tiistai 21. huhtikuuta 2015

Vaalit ja voima.

Olin etäisesti tietoinen siitä että Suomessa pidettiin sunnuntaina eduskuntavaalit. Kävin kyllä äänestämässä, ja vaalisalaisuuden hengessä pidättäydyn julkistamasta miten äänestin. Iltasella katselin vaalivalvojaisia televisiosta.

Yllätyin hieman muutamastakin seikasta. Ensiksikin, Keskustan voittomarginaali oli kapeampi kuin kuvittelin. Oletin heidän pääsevän selvästi yli 50 kansanedustajan. Toiseksi, yllätyin Vihreiden tuloksesta; itse povasin näille 13 paikkaa. Vasemmistoliiton tulos oli odotettu. Demarien tulos oli heikompi kuin kuvittelin, ja perussuomalaiset pärjäsivät paikkamäärässä paremmin kuin olin ennakoinut. Oma veikkaukseni olisi ollut että puolueiden suuruusjärjestys olisi ollut Kesk, SDP, PS, Kok, Vihr, Vas, RKP, KD, ja paikkamäärät luokkaa 50, 40, 35, 35, 13,12,10, 5. Demarit sukelsi enemmän, ja vihreiden voitto oli suurempi kuin kuvittelin. Itselleni tulos on yhdentekevä. Tätä voi tarkastella sellaisella abstraktiotasolla, että keskusta ja kokoomus ovat jotakuinkin yhdentekeviä puolueita, mutta jos näistä pitäisi valita, soisin mieluummin äänten menevän Kokoomukselle. Demarit ja persut ovat samaan tapaan yhdentekeviä; olisin jossain kohtaa sanonut että jos valita pitäisi niin Demarit, mutta tämä johtuu vain siitä, että Persut tuskin menevät vieläkään hallitukseen; Viimeiset 4 vuotta näytti että maan johdossa laajapohjainen hallitus on kyvytön tekemään mitään; joissain asioissa huonoin vaihtoehto on, että päätöksiä ei tehdä.

Vihreiden ja vasemmistoliiton välillä sympatiani ovat henkilöhistoriallisista syistä vihreiden puolella, joten se että vasurit jäivät näinkin selkeästi vihreiden taakse oli minulle mieluisa tulos. RKP:n kohdalla suurin ongelma on, että näille pakkoruotsi on samanlainen tai vielä suurempi toteemi kuin Vihreille ydinvoima; jos näin ei olisi, niin voisin jossain tilanteessa jopa kannattaa RKP:ta. KD:n yhden paikan menetys oli minusta hyvä asia.

Lauantaina jouduin jaksautumaan kuntosalille yksin, sillä normiporukalla oli muuta tekemistä. Ohjelman mukaan kyykyssä piti tankoon latoa 112.5 kiloa, mutta laitoin epähuomiossa viisi kiloa enemmän. Huomasin erheeni vasta tehtyäni ensimmäisen setin, joten kevensin kiltisti viisi kiloa pois ja tein kaksi settiä lisää.

Tänään sain 3x5 läpi 85 kilolla, kuin myös kyykyn 115kg.  Tämä oli miellyttävä ja hyvä asia, sillä lähden perjantaina 10 päivän konferenssimatkalle, ja harjoitteluun tulee taukoa, mahdollisesti jopa kaksi viikkoa, sillä aikaeroväsymys voi haitata salille paluuta. Tämä on aivan OK sikäli, että olen nyt jatkanut lineaarista progressiota sen verran kauan, että pieni resetti voi tehdä hyvää. Lineaarinen progressio on vienyt nyt melko tasaisesti kyykyn 80 kilosta 115 kiloon noin 16 viikossa. Se tarkoittaa yli kahta kiloa viikossa. Vaikka itse lihaksissa tämä ei ole mikään ihmeellinen adaptaatio, nivelet ja jänteet eivät saa lujuutta aivan samaa tahtia kuin lihakset voimaa. Olen alkanut huomaamaan erinäisissä paikoissa, erityisesti lihasten kiinnityskohdissa ja hartioiden takana kipeytymistä, joka muistuttaa jonkinasteista tulehdusreaktiota. Tämä on huono asia, sillä vaikka tulehdusreaktio on sinänsä terve ja normaali reaktio "mikrotraumoihin" joita harjoittelu aiheuttaa, nivelten ja jänteiden hitaampi toipuminen tarkoittaa että tulehdusreaktio saattaa kroonistua. Tulehdusreaktiossa elimistö tuhoaa pahimmin vaurioituneita kudoksia. Varsinainen korjaaminen ja sen seurauksena saatava vahvistava adaptaatio, tapahtuu vasta kun tulehdus laskee; jos se on jatkuvasti koholla, toipumista ei tapahdu.

11 päivän tauko riittänee tässä vaiheessa, kun mitään vakavia oireita ei vielä ole. En sellaisia ole ajatellut hankkiakaan. Treenikaverit ovat hieman kauhistelleet volyymejäni, etenkin lisättyäni leuanvedot ja rinnallevedot ohjelmaan. Tämä kauhistelu on aivan asianmukaista, koska nyt huomaan että palautumisajat eivät riitä. Volyymi on siis liian suuri. Ja kärsijänä ovat nimenomaan nivelet ja lihaspussit, voima kyllä on lisääntynyt jatkuvasti.

Resetoin todennäköisesti painoja noin 10 prosenttia. Kyykyn siis ehkä 105 kiloon ja penkin 77.5 kiloon. Harkitsen siirtymistä, jossa volyymipäivän painot pidetään tarkoituksella pienempinä, tätä seuraa kevyempi treenipäivä, ja sitten on maksimisuorituksen vuoro. Tämän yhdistäminen siihen, että tekee viisi liikettä, on haastavaa, sillä missään tapauksessa ei ole mahdollista tehdä volyymi- tai maksimipäivänä kaikkia viittä liikettä. Toisaalta A/B- splitti ei oikein jakaudu kolmeen. Kyykyn voisi jakaa helposti kolmeen ja sitten viikottain pitää volyymipävänä sen treenin volyymin, mikä siihen sattuu nyt tulemaan ja maksimipäivänä sen treenin maksimin joka siihen sopii. Näin muut liikkeet saisivat maksimipäivän kerran kahdessa viikossa mutta kyykky kerran viikossa. Toinen vaihtoehto on vain tehdä kyykyllä kolmen treenin texas-splitti viikolle ja tehdä joka treenillä toisella liikkeellä volyymi, toisella maksimi. Näin ei tulisi kolmelle liikkeelle koskaan maksimia tai volyymiä samalle päivälle.

Tämä pitää nyt harkita tarkkaan.

5 kommenttia:

Teemu Rovio kirjoitti...

Volyymipäivässä ei ole mavea eikä pystyprässiä. Kevytpäivässä on pystyprässi ja ehkä rinnalleveto. Etukyykky sopii hyvin kevytpäivään.

Vain kyykky ja penkki ovat sekä volyymi- että intensiteettitreenissä.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, mutta tämä on ongelma sen kannalta että jos käytän edelleen Strongliftsiä, niin se kierrättää harjoituksia A/B-syklillä. Pohdin lähinnä sitä, että jos siinä vaihtaisi 3x3 ja 3x5- settejä sopivasti.

Tiedemies kirjoitti...

Pohdin että voisin tehdä kyykkyä tuolla texas-splitillä ja penkkiä hieman mukaellen.

Evojeesus kirjoitti...

Parin viikon tauko tekee varmasti hyvää, voimatasot voivat jopa nousta sen jälkeen.

Tiedemies kirjoitti...

Luulen että näin käy. Treeniä on nyt yhtäjaksoisesti takana 17 viikkoa. Parin viikon tauko, 10% deload ja uusi progressio, niin uskon että tulosta tulee taas. Kesäkuun alussa ollaan selvästi kovemmalla tasolla kuin nyt.