tiistai 14. maaliskuuta 2017

Yhteiskunnasta, luonnostellen

“It is the mark of an educated mind to be able to entertain a thought without accepting it.”
  -Aristoteles
Kun kirjoitamme yhteiskunnasta ja politiikasta, sanamme otetaan usein painavampina ja vakavampina kuin ne on tarkoitettu. Mitä hyvänsä lausummekaan siitä miten yhteisiä asioita voitaisiin järjestää toisin, sanamme otetaan herkemmin aitoina ilmentyminä arvoistamme ja sisimmistä tunnoistamme. Koen tämän kammottavana.

En pidä Myers-Briggs-luokituksia kovin valideina -- tutkimusten mukaan niiden reliabiliteetti ja ennustusvoima on mitätön -- mutta pidän niitä viihdyttävinä, ja samastun ENTP-tyyppiini joiltain osin.  Jossain mainittiin, että ENTP-tyypin helvetti on maailma jossa ei saa sanoa mitä ajattelee ja kaikkien on oltava samaa mieltä. Itse koen yhtä lailla ahdistavana sellaisen maailman, jossa ylipäätään pitää olla jotain mieltä, ja jossa pitää "jämäkästi" puolustaa omia mielipiteitään.

Usein tällaisen ajattelutavan takana on monenlaisia virhekäsityksiä, mutta yksi nousee aina uudelleen esiin, ja se on se, että ihmisten uskomuksia -- siis käsityksiä siitä millaiset tosiasiat ovat voimassa ja millaiset eivät -- tulisi jotenkin määrittää se, mitä hän pitää hyvänä tai oikeana. So. kyvyttömyys erottaa arvot ja tosiasiat toisistaan.

Kun esitän spekulatiivisen käsityksen tai luonnostelman yhteiskunnassa jonka instituutiot ovat toisenlaisia kuin meidän yhteiskunnassamme, en esitä omanani arvoja jotka mahdollisesti toteutuvat luonnostelmassa mutta eivät meidän yhteiskunnassamme. En myöskään esitä dystooppista kauhukuvaa; ainoastaan vaihtoehtoisen mallin, joka on erilainen. Jotkin asiat toimivat samoin, jotkin toisin. Tämä on pakko sanoa ensialkuun, koska meidän ajattelussamme on herkästi binäärinen jaottelu "hyviin" ja "huonoihin": jokainen vaihtoehtoinen tai fantastinen yhteiskuntamalli on aina joko utopia tai dystopia. Tämä  on kuitenkin rajoittava ja typerä ajattelutapa.

Jopa analysoitaessa tai tutkailtaessa historiallisia tai aikalaisia yhteiskuntia, tulisi olla niin, että kiihkoton, analyyttinen ja utelias suhtautuminen vieraaseen voidaan ottaa ilman, että tästä joudutaan tilille. Jos jokin on nykypäivän "keskustelu"kulttuurissa vikana, niin se on tämä.

Esimerkiksi, minua kiehtoo vaikkapa Natsi-Saksan sotatalous Albert Speerin kaudella 1942-1945. Talouden organisointi ja teollisen tuotantokoneiston virittäminen sotatarvikkeiden tuotantoon on kiehtova aihe. Päätösten tehokkuudesta tai tehokkuuden puutteesta, reunaehtojen luonteesta, ja ennen kaikkea tilanteen täydellisestä vieraudesta nykykokemukselle johtuen on varsin kiehtovaa huomata miten nerokkaasti jotkin asiat hoidettiin.

Kuitenkin tällaisten tietojen analysoinnista tai toimenpiteiden kiehtovista yksityiskohdista ja odottamattomista seurauksista jne keskusteleminen herättää joissain ihmisissä inhoa ja kauhua. Ikään kuin asiat olisivat kauheita rekursiivisesti niin, että jokainen "kauheaan" asiaan liittyvä toinen asia on myös "kauhea". Tällainen ajatusten hygienia on minulle vierasta ja vastenmielistä. Esimerkiksi, kun Salvador Dali maalasi maalauksen "The Enigma of Hitler" (ks kuva), häntä paheksuttiin natsisympatioista.

Natsit toimivat tässä vain ja ainoastaan esimerkkinä. Halpana ja helppona sellaisena, koska jokainen meistä tunnistaa tämän väkevän "pahuuden". Ei ole lainkaan sattumaa, että vallallaolevan poliittisen kulttuurin vastustajia melko yleisesti leimataan "natseiksi".

Olisi tympeää kuitenkin toistaa tämän enempää tätä jo kauan veisattua virttä.  Kirjoitin tämän kirjoituksen sen sijaan, että olisin kirjoittanut jotakin konkreettista. Nimittäin, kävellessäni töihin pohdin erilaisia vaihtoehtoisia instituutioita ajatusleikkeinä. Sellaiset kiehtovat minua; pohdin toisinaan millainen yhteiskuntamme olisi jos meillä olisi kitiinipanssari, jos sulattaisimme ruokamme ruumiin ulkopuolella, tai jos eläisimme pimeässä mutta aistisimme radioaaltoja.

Aivan samaan tapaan, on mielenkiintoista pohtia esimerkiksi yhteiskuntaa jossa äänioikeus on vain ihmisillä jotka ovat sen ostaneet tai muutoin lunastaneet. Mietin aamulla esimerkiksi sitä, että yksilö voisi ostaa verovapauden maksamalla jonkin riittävän suuren könttäsumman. (Tähän liittyy ilmeisiä, helpohkosti analysoitavia ongelmia markkinatalouden toimivuuden kannalta) Tai jos esimerkiksi asepalveluksen suorittaminen olisi edellytys ilmaiselle koulutukselle, esimerkiksi niin, että terveydellisistä syistä vapautettujen olisi mahdollista hakea sitten terveydellisin syin myös subventiota koulutusta varten. Tai yhteiskuntaa jossa lasten hankkiminen olisi sallittua vain jos vanhemmat ovat valmiita maksamaan lapsen aiheuttamat kustannukset.

Tällaisten nykyisten käsitysten mukaan hyvin rajoittavien tai "väärien" ratkaisujen takana olevaa arvomaailmaa en varsinaisesti edes mieti; se ilmenee, jos ilmenee, kun pohdin millaisilla tavoin jokin tällä lailla erilainen yhteiskunta toimisi ja millaiset ihmiset hyötyisivät, ja kuka haluaisi muuttaa järjestelmää.

Ihminen sopeutuu kaikenlaiseen. Meidänkin yhteiskunnassamme on paljon täysin absurdeja sääntöjä ja joitain yksilöitä kohdellaan aivan järjettömän ankarasti, kun taas toiset tekevät monella tapaa "pahaa" ja pääsevät kuin koira veräjästä.  Jos tällainen ahdistaisi minua, olisin täydellisen hermoraunio. Enemmän minua ahdistaa nyt se, että niin suuri joukko ihmisiä kuvittelee että maailma on siisti ja tietynlainen, ja "väärien" ajatusten ajatteleminen tekee ihmisestä epäilyttävän ja vaarallisen.

3 kommenttia:

Retkipentti kirjoitti...

Vanhemmiten olen hahmottanut että elämme itsetuhoisessa, ekologisesti kestämättömässä globaalissa markkinatalousdystopiassa. En vain viitsi yleensä sanoa tätä ääneen. Luulisivat kommunistiksi. Mitä en suinkaan ole. Olen kait asenteiltani jonkinlainen kulttuuriteollisuuden pienyrittäjä.

Minä en "ole" poliittisesti mitään. Toki tässä nimenomaisessa tilanteessa minulla on jäsentynt poliittinen kanta siihen, miten esimerkiksi Suomessa asiat on parhaiten järjestettävissä tämän nykymaailman kaltaisissa olosuhteissa. En kuitenkaan samastu tähän kantaan, vaan näen sen hyvinä käytännön ratkaisuina huonossa tilanteessa. Plus tietty pyrin siihen, että tiettyjä eitä pehmarvoja ajetaan noin laajemminkin kuin meikäläisen omissa valinnoissa. Koska niiden puutteessa olisi aika kylmää kyytiä.

Toisaalta veikkaisin etä maailma olisi aika ankea paikka elettäväksi, jos olisi valta ihan suoraan niin kuin meikäläisen mieli. SE ei olisi edes pehmeä.

Retkipentti kirjoitti...

Pahoittelen kirjoitusviheriöitä.

Luin joskus oikeistolais-anarkistisen Unabomberin ajatuksista. Perkele puhui selvää asiaa. Noin mielipuoleksi.

On mukavaa etä maailmassa on hulluuta. Kunhan se ei etene väkivaltaan asti. Tämä nykyinen rationaalisuus on sekin osaltaan ihan tarpeeksi tappavaa.

Retkipentti kirjoitti...

Luulisin että dogmaattinen uskonnollinen ajatusmaailma tai muutkin dogmaattiset maailmankatsomukset ovat nimenomaan yksilön reaktio siihen, että hän havaitsee maailman pohjimmiltaan ristiriitaiseksi ja epäkoherentiksi. mikään ideologia ei kata elettyä maailma atäydellisesti. Tästä helposti etenee ääriajatteluun ihan vain paniikkireaktiona. Tai sitten hajoaa lepsuun, hampaattomaan relativismiin. Mutta luen uskonnolliset fanaatikot tyypillisesti ihmisinä, joilla on voimakas torjuntareaktio käynnissä ja samalla sen verran tarkkasilmäisyyttä, että he hahmottavat jollain puoliksi itseltä kielletyllä tasolla maailman pohjimmaisen järjettömyyden ja ihmisten luomien ratkaisuiden riittämättömyyden.

Minusta ainoa ratkaisu on ajaa jotakin itselle tärkeää asiaa. Hiukan kuin kelkkailessa, kelkka kyllä painaa kourua alas porukan painosta. Ei sitä voi pysäyttää. Voi kuitenkin heittää painonsa tukemaan sellaista suuntaa tai liikerataa, jonka uskoo parhaaksi mahdolliseksi keskellä sitä päätöntä syöksyä.