maanantai 31. elokuuta 2015

Shoulder blues

Jätin dieetin toistaiseksi, koska huomasin, että vähäinenkin kalorivaje teki minut kiukkuiseksi. Paino otti heti reboundin ja tänään olin jo taas yli 75 kilon. Massa on muutenkin huonohko proxy, koska erilaiset seikat kuten nesteen määrä elimistössä, suoliston sisältö, jne. voivat vaikuttaa merkittävästikin.

Suunnittelin tänään meneväni treenaamaan, vaikkakin varasin myös ajan lääkärille olkapääni vuoksi. Levosta, treeniohjelman muutoksista, tekniikasta jne huolimatta olkapää ei ole osoittanut paranemisen merkkejä, vaan pikemminkin vaikuttaa siltä että vaiva on etenevä. Kipuoire esiintyy nyt melko laajalla liikeradalla ja vaikka punnerrusliikkeet vielä sujuvatkin kivuttomasti, jälkikäteen olkapää on todella kipeä. Lisäksi se pitää minut hereillä toisinaan öisin. Lääkäri passitti fysioterapeutille, jotta liikelaajuuden ja voimantuoton rajoitukset selviävät tarkemmin, ja tämän perusteella päätetään sitten jatkotoimenpiteistä.

Näinollen hyvin jo vauhtiin lähtenyt treenaus joutunee taas kerran tauolle. Juoksin eilen aneemisella vauhdilla 5.5km (aikaa meni 28 minuuttia), ja polven ITBS-ongelma taas alkoi ilmoitella itsestään.

Tämän kaiken seurauksena on valtava määrä turhautumista. Keuhkot, lihakset jne, kykenisivät kyllä nähtävästi suurempaan urheilumäärään, jänteet ja nivelet sensijaan pistävät rajoitteita kehiin. Mitään ylikunnon merkkejä ei ole ollut.


2 kommenttia:

Soopa kirjoitti...

Itse seurasin painoni kehittymistä laskemalla viiden päivän liukuvaa keskiarvoa josta oli suurin ja pienin lukema pudotettu pois. Ja mittaus aina aamulla ennen aamiaista tms. niin sekin tuli vakioitua.

Tiedemies kirjoitti...

Joo, tätä minäkin jotenkin käytin, mutta huomaan että jos yrittää pitää jonkin tietyn kalorirajoitteen ja syö vähänkin jotain typerää päivällä, niin illalla on nälkä. Lisäksi kirjaaminen saa aikaan kaikenlaisia epäterveitä ajatuksia, joten jätin sen hetkeksi väliin.