maanantai 1. elokuuta 2016

Uudelleenarviointi

Kuten aiemmin kirjoitin, nyt kun matkustin Singaporeen, on aika arvioida harjoitteluni saldoa.

Ensiksi ilmeisimmät havainnot. Kyykky ja juoksu eivät toimi yhdessä kovin hyvin. Sain kuudessa viikossa nostettua maksimikyykkytulosta vain 2.5 kiloa. Lisäsin pitkän lenkin pituuden kuudesta viitentoista kilometriin. Juoksuvauhti jäi hitaanpuoleiseksi, mutta uskoisin pystyväni juoksemaan halutessani nyt puolimaratonin alle kahden tunnin. 1:45 alitus ei onnistu tällä hetkellä. Tampereen puolimaratoniin on vielä kuusi viikkoa, mutta vauhdin lisäys ei ole onnistunut kuuden ensimmäisen viikon aikana merkittävästi, joten se tuskin onnistuu nytkään. En aio uhrata kaikkea kyykkyäni, joten menen sillä vauhdilla millä menee. En sure juoksutulosten perään.

Toinen mitä olen huomannut on, että jänteet polven ympärillä ovat taas alkaneet vaivaamaan. Tämän vuoksi saatan jäättää kokonaan juoksun väliin, ja jos juoksenkin nyt, niin voi olla että tästä tulee viimeinen puolimaratonini. Kymppejä voin vielä vedellä joskus.

Maastaveto on lisääntynyt ihan OK, nyt se on 157.5kg eli 7.5 kiloa tullut lisää tänä aikana. Pystypunnerruksessa viiden toiston maksimi on tullut ylös  ja saan kaksi toistoa 57.5kg:lla siinä missä ennen yhden, mutta kehitys on ollut hidasta. Penkkipunnerruksessa en ole operoinut isoilla painoilla, mutta 70 kilolla pistelin 12 toistoa. Olkapää tuntuu kipeytyvän jos otan isommat painot, niin mennään sitten tällaisella bodaustyyppisellä treenillä.

Treenaamisen mahdollisuudet eivät näytä kaksisilta taaskaan täällä. Aion kuitenkin livahtaa SRC:n salille ja jos sanomista tulee, vetoan tietämättömyyteen.

Ei kommentteja: