torstai 26. marraskuuta 2015

Velka.

Myin taloni maanantaina. Eilen maksoin kaikki muutkin velkani pois. Olen siis nyt -- oletettavasti tosin vain hetkellisesti -- tilanteessa jossa minulla ei ole penniäkään velkaa.

Puhtaasti taloudellisesti ajatellen velattomuus ei ole kuitenkaan varsinaisesti tavoiteltava tila. Alarmismi erilaisista velan muodoista on talousuutisoinnin syöpä. Kaikkein hullunkurisin muoto on se, jossa kauhistellaan että kansantaloudessa ihmisillä on niin ja niin paljon velkaa yhteensä.  Huomautan tässä, että toki velka voi velalliselle olla ongelma, ja jos esimerkiksi kansantalouden velka ulkomaille on kovin suuri, tämä kiistatta indikoi sitä että rahavirta tulevaisuudessa on todennäköisesti velalliselta velkojallepäin.  Sensijaan esimerkiksi määre "globaali velka" tms on täysin merkityksetön. Miksi näin?

Siksi, että nettovelka on aina tasan nolla. Jokaisella velalla on velallinen ja velkoja. Velkojan saatavien suuruus on tarkalleen velallisen velan suuruinen. Jotta asia tulisi ymmärrettävämmäksi, niin tehdään ajatuskoe. Oletetaan että talouden konventiot ovat toisenlaiset ja emme tee eroa oman ja vieraan pääoman välillä. Tällaisessa järjestelyssä jokainen yksilö johtaa aina omaa henkilökohtaista "osakeyhtiötään", ja velan sijaan rahoittaa toimintaansa myymällä osakkeita. Lähtökohtaisesti henkilö omistaa 100% tämän oman yrityksensä osakkeista.

Jos yksilö ostaa esimerkiksi asunnon, hän voi tehdä kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on osamaksusopimus. Siinä ei tehdä velkaa, vaan asunnon omistaja myy asunnon osamaksulla siten, että ostaja saa asunnon käyttöönsä ja vastaa sen kuluista, ja maksaa sopimuksenmukaisesti tietyllä aikajänteellä myyjälle asuntoa; omistusoikeus siirtyy vasta kun viimeinen erä on maksettu.

Toinen tapa on myydä osakkeita rahoittavalle taholle. Rahoittava taho ostaa henkilön osakkeita jonkin määrän ja luovuttaa rahaa. Osakkeet oikeuttavat osuuteen henkilön tuloista. Tämä ei ole rahoittajalle aivan samanlainen diili kuin velkasitoumus, sillä mikäli henkilön tulot muuttuvat, myös rahoittajan saamat tulot muuttuvat. Sopimus voidaan kuitenkin tehdä siten, että myymisen sijaan, henkilö luovuttaa suuremman osan osakkeista rahoittajalle määräajaksi, ja rahoittaja ja henkilö tekevät sopimuksen joka oikeuttaa rahoittajan kiinteään suoritukseen. Ylimenevä osa maksetaan henkilölle, mutta osakkeet pysyvät rahoittajalla panttina kunnes sopimuksen määräaika umpeutuu. Jos henkilön "osingonmaksukyky" heikkenee olennaisesti niin, että osingot eivät kata sopimuksessa määrättyä maksua, niin rahoittajalle siirtyy omistusoikeus suurempaan osaan osakkeita.

Tämä on tietenkin äärimmäisen monimutkaisen kuuloinen järjestely, mutta maksujen ja sitoumusten osalta se ei eroa itseasiassa velasta lainkaan. Mutta siis, tässä mallissa ei koskaan lainata rahaa kenellekään eikä kukaan ole varsinaisesti "velkaa" kenellekään. Tämän ajatusleikin ei ole tarkoitus olla minkäänlainen malli siitä miten asioiden "pitäisi" toimia.

Se, mitä yritän tällä sanoa on, että sanan "velka" huono kaiku on puhtaasti mielikuvituksen tuote. Nyt, se ei tarkoita etteikö velalla tai millä tahansa vastaavalla järjestelyllä voisi olla haitallisia seurauksia. Se tarkoittaa vain, että velan määrä ei kerro vielä sinänsä yhtään mitään oikeastaan mistään.

Toinen näkökulma on se, että kun taloudessa tehdään rahan ja resurssien kuluttamisesta päätöksiä, niin raha siirtyy ajan oloon sellaiselle taholle, joka ei käytä resursseja itse, vaan luovuttaa niitä muiden käyttöön korvausta vastaan. Markkinataloudessa erilaisia resursseja voi hankkia yhdellä hinnalla ja luovuttaa myöhemmin toisella hinnalla, joten tahot jotka kykenevät muita paremmin tunnistamaan tilanteita joissa jonkin resurssin hinta todennäköisesti tulee nousemaan, voivat haalia ajan oloon suuriakin määriä rahaa. Toinen keino on tuottaa resursseja joita muut haluavat suurissa määrin ja korkealla hinnalla.

Tässä katsonnassa "velka" on indikaatio siitä, että on pyritty ottamaan haltuun resursseja enemmän kuin itsellä on ollut hallussa rahaa. Esimerkiksi asuntolaina on merkki siitä, että on hankittu asunto (resurssi) tilanteessa jossa rahaa ei joko ole ollut tai sitä ei ole haluttu käyttää niin paljon kuin asunnon hinta on. On esimerkiksi varsin rationaalista, että henkilö jolla on 100 000 euroa rahaa, ja hän haluaa ostaa 100 000 euron asunnon, ottaakin esimerkiksi 50 000 lainaa ja maksaa vain 50 000 euroa itse. Nimittäin, jos lainan korko on r ja esimerkiksi 50 000 euron omalle pääomalle saa muualta tuoton p, niin tällaisessa järjestelyssä tuon oman pääoman tuotosta jää käteen (p-r)*50 000 korkojen maksun jälkeen. Jos p on riittävän suuri ja lainan maksuaika riittävän pitkä, tällä voidaan kattaa myös lyhennyksistä iso osa; jos p-r on esimerkiksi neljä prosenttia, niin 17 vuoden kuluttua velka on maksettu kokonaan pois tällä ylimääräisellä tuotolla.

Jos kansantaloudessa tai globaalissa taloudessa on paljon velkaa, se tarkoittaa siis sitä, että raha kerääntyy tahoille jotka kykenevät tavalla tai toisella hankkimaan resursseja halvemmalla ja myymään kalliimmalla ja/tai jotka eivät kuluta itse kuin pienen osan tuottamistaan resursseista. Jos oletettaisiin, että resurssien kulutus itsessään jakautuu varsin tasaisesti, niin velan määrän kasvu tarkoittaisi että resurssien omistus ja tuotanto ovat jakautuneet epätasaisemmin, ja että epäsuhta kasvaa sitä enemmän mitä suuremmaksi velan määrä kasvaa. Karkeastiottaen, siis.

Mitä tapahtuu jos velkaa ei makseta? No, velallisen kannalta se on sikäli huono, että velanotto -- siis resurssien saaminen käyttöön nyt vastineeksi lupauksesta toimittaa resursseja myöhemmin -- on mahdollista vain jos velallisella on luottoa. Tämä on se syy miksi valtion velan maksamatta jättäminen on pitkän aikavälin kannalta vaarallista. Nimittäin, jos valtio jättää velkansa maksamatta, sille ei ehkä lainata enää, tai sille lainattavan rahan korko muuttuu hyvin suureksi.  Jos asiaa kuitenkin tarkastellaan historiallisesti, niin aika moni valtio joka on jättänyt velkojaan maksamatta, on myöhemmin saanut taloutensa kuntoon ja luottamuskin on palannut.

Yksilöiden kohdalla ihmiset lähtevät usein ajatuksesta että velan maksamatta jättäminen on häpeällistä, jotkut jopa lähtevät siitä oletuksesta että se on täysin moraalisesti ekvivalenttia varastamisen tai petkuttamisen kanssa. Jos kuitenkin vertaamme edellä ajatusleikkinä esittämääni "osakeyhtiö" esimerkkiin, niin riski voidaan ajatella siten, että rahoittajalle joka saa osakkeita pantiksi, jää ikäänkuin pysyvä oikeus rahoitetun tuleviin tuloihin. Monissa maissa on mahdollista tehdä ns. henkilökohtainen konkurssi, jossa todetaan että nettovarallisuus on negatiinen, omaisuus ulosmitataan ja velkasuhteet mitätöidään; tällaisessa tilanteessa velallinen pääsee itseasiassa ajatusleikki-esimerkkinäni helpommalla, koska konkurssin selvittämisen jälkeen velallisen ansiot jäävät hänen omaan käyttöönsä.

Velkasuhdetta ja erityisesti koron laskuttamista on monissa kulttuureissa pidetty jo sinänsä kummankin osapuolen osalta arveluttavana tai tuomittavana. Velkojan ja velallisen välille syntyvää asetelmaa pidetään valta-asetelmana joka on "epäluonnollinen". Tämä ajatus on vasemmistolaisessa ethoksessa läsnä, samoin se on ollut kristityillä aina uudelle ajalle asti, ja islamiin se tavallaan kuuluu vieläkin. Epäilen että taustalla on ihmisen liki luontainen vaistomainen taipumus pitää luottamusta tärkeänä, liki pyhänä asiana. Velkasuhde on paitsi taloudellinen suhde, myös tietyssä mielessä luottamussuhde, joten se hämärtää rajoja erilaisten sosiaalisen kontrollin muotojen välillä. Fukuyama piti protestanttisten kulttuurien taloudellisen menestyksen pääasiallisena syynä juuri sitä että luottamus oli lähtöjään suuri ja kun se uudella ajalla "kapitalisoitiin", voitiin luottamuksen turvin kerätä pääomia korkean tuoton ja korkean riskin hankkeisiin.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Maailman vaikein logiikkapulma, Osa II C

Jos nyt sitten saisin tämän kuntoon. Niille, jotka unohtivat tai eivät lukeneet aiempaa, meillä on seuraavanlainen pulma: Kolme olentoa A, B ja C, ovat sellaisia, että yksi puhuu aina totta, yksi valehtelee aina, ja yksi vastaa aina satunnaisesti. Nimitetään näitä T, F ja S. Vastaukset annetaan kielellä, jota emme tunne, siinä on kaksi sana "ja" ja "da", jotka tarkoittavat kyllä ja ei, mutta emme tiedä kumpi tarkoittaa kumpaa. Tehtävänä on selvittää kolmen olennon identiteetit.

Yksinkertaistan merkintää niin, että (ABC) tarkoitaa tilannetta jossa A=T, B=F ja C=S. Vastaavasti (CBA) tarkoittaa C=T, B=F, A=S. Alkutilanteessa mahdollisia vaihtoehtoja ovat kaikki kuusi: {(ABC), (ACB), (BAC), (BCA), (CAB), (CBA)}. Meidän tehtävänämme on selvittää mikä näistä pätee.

Lunttasin vastausta sen verran että Boolos käytti kysymystä Q(A,B): "Onko niin, että A=T jos ja vain jos B=S jos ja vain jos da=kyllä". Loogisesti tämä kysymys toimii niin, että jos väittämien A=T ja B=S totuusarvot ovat samat, niin vastauksen totuusarvo on sama kuin väittämän "da=kyllä" totuusarvo. "da" käyttäytyy siis vastauksena "kyllä" riippumatta siitä kumpaa se tarkoittaa.

Jos tämä kysymys esitetään olennolle A joka ei ole S, niin vastaus on "da" tasan silloin kun B=S. Vastaus "da" siis sulkee pois vaihtoehdot joissa C=S pätee.

Vastaavasti vastaus "ja" tarkoittaa että B ei ole S missään tapauksessa: Jos A=S, niin B ei voi olla S. Jos taas A=T, niin A puhuu totta, joten väittämä B=S ei voi olla totta, koska "ja" toimii "ei"-vastauksena. Jos taas A=F, niin A valehtelee. Yhdistelmä A=F ja B=S johtaisi vastaukseen "da", joten vastaus "ja" tarkoittaa että B=S ei päde.

Näin siis saamme kaksi tilannetta, riippuen siitä, mikä A:n vastaus kysymykseen Q(A,B) on:
  1. "da": {(ACB),(CAB),(CBA),(BCA)}
  2. "ja": {(ABC),(BAC),(BCA),(CBA)}
Vaihtoehdossa 1 olento C ei ole satunnainen ja vaihtoehdossa 2 olento B ei ole satunnainen. Tilanteet ovat symmetriset, vaihtamalla C:n ja B:n keskenään saamme vastaavat. Näytän vastauksen tapauksessa 1.

Oletetaan että saimme vastauksen "da". Koska C ei ole satunnainen, tiedämme että voimme  kysyä C:ltä kysymyksen joka sulkee neljästä vaihtoehdosta kaksi pois, ja viimeisellä kysymyksellä saamme poistettua näistä toisen. Kysymys Q(C,B) näyttäisi lupaavalta, sillä vaihtoehdoissa on kaksi tapausta joissa B=S pätee. Tämä sulkisi joko ne pois tai rajaisi vastauksen niihin. Nimittäin, jos C=T, niin tämä vastaisi totuudenmukaisesti. (Huomatkaa, "da" tarkoittaa koodauksen ansiosta "kyllä" riippumatta siitä mikä sanojen merkitys todella on). Tällöin "da" tarkoittaisi vaihtoehtoa (CAB) ja "ja" vaihtoehtoa (CBA). Jos taas C=F pätee, niin "da" tarkoitaisi vaihtoehtoa (ACB) ja "ja" vaihtoehtoa (BCA). Koostamme nämä yhteen ja saamme:
  1. "da": {(CAB),(ACB)}
  2. "ja":{(CBA),(BCA)}
Jälleen kerran nämä tapaukset ovat symmetriset, koska nyt tiedämme varmaksi kuka on satunnainen. Viimeisellä kysymyksellä voimme kysyä sitten toiselta ei-satunnaiseksi tiedetyltä minkä tahansa kysymyksen joka paljastaa tämän. Esimerkiksi tapauksessa 1 voimme kysyä C:ltä kysymyksen Q(C,A). Tiedämme itseasiassa jo, että A=S ei päde. Vastaus on siis "da" jos C=F ja "ja" jos C=T, ja olemme ratkaisseet ongelman. Tapauksessa 2 taas kysymme C:ltä saman kysymyksen, mutta nyt A=S pätee, joten tulkitsemme vastauksen päinvastaisesti.

No nyt tämä on ratkaistu.  Myönnän että se oli vaikea. Jouduin lunttaamaan vastausta, mutta heti kun näin kysymyksen Q muotoilun, niin läimäisin itseäni otsaan, koska vastaus on niin "itsestäänselvä". Logiikkaa harrastaneena tämän "algoritmin" näki melkein suoraan, mutta silti meni hetken aikaa että kysymysten esittämisen algoritmi oli selvä itselleni.

Kuten aina sanon opiskelijoilleni: Yksinkertaiset asiat ovat vaikeita. 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Maailman vaikein logiikkapulma osa II B.

Ehdin ajattelemattomuuttani julkaista "ratkaisun" logiikkapulmaan, kunnes huomasin että versioni siitä oli väärä... Pahoittelen tätä. Palaan asiaan tuonnempana.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tosi-TV

En katso televisiota käytännössä lainkaan, ja erilaiset tosi-tv-sarjat ovat minulla pääsääntöisesti täysin vieraita. Poikkeuksena ovat vuosien saatossa olleet The Biggest Loser sekä Masterchef Australia. 

Kuuntelin radiosta aamulla mainosta jossa mainostettiin jotain sinkkujen sekoiluohjelmaa ja ajattelin että hei, jos nyt tosi-tv edelleen on voimissaan, ja kun kaikenmaailman rajoja niillä on pyritty rikkomaan, niin ajattelin ideoida muutaman. TV-yhtiöt saavat vapaasti käyttää näitä.

Kalmo vai hottis? Tässä ohjelmassa toimivat esikuvana napakymppi ja erilaiset deittiohjelmat. Joukko miehiä ja joukko naisia käy läpi kierroksen jossa heillä on muutaman minuutin pikatreffit. Heillä on edessään kuitenkin vain kunkin toisen kuva, naisen ja miehen välillä on läpinäkymätön levy. Levyssä on reikä, jonka läpi nainen ja mies voivat esimerkiksi pitää toisiaan kädestä. Kuvan lisäksi paperilla on tietty joukko taustatietoja. Mutta pelissä on catch! Osa toisella puolella olevista onkin vainajia! Lopussa pisteytetään treffiseuralaiset ja etsitään vakaat parit. Voittajapariskunta on se, joiden rankkaus toiselle on lähimpänä toisiaan, tie-breakerinä sijoitus. Voittajapari pääsee maksetulle häämatkalle jos avioituu viimeisessä jaksossa. Jännityselementti: Mitä jos toinen pari onkin kuollut? Menevätkö he silti naimisiin? Ohjelmaa sponsori Suomen Ev.lut. kirkko.

Wipeout Paris. Tämä ohjelma on oikeastaan vain eritysversio Wipeoutista. Ohjelmassa kilpailijat juoksevat Pariisin kaduilla väistellen luoteja. Suojaa voi hakea palavien autojen takaa, mutta varo räjähtäviä ohikulkijoita! Jännityselementti on ilmeinen. Ohjelmaa kommentoidaan rutkasti sosiaalisessa mediassa ja sitä sponsoroivat Boeing, Raytheon, BAE Systems, Lockheed Martin, ja Northrop Grumman. 

Haluatko presidentiksi? Ohjelmassa seurataan USA:n presidentinvaaleja. Kyseessä on interaktiivinen reality-sarja, jossa kaikki katsojat voivat esityskauden lopuksi äänestää yhtä kilpailijoista. Kilpailijoiden tehtävänä on keksiä mielikuvituksellisia tarinoita ja simuloida mielenterveysongelmia. Ohjelma tosin saanee kritiikkiä siitä, että tuotantoyhtiö ei taida pelata aivan reilua peliä, vaan osa kilpailijoista on palkattuja näyttelijöitä, ja osa mielenterveysongelmaisia! Voittajalle on luvassa roppakaupalla julkisuutta ja yllättäviä PR-mahdollisuuksia. Edellisen kauden voittaja sai Norjalaisilta kultaisen mitalin! Jännityselementti: arvaako kukaan että kyse on huijauksesta? Ohjelmalla on muuten samat sponsorit kuin edelliselläkin, ja enemmänkin.

Fattan sankarit. Tässä ohjelmassa kilpaillaan kahdessa vaiheessa ja kahdessa tiimissä, "pummit" ja "virkailijat". Ensimmäisessä vaiheessa käydään muutaman kuukauden ajan pudostuspeliä, jossa  pummit elävät työttömyyskorvauksella.  Virkailijat koettavat saada pummit tunnustamaan että heillä on joskus ollut joku aktiivinen harrastus tai että on kuullut jonkun sukulaisensa joskus harkinneen yrittäjyyttä. Kilpailijoille ei etukäteen kerrota millaisista asioista seuraa putoaminen! Toiselle kierrokselle selvinneet pummit muuttavat vuokra-asuntoon pahamaineiseen lähiöön toimeentulotuella. Säännöt muuttuvat joka viikko ja pummien kotiin tehdään pistokokeita. Jos pummi saadaan kiinni siitä, että tämä on ollut selvinpäin, seuraa automaattisesti putoaminen. Joka viikko kilpailijat pisteytetään, miinuspisteitä saa jos rahaa on jäänyt käyttämättä tai jos on esimerkiksi ollut naapurille muuttoapuna. Virkailijat saavat pisteitä keksimällä uusia sääntöjä. Alhaisimmalle pistemäärälle jäänyt putoaa. Voittajaksi selviää pummeista se, joka ensimmäisenä pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle ja virkailijoista se, joka pudottaa eniten pummeja. Loppukilpailussa tiimien voittajat käyvät nyrkkitappelun ilman sääntöjä ja voittaja saa loppuelämäkseen ilmaiset viinat.

Parasiittihotelli. Tässä ohjelmassa hotelliin tulee joukko kilpailijoita, joilla on erilaisia loisia kuten täitä, satiaisia, lapamatoja, yms. Tämän lisäksi hotellin ruokalassa tarjotaan raakaa järvikalaa, vuoteissa on lutikoita, ja juomavedestäkin löytyy erilaisia yllätyksiä. Myös osa huoneista on homeessa. Kilpailijoille ei etukäteen kerrota ohjelman teemaa, vaan nämä uskovat olevansa tervehtymislomalla. Kilpailijat käyvät viikottain terveyskeskuslääkärillä joka syyllistää näitä oireista ja kieltäytyy tutkimasta potilaita.  Voittaja on se, joka kerää eniten loistartuntoja ja kliinisiä oireita ennenkuin lääkäri uskoo että jotain on vialla!

Ennakkoluulonmurtajat Tämä ei ole oikeastaan tosi-tv- sarja, vaan suvaitsevaiseen monikulttuuriseen yhteiskuntaan sopiva versio ohjelmasta "Mythbusters". Ohjelmassa kaksi sosiologia tutkii erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Kummallakin on omat suosikkimetodinsa, mutta kekseliäisyyttä ei tältä parivaljakolta puutu! Jokainen ennakkokäsitys mistä hyvänsä ihmisryhmästä saa kyytiä, sillä näiden veijarien metodipakista eivät konstit lopu! Oli ennakkoluulo miten yleinen, tilastollisesti perusteltu tai muutoin inhottava tahansa, kaksikko löytää aina keinon murtaa se! Varsinaisten ennakkoluulonmurtajien lisäksi ohjelmassa tutkitaan vähäisempiä ongelmia ja valtarakenteita joita potkitaan kumoon feminismin ja queer-tutkimuksen keinoin. Valkoisen heteromiehen uskomukset saavat kyytiä!

Suomen paras kuski. Ohjelmassa esiintyy aivan tavallisia kalapuikkoviiksisiä keski-ikäisiä miehiä, joilla on kullakin vähintään yksi ylinopeussakko tolppapoliisilta. Nämä laitetaan ajamaan esimerkiksi Kuopion ja Jyväskylän välistä tietä edestakaisin, kunnes yksikään tolpan salamavalo ei välähdä. Huhu kertoo että ohjelma hyllytettiin koska valittu tehtävä osoittautui mahdottomaksi myös kuvausryhmälle.

Homoloukku. Tämä on oikeastaan pikemminkin traaginen dokumentaari tavallisten ihmisten arjessaan kohtaamista haasteista. Ohjelmassa dokumentoidaan puolen tusinan konservatiivin painajaista, kun naapurustoon on muuttanut homoseksuaali. Hirvittävä kohtalo herättää myötätuntoa, ensimmäisessä jaksossa  irstaasti ja viettelevästi hymyilevä ja tervehtivä naapuri jolla on vielä niin kiinteät pakaratkin, ei millään tahdo jättää keski-ikäistä miestä rauhaan. Partavesi tuoksuu käytävässä melkein joka aamu, ja kun sen ihokin on niin kuulas, hissiinkin tuli samaan aikaan että kyllä siinä paholainen kenen tahansa mieleen pahoja ajatuksia pistää.




tiistai 10. marraskuuta 2015

Maailman vaiken logiikkapulma, osa yksi.

Maailman vaikeimpana tunnettu logiikkapulma lienee monille tuttu jo entuudestaan. Pulman muotoilu on seuraavanlainen (suomennos omani, jos tämä on muualla suomennettu eri tavoin, pahoittelen, en ole törmännyt tähän suomenkielisenä):
Kolme jumalolentoa, A, B ja C, tunnetaan nimillä "Tosi", "Epätosi" ja "Satunnainen". Emme tiedä kuka olennoista on kukakin. Heillä on seuraavanlainen ominaisuus: "Tosi" puhuu aina totta, "Epätosi" puhuu aina epätotta ja "Satunnainen" vastaa aina satunnaisesti. Tehtävänä on selvittää kuka olennoista on kukin käyttäen vain kolmea kysymystä joihin vastaus on "kyllä" tai "ei". Ongelmana on myös se, että jumalilla on oma kielensä, jolla olennot vastaavat, joko "da" tai "ja", mutta emme tiedä ennakolta, kumpi tarkoittaa kyllä ja kumpi ei.

Törmäsin tähän joitain vuosia sitten, mutten osannut ratkaista sitä. En myöskään muista lukeneeni ratkaisua. Tehtävä on toki ratkaistu, ja uskoisin että kun ratkaisun löytää tai se esitetään, se on "ilmeinen". Etukäteen se ei kuitenkaan sellainen ole. Jos tehtävä ei ole ennakolta tuttu, niin kehotan kokeilemaan hetken sen ratkaisemista. Tätä tekstiä voi huoletta lukea eteenpäin,  en esitä ratkaisua ennenkuin aivan tämän kirjoituksen lopuksi. Todettakoon, että tätä kirjoittaessa en ole vielä katsonut vastausta itse, tosin aion katsoa sen jos en löydä vastausta. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda esille miten itse lähestyn tällaisia ongelmia ja kuvata omaa ongelmanratkaisuprosessiani. Juuri tässä kohtaa veikkaukseni on, että en todennäköisesti pysty tätä itse ratkaisemaan.  Mutta lähdetään yrittämään yhdessä.

Tämäntyyppisissä tehtävissä helpottaa usein, jos on hieman formaalia logiikkaa taustalla, joten otetaan tässä ensin pieni pikkunäpäärien logiikkapulmien oppitunti. Ensin klassikko:
Matkaaja saapuu tienhaaraan josta voi jatkaa vasemmalle tai oikealle. Tienhaarassa seisoo kyläläinen. Toinen tienhaara vie "totuudenpuhujien" kylään ja toinen vie "valehtelijoiden" kylään, ja on ilmeistä että kyläläinen on jommasta kummasta kylästä. Totuudenpuhujien kylässä asuvat puhuvat aina totta ja valehtelijoiden kylässä asuvat valehtelevat aina. Matkaajan pitäisi yhdellä kysymyksellä selvittää, kumpi kylä on totuudenpuhujien ja kumpi valehtelijoiden kylä.
Tämä pulma ei ole vaikea ratkaista jos sen kirjoittaa logiikan kielelle. Vaikein asia kysymyksen keksimisessä on sen hoksaaminen, että  pitää esittää kysymys johon kumpikin kyläläinen vastaisi samalla tavalla. Tämä tarkoittaa, että kysymykseen pitää leipoa sisään looginen "koukku" joka saa valehtelijan kertomaan saman asian kuin totuudenpuhuja. Lisäksi tässä pulmassa saa kysyä muutakin kuin "tosi-epätosi" kysymyksiä, mutta tämä ei ole olennaista, koska "vasen" ja "oikea" voidaan aina ikäänkuin koodata vastauksiksi "tosi" ja "epätosi".

Puretaan tehtävä osiin ja mallinnetaan se propositiologiikan avulla. Olkoon "k" propositio joka on tosi jos ja vain jos kyläläinen puhuu totta. Otetaan toinen propositio "p", joka on tosi jos ja vain jos totuudenpuhujien kylä on vasemmalla. Oletetaan lisäksi että esitämme kysymyksen johon kyläläinen vastaa "tosi" tai "epätosi" muodossa, jossa kysymme kyläläiseltä, onko annettu kaava tosi vai epätosi. Kyläläisen pitäisi vastata tähän tavalla, joka paljastaa meille proposition "p" arvon -- emme tarvitse proposition "k" arvoa lainkaan. Mutta koska emme tunne sitä, meidän pitää muotoilla kaavastamme sellainen että sen arvo on sama kuin p:n arvo riippumatta siitä mikä k:n arvo on.

Jos k pätee, niin kyläläinen vastaa rehellisesti. Jos siis kysymme tässä tapauksessa "onko k tosi" kyläläinen vastaa "kyllä". Mutta jos k ei päde, ja kysymme "onko k tosi", kyläläinen vastaa myös kyllä, koska kyläläinen valehtelee. Tätä voimme käyttää hyväksemme; tiedämme, että kyläläinen vastaa olevansa totuudenpuhujien kylästä täysin riippumatta siitä mistä hän on kotoisin.

Jos totuudenpuhujien kylä on vasemmalla, niin p pätee. Jos kysymme kyläläiseltä, päteekö p, niin totuudenpuhuja vastaa "kyllä", mutta valehtelija vastaa "ei". Tässä emme siis pelkästään pysty päättelemään mitään. Mutta, jos kysymme kyläläiseltä, "asutko *sinä* vasemmalla", niin totuudenpuhuja vastaa "kyllä". Mutta niin vastaa myös valehtelija, sillä hän asuu oikealla.

Ratkaisu ongelmaan siis on kysyä, "kummassa kylässä itse asut", koska tällöin kyläläinen vastaa aina asuvansa totuudenpuhujien kylässä. Muotoillaksemme tämän propositiologiikan avulla, kysymme, päteekö k = p, eli "onko totta, että totuudenpuhujien kylä on vasemmalla jos ja vain jos olet totuudenpuhuja". Jos kyläläinen puhuu totta ja totuudenpuhujien kylä on vasemmalla, niin hän vastaa "kyllä". Jos kyläläinen valehtelee ja totuudenpuhujien kylä on vasemmalla, hän vastaa "kyllä". Ja jos totuudenpuhujien kylä taas on oikealla, niin molemmat vastaavat vastaavasti "ei".

Nyt jos palaamme vaikeampaan ongelmaan, meillä on kuitenkin yksi ikävä piirre, nimittäin, "satunnainen" voisi vastaavassa tilanteessa vastata väärinkin; satunnainenhan vastaa aina satunnaisesti. Satunnaisen vastaus ei siis paljasta meille yhtään mitään missään oloissa, ellemme satu tietämään jo vastausta etukäteen samaksi sekä valehtelijalle että totuudenpuhujalle, ja satunnainen vastaa eri tavoin. Jos siis saamme laadittua kysymyksen johon sekä totuudenpuhuja että valehtelija vastaavat samoin (ja tiedämme vastauksen), niin meillä on 50/50 mahdollisuus saada Satunnainen napattua, kun tämä vastaa eri tavoin. Tämä kuulostaa hieman lohduttomalta, mutta tuskin on sitä. Tähän asti kirjoitettuani en vieläkään ole luntannut vastausta.

Otetaan kyläläiskysymyksestä mallia ja kokeillaan systemaattisesti ratkaista ongelma. Puretaan ensin osiin. Sovitaan että kysymme kysymykset aina olennoilta A, B ja C. Olentojen identiteetit ovat T, F ja S (true, false, satunnainen). Vastaukset ovat siis da ja ja, ja niiden merkitys on kyllä tai ei.
 Kyläläisesimerkkiä seuraten, kysytään olennolta A: "Päteekö: A=T  jos ja vain jos da = kyllä?".  Jos A=T, hän vastaa tähän totuudenmukaisesti, joten hän vastaa tähän sanalla joka tarkoittaa "kyllä" jos ja vain jos "da" tarkoittaa "kyllä". Koska False valehtelee, niin hänkin vastaa tähän sanalla joka tarkoittaa "kyllä" jos ja vain jos tämä sana on "da". Jos siis "da" tarkoittaa kyllä, kumpikin vastaa tähän "da".

Mutta, entä jos "da" tarkoittaa "ei"? Silloin True vastaa tähän sanalla, joka tarkoittaa "ei". Mutta tämäkin sana on tässä tapauksessa "da", joten True vastaa myös siinä tapauksessa "da". Samoin False vastaa "da". Ainoastaan Satunnainen saattaa vastata "ja" jossain tilanteessa. Tämä kysymys saisi kiinni Satunnaisen, mutta onhan toki mahdollista että meillä on huono tuuri ja kaikka vastaavat "da", koska Satunnainen vastaa, niin, no, satunnaisesti. Tämä kysymys ei siis ainakaan *yksinään* riitä paljastamaan riittävästi. Otetaan tämä kuitenkin nyt talteen ja nimitetään tätä kysymykseksi P.

Kysymyksessä P vasen puoli on totuusarvoltaan "oletko True" ja oikea puoli "da = kyllä". Miten saamme toisen vastaamaan tähän eri tavoin kuin toisen? Vaihdetaan tämä kohta niin että "et ole Satunnainen". Nyt Truelle ja Falselle tämä on molemmille tosi; kumpikaan ei ole satunnainen. Joten kysymys R = "Päteekö A != S jos ja vain jos da = kyllä". Truelle vasen puoli on tosi ja oikean puolen totuusarvo on "da = kyllä". Jos da = kyllä, hän vastaa "da" ja jos se ei ole, hän vastaa silti "da". Nyt myös Falselle vasen puoli on tosi, ja oikean puolen totuusarvo on "da = kyllä", joten False vastaa aina "ja". Satunnainen vastaa siis mitä sattuu.

Kysymällä kysymyksen "R" kaikilta, saisimme siis selville varmuudella joko Truen tai Falsen, koska kaksi kolmesta vastaisi samalla tavalla ja eri tavalla vastaavan identiteetti olisi tunnettu. Mutta me emme voi toimia näin, sillä tarvitsemme kaikkien kolmen identiteetin. Jos kysymme kysymyksen R yhdeltä henkilöltä, saamme varmasti kuitenkin poissuljettua yhden tämän identiteeteistä, joko True tai False; Ensimmäisen kysymyksen jälkeen tiedämme siis yhden kohdalta, mikä hän *ei* ole. Tämä on jo hyvä alku. Oletetaan, että ensimmäinen kysymys sulkee pois vaihtoehdon että A = False. Jos tämä ei ole mahdollista, tiedämme väistämättä jonkin väittämän totuusarvon, joten voimme käyttää tätä hyväksemme seuraavissa kysymyksissä. (Vaihtoehto jossa A = True on poissuljettu, on analoginen).

Tässä kohtaa on hyvä ajatella Sudokua. Tässä tapauksessa meillä on vain kolme ruutua, joista yhteen tulee T, yhteen F ja yhteen S. Kysyttäemme kysymyksen R, saamme tietää, että ruudussa A on T tai S. Jos kysymme R:n myös B:ltä, saamme samaan tapaaan suljettua pois jonkin vaihtoehdon ruudusta B. Jos myös B:stä saamme suljettua pois vaihtoehdon B = F, niin tiedämme, että C = F pätee, joten voimme kysyä C:ltä suoraan jonkin kysymyksen ja tiedämme aina saavamme epätoden vastauksen. Ongelmana on, ettemme vieläkään tiedä, onko tällainen vastaus "ja" vai "da". Mutta kuten jo näimme, saamme "koodattua" vastaukset niin, että ei ole mitään *väliä* sillä, mitä niiden tarkoitus on, koska leipomalla kysymykseen sisään "da = kyllä", tiedämme että C pitää tämän totuusarvona vastausta "ja" riippumatta siitä onko se totta vai ei. Tästä epäilen että ongelma on käytännössä jo ratkaistu. Tähän päästyäni, en ole vielä luntannut vastausta

Koska (tässä tapauksessa) C=F pätee, niin meille riittää kysyä olennolta kysymys joka selvittää (esimerkiksi) A:n henkilöllisyyden. Kysymme siten, että "pitääkö paikkansa, että da=kyllä jos ja vain jos A = T". Nyt tarkkana. Oletetaan että A=T on totta. Jos da=kyllä pätee, niin valehtelijan vastaus on A=T:n negaatio, eli vastaus on sana, joka tarkoittaa "ei". Mutta koska da=kyllä pätee, niin tämä vastaus on "ja". Jos taas da=kyllä *ei* päde, valehtelijan vastaus on oikea vastaus kysymykseen A=T, joten vastaus on tässäkin tapauksessa "ja". Oletetaan sitten, että A=T ei ole totta. Tällöin jos da=kyllä pätee, niin valehtelija vastaa "kyllä" (mikä on siis väärä vastaus), eli vastaus on "da". Jos taas da=kyllä ei päde, valehtelija vastaa "ei", eli myöskin "da". Valehtelija siis vastaa "da" jos A=S (jolloin tiedämme että B = T) ja "ja" jos A=T, jolloin taas tiedämme että B = S.

Tapaus, jossa B=T tulee poissuljetuksi, on kuitenkin vaikeampi. Käsittelen sen myöhemmin. 





torstai 5. marraskuuta 2015

My name is Bond, Government Bond.

En käynyt katsomassa vielä uusinta parsakaali-produktion tuotosta. Katsoin pojan kanssa viikonloppuna elokuvan Skyfall, jonka tunnusmusiikki oli -- kuten usein käy -- melko suuri hitti, ehkä yksi menestyneimpiä Bond-teemoja, ja se sai minut pohtimaan, miksi näin. En kuitenkaan jaksnut kirjoittaa sen kummempaa diskurssianalyysia asiasta, vaan ajattelin että annetaan musiikin puhua. Tavoistani poiketen tässä top-9 lista. Olisin tehnyt top 10 listan, mutta näistä minulla oli jotain sanottavaa, joten menköön tässä.

9. Tomorrow never dies

Sheryl Crown äänestä olen jostain syystä aina pitänyt, mutta kappale menee mielestäni liian korkealle hänen äänialalleen. Elokuva oli yksi huonoimpia Bond-elokuvia vähän joka tavalla. Emaskuloitu Brosnan joka nyyhkii kuolleen entisen tyttöystävän äärellä. Camoon.

8. The Living Daylights

Norjalainen A-ha huhuili maailmanmaineeseen solistinsa Morten Harketin heleällä laulelulla 80-luvun puolivälissä. Tässä mennään varmaan monen musiikkimaun rajoille, mutta pidin itseasiassa elokuvan tunnarista. Elokuvan juonessa on reikiä enemmän kuin Emmental-juustossa, mutta ketä kiinnostaa. Aston Martinilla ajellaan tässäkin, sukset alla ja kaikkea. Glasnost-ajan Bondin tyylille sopivan pliisu kappale.

7. Nobody does it better

Elokuvan "Spy who loved me" tunnuskappale. Elokuvaversio on varsin kelvollinen, mutta oma suosikkini -- 90-luvun nuori kun olen -- on Radioheadin cover. Itse elokuva on varsin pöhkö, mutta voisi sanoa että se on puhtaaksiviljellyimpiä Roger Mooren revittelyjä, sillä siinä on kaikki: Hullu tiedemies, ydinsodan uhka, venäläisiä agentteja, ja tietenkin kaikkien murhaavien kätyreiden kuningas "Rautahammas" tai "Leuka" tai "George" (sic!!) suomennoksesta riippuen.

6. Golden Eye

Elokuvan mukaan nimetty kappale, esittäjänä Tina Turner. Uuden Bond-näyttelijän myötä Bond-hahmoon ja elokuviin piti liittää myös vanhaa tuttua tematiikkaa. "Kulta" on temaattisesti liitetty Bond-elokuviin aina Goldfinger:istä lähtien, ja Turnerin ääni ja tyyli jopa muistuttavat hieman Shirley Bassey:n vastaavaa, tosin hieman pehmeämpänä. Kappaleesta tuli kohtuullisen menestyksekäs elokuvan myötä.  Itse elokuvassa mentiin kieli tukevasti poskessa: Sean Bean kuolee ei yhden, vaan kaksi kertaa ja seriously, Pussy Galoren jälkeen on vaikea keksiä rivoja nimiä, mutta "Onatopp" on sentään jollakin tapaa kuvaava...

5. Diamonds are forever

Shirley Basseyn ääni on jollakin tapaa "the" bond-laulajan ääni, ehkä johtuen siitä että hän on esittänyt peräti kolmen elokuvan tunnussävelen. Itse elokuvassa Bond jahtaa kuolleeksi luulemaansa Blofeldiä mm. Las Vegasissa, ja tottakai elokuvassa on kuolemansäde. Conneryä alkoi ikä painaa jo aiemmin, mutta Lazenbyn namusetä-bondin jälkeen hänet kaivettiin vielä kerran naftaliinista. Ei suosikkielokuviani, mutta "Small world"- oneliner on silti yksi cooleimpia tokaisuja elokuvahistoriassa.

4. Live and Let Die

Elokuva oli epätyypillinen Bondiksi, jos kohta riittävän sekapäinen juuri Mooren hahmolle. Paul McCartneyn elokuvaversio on monen mielestä paras, mutta lyriikka ja sävel istuivat äärimmäisen hyvin myös Axl Rosen äänelle, eikä mielestäni kyseinen coveri jää oikeastaan millään muotoa kakkoseksi.

3. Goldfinger

Shirley Bassey pääsee tälle listalle kahdesti (muttei kolmesti), ja Goldfinger ei ehkä musiikillisesti ole maailman paras, mutta kun korjataan laatu sillä tosiasialla että se todella on ensimmäinen kunnollinen Bond-teema ja onhan ääni raaka ja revittelevä. Itse elokuvaa ei voi oikein verrata mihinkään, koska se asetti standardin tuleville elokuville, Aston Martin ja heittoistuin, konepistoolilla ammuskeleva mummo, hattua viskelevä Oddjob, tikittävä ydinpommi, ja -- valitettavan epäkarismaattisen näyttelijän lausumana -- "No Mister Bond, I expect you to die".

2. You know my name

Craigin avauselokuva oli samalla reboot sarjalle, mikä oli ehkä täysin paikallaan, ottaen huomioon kaiken sen kohelluksen jota edellisissä 20 elokuvassa oli käyty läpi. Chris Cornellin kappale elokuvassa Casino Royale teki vaikutuksen minuun elokuvateatterissa; en ollut kuullut sitä ennen elokuvan näkemistä. Cornellin ääni tuli tutuksi 90-luvun nuorille, sillä hän on Soundgarden-yhtyeen laulusolisti ja perustajajäsen. "Black Hole Sun", anyone?

1. Skyfall

On pakko myöntää, että Adelen kappale on paras näistä. Oikea mielipide olisi tietenkin kunnioittaa klassikoita, mutta minkäs teet, kun kehitys kehittyy. Modernin teknologian kuulee, sävellys, tuotanto, kompositio, jne, ovat käytännössä täydelliset. Kun kappaletta kuuntelee tarkkaan, niin huomaa että esimerkiksi laulajan ääni on filtteröity eri kohdissa aivan hienovaraisesti eri tavoin, A- ja C-osissa esimerkiksi reverbiä ja kaikua on käytetty hieman eri asetuksilla, selvästi tarkoituksena on saada niskakarvat nousemaan, ja siinä on onnistuttu. Sävellajin vaihdosten kanssa leikitään juuri sen verran, että kuka tahansa tunnistaa kappaleen Bond-teemaksi kun sen kuulee. Vähät elokuvasta; tämä Bond muistetaan ja tullaan muistamaan lähes yksinomaan musiikistaan.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Keräilyerä

Kun olin Singaporessa, kävin katsomassa elokuvan The Martian. Sanotaan nyt heti, että kiertoratamekaniikka täytyy kokonaan sivuuttaa jos ei halua kulumia poskihampaisiinsa sitä katsoessa. Nautin kyllä elokuvasta, ja siinä oli paljon hienoja yksityiskohtia, mutta yhtä asiaa ei voi sivuuttaa. Sanotaan nyt vaikka näin, että vaikka autistinen kikkarapää kuinka laskeskelisi, niin pakonopeus on neliöjuuri kaksi kertaa kiertoratanopeus. Marsin pakonopeus on noin 5km/s joten kiertoratanopeus on noin 3,5km/s, joten nopeusero on noin 1.5km/s. Pakonopeudella liikkuva ohittaa kiertoratanopeudella liikkuvan suunnilleen samalla vauhdilla kuin hyvin tehokas kiväärin luoti lähtee piipusta.

Olkapää ei ole edelleenkään kunnossa. Fysioterapia ei ole merkittävästi auttanut ja otettuani mukaan tietyt rintalihasta rasittavat nostot, kipuilu on palannut. Tämä on harmillinen takaisku monella tapaa. Vaiva ei ole mittava; se ei häiritse jokapäiväistä elämääni merkittävästi. Korkeintaan esimerkiksi paitaa pois otettaessa täytyy hieman varoa ääriasentoja, mutteivät nekään ole merkittävän kivuliaita. Painoni on  lähtenyt nousuun, enkä ole juuri juossut (parin kilometrin hölköttelyjä ei lasketa) taas syyskuun puolivälin jälkeen. Singaporessa yritin jatkaa juoksemista, mutta huomasin, että lämpö tuli vastaan; olen saanut massaa 15 kiloa lisää siihen verrattuna kun asuin Singaporessa viimeksi (eli kolmessa vuodessa). Lihas tuottaa lämpöä ja rasva eristää sitä. Rasvaprosenttini ei ole älyttömän korkea, tällä hetkellä ehkä kahdenkymmenen paikkeilla, ja sen pudottaminen "fitness-luokkaan", eli kymmenen prosentin paikkeille, vaatisi että tuosta lisämassasta puolet pitäisi sulattaa pois rasvana. Epäilen että noin 5 kiloa siitä mitä on tullut, on rasvaa ja 10 lihasta, suorituskyvyn (nostojen) parantumisen ja vyötärönympäryksen perusteella. -- vyötärönympärys ei ole kasvanut kuin hyvin vähän.  Joka tapauksessa, lämmöntuotanto on selkeästi ongelma kuumassa ilmastossa, epäilen että itseasiassa siellä tapahtunut laihtumiseni oli aivan normaali adaptaatio kuumaan.

En kirjoita mielelläni yksityiselämästäni enkä varsinkaan siihen liittyvistä ongelmista, mutta sanon nyt sen verran, että niitä on, ja ne ovat vakavia. Mikään kohtaamani ongelma ei kuitenkaan ole seurausta mistään tekemästäni tietoisesta valinnastani tai ylipäätään mistään asiasta, joka on tai olisi ollut omassa kontrollissani. Olen löytänyt suurta lohtua stoalaisuudesta, joka on ehkä yks eniten turhaan ylenkatsotuista elämänfilosofioista -- pitkälti väärinymmärryksen seurauksena.

Stoalaisuus ymmärretään usein jonkinlaisena askeettisena tunteiden kieltämisenä, mutta tämä on jossain määrin väärinymmärrys. Käytän termiä tässä sen modernissa synteesissä, en historiallisen (ja väärän) epiteetin muodossa, eli "stoalainen" ei tarkoita ihmistä joka on kuolettanut kaikki inhimilliset tunteensa.  Stoalaisuus voidaan ajatella länsimaisena (ja täysin sekulaarina) vastineena (post)modernille buddhalaisuudelle, mutta toisin kuin buddhalaisuus, se ei yritäkään olla uskonnollinen vakaumus. Toki antiikin stoalaisilla oli myös metafyysisiä uskomuksia, mutta ne eivät ole oman tulkintani mukaan keskiössä. Oikeastaan stoalaisuuden voidaan ajatella olevan kognitiivisten terapiasuuntausten perusfilosofia, ja siinä määrin kun kognitiiviset terapiasuuntaukset toimivat ja auttavat ihmisiä löytämään mielenrauhaa ja tasapainoa, voidaan ajatella että tämä on myös stoalaisuuden tavoite, ja metoditkin ovat täysin samat.

Tapa jolla ihmisen mieli toimii oletusarvoisesti vaikeuksien edessä, on usein epätarkoituksenmukainen. Ihmisen mieli ja kognitio ovat kuitenkin muovautuvia ja siten tarkoituksenmukaisuutta voidaan harjoittelemalla lisätä. Hyvä esimerkki asiasta on jokin fobia tai ahdistusoire. Oletetaan vaikkapa että henkilö kärsii ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Koska useimmilla ihmisillä on jonkin verran sosiaalisia tarpeita, niin ahdistus saattaa estää näiden tarpeiden täyttymisen siinä määrin että henkilö alkaa voida todella huonosti. Ahdistuneen ihmisen mieli toimii siten, että ahdistusta aiheuttava asia tuottaa pelkoa ja tämä pelko ohjaa käytöstä. Tässä tapauksessa siis ahdistus ajaa ihmisen välttämään toisten ihmisten seuraa. Kognitiivinen käyttäytymisterapia toimii siten, että ihminen ensin opettelee havainnoimaan omaa ahdistustaan ja tunnistamaan asiat jotka sen laukaisevat. Tämän jälkeen henkilö ei suinkaan vältä näitä laukaisevia tekijöitä, vaan hänet ohjataan (voimavarojen puitteissa) aktiivisesti hakeutumaan näiden tekijöiden äärelle, tarkkailemaan omaa ahdistuneisuuttaan -- ei siis yrittää kieltää sen olemassaoloa -- ja toimia kärsivällisesti, vaiheittain ja hitaasti, mutta päättäväisesti, vastoin tämän ahdistuksen tuomaa impulssia välttää tilannetta.

Tämä ei eroa stoalaisen elämänfilosofian maailmankuvasta, jossa ahdistuksen tai minkä hyvänsä negatiivisen kokemuksen pääasiallisena lähteenä ymmärretään olevan oma kognitio, siis oma tulkinta asioista. Tällainen saattaa kuulostaa älyvapaalta postmodernilta positiivisuusläpältä, mutta tosiasiat puhuvat sen puolesta, että tämä on oikeastaan ihmiselle varsin luontainen hahmotustapa. Esimerkiksi jokin äärimmäisen negatiivisena koettu kohtalo -- sanotaan vaikkapa neliraajahalvaus -- koetaan (varmasti tietyssä mielessä aivan oikein) etukäteen asiana jonka uskottaisiin pilaavan koko elämän. Kuitenkin empiirisesti tiedetään, että vaikka neliraajahalvaus aivan kieltämättä on ei-toivottava tapahtuma, jolla on ikäviä seurauksia, ihmiset jotka sen ovat kohdanneet, ovat "yllättävän" onnellisia muutaman vuoden kuluttua tapahtuneesta. Poikkeuksiakin tietenkin on.

Sama pätee omalla kohdallani useisiin elämän haasteisiin. Urani tutkijana on korkeintaan keskinkertainen, tietyt ihmissuhteet ovat muuttuneet erilaisiksi kuin pidän toivottavana. Olkapääni vammautuminen estää penkki- ja pystypunnerruksen. Ja lukuisia muita asioita jotka voisivat etukäteen olla äärimmäisen epätoivottavia. Tietenkin ne ovat ei-toivottavia ennen kuin ne tapahtuvat, ja jos reflektoi menneisyyttä niin tietää ettei mennyt minä, jos saisi valita, olisi valinnut näitä lopputulemia. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tässä sitä nyt ollaan, ja tulkinta nykyhetkestä voi perustua vain niille tosiasioille jotka nyt vallitsevat. Ihminen ei ole historiaton, sitä en voi väittää, joten uudelleentulkinta vaatii sopeutumista ja uudelleenohjelmointia. Omaa kognitioitaan pitää sopeuttaa uuteen tilanteeseen.

Lisäksi ihmisellä on tunteet. Tunteilla tarkoitan kokemuksellisia tiloja kuten surua, vihaa, iloa, kiitollisuutta, helpotusta, jne. En problematisoi sen enempää, jokainen tietää suunnilleen miltä tuntuu kun tuntee jotain. Tunne voi olla vahva motiivi johonkin toimintaan (vrt. people are not that stupid) tai toimimattomuuteen. Tunne ei kuitenkaan ole terveellä ihmisellä niin sanotusti koko ajan päällä, ihminen kykenee reflektioon ja omien arvojensa ja tärkeysjärjestystensä tarkasteluun. Nämä eivät tietenkään ole riippumattomia tunteista, mutta tunteiden ominaisuus on, että ne voivat toisinaan peittää kaiken muun kokemuksen. Voimakas tunnetila vaikuttaa siten myös kognitioon, joten voimakkaan tunteen vallassa tehty päätös, vaikka sen kuvittelisi olevan "looginen", voi jälkikäteen vaikuttaa järjettömältä. Vika ei ole siinä että ihminen on kosketuksissa tunteisiinsa; stoalaisuus ei merkitse tunteettomuutta. Sensijaan vika tällaisessa toiminnassa on, että ihminen voimakkaan tunnetilan vallitessa menettää kosketuksensa siihen monitahoiseen ja rikkaaseen tunteiden kirjoon jonka viimekädessä voidaan ajatella jalostuvan "arvoiksi" joita ihmisellä on.

Yllä se, mitä sanon stoalaisuudesta, on vain viitteellistä, koska en tunnusta yhtään mitään tiettyä oppia tai vastaavaa. Sanoinkin alussa, että olen löytänyt lohtua tutkiskelemalla stoalaisuutta käsitteleviä kirjoituksia. Lohtu tässä viittaa mielenrauhaan ja kykyyn toimia oikein ja käyttää harkintaa tilanteissa, joissa helposti esiintyy voimakkaita tunteita.