perjantai 25. syyskuuta 2015

Make no mistake, vol 2.

Nyt v*** oikeesti. 1990-luvun taitteessa Tampereella kaljupäät puukottivat yhden nuoren miehen Hämeenkadun McDonaldsin kulmalla. Tällä porukalla oli suomenlippuja hihassa ja tekoon osallistui useampi tyyppi, mutta vain yksi tuomittiin. Hän oli vapaalla jalalla jo kolmen vuoden kuluttua tapauksesta.

Pojat on poikia. Läntisellä Tampereella oli erilaisia "rintamalinjoja". Tesomalla asusteli kaljupäitä jonkin verran. Etelämmässä ja aivan lännessä taas hengaili enemmän ns lökäpöksyjä. Mitään varsinaisia kahakoita ei ollut ja keskustassa itseasiassa nuorilla oli tuon mainitun tapauksen jälkeen usein rauhanomaista rinnakkaiseloa, vaikka yleinen konsensus oli että vihollisuuksia on.

Välillä kuitenkin sattui jotain mikä synnytti kahnauksia. Ja joskus tapeltiin, ja joskus sattui enemmän, joskus vähemmän; onneksi ketään ei sittemmin ainakaan minun tietääkseni noissa yhteenotoissa tapettu. Legendan mukaan skinheadit kantoivat mukanaan leipäveitsiä, nyrkkirautoja ja muita aseita. Muita ryhmittymiä oli, joilla oli samanlaisia sympatioita, joskin erilainen pukeutumiskulttuuri. Näillä ei ollut samanlaista väkivaltakulttuuria mutta perusidea oli kuitenkin sama, "rasismi".

Pääsääntöisesti siinä oli kyse nuorten muodostamista heimoista, pukeutumisella ja asenteita apinoimalla nuoret osoittivat kuuluvansa johonkin ryhmään. Ryhmän ajatuksilla ja mielipiteillä oli vähemmän merkitystä kuin sillä että osoitettiin ryhmälle uskollisuutta.

Nyt näyttää siltä, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät niinkuin 90-luvun perseilevät teinit. Itse olin nuorempana kovin äkkipikainen. Minulla oli roikkuvat lökäpöksyt ja huppari. Ja joskus tappelin. En jaksa enää, se oli todella typerää silloin, ja se on todella typerää nyt. Mutta oikeasti, helvetti, lopettakaa nyt se koheltaminen ja typeryys. Tai minä oikeasti vedän teitä pataan. Taas.

10 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

Tähän(kään) aiheeseen ei kertakaikkiaan pitäisi koskea, mutta...

Onko kaapumiesten huoli sitten turha? Jos ei, niin mitä heidän pitäisi tehdä? Neuvotellako? Kenen kanssa? Vai pitäisikö heidän vaan äänestää kovempaa?

Juha Kettunen kirjoitti...

Vai pitäisikö kirjoittaa naamakirjaan?

Tai keskustella tiedotustilaisuudessa?

Tiedemies kirjoitti...

No, kaapumiesten pitää tehdä mitä tekevät. Tässä on tietenkin monta asiaa; huolta en väitä turhaksi, onhan sen nyt aivan päivänselvää, että kun porukkaa tulee ilman papereita maista, joissa ei ole kunnollista laillista valtiota, niin mukana on ei-triviaali määrä porukkaa, jota ei laillisuus noin yleensä kiinnosta. Ynnä muut kulttuurilliset kivat jutut.

Kaapuporukan mielenosoitus -- siis kaavut ja nazzisymbolit ja muut -- menevät vielä kusipäisyyden piikkiin. Sille voi sanoa yksinkertaisesti että olette kusipäitä, mutta senkun osoitatte mieltänne. Jos sillä saadaan jotain muutosta aikaan johonkin suuntaan, demokraattisesti tai sitten ei, niin OK. Sitten kun heitellään kivillä, polttopulloilla, tai ammuskellaan raketeilla, saa vetää jo pataan. Ei tämä loppujen lopuksi ole vaikea asia. Höpöttäminen ja typerät pellepuvut ovat ehkä tyhmiä, mutta niihin ihmisillä on oikeus. Toisten vahingoittamiseen ei. En usko lopulta että olet yhtään eri mieltä.

Juha Kettunen kirjoitti...

En, mutta siltä varalta että siinäkin asiassa Suomessa toiset nyt vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, olen tilannut tonnilla henkivakuutuksia eräästä firmasta, jonka kiusaamisessa Poliisihallitus on kovasti kunnostautunut. (Mikko Niskasaari on kirjoitellut aiheesta enemmän.)

Tiedemies kirjoitti...

Itsekin olen teräaseita ulkomailta tilaillut joskus, ei ollut tullin kanssa ongelmia. Todella iljettävä keissi, Suomessa viranomaisten valitusoikeus kaikissa asioissa pitäisi poistaa ja tuollaiset viranomaiset pitäisi ilman muuta passittaa kilometritehtaalle virkarikossyytteen, sakkojen ja vahingonkorvausvaateiden kera.

Tiedemies kirjoitti...

Itsekin olen teräaseita ulkomailta tilaillut joskus, ei ollut tullin kanssa ongelmia. Todella iljettävä keissi, Suomessa viranomaisten valitusoikeus kaikissa asioissa pitäisi poistaa ja tuollaiset viranomaiset pitäisi ilman muuta passittaa kilometritehtaalle virkarikossyytteen, sakkojen ja vahingonkorvausvaateiden kera.

Paavo kirjoitti...

Olen ylpeä, etten koskaan ole tapellut, enkä vetänyt ketään pataan.Olen ylpeä, etten edes osaisi vetää pataan. Koen tekstissäsi lopulta pientä ylpeyttä että olet tapellut, että uhkaat vetää pataan. Se on kuin joku kertoisi tappaneensa ihmisiä, se oli typerää. Viesti on selvä.

Minuakin turhauttaa että kiviä heittäneet katosivat tuohon pieneen väkijoukkoon ja sakkoja tuli vain töhrimisvälineen hallussapidosta ja soihdusta.Mutta uhoilu ja kosto ovat silti huonoja asioita.

Paavo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...

Ei kyse ole ylpeydestä. En ole ollenkaan ylpeä, sillä kaikki tappelut joihin teini-ikäisenä jouduin, olivat joko omaa typeryyttä tai äkkipikaisuutta. Typeryyttä siis siinä, että en perääntynyt tilanteista joissa pelissä oli vain oma "arvovalta". Toki jouduin usein tilanteisiin joissa oikeasti peräännyinkin, mutta en aina. Lisäksi tosiasia on, että yleensä sain itse enemmän tai vähemmän selkääni jokaisessa yhteenotossa; en muista että olisin *oikeasti* koskaan vetänyt ketään "pataan", vaan yleensä väkivalta on sekavaa, kaikkia sattuu enemmän tai vähemmän, ja itselle jää vain helpottunut olo kun tilanne on ohi.

Tekstistä saa varmastikin erilaisen kuvan, mutta se on tarkoituksella liioitteleva ja uhoava. Se kuvastaa pikemminkin sitä tunnetta joka herää kun lukee näitä juttuja. Jokaisella on suunnitelma ja jonkinlainen ylpeys aina siihen asti kunnes iskuja alkaa sadella. Siinä kohtaa kun näin tapahtuu, äärimmäisen harva kaveri pystyy pitämään päänsä kylmänä. Minä en ainakaan pysty, vaan väkivalta on aina epämiellyttävää, ahdistavaa, pelottavaa ja äärimmäisen kuluttavaa. Kontrolloiduissa oloissakin kaksi minuuttia kehässä on rankempi kokemus kuin mikään treeni jossa vedetään itsensä aivan suorituskyvyn rajoille, ja kun puhutaan oikeasta väkivallasta, tilanne on vielä pahempi.

Suurin osa väkivaltatilanteista ratkeaa tosiasiassa yllättävällä tavalla, nopeasti, ja ennenkaikkea banaalisti, tyyliin, käsi murtuu kun lyö toista tai joku liukastuu ja lyö päänsä. Jos joku tietää mitä tekee, niin ensimmäinen lyönti lopettaa yleensä tilanteen. Jos ei tiedä mitä tekee, mutta toinen tietää, niin sitten toinen lopettaa. Tosielämän väkivalta ei ole siistiä, reilua, hohdokasta, eikä ennenkaikkea turvallista. Se on, kuten sanoin, banaalia, usein irvokasta, tympeää, likaista, epämiellyttävää ja tekee kipeää kaikkiin osapuoliin.

Noiden kivienheittelijöiden ja raketinampujien ymmärrys tuskin tähän riittää. Ne noista tyypeistä, joilla ei ole kokemusta näistä asioista, sietäisivät saada pienen opetuksen, ja ne joilla on kokemusta, kuuluvat kaltereiden taakse. Mieluummin eläintarhaan.

Juha Kettunen kirjoitti...

Kyllä ja ei.

Aikuisiältä tulee mieleen vain yksi, suht hiljattain sattunut väkivaltatilanne. Bussissa spuge rupesi käymään jonkun naisen päälle. Seurasin tilanteen kehittymistä läheltä kotvan aikaa. V-käyrä oli valmiiksi koholla kuten aina, kun töihin mennessä joutuu katselemaan minulta varastetuilta verorahoilla hyysättävää spurgua. Vastoin periaatteitani menin sitten väliin. Tartuin pillistä ja survoin spugen penkkiinsä vaakasuoraan asentoon. Ja sitten uudestaan. Ja kerran vielä. Jossain vaiheessa muut matkustajat ja kuski saivat spugen olemaan kiltisti, itse olisin heittänyt niskaperseotteella liikkuvasta bussista ojaan.

Lapsena osallistuin väkivaltaan yläasteella kahdesti, jos koko kouluajan jatkunutta ison ja lihavan kiusaamisyrityksiä ei lasketa. Toisella kerralla kyllästyin räksyttäjään ja huitaisin, leukaan osui. Teki vissiin kipeää, sillä räksytys loppui. Toisella kerralla kyllästyin toiseen räksyttäjään ja potkaisin kasseille. Kaveri tipahti ja kiemurteli maassa koko välitunnin ajan. Räksytys loppui.

No, kolmatta räksyttäjää huitaisin puhtaasti ohi, mutta se riitti. Sekin räksytys loppui.

Mitään näistä ei voi laskea tappeluksi. En ole koskaan tapellut enkä haluakaan.