tiistai 17. marraskuuta 2015

Tosi-TV

En katso televisiota käytännössä lainkaan, ja erilaiset tosi-tv-sarjat ovat minulla pääsääntöisesti täysin vieraita. Poikkeuksena ovat vuosien saatossa olleet The Biggest Loser sekä Masterchef Australia. 

Kuuntelin radiosta aamulla mainosta jossa mainostettiin jotain sinkkujen sekoiluohjelmaa ja ajattelin että hei, jos nyt tosi-tv edelleen on voimissaan, ja kun kaikenmaailman rajoja niillä on pyritty rikkomaan, niin ajattelin ideoida muutaman. TV-yhtiöt saavat vapaasti käyttää näitä.

Kalmo vai hottis? Tässä ohjelmassa toimivat esikuvana napakymppi ja erilaiset deittiohjelmat. Joukko miehiä ja joukko naisia käy läpi kierroksen jossa heillä on muutaman minuutin pikatreffit. Heillä on edessään kuitenkin vain kunkin toisen kuva, naisen ja miehen välillä on läpinäkymätön levy. Levyssä on reikä, jonka läpi nainen ja mies voivat esimerkiksi pitää toisiaan kädestä. Kuvan lisäksi paperilla on tietty joukko taustatietoja. Mutta pelissä on catch! Osa toisella puolella olevista onkin vainajia! Lopussa pisteytetään treffiseuralaiset ja etsitään vakaat parit. Voittajapariskunta on se, joiden rankkaus toiselle on lähimpänä toisiaan, tie-breakerinä sijoitus. Voittajapari pääsee maksetulle häämatkalle jos avioituu viimeisessä jaksossa. Jännityselementti: Mitä jos toinen pari onkin kuollut? Menevätkö he silti naimisiin? Ohjelmaa sponsori Suomen Ev.lut. kirkko.

Wipeout Paris. Tämä ohjelma on oikeastaan vain eritysversio Wipeoutista. Ohjelmassa kilpailijat juoksevat Pariisin kaduilla väistellen luoteja. Suojaa voi hakea palavien autojen takaa, mutta varo räjähtäviä ohikulkijoita! Jännityselementti on ilmeinen. Ohjelmaa kommentoidaan rutkasti sosiaalisessa mediassa ja sitä sponsoroivat Boeing, Raytheon, BAE Systems, Lockheed Martin, ja Northrop Grumman. 

Haluatko presidentiksi? Ohjelmassa seurataan USA:n presidentinvaaleja. Kyseessä on interaktiivinen reality-sarja, jossa kaikki katsojat voivat esityskauden lopuksi äänestää yhtä kilpailijoista. Kilpailijoiden tehtävänä on keksiä mielikuvituksellisia tarinoita ja simuloida mielenterveysongelmia. Ohjelma tosin saanee kritiikkiä siitä, että tuotantoyhtiö ei taida pelata aivan reilua peliä, vaan osa kilpailijoista on palkattuja näyttelijöitä, ja osa mielenterveysongelmaisia! Voittajalle on luvassa roppakaupalla julkisuutta ja yllättäviä PR-mahdollisuuksia. Edellisen kauden voittaja sai Norjalaisilta kultaisen mitalin! Jännityselementti: arvaako kukaan että kyse on huijauksesta? Ohjelmalla on muuten samat sponsorit kuin edelliselläkin, ja enemmänkin.

Fattan sankarit. Tässä ohjelmassa kilpaillaan kahdessa vaiheessa ja kahdessa tiimissä, "pummit" ja "virkailijat". Ensimmäisessä vaiheessa käydään muutaman kuukauden ajan pudostuspeliä, jossa  pummit elävät työttömyyskorvauksella.  Virkailijat koettavat saada pummit tunnustamaan että heillä on joskus ollut joku aktiivinen harrastus tai että on kuullut jonkun sukulaisensa joskus harkinneen yrittäjyyttä. Kilpailijoille ei etukäteen kerrota millaisista asioista seuraa putoaminen! Toiselle kierrokselle selvinneet pummit muuttavat vuokra-asuntoon pahamaineiseen lähiöön toimeentulotuella. Säännöt muuttuvat joka viikko ja pummien kotiin tehdään pistokokeita. Jos pummi saadaan kiinni siitä, että tämä on ollut selvinpäin, seuraa automaattisesti putoaminen. Joka viikko kilpailijat pisteytetään, miinuspisteitä saa jos rahaa on jäänyt käyttämättä tai jos on esimerkiksi ollut naapurille muuttoapuna. Virkailijat saavat pisteitä keksimällä uusia sääntöjä. Alhaisimmalle pistemäärälle jäänyt putoaa. Voittajaksi selviää pummeista se, joka ensimmäisenä pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle ja virkailijoista se, joka pudottaa eniten pummeja. Loppukilpailussa tiimien voittajat käyvät nyrkkitappelun ilman sääntöjä ja voittaja saa loppuelämäkseen ilmaiset viinat.

Parasiittihotelli. Tässä ohjelmassa hotelliin tulee joukko kilpailijoita, joilla on erilaisia loisia kuten täitä, satiaisia, lapamatoja, yms. Tämän lisäksi hotellin ruokalassa tarjotaan raakaa järvikalaa, vuoteissa on lutikoita, ja juomavedestäkin löytyy erilaisia yllätyksiä. Myös osa huoneista on homeessa. Kilpailijoille ei etukäteen kerrota ohjelman teemaa, vaan nämä uskovat olevansa tervehtymislomalla. Kilpailijat käyvät viikottain terveyskeskuslääkärillä joka syyllistää näitä oireista ja kieltäytyy tutkimasta potilaita.  Voittaja on se, joka kerää eniten loistartuntoja ja kliinisiä oireita ennenkuin lääkäri uskoo että jotain on vialla!

Ennakkoluulonmurtajat Tämä ei ole oikeastaan tosi-tv- sarja, vaan suvaitsevaiseen monikulttuuriseen yhteiskuntaan sopiva versio ohjelmasta "Mythbusters". Ohjelmassa kaksi sosiologia tutkii erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Kummallakin on omat suosikkimetodinsa, mutta kekseliäisyyttä ei tältä parivaljakolta puutu! Jokainen ennakkokäsitys mistä hyvänsä ihmisryhmästä saa kyytiä, sillä näiden veijarien metodipakista eivät konstit lopu! Oli ennakkoluulo miten yleinen, tilastollisesti perusteltu tai muutoin inhottava tahansa, kaksikko löytää aina keinon murtaa se! Varsinaisten ennakkoluulonmurtajien lisäksi ohjelmassa tutkitaan vähäisempiä ongelmia ja valtarakenteita joita potkitaan kumoon feminismin ja queer-tutkimuksen keinoin. Valkoisen heteromiehen uskomukset saavat kyytiä!

Suomen paras kuski. Ohjelmassa esiintyy aivan tavallisia kalapuikkoviiksisiä keski-ikäisiä miehiä, joilla on kullakin vähintään yksi ylinopeussakko tolppapoliisilta. Nämä laitetaan ajamaan esimerkiksi Kuopion ja Jyväskylän välistä tietä edestakaisin, kunnes yksikään tolpan salamavalo ei välähdä. Huhu kertoo että ohjelma hyllytettiin koska valittu tehtävä osoittautui mahdottomaksi myös kuvausryhmälle.

Homoloukku. Tämä on oikeastaan pikemminkin traaginen dokumentaari tavallisten ihmisten arjessaan kohtaamista haasteista. Ohjelmassa dokumentoidaan puolen tusinan konservatiivin painajaista, kun naapurustoon on muuttanut homoseksuaali. Hirvittävä kohtalo herättää myötätuntoa, ensimmäisessä jaksossa  irstaasti ja viettelevästi hymyilevä ja tervehtivä naapuri jolla on vielä niin kiinteät pakaratkin, ei millään tahdo jättää keski-ikäistä miestä rauhaan. Partavesi tuoksuu käytävässä melkein joka aamu, ja kun sen ihokin on niin kuulas, hissiinkin tuli samaan aikaan että kyllä siinä paholainen kenen tahansa mieleen pahoja ajatuksia pistää.




2 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Lapamato on kadonnut Suomesta lähes sukupuuttoon. Suuressa osassa järvikaloja sitä ei ole koskaan ollutkaan mm. lohikalat ja särkikalat ovat vapaita siitä. Sitä levitti lähinnä hauki jossain määrin ahven. Nykyään turha demonisoida järvikaloja olemattomilla lapamadoilla.

Tomi kirjoitti...

Ja Obama on hoitanut hommansa loistavasti ja niillä keinoin, joita sinä olet morkannut.