntaan.

Sittemmin erimielisyydet ajankäytöstä tai faktuaalisista asioista ratkottiin muilla keinoilla. Joko neuvottelemalla, tai perehtymällä relevanttiin materiaaliin, perusteluihin joita toisella oli oman näkemyksensä tueksi. Vielä myöhemmässä vaiheessa kuvaan tuli sen ymmärtäminen, miksi toinen ihminen arvostaa eri asioita, ja miten tämä johtaa erilaisiin käsityksiin siitä, millainen toiminta on hyödyllistä ja millainen haitallista.

Osmo Soininvaara on kirjoissaan ja blogillaan vuosien saatossa kertonut miten Vihreissä aikanaan pyrittiin siihen että puolueen kannan ratkaisee se, minkä puolesta on parhaiten argumentoitu. Hän on myös peräänkuuluttanut tällaisen ajattelun perinteen jatkamista ja laajentamista. Olen itsekin pyrkinyt sellaisen ajattelun kultivoimiseen. En aina, enkä kaikessa kirjoittelussa jota olen harrastanut tällä blogilla. Enkä aina muutenkaan.Tyyliseikkana tai jonkin emotionaalisen tilan ajamana olen turvautunut trollaamiseen , kuten tahalliseen kärjistykseen, sarkasmiin ja omien näkemysteni esittämiseen äärimmäisinä tai jopa täysin omista poikkeavien näkemysten esittämiseen karikatyyreinä. En ole puhdas ja synnitön, eikä sitä ole kukaan meistä. Se, joka itsestään tällaista väittäisi, valehtelisi.

Tällä viikolla minua on aidosti järkyttänyt "skandaali", joka seurasi muistiosta, jonka Googlen työntekijä oli kirjoittanut. Järkytykseni ei johtunut niinkään siitä someraivokampanjasta joka tästä seurasi, vaan melko fiksuina pitämieni ihmisten reaktioista asiaan.

Lyhyesti, muistion tarkoituksena on esittää argumentteja joiden mukaan Googlen diversiteettiohjelman toimenpiteet ovat epätarkoituksenmukaisia ja potentiaalisesti haitallisia yrityksen toiminnalle ja työilmapiirille. Argumentin keskiössä on se, että pyrkimys täysin tasaiseen sukupuolijakaumaan on haitallista koska miehillä ja naisilla on erilaisia preferenssejä osin biologisistakin syistä, ja siksi naisia päätyy vähemmän teknologia-alalle. Tästä johtuen yritykset muuttaa "epäsuhtaa", ja aivan erityisesti, yritysilmapiiri jossa avoin keskustelu diversiteetistä on kielletty, johtavat ongelmiin. Asiasta kirjoitti myös Suomessa Iltalehti.

Toivon lukijoiltani sen verran kärsivällisyyttä, että he todella lukevat muistion.  Lisäksi toivon että lukijat katsovat oheisen videon.  Se on peräisin sinänsä roskaviihdettä edustavasta TV-sarjasta, mutta se esittää erään tyyppisen argumentin. Siinä puolustusasianajaja argumentoi, että valamiehistön on tehtävä päätöksensä niiden faktojen perusteella jotka on esitetty, ja nimenomaan sen suhteen että onko syyttäjä onnistunut esittämään faktat siten, ettei kohtuullista epäilyä syytetyn syyllisyydestä ole; Ei sen perusteella miltä heistä tuntuu

En pidä ajatuksesta, jonka mukaan argumentin esittäminen jostakin mekanismista tai toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta olisi "oikein" tai "väärin" sen perusteella, onko se "totta" tai ei. Se, mikä on totta -- tämä on hieman eri asia kuin se, mikä on fakta -- on hyvin usein laajasti ajateltuna tulkinnanvaraista. Fakta taas on ilmeinen tosiasia joka kokolailla kiistatta on joko niin tai näin. Raja tietenkin on häilyvä.

Faktojen tahallinen esittäminen väärin tunnetaan yleisemmin valehtelemisena. Jos joku esittää argumenttinsa tueksi vääriä faktoja, hän joko erehtyy tai valehtelee. Erehtyminen voi johtua monesta asiasta, esimerkiksi henkilö on saattanut lukea lehdestä väittämän joka on alunperin ollut väärä, tai tulkita faktaksi väittämän joka on ollut (sittemmin vääräksi osoittautunut) spekulaatio. Erehtyminen voi myös olla seurausta siitä, että henkilö tekee virheen vetäessään johtopäätöksiä faktoista.

Kun Googlen muistio levisi sosiaalisessa mediassa, se useimmiten jaettiin evästyksellä "Anti-diversity memo", mikä taas antaa ymmärtää että muistion sisältö olisi ollut ylipäätään diversiteetin vastainen, eli peräänkuuluttanut pikemminkin homogeenisyyttä. Tämä on faktojen esittämistä väärin, suurin osa jakamista jatkaneista erehtyi tässä suhteessa, sillä harva heistä oikeasti luki muistion. Muutama kyllä väitti lukeneensa sen, mutta pitäytyi alkuperäisessä tulkinnassaan. Tällaisessa tilanteessa siis henkilö valehtelee, joko siinä että olisi lukenut muistion, tai sitten siinä että se olisi ylipäätään diversiteetin vastainen.

Niille, jotka ovat tähän asti päässeet lukematta muistiota, huomauttaisin, että muistion aloituslause kuuluu: "I value diversity and inclusion, am not denying that sexism exists, and don’t endorse using stereotypes."

Sosiaalisessa mediassa tapahtunut henkilön teilaaminen oli tässä tapauksessa melko ennustettava ja yllätyksetön lopputulos. Se oli samaa suuruusluokkaa ja seurauksiltaan ehkä vastaava -- aika näyttää -- kuin Tim Huntin tapaus pari vuotta sitten. Kaikkihan muistavat Nobel-voittajan, joka törkeästi solvasi naisia, sanoi etteivät nämä sovellu laboratoriossa työskentelyyn sillä naisten ja miesten välille syntyy rakkaussuhteita.

Faktoja toki siinäkin esitettiin, mutta todellisuus oli radikaalisti toinen kuin someraivokampanja antoi ymmärtää. Hunt tosiasiassa esitti väittämänsä viitaten siihen tosiasiaan että hän oli itse tavannut vaimonsa, joka oli myös ammattitutkija, työnsä parissa ja esitti asian itseironisena vitsinä. Vitsin esittämisen jälkeen hän jatkoi puheessaan korostaen sitä, kuinka tärkeässä asemassa naisten koulutus on Etelä-Koreassa ollut ("tapaus" sattui Koreassa järjestetyillä naistutkijoille suunnatuilla lounaskutsuilla, missä Hunt oli kutsuttu puhumaan) ja kuinka tärkeässä roolissa naistutkijat ovat kansallisen tutkimusyhteisön luomisessa.

Tämä fakta ei tietenkään kiinnostanut ketään niin paljon kuin se tunne, joka herää kun asiayhteydestä irrotettuja palasia jaetaan ja yhdessä ollaan vihaisia. Lapsenomainen raivo ottaa vallan, ja se mikä alunperin oli "riidan" aiheena unohtuu täysin.

Toisin kuin lapsilla, someraivoa ei kuitenkaan seuraa katarsis, kättä päälle lyöminen ja toverillinen sovinto. Ihmisen elämä on tuhottu ja tuhoamiseen osallistunut kuoro vain jatkaa ilkkumistaan. Väärästä mielipiteestä -- oikein tai väärin -- tuomitun oikeusturvasta ei kukaan ole kiinnostunut, tai jos joku tällaisesta kohtuuttomuudesta uskaltaa huomauttaa, tätä uhataan saman tribunaalin tuomiolla.

Vasta aikuisena tajusin, että lasten maailma tappeluineen ja riitoinen ei muistuta Kärpästen Herraa.  Kärpästen Herra ei ole varoitus nuorille siitä, että heidän tulee jättää lapselliset tapansa ratkaista konflikteja. Kun ihmiset pöyristyvät jostakin, on lopulta aivan sama mikä se on, mistä he pöyristyvät. Google-muistion tapauksessa ketään ei oikeasti kiinnosta mitä siinä sanotaan. Riittää että joku on keksinyt leimata sen vääränlaiseksi. Sen jälkeen sosiaalisen median infantiili laumaa alkaa messuta
Sika tappakaa, kurkku leikatkaa

7 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Valitettavasti ilman Googlea ei tule toimeen. Sen käyttäminen on kuitenkin näissä oloissa moraalinen erhe, ellei nyt aivan synti olekaan.

Jaska Brown kirjoitti...

Erinomaisia huomioita. Minä luin Kärpästen herran jostain syystä vasta aikuisena, kymmenisen vuotta sitten. Lukiessa kuvittelin aluksi samoin, mutta loppupuolella kirjaa alkoi aueta.
Tuo teilausmentaliteetti on varsin tuttu aikuisten maailmasta. Irrotetaan jokin asia kontekstistaan, toiset eivät viitsi lukea koko tarinaa ja joukkopsykoosi on valmis. Siinä on taas yksi hyvä syy pysyä nimimerkin takana.
Pitäisi kirjoittaa ohjeet siitä, kuinka menetellä kun joutuu vastaavan vainon kohteeksi.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta tämän "skandaalin" suurin ja pelottavin piirre ei tällä kertaa ollut edes se, että olisi hyökätty konservatiivisina pidettyjä näkemyksiä vastaan.

Tässä oli paljon samaa kuin Tim Huntin noitavainossa, joka perustui hänen yhden lauseensa irrottamiseen asiayhteydestä. Suomen Wikipediakin muistaa mainitan tämän asiayhteydestään irroitetun lauseen, muttei kerro että se oli osa kevytmielistä puhetta tilaisuudessa jossa Hunt ja hänen vaimonsa -- johon hän vitsillään viittasi -- olivat kunniavieraina, eikä mainita että hänen puheensa kokonaisuutena käsitteli sitä, miten tärkeää on, että yhteiskunta panostaa nimenomaan naistutkijoiden uramahdollisuuksiin.

Siis, tässä pelottavinta on se, että sosiaalisessa mediassa levietty valhe jää elämään, eikä ketään kiinnosta totuus. Vaikka kuinka omaisi liberaalit arvot, se ei riitä; minua haukuttiin henkilökohtaisesti misogyyniksi ja rasistiksi, kun yksinkertaisesti kysyin kanssakeskustelijoiltani, missä kohtaa muistiota kirjoittaja väittää että naiset ovat vähemmän kyvykkäitä teknisillä aloilla.

Muistiossa -- jos luitte sen, niin tiedätte -- ei sanota mitään naisten kyvykkyydestä tai lahjakkuudesta, vaan siinä puhutaan preferensseistä, eli siitä että naiset hakeutuvat eri aloille, ja todetaan että osa tästä erosta selittyy biologisilla tekijöillä.

Nytkin media ja internet ovat täynnä artikkeleita joissa valehdellaan muistion sisällöstä. Kukaan ei parin vuoden päästä muista totuutta, mutta muistion kirjoittajan nimi muistetaan "misogyyninä ja kiihkoilijana".

H-baari kirjoitti...

En ole suoraan sanoen ollenkaan yllättynyt että niin suuri osa "edistyksellisestä" mediasta on lähtenyt tähän noitavainoon mukaan ottaen huomioon aiemmat tapaukset, mutta olisin kuvitellut että edes CNN:llä ja New York Timesilla olisi faktojentarkistajia.

Mikko Mattila kirjoitti...

Luin muistion ja katsoin kaverin haastatteluja. Hän tuntuu aidosti yllättyneen saamastaan huomiosta tai sitten näyttelee hyvin. Ehkä kohussa on oikeasti kyse enemmän siitä, että aivan samaa argumenttia voi käyttää myös ihmisryhmien välisten erojen selittämiseen eli miksi valkoiset ja aasialaiset pärjäävät paremmin kuin afrikkalaiset. Sitä matopurkkia ei uskalleta tai haluta avata, koska ihmisrt voisivat saada pahaa tietoa ja vääriä ajatuksia. Steve Sailer on aiheesta kirjoittanut paljon, on varmaan tuttua.

Ari kirjoitti...

Minusta fiksujen ihmisten pitäisi irtisanoutua näistä sosiaalisen median lynkkauspartioista ja tehdä selväksi että kyseessä on sivistymättömien barbarismia.

Ja kyllä tiedän että fikust ihmiset uskovat pöljiä asioita, tiedän paljon varsinkin akateemisia jotka uskovat asioita jotka saavat silmäni pyörimään päässä.

Veijo Ryhänen kirjoitti...

TM: "Kun ihmiset pöyristyvät jostakin, on lopulta aivan sama mikä se on, mistä he pöyristyvät."

Tunteilla reagoivat ihmiset haluavat reagoida VAHVOILLA tunteilla, koska heidän oma elämänsä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, jos ei löydy mitään sellaista, mihin voi reagoida tunteella. Halutaan jopa maksaa esim. Seiska -lehdelle siitä, että he tuottavat tunteita herättävää viihdettä, siis lehden "tilaajien tilaamia uutisia" esim. entisen mäkihyppääjän lukuisista naimisiin menoista lukijoilleen. M.N. sanoikin ihan suoraan rahan olleen tärkein syy (ei tosin näillä sanoilla) moniin naimisiinmenoilleen haastattelussa, joka tehtiin kirjan julkistamisen yhteydessä. Haastattelussa Matilla taisi ns. "olla korkki auki", ja muistaakseni hänet jouduttiin siitä syystä poistamaan studiosta kesken kaiken.

Pertsa Reposen maksiimi: "Kaiken viihteen tarkoituksena on auttaa ihmisiä kestämään elämää"

Some tarjoaa mahdollisuuden kokea vahvoja tunteita ilman että niistä tarvitsee maksaa. Veikkaan että seiska kuolee lähivuosina pois, viimeistään siinä vaiheessa kun nykyinen "seiskasukupolvi" on eläköitynyt. Perustelu: Eläkkeellä ei tarvitse enää "kestää elämää", koska työn mukanaan tuoma stressi katoaa eläköitymisen myötä.

Somekohun pyörityksen silmään joutuneen ihmisen tulisi siis muistaa olevansa somekohun aikana eräänlainen viihdetaiteilija, joka tekee hyödyllistä työtä vain olemalla somekohun keskipisteenä, koska hän silloin auttaa tunteella reagoivia ihmisiä kestämään elämää.

Itse asiassa, somekohun keskipisteen pitäisi tuntea iloa ja kiitollisuutta siitä, että hän voi näin - siis jo pelkällä olemassaolollaan - auttaa tunteilla reagoivia ihmisiä kestämään paremmin elämää. Somekohun uhrin pitäisi siis pystyä tuntemaan myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, joiden elämään hän tuo sisältöä:

"Jos haluat tehdä muut onnelliseksi, harjoita myötätuntoa. Jos haluat tehdä itsesi onnelliseksi, harjoita myötätuntoa."