tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pohjanmaan roadtrip.

Kävimme perheen kanssa pienellä pohjanmaa-roadtripillä viikonloppuna. Tarkalleenottaen matkasta suurin osa taittui Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.  Ajoimme kolmostietä Vaasaan, missä vietimme päivän Tropiclandiassa. Käyskentelimme vähän aikaa Vaasan keskustassa ja yövyimme leirintäalueella. Aamusta lähdimme verkkaiseen tahtiin ajamaan kohti PowerPark- huvipuistoa Alahärmässä, joka on nykyisin osa Kauhavaa. PowerParkista suuntasimme takaisin Tampereelle Alavuden Tuurin kautta, missä pysähdyimme jäätelölle kuuluisan Kyläkaupan luona.

Pohjanmaan maakunnat ovat syntyvyyden puolesta Suomen hedelmällisimpiä maakuntia. Keski- ja Pohjoispohjanmaan maakuntien nettohedelmällisyysluku on ainoina maakuntina selvästi yli uusiutumisrajan, ja Etelä-Pohjanmaa on siinä hilkulla (samoin Kainuu, mutta en ole tottunut laskemaan sitä osaksi "Pohjanmaata", vaikka moni muu niin tekeekin). Eteläpohjalainen murre jakaa mielipiteitä. Siinä kuuluu joitakin piirteitä hämäläismurteista, mutta siinä selkeästi myös pohjoisempia piirteitä, jopa ripaus itämurteita. Yleisesti eteläpohjalainen murre assosioidaan ns häjyihin eli puukkojunkkareihin, jotka olivat eräänlainen suomalainen vastine gangsta-kulttuurille 1800-luvun Suomessa, bling-blingeineen kaikkineen. Huumekaupan sijaan poltettiin viinaa, ja kromattujen pyssyjen sijaan oli koreasti helattuja puukkoja. Eteläpohjalaiseen kulttuuriin liittetään merkityksiä kuten kunniantunto, väkivaltaisuus, pelottomuus ja tietynlainen korskeus ja suurieleisyys. Tästä kielivätkin nykypäivänä vieläkin niin PowerPark kuin Keskisten kyläkauppakin. Ilmiö ja kulttuuri on joillekin vastenmielinen, mutta esimerkiksi Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan talousluvut ovat useimpina vuosina olleet selkeästi muuta maata paremmat ja työttömyys alhaisempi kuin maassa keskimäärin.

 Pidin Pohjanmaan maisemista. Teitä oli miellyttävä ajaa pääsääntöisesti. Pysähdyimme matkalla PowerParkista Alavudelle erään maatilan pihaan, koska tien varressa mainostettiin kahvilaa. Tuvassa oli termospullosta ihan hyvää kahvia euron take-away-pahvimuki, ja ihmiset vaikuttivat tavattoman ystävällisiltä. Muutoinkin kotimatka sujui pahemmitta ongelmitta. Pirkanmaalle saavuttuamme tie 65 oli hivenen ruuhkainen ja muutamat kuljettajat tekivät hieman vaarallisenoloisia ohituksia.

Voin suositella näitä kohteita lapsiperheille. Tropiclandia oli hieman pettymys kun on tottunut Singaporen tarjontaan, ja PowerParkissa ongelmaksi tuli se, että nuorempi poika on hivenen alle 130 senttiä, joten iso osa hurjimmista laitteista jäi häneltä väliin. Lapsen temperamentistä, hurjapäisyydestä, ja koosta riippuu, kannattaako siellä käydä; hurjapäinen mutta alle 130 senttinen pettyy kyllä.

Tänään podenkin sitten ensimmäistä kertaa vuosikausiin kesäflunssaa. Hiostava ilma, kuumeinen olo, kurkkukipu ja nivelsärky ovat varsin epämiellyttävä yhdistelmä.

8 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Pohjalaisuuteen itse asiassa ei kuulu väkivalta vaan uhoaminen. Pohojalaaset ovat kovia suustaan, mutta uhkaukset jäävät toteutumatta.

Jos muistat 90-luvulta elokuvan Häjyt, niin siinä vielä annettiin ymmärtää, että ovat puukkojunkkareita kaikki tyynni, mutta kuva oli - kute elokuvissa yleensä - kovin viihteellisin perustein tehty.

Tiedemies kirjoitti...

Lienet oikeassa. Ainakin tilastojen valossa Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat heti Itä-Uudenmaan jälkeen vähiten väkivaltaisia maakuntia. Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa sensijaan ovat kansallista keskitasoa ja Kainuu on keskitasoa väkivaltaisempi. Väkivaltaisimpia ovat Uusimaa, Kainuu, Lappi ja Ahvenanmaa. Erityisesti tämä jälkimmäinen ihmetyttää minua.

Tilasto on tosin 10 vuotta vanha.

Markku kirjoitti...

Onkohan Ahvenanmaalla paljon väkivaltarikoksia tehtailevia kännituristeja?

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa puhutaan melko yhtenäistä eteläpohjalaista murretta ja maakunnan itäreunalla Keuruun-Evijärven välimurteita, jotka kuuluvat savolaismurteisiin.

/mek kirjoitti...

Ahvenanmaan tilastoja selittää se, että monet ruotsinlaivoilla tapahtuneet rikokset kirjataan Maarianhaminaan.

Tiedemies kirjoitti...

OK, olinkin hieman hämmästynyt tuosta Ahvenanmaan sijoittumisesta.

Markku, kyllä eteläpohjalainen murre on melko yhtenäinen. Se on selkeästi länsimurre. Todennäköisesti tuo Keuruu-Evijärven muure on se, jota olen toisinaan kuullut Etelä-Pohjanmaalta tulevien puhuvan ja siksi ehkä kuvitellut että murteessa on enemmän itäisiä piirteitä kuin puhtaassa eteläpohjalaisessa murteessa.

Tomi kirjoitti...

Minulle on muodostunut median kautta pohjanmaalaisista vastenmielinen kuva. He ovat median mukaan kovia. uhoamaan, äärimäisen isänmaallisia ja uskovaisia. Siinä on sellainen yhdistelmä, joka ei pirtaani mahdu.

Vasarahammer kirjoitti...

"Markku, kyllä eteläpohjalainen murre on melko yhtenäinen. Se on selkeästi länsimurre. Todennäköisesti tuo Keuruu-Evijärven muure on se, jota olen toisinaan kuullut Etelä-Pohjanmaalta tulevien puhuvan ja siksi ehkä kuvitellut että murteessa on enemmän itäisiä piirteitä kuin puhtaassa eteläpohjalaisessa murteessa. "

Murreraja on jonkin verran Powerparkista itään. Raja menee jossain entisen Kortesjärven kunnan keskellä eli siellä on savolaismurteiden länsiraja. Savolaismurteiden aluetta Pohjanmalla on kutsuttu "savolaiskiilaksi".

Eteläpohjalaista murretta voi pitää "hybridinä", johon on TM:n mainitsemien murteiden lisäksi vaikuttanut myös ruotsin kieli.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta pohjalaiset ovat hieman suurieleisiä ja ehkä uhoavaisiakin. Uskonnollisuus on alueella yleistä, mutta tuntemani pohojalaaset eivät ole sen kummemmin uskonnollisia kuin muutkaan ihmiset. Opiskelijana ollessani samoilla vuosikursseilla oli huomattavan paljon juuri pohjalaisia.

Olen ollut käsityksessä että Tampere on suosittu opiskelupaikka sikäläisille nuorille, eikä tämä siinä mielessä ihme olisikaan että etäisyys on melko kohtuullinen; Seinäjoelle on kahden ja puolen tunnin matka autolla, eli Tampere on noin matkan puolivälissä verrattuna Helsinkiin.

Olen tavannut satakuntalaisia joiden mielikuva pohjalaisista on hyvin negatiivinen. Mielikuva on juuri Tomin kuvaaman kaltainen. Tampereella nämä mielikuvat ovat paljon vähäisempiä, sensijaan Turkuun suhtaudutaan täällä päin hyvinkin negatiivisesti mutta se on pääsääntöisesti huumoria.