torstai 26. marraskuuta 2015

Velka.

Myin taloni maanantaina. Eilen maksoin kaikki muutkin velkani pois. Olen siis nyt -- oletettavasti tosin vain hetkellisesti -- tilanteessa jossa minulla ei ole penniäkään velkaa.

Puhtaasti taloudellisesti ajatellen velattomuus ei ole kuitenkaan varsinaisesti tavoiteltava tila. Alarmismi erilaisista velan muodoista on talousuutisoinnin syöpä. Kaikkein hullunkurisin muoto on se, jossa kauhistellaan että kansantaloudessa ihmisillä on niin ja niin paljon velkaa yhteensä.  Huomautan tässä, että toki velka voi velalliselle olla ongelma, ja jos esimerkiksi kansantalouden velka ulkomaille on kovin suuri, tämä kiistatta indikoi sitä että rahavirta tulevaisuudessa on todennäköisesti velalliselta velkojallepäin.  Sensijaan esimerkiksi määre "globaali velka" tms on täysin merkityksetön. Miksi näin?

Siksi, että nettovelka on aina tasan nolla. Jokaisella velalla on velallinen ja velkoja. Velkojan saatavien suuruus on tarkalleen velallisen velan suuruinen. Jotta asia tulisi ymmärrettävämmäksi, niin tehdään ajatuskoe. Oletetaan että talouden konventiot ovat toisenlaiset ja emme tee eroa oman ja vieraan pääoman välillä. Tällaisessa järjestelyssä jokainen yksilö johtaa aina omaa henkilökohtaista "osakeyhtiötään", ja velan sijaan rahoittaa toimintaansa myymällä osakkeita. Lähtökohtaisesti henkilö omistaa 100% tämän oman yrityksensä osakkeista.

Jos yksilö ostaa esimerkiksi asunnon, hän voi tehdä kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on osamaksusopimus. Siinä ei tehdä velkaa, vaan asunnon omistaja myy asunnon osamaksulla siten, että ostaja saa asunnon käyttöönsä ja vastaa sen kuluista, ja maksaa sopimuksenmukaisesti tietyllä aikajänteellä myyjälle asuntoa; omistusoikeus siirtyy vasta kun viimeinen erä on maksettu.

Toinen tapa on myydä osakkeita rahoittavalle taholle. Rahoittava taho ostaa henkilön osakkeita jonkin määrän ja luovuttaa rahaa. Osakkeet oikeuttavat osuuteen henkilön tuloista. Tämä ei ole rahoittajalle aivan samanlainen diili kuin velkasitoumus, sillä mikäli henkilön tulot muuttuvat, myös rahoittajan saamat tulot muuttuvat. Sopimus voidaan kuitenkin tehdä siten, että myymisen sijaan, henkilö luovuttaa suuremman osan osakkeista rahoittajalle määräajaksi, ja rahoittaja ja henkilö tekevät sopimuksen joka oikeuttaa rahoittajan kiinteään suoritukseen. Ylimenevä osa maksetaan henkilölle, mutta osakkeet pysyvät rahoittajalla panttina kunnes sopimuksen määräaika umpeutuu. Jos henkilön "osingonmaksukyky" heikkenee olennaisesti niin, että osingot eivät kata sopimuksessa määrättyä maksua, niin rahoittajalle siirtyy omistusoikeus suurempaan osaan osakkeita.

Tämä on tietenkin äärimmäisen monimutkaisen kuuloinen järjestely, mutta maksujen ja sitoumusten osalta se ei eroa itseasiassa velasta lainkaan. Mutta siis, tässä mallissa ei koskaan lainata rahaa kenellekään eikä kukaan ole varsinaisesti "velkaa" kenellekään. Tämän ajatusleikin ei ole tarkoitus olla minkäänlainen malli siitä miten asioiden "pitäisi" toimia.

Se, mitä yritän tällä sanoa on, että sanan "velka" huono kaiku on puhtaasti mielikuvituksen tuote. Nyt, se ei tarkoita etteikö velalla tai millä tahansa vastaavalla järjestelyllä voisi olla haitallisia seurauksia. Se tarkoittaa vain, että velan määrä ei kerro vielä sinänsä yhtään mitään oikeastaan mistään.

Toinen näkökulma on se, että kun taloudessa tehdään rahan ja resurssien kuluttamisesta päätöksiä, niin raha siirtyy ajan oloon sellaiselle taholle, joka ei käytä resursseja itse, vaan luovuttaa niitä muiden käyttöön korvausta vastaan. Markkinataloudessa erilaisia resursseja voi hankkia yhdellä hinnalla ja luovuttaa myöhemmin toisella hinnalla, joten tahot jotka kykenevät muita paremmin tunnistamaan tilanteita joissa jonkin resurssin hinta todennäköisesti tulee nousemaan, voivat haalia ajan oloon suuriakin määriä rahaa. Toinen keino on tuottaa resursseja joita muut haluavat suurissa määrin ja korkealla hinnalla.

Tässä katsonnassa "velka" on indikaatio siitä, että on pyritty ottamaan haltuun resursseja enemmän kuin itsellä on ollut hallussa rahaa. Esimerkiksi asuntolaina on merkki siitä, että on hankittu asunto (resurssi) tilanteessa jossa rahaa ei joko ole ollut tai sitä ei ole haluttu käyttää niin paljon kuin asunnon hinta on. On esimerkiksi varsin rationaalista, että henkilö jolla on 100 000 euroa rahaa, ja hän haluaa ostaa 100 000 euron asunnon, ottaakin esimerkiksi 50 000 lainaa ja maksaa vain 50 000 euroa itse. Nimittäin, jos lainan korko on r ja esimerkiksi 50 000 euron omalle pääomalle saa muualta tuoton p, niin tällaisessa järjestelyssä tuon oman pääoman tuotosta jää käteen (p-r)*50 000 korkojen maksun jälkeen. Jos p on riittävän suuri ja lainan maksuaika riittävän pitkä, tällä voidaan kattaa myös lyhennyksistä iso osa; jos p-r on esimerkiksi neljä prosenttia, niin 17 vuoden kuluttua velka on maksettu kokonaan pois tällä ylimääräisellä tuotolla.

Jos kansantaloudessa tai globaalissa taloudessa on paljon velkaa, se tarkoittaa siis sitä, että raha kerääntyy tahoille jotka kykenevät tavalla tai toisella hankkimaan resursseja halvemmalla ja myymään kalliimmalla ja/tai jotka eivät kuluta itse kuin pienen osan tuottamistaan resursseista. Jos oletettaisiin, että resurssien kulutus itsessään jakautuu varsin tasaisesti, niin velan määrän kasvu tarkoittaisi että resurssien omistus ja tuotanto ovat jakautuneet epätasaisemmin, ja että epäsuhta kasvaa sitä enemmän mitä suuremmaksi velan määrä kasvaa. Karkeastiottaen, siis.

Mitä tapahtuu jos velkaa ei makseta? No, velallisen kannalta se on sikäli huono, että velanotto -- siis resurssien saaminen käyttöön nyt vastineeksi lupauksesta toimittaa resursseja myöhemmin -- on mahdollista vain jos velallisella on luottoa. Tämä on se syy miksi valtion velan maksamatta jättäminen on pitkän aikavälin kannalta vaarallista. Nimittäin, jos valtio jättää velkansa maksamatta, sille ei ehkä lainata enää, tai sille lainattavan rahan korko muuttuu hyvin suureksi.  Jos asiaa kuitenkin tarkastellaan historiallisesti, niin aika moni valtio joka on jättänyt velkojaan maksamatta, on myöhemmin saanut taloutensa kuntoon ja luottamuskin on palannut.

Yksilöiden kohdalla ihmiset lähtevät usein ajatuksesta että velan maksamatta jättäminen on häpeällistä, jotkut jopa lähtevät siitä oletuksesta että se on täysin moraalisesti ekvivalenttia varastamisen tai petkuttamisen kanssa. Jos kuitenkin vertaamme edellä ajatusleikkinä esittämääni "osakeyhtiö" esimerkkiin, niin riski voidaan ajatella siten, että rahoittajalle joka saa osakkeita pantiksi, jää ikäänkuin pysyvä oikeus rahoitetun tuleviin tuloihin. Monissa maissa on mahdollista tehdä ns. henkilökohtainen konkurssi, jossa todetaan että nettovarallisuus on negatiinen, omaisuus ulosmitataan ja velkasuhteet mitätöidään; tällaisessa tilanteessa velallinen pääsee itseasiassa ajatusleikki-esimerkkinäni helpommalla, koska konkurssin selvittämisen jälkeen velallisen ansiot jäävät hänen omaan käyttöönsä.

Velkasuhdetta ja erityisesti koron laskuttamista on monissa kulttuureissa pidetty jo sinänsä kummankin osapuolen osalta arveluttavana tai tuomittavana. Velkojan ja velallisen välille syntyvää asetelmaa pidetään valta-asetelmana joka on "epäluonnollinen". Tämä ajatus on vasemmistolaisessa ethoksessa läsnä, samoin se on ollut kristityillä aina uudelle ajalle asti, ja islamiin se tavallaan kuuluu vieläkin. Epäilen että taustalla on ihmisen liki luontainen vaistomainen taipumus pitää luottamusta tärkeänä, liki pyhänä asiana. Velkasuhde on paitsi taloudellinen suhde, myös tietyssä mielessä luottamussuhde, joten se hämärtää rajoja erilaisten sosiaalisen kontrollin muotojen välillä. Fukuyama piti protestanttisten kulttuurien taloudellisen menestyksen pääasiallisena syynä juuri sitä että luottamus oli lähtöjään suuri ja kun se uudella ajalla "kapitalisoitiin", voitiin luottamuksen turvin kerätä pääomia korkean tuoton ja korkean riskin hankkeisiin.

7 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Martin Armstrong käsittelee velkaa erittäin hyvin sekä yrityksensä kotisivuilla että tässä erinomaisessa elokuvassa Forecaster. Jos ei jaksa koko elokuvaa katsoa (suomeksi Ylellä) niin viimeinen 15 minuuttia kannattaa.

Olen joskus miettinyt, että onko muslimien yleisesti ja erityisesti arabien ongelmien taustalla juuri tuo pyrkimys velattomaan yhteiskuntaan, kuten Ceaucescun Romaniassa. Kun katselee karvakourien menoa, niin joka jätkä asuu vuokralla yhteiskunnan tuilla, mutta auton pitää olla hieno. Tai ainakin beeämvee. Länsimaiden siunaus on, että meillä saa lainaa, sillä muuten meidänkin materiaalinen elintaso olisi ehkä jotain 80-luvun alun luokkaa, edelleen.

adeus kirjoitti...

Kannattaa myös lukea Debt: The First 5000 Years. Siinä esitetään varsin mielenkiintoinen näkökulman velan historiaan. Ja samalla vähän kaiken muunkin historiaan vähän vaihtelevalla menestyksellä.

pjt kirjoitti...

> Se, mitä yritän tällä sanoa on, että sanan "velka" huono kaiku on puhtaasti mielikuvituksen tuote.

Ei minusta. Velasta, siis liiasta velkaantumisesta, on kyllä useinkin saatu kärsiä ihan oikeasti. Viimeisimpänä esimerkkinä valtioiden sarjassa Kreikka.

Ja tietysti myös monet, monet yksilöt ovat joutuneet pulaan velkojen takia. Tämä ei ole mitään mielikuvitusta.

Tiedemies kirjoitti...

Kuten yllä totesin, se, että velka sinänsä ei ole huono asia, ei tarkoita että liika velka ei olisi huono asia. Tämä on vähän kuin sanoisin että käsitys että vesi on jotenkin valtavan suuri terveysriski, on mielikuvituksen tuote, niin vastaisit että kyllä Suomessa satakunta ihmistä vuodessa hukkuu.

Tottakai vesi tappaa jos sitä vetää henkeen riittävästi.

Aivan samoin, tottakai jos tekee velkasitoumuksia liikaa, niin joutuu ennen pitkää tilanteeseen jossa ei ole varaa maksaa, ja siitä seuraa sitten muita ongelmia, kuten että menettää velan vakuudet, luottotietonsa jne.

Kuitenkin esimerkiksi ns nettovelka on globaalisti aina tasan nolla, koska velalla on aina velallinen ja velkoja. Velka on näiden kahden välinen suhde, jossa velallinen on tehnyt jonkinlaisen sitoumuksen maksa tulevaisuudessa joku summa. Yleensä myös on jokin laki tai jokin sopimuspykälä, mitä tapahtuu jos tätä sitoumusta ei pysty täyttämään. Tämän sitoumuksen täyttymättömyyden pelko on se, mikä saa aikaan velka-alarmismia.

Se, mitä yritän sanoa on, että siitä että velka jätetään maksamatta ei seuraa mitään "objektiivisesti" pahaa, vaan ainoastaan velkoja joutuu pettymään ja velallisen luotto menee. Näin sen kuuluukin olla. Suuri velan määrä taloudessa tarkoittaa että erilaisia ajan yli tehtyjä sitoumuksia on paljon. Jos niistä isoa osaa ei voida täyttää, niin moni velkoja joutuu pettymään ja moni velallinen menettää luottokelpoisuutensa.

Mutta reaalitaloudelle tämän vaikutukset ovat mielikuvituksen tuotetta. Velka ei ole mitään "objektiivista" vaan se on mielikuvituksen tuote, toisin kuin joko kone, laite, kulutustavara tai muu reaalinen omaisuuden laji. Kaikki pääoma on *rahalliselta* arvoltaan tällä tavalla mielikuvituksen tuotetta.

Velka sinänsä on siis vain sitä että on tehty vaihtokauppa josta joku osa on vielä jäänyt toteutumatta. Ei sen kummempaa.

Juha Kettunen kirjoitti...

Mihin muutat ja kenen kanssa - ja kenen kanssa et? Mitä siellä siis tapahtuu?

Tiedemies kirjoitti...

Juha. Laitan sulle viestiä muuta kautta.

Samppa kirjoitti...

Muuttuuko analyysissäsi mikään, kun ajatellaan, että suurin osa nykyajan velasta on fiat-rahalla tehtyä velkaa, eli kun minä marssin pankkiin hakeakseni asuntolainaa, niin suurelta osin se pankin myöntämä asuntolaina ei koostu siitä, että joku jossain päin maailmaa olisi tallettanut oikeasti lisäarvoa tuottamalla tienaamansa rahan pankkiin, jonka tämä lainaa eteenpäin, vaan pankki lainaa keskuspankin liikkeelle laskemaa rahaa, joka on ns. luotu tyhjästä?

Kun tätä fiat-rahaa hölskyy erinäköisillä finanssimarkkinoilla puolelta toiselle, niin se itsessään aiheuttaa eräänlaista epävakautta, josta saimme kokea 2008. Vaikka siis pelkästäään velkaantumisen kannalta on tosiaan yhdentekevää, miten paljon globaalisti on velkaa, kun sen nettomäärä on kuitenkin aina nolla, niin finanssisysteemin vakauden kannalta sillä lienee merkitystä, onko velkaa 1x, 10x tai 100x koko talousjärjestelmän koko. Jos velkaa on 100x talousjärjestelmän koko, niin pelkästään se, että 1% veloista jää maksamatta tarkoittaa sitä, että talousjärjestelmä kärsii koko volyyminsä suuruisen shokin, mikä puolestaan voi johtaa koko velkajärjestelmän jäätymiseen.

Toinen juttu on sitten se, että mainitsemasi konkurssit ovat minustakin ok silloin, kun puhutaan henkilöistä ja ehkä pienistä firmoista, joilla ei ole mahdollisuutta heiluttaa koko systeemin vakautta, mutta jos puhutaan pankkien konkursseista, niin niiden kohdalla ongelma on siinä, että pankkien ollessa tarpeeksi suuria niiden vaikutus ei jää vain siihen, että osakkeenomistajien omistuksen arvo nollataan ja velalliset jakavat, mitä jaettavissa on, vaan niillä on vakavia vaikutuksia ympäröivään talouselämään, minkä vuoksi valtiot ryntäävät pelastamaan pankit siinä vaiheessa, jos tuollainen konkurssi uhkaa (Islanti lienee tästä merkittävä poikkeus).